Hyppää pääsisältöön

Ruohonleikkuri lakkoilee, esittelemme helpot käynnistyskonstit

Ruohonleikkuri Kuva: Smereka Shutterstock kuningaskuluttaja,ruohonleikkuri

Lakkoilevan ruohonleikkurin huollattaminen maksaa kymmeniä euroja. Käynnistymisongelmat voi kuitenkin välttää sangen yksinkertaisella operaatiolla, johon ei vaadita insinöörin ymmärrystä.

Toimittajamme ryhtyi käynnistysnarun jatkoksi.

Tervetuloa Joka Kodin Moottorinherätys TV:n pariin. Tänään herätämme henkiin talven nukkuneen ruohonleikkurin. (Vedellään, ei lähde käyntiin.) Käynnistämisestä sen verran, että jos laitteen pitäisi startata napista tai avaimesta, niin silloin siinä on akku, joka on tarkastettava. Jos se on tällainen yleisempi revittävä malli, niin silloin siinä tuskin on akkua. Jos leikkurin käyttöohje on olemassa, niin nyt on aika kaivaa se esiin. Tämän käyttöohje on tietysti hävinnyt.

Suurin syy huonoon kevätkäynnistymiseen on vanhentunut bensa. Seuraavassa öljynjalostaja kertoo, mitä bensalle tapahtuu talven aikana.

Viestintäpäällikkö Timo Tunturi Fortumin Naantalin jalostamolta kertoo, että muovisista astioista herkimmin haihtuvat osat katoavat. Bensa säilyy pienkoneen tankissa tai muoviastiassa kunnollisena muutamia kuukausia, jonka jälkeen se ei syty herkästi. Markkinoilla on myös paremmin säilyviä pienkonebensoja, mutta ne ovat lähes kaksi kertaa tavallista kalliimpia.

Siis liritellään vanha bensa säiliöstä pois. Leikkuria ei saa kallistaa koskaan kaasuttimen puolelle, koska silloin kaasuttimeen valuu moottoriöljyä, joka ei sinne kuulu. Siis tankin puolelle. Ennen käynnistämistä tilalle kaadetaan luonnollisesti tuoretta bensaa. Sitten muihin ongelmakohtiin.

Tämä seuraava kannattaa muistaa, vaikka ette muistaisi mitään muuta tästä koko asiasta. Ennen kuin räpylöitä työnnetään lähellekään terää, niin tulpanjohto on irrotettava. Se on johto, joka päättyy keraamiseen osaan, sytytystulppaan, jossain kohtaa moottoria. Terän pyörittäminen vastaa vanhojen lentokoneiden potkurin pyörittämistä ja moottori saattaa yllättäen käynnistyä. Tulee vähän turhan tuhti manikyyri. Siis tämä johto irti.

Terä tasapainotetaan niin, että se pysyy suorassa, kun sitä roikotetaan keskireiästään. Epätasapainossa terä täristää leikkuria ja rasittaa turhaan laakereita. Samalla tietysti tehdään teroitus. Jos viilaaminen ei kiinnosta, voi teroituksen teettääkin. Huonot terät uusitaan.

Tukkeutunut ilmansuodatin on yksi merkittävä pienmoottoreiden ongelma. Musta sytytystulppa kielii tukkoisesta ilmansuodattimesta. Nyt tarvitaan sitä käyttöohjetta, sillä osan suodattimista voi pestä ja asentaa uudelleen ja osan ei. Tällainen superlonisuodatin pestään bensalla (vanha bensa käy) kuivatetaan perusteellisesti ja käsitellään suodatin öljyllä. Ylimääräinen öljy puristetaan pois.

Jos sytytystulpan iästä ei ole mitään havaintoa, niin kannattaa ostaa uusi. Ennen tulpan asentamista ruiskaistaan sylinteriin ohutta öljyä tippa ja tilkka tuoretta bensaa. Tulppa kierretään ensin käsin ja lopuksi uutta tulppaa kiristetään puoli kierrosta. Kiristäminen on syytä tehdä herkästi, jotteivät kierteet vaurioidu.

Sitten tulpan johto paikalleen, uutta bensaa tankkiin ja kaasu käynnistysasentoon. Hiljennytään hetkeksi ja sitten veto. Vedon on oltava tasainen ja nopea. Mikäli laite ei käynnisty ja ilmassa leijuu bensan haju, niin tauko on paikallaan. Monesti jo kuudennesta vetäisystä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Öljyt tietysti tarkastetaan ennen käynnistystä ja vaihdetaan, mikäli öljy on mustaa tai ollut moottorissa yli vuoden. Pääasia on, että koneessa on öljyä riittävästi. Ei muuta kuin kovaa ajoa!


Toimitus / Kuningaskuluttaja (TV1 30.5.2002)

Muokattu 2.6.2014: Teemakuva lisätty

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

jarrukliineri on myös käynistykseen oiva aine. Suoraan kaasuttimeen kun suihkauttaa hieman ja sit vetoa niin pitäisi ainakin luvata, jos muuten kaikki kunnossa. Sekin auttaa kun käyttää pienkone bensaa mikä kestää säilytystä kauemmin jopa pari vuotta ja ei kärytä läheskään niin paljoa.

Lähettänyt käyttäjä

Laite kannattaa huoltaa vähintään kerran vuodessa. Syksyllä käytön jälkeen.
Koko koneen pesu. Myös alta päin.
Vanha polttoaine pois.
Ilmanpuhdistimen puhdistus ja öljyäminen.
Öljynvaihto, ei liikaa.
sytytystulpan puhdistus/vaihto
terän teroitus
Pienkonebensiiniä tankkiin
Käyntiin.
Ja keväällä lähtee paremmin ja on kiva aloittaa kun on valmis peli.

Lähettänyt käyttäjä

Taas näitä kaupallisia tiedotteita. Osta sitä ja tätä. Huollata tuhkatiheään. Jne. Ei oikeaa ohjetta miten huolimattomissa käynnistysyrityksissä perinpohjin kasnut tulppa saadaan toimivaksi

Lähettänyt käyttäjä

Keväisin kaasuttajan neulaventtiili jumissa (on kaasuttaja tyhjennetty syksyllä) mikä neuvoksi?

Kuningaskuluttaja

Kuningaskuluttaja Facebookissa ja Twitterissä

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.