Riikan sisustusunelmat toteutuvat nukkekodissa

Riikka Kurki. Kuva: Viivi Lehtonen

Mutta kotileikki ei ole se juttu, vaan tämän talon sisustaminen ilman rajoja.

32-vuotiaan Riikan blogissa leikitään tilalla, valolla ja hyvillä biiseillä. Nukkekodissa kaikki on kuulemma mahdollista - myös Tavastian takahuone sisustusinspiraationa. 

- Näen nukkekodin kolmiulotteisena sisustushaaveiden luonnoskirjana, kertoo Riikka.

Joensuun tyttö ei erityisemmin leikkinyt nukkekodeilla pienenä, mutta väkersi kaikenlaista koko ajan: koristeli ja piirsi, oli aina kynä kädessä, jopa potalla. Pienenä eno opetti Riikan piirtämään ja se olikin lähes ainoa asia, johon hän jaksoi keskittyä. Lapsena ja nuorena hän lähetteli kirjekavereiden kanssa upeita luomuksia ja kävi kuviskouluja. Lukion jälkeen hänen tiensä kulki ensin Lahden muotoiluinstituuttiin ja sitten Helsinkiin graafisen suunnittelun ja kuvittamisen maisteriohjelmaan Taideteolliseen korkeakouluun.

Visuaalisesta suunnittelusta ja internet-alasta tuli Riikan ammatti, hän on tehnyt kuvituksia ja suunnitellut verkkopalveluita sekä toiminut sosiaalisen median asiantuntijana. Nyt hän työskentelee AD:na ja konseptisuunnittelijana. Vapaa-ajallaan Riikka laulaa rock-bändissä ja ulkoilee Brando-mopsinsa kanssa.

Riikka Kurki. Kuva: Viivi Lehtonen

Riikka tietää blogeista paljon, mutta hänellä meni pitkään löytää omalle blogille aihe. Bloggaus alkoi, kun Riikka löysi hyvän projektin. Hän hurahti ostamaan Huuto.netistä huonokuntoisen nukkekodin. Nyt blogia on kirjoitettu jo vuoden päivät, ja nukkekotikin alkaa olla kuosissa.

Iloinen ja energinen luonne ei tyydy vain tavalliseen. Blogissaan Riikka haluaa rikkoa nukkekotimaailman sovinnaisuutta. Riikan nukkekodin tyyli ei ole viktoriaanista tai rokokoota, eikä se ole koti kauniille poslliininukeille tylleissä.

Riikka Kurki. Kuva: Viivi Lehtonen

En halua mitään pikkusievää kotia, jossa asuu ydinperhe. Tässä talossa asuu kummallinen porukka: hahmoja, joihin liittyy viitteitä elokuvista, musiikista ja viihteestä.

Riikka tuunaa nukkekotia pieteetillä ja sisustaa sen sellaiseksi kodiksi, jossa haluaisi oikeasti asua myös itse.

- Nukkekodissa on oltava rock-henkeä, mieluiten puukalusteita ja vähän retroa. 

Riikka kerää esineistöä kirppareilta ja nukkekotikaupoista sekä hamstraa myös katalogeista ja lehdistä kuvia ja kuvituksia. Hän kerää muutenkin vaikka mitä hyötykäytettävää: jätskitikuista syntyy hieno puulattia ja skumppapullon korkeista metallituoli.

Keräilijäluonteen kokoelmiin kuuluu myös läjä Barbie-nukkeja, joita on tarkoitus tuunata epäsovinnaisiksi. Ja on toki kätevää, että oman mekon kaavaa voi testata parissa minuutissa Barbiella ja lautasliinalla. Riikalla on myös omien mittojen mukaan tehty mallinukke. Neulomaan hän oppi jo varhain, mutta ompelemaan ja kaavoittamaan aikuisena, Surrur-kirjan avulla. Nyt muutenkin värikkäässä oikeassa kodissa, yksiössä Kalliossa, on esillä myös upeita mekkoja.

Riikan yksi pitkäaikaisimmista projekteista on hylkeitä käsittelevä silkkipainoprojekti Hylkeistö, jota on nähty sekä kankaissa että Helsingin katukuvassa seinämaalauksina. Mikäköhän on seuraava projekti?

 

nukkekotiblogi.com

 

Blogistania toivottaa:

Riikalle uusia minikotiprojekteja, intoa rempata ja sisustaa tai suunnitella myös isoja koteja.

Katso Blogistania TV2 ke 4.4. klo 19.30

 

 

Kurkkaa Blogistania-kuvauksiin. Kuvat: Viivi Lehtonen


Linkit:

Julkaistu . Päivitetty