Japani on pop

Japanilainen populaarikulttuuri turmelee nuorison. Näin ainakin pyrittiin uskomaan 2000-luvun alussa, kun nousevan auringon maasta vyöryi Suomeen sarjakuvia, piirrettyjä, visuaalista rokkia ja muotia.

Tietolaatikko

Manga: Japaninkielinen sarjakuvaa tarkoittava sana, joka on sittemmin vakiintunut merkitsemään nimenomaan japanilaista sarjakuvaa. Mangassa käsiteltävät aiheet voivat olla mitä tahansa lasten leikeistä väkivaltaisiin rikostarinoihin, perhedraamaan ja aikuisviihteeseen.

Anime: Japanilainen animaatio. Aiheiden kirjo yhtä laaja kuin mangassa.

J-rock: Länsimaissa käytetty kattokäsite japanilaiselle rock-musiikille. J-rock jakautuu länsimaisen rock-musiikiin tapaan lukuisiin alalajeihin.

Lolita: Japanilainen katutyyli, jonka ovat tehneet tunnetuksi muiden muassa useat japanilaiset visuaalisuuteen panostavat rock-yhtyeet (oletettavasti 1970-luvulla). Lolita tyyli on yksinkertaistettuna hyvin tyttömäinen ja nukkemainen, mutta siitäkin voidaan johtaa monia alatyylejä.

Cosplay, pukuilu: Kädentaitoja ja esiintymistä yhdistelevät harrastus. Cosplay-harrastajat valmistavat anime-, manga- ja videopelihahmojen pukuja ja esiintyvät ne yllään alan tapahtumissa.

Japani-buumin alkuvaiheessa tiedotusvälineet huolestuivat paitsi japanilaisen sarjakuvan, mangan, lapsille sopimattomasta sisällöstä, myös lolitoiksi itseään kutsuvista nuorista tytöistä.

Lolitat eivät suinkaan ole alaikäisiin kohdistuvan eroottisen viihteen välikappaleita, vaan Tokion Harajukusta tyyli-inspiraationsa saaneita nuoria, jotka pukeutuvat pitsimekkoihin ja järjestävät teekutsuja. Eikä mangasta löydy sen enempää aikuisviihdettä kuin kirjallisuudestakaan.

– Kyllä sitä löytää, jos etsii. Ei siihen törmää sen enempää, kuin jos kirjastoon menee katsomaan kirjoja. Ihan samanlaista materiaalia se on, selitti Animecon VII -tapahtuman pääjärjestäjä Topi Toosi kesällä 2009.

Median ennakkoluuloisesta suhtautumisesta huolimatta japanilaiseen pop-kulttuuriin hurahtaneet suomalaiset ovat jaksaneet pitää puolensa ja oikoa väärinkäsityksiä yksi toisensa jälkeen. J-rock-, cosplay- ja manga-fanit ovat perustelleet viehtymystään japanilaiseen viihteeseen monissa asia- ja ajankohtaisohjelmissa.

Myös Tampereen yliopiston tutkija Katja Valaskivi on perehtynyt syihin Japani-innostuksen takana. Hänen aihetta käsittelevä tutkimuksensa ”Pokémonin perilliset” julkaistiin maaliskuussa 2009.

Aamu-TV:n haastattelussa Valaskivi totesi, että nuorten on helpompi samaistua japanilaisiin kuin länsimaisiin sarjakuviin.

– Se on niin moninaista ja sitä on niin paljon, että jokainen löytää itselleen jotakin sopivaa. Ehkäpä nämä sisällöt puhuttelevat tällaisessa kulutusyhteiskunnassa eläviä lapsia ja nuoria paremmin kuin ydinperheeseen palautuva ”disney-idyilli”.

Teksti: Elina Rimpiläinen

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Kosti Rilsi (ei varmistettu)

Japani länsimaistui Suomea aikaisemmin. Välittömsäti toisen maailmansodan jälkeen amerikkalaisen asevoimien komentajan Douglas MacArthurin johdolla Japaniin ajettiin demokratiaa ja lukuisia läntisiä käsitteitä. Kun kylmä sota alkoi, niin Japanin asema ei ollut lainkaan epäselvä vaan saarivaltio kuului siitä lähtien vahvasti Amerikan johtamaan läntiseen blokiin. Japanilaiset teollisuutuotteet kuten autot, moottoripyörät ja elektroniikka alkoivat myydä isolla volyymilla Amerikkaan huomattavsti ennen kun ne alkoivat tulla tutuiksi Euroopassa.
Suomessa taas oltiin harmaalla alueella kylmän sodan aikana, kovasti kuviteltiin että ollaan länsimaa, mutta rautaesiripun länsipuolella asia nähtiin toisin. Suomea pidettiin Neuvostoliiton satelliittina ja oliko ihme? Kuvat joissa silloinen presidenttimme Urho Kekkonen kalastaa, metsästää, saunoo ja ryyppää Hruschevin ja Brezhnevin kanssa naurussa suin, osoittivat selvästi kenen petissä oltiin. Vastaavia harrastuksia Kekkonen ei jakanut länsivaltojen johtajien kanssa.