Kirsti Rautiainen Viiden visailussa

Kirsti Rautiainen juontaa ylioppilaskuntien tietovisaa vuonna 1966. Vastakkain ovat Oulun ja Tampereen opiskelijajoukkueet.

Tietolaatikko

Tupla tai kuitti -ohjelma alkoi TES-TV:ssä vuonna 1958 ja siirtyi sitten Mainos-TV:lle (myöh. MTV3), jossa sitä esitettiin vuoteen 1988 asti. Kirsti Pajari oli syntynyt vuonna 1921 ja kuoli 9.11.2010.
Kirsti Pajari pyydettiin Tuplan tai kuitin juontajaksi hänen silloisen miehensä Tauno ”Uke” Rautiaisen ehdotuksesta. Tauno Rautiainen toimi radion Viisasten kerhon puheenjohtajana ja veti monia visailuohjelmia radiossa ja televisiossa.

Tämänkertaiset kysymykset koskevat mm. veikkausmatematiikkaa, New Yorkin maantiedettä, rauhanliikkeen historiaa ja kallon anatomiaa.

Viiden visailu oli keväällä 1966 lähetetty tietokilpailuohjelma, jossa ylioppilaskunnat kilpailivat keskenään.

Mukana olivat Helsingin yliopisto, Jyväskylän kasvatusopillinen korkeakoulu, Oulun yliopisto, Tampereen Yhteiskunnallinen korkeakoulu, Teknillinen korkeakoulu ja Turun kauppakorkeakoulu.

Loppukilpailuun selviytyivät TKK ja Jyväskylän kasvatusopillinen korkeakoulu.

Kirsti Pajari (os. Mikkola, ent. Rautiainen) muistetaan ennen kaikkea Tupla tai kuitti-tietokilpailun vetäjänä.

Teksti: Jukka Lindfors