Tieteen verkkovinkit - Ensimmäinen legosukkula laukaistu avaruuteen

Legoavaruussukkula saavutti stratosfäärin


Saksalainen avaruus-leego-harrastaja onnistui "laukaisemaan" legoista rakennetun avaruussukkulan stratosfääriin. Sukkula lennätettiin avaruuteen heliumpallon avulla. Se saavutti korkeuden, jossa voi nähdä maapallon kaareutuvan. 

Lue lisää mainiosta kokeilusta.

 

 Titanicin uppoamisesta voi syyttää kuuta

 

 

Titanic upposi vuonna 1912 törmättyään jäävuoreen. Nyt tutkijat arvelevat, että jäävuoria oli tuolloin tavallista runsaammin liikkeellä. Syy tähän oli se, että kuu oli epätavallisen lähellä maata. Tällä taas oli vuorovettä nostattava vaikutus ja vuorovesi irrotti jäävuoria Grönlannista. Näin ainakin osaltaan kuulla oli osuutta Titanicin uppoamiseen.

Lue lisää aiheesta. 

Kuu-teorian uutisoi myös Yle Uutiset

 

Juoksevien robottien maailmanennätys on rikottu


 

Gebardimainen robotti rikkoi vuoden 1983 maailmanennätyksen juostuaan reilut 29 kilometriä tunnissa. Robotti ei kuitenkaan voita vielä ihmistä. Michael Boltin 100 metrin maailmanennätysvauhti oli 37 kilometriä tunnissa. Robotit ovat kuitenkin kirineet hienosti. Edellinen ennätys vuodelta 1983 oli vain puolet nyt tehdystä ennätyksestä.

Lue lisää aiheesta

 

Kuuntele Jukka-Pekka Heiskasen verkkovinkit