Tiedotustilaisuus Ilkka Kanervan erosta

Nämä viimeiset viikot ovat olleet erityisen raskaat, totesi puheenjohtaja Jyrki Katainen puolueensa tiedotustilaisuudessa ulkoministeri Ilkka Kanervan eroon johtaneesta kohusta.

Katainen kiitteli Kanervan ammattitaitoa. Samalla hän kuitenkin myönsi, että Ilkka Kanerva on toiminut yksityiselämässään harkitsemattomasti.

Katainen sanoi, että kun Kanerva valittiin ministeriksi, osa esitti jo silloin epäilyjä Kanervan valintaa kohtaan hänen värikkään yksityiselämänsä vuoksi.

Myös Katainen itse kertoo jo keväällä 2007 varoittaneensa siitä, etteivät yksityiselämän kohut saa haitata ministerin tehtävien hoitoa.

Kataisen mukaan Ilkka Kanerva petti tämän luottamuksen. Kanerva on aiheuttanut toiminnallaan hämmennystä ja osoittanut suurta harkintakyvyn puutetta, Jyrki Katainen totesi.

Näistä syistä Ilkka Kanerva ei voi jatkaa ulkoministerin tehtävissä.

Teksti: Reijo Perälä