Hyppää pääsisältöön

Kivala - vammaisten lasten hoitokoti

Kivala-koti perustettiin Lempäälän vanhaan kartanoon vuonna 1959. Siitä tuli ensimmäinen invalidilasten hoitokoti Suomessa.

Pula invalidilasten hoitokodeista oli 50-luvulla huutava. Erityisen vaikea tilanne oli suurilapsisten ja köyhien perheiden kohdalla. Koska hoitokoteja ei ollut, niin moni lapsi sijoitettiin kunnalliskoteihin tai mielisairaaloihin.

Kivala tarjosi ensimmäisen varsinaisen lapsille tarkoitetun hoitokodin. Alkuvaiheessa Kivalassa oli 23 lasta, mutta jonossa oli yli 200 avuntarvitsijaa.

Kivalassa oli eri tavoin vammautuneita lapsia. Yksi ryhmä oli talidomidin vammauttamat lapset.

Teksti: Seija Aunila

  • Elämän värit viehättävät jäämään Lappiin

    Lappi kiehtoo aina hulluuteen asti

    Radiodokumentti Lapinhullu vuodelta 1960 tarkastelee Lappia asuinpaikkana. Ohjelmassa tutustutaan ihmisiin, jotka ovat eläneet koko ikänsä tai vain osan siitä Lapissa. Ääneen pääsevät myös he, jotka ovat vuosi toisensa jälkeen tulleet Suomen Lappiin kokemaan jotain, mitä oma kotimaa ei tarjoa.

  • Estonia upposi alle tunnissa ja vei mukanaan yli 800 ihmistä

    Uppoamisen aiheutti keulavisiirin irtoaminen.

    Autolautta Estonia upposi syyskuun 28. päivä vuonna 1994 matkallaan Tallinnasta Tukholmaan. Estonialta lähetettiin noin klo 1.22 ensimmäinen hätäkutsu. Heti hätäsanoman jälkeen Turun meripelastuskeskus aloitti pelastusoperaation. Aluksi oli tarkoitus pelastaa ihmisiä laivasta, mutta laiva upposi alle puolessa tunnissa hätäkutsun jälkeen. Aluksen 989 matkustajasta ja miehistöstä menehtyi 852. Heistä suurin osa oli Ruotsin ja Viron kansalaisia.

  • Tšernobylin lapset joutuivat kärsimään aikuisten huolimattomuudesta

    Neljä nuorta tšernobyliläistä haastattelussa vuonna 1990.

    Vuonna 1990 nuortenohjelma Kasmasiinissa tavattiin ukrainalaisia teinejä, jotka olivat kotoisin Tšernobylin alueelta. He olivat joutuneet elämään epävarmuuden ja epätietoisuuden alla neljän vuoden ajan. Tšernobylissä tapahtui historian tuhoisin ydinvoimalaonnettomuus 1986.

Elävä arkisto


Elävän arkiston nettiradio

Elävän arkiston nettiradio tuo takaisin menneiden vuosikymmenten kansanviihdyttäjät ja kulttuurivaikuttajat, urheilijoiden kiihkeät kamppailut ja poliittiset käännekohdat Suomessa ja ulkomailla.

Uusimmat julkaisut

  • Elämän värit viehättävät jäämään Lappiin

    Lappi kiehtoo aina hulluuteen asti

    Radiodokumentti Lapinhullu vuodelta 1960 tarkastelee Lappia asuinpaikkana. Ohjelmassa tutustutaan ihmisiin, jotka ovat eläneet koko ikänsä tai vain osan siitä Lapissa. Ääneen pääsevät myös he, jotka ovat vuosi toisensa jälkeen tulleet Suomen Lappiin kokemaan jotain, mitä oma kotimaa ei tarjoa.

  • Estonia upposi alle tunnissa ja vei mukanaan yli 800 ihmistä

    Uppoamisen aiheutti keulavisiirin irtoaminen.

    Autolautta Estonia upposi syyskuun 28. päivä vuonna 1994 matkallaan Tallinnasta Tukholmaan. Estonialta lähetettiin noin klo 1.22 ensimmäinen hätäkutsu. Heti hätäsanoman jälkeen Turun meripelastuskeskus aloitti pelastusoperaation. Aluksi oli tarkoitus pelastaa ihmisiä laivasta, mutta laiva upposi alle puolessa tunnissa hätäkutsun jälkeen. Aluksen 989 matkustajasta ja miehistöstä menehtyi 852. Heistä suurin osa oli Ruotsin ja Viron kansalaisia.

  • Tšernobylin lapset joutuivat kärsimään aikuisten huolimattomuudesta

    Neljä nuorta tšernobyliläistä haastattelussa vuonna 1990.

    Vuonna 1990 nuortenohjelma Kasmasiinissa tavattiin ukrainalaisia teinejä, jotka olivat kotoisin Tšernobylin alueelta. He olivat joutuneet elämään epävarmuuden ja epätietoisuuden alla neljän vuoden ajan. Tšernobylissä tapahtui historian tuhoisin ydinvoimalaonnettomuus 1986.

Viikon suosituimmat Elävässä arkistossa

Lue lisää:

"Että pahat paraneisi" – loitsujen jäljillä

Vielä vuosisata sitten uskottiin, että loitsujen sanoilla on voima parantaa ja tuhota, nostattaa henkiä ja karkottaa paholaisia. Jokaisessa suomalaisessa pitäjässä oli parantaja, joka taisi muun muassa ”verensulkusanat” verenvuodon pysäyttämiseksi.

Lue lisää:

Surnu-Pekka elää erakkona Lapin erämaassa

Surnu-Pekka asuttaa yksin pientä hirsikämppäänsä Vätsärin erämaassa Ylä-Lapissa. Eloa Suomen syrjäisimmässä kolkassa ei juuri modernin maailman meno hetkauta.