Hyppää pääsisältöön

Mediataitoja alakouluun

Mediakompanssin kuvakoulun luokkakuva.
Mediakompanssin kuvakoulun luokkakuva. Kuva: Yle koulu,koululaiset,luokkakuvat,mediataidot,oppiminen

Mediakompassin kuvakoulu on suunnattu kaikille elävän kuvan alkeista, kuvakerronnasta ja kuvaamisesta kiinnostuneille yli neljäsluokkalaisille. Pääosassa on tekemisen kautta oppiminen.

Mediakompassin kuvakoulu -sarja tarjoaa mediakasvatusta 4-6-luokkalaisille ja vähän vanhemmillekin.

Tarinan kiemurat

Kuvakoululaiset ryhtyvät ideoimaan ensimmäisiä elokuviaan ja käyvät käsiksi tarinoiden kiemuroihin. Ohjelmassa kurkistetaan myös oudon tv-sarjan "Kadonnut salaisuus" kuvauspaikalle.

Kuvan lumo

Oppilaat suunnittelevat tarinalleen elokuvallista muotoa ja käyvät läpi kuvakerronnan perusteita kuvakäsikirjoituksen ääressä. Myös "Kadonnut salaisuus" -sarjassa lumoudutaan kuvista.

Kameran kanssa

Hiljaisuus! Kamera! Olkaa hyvä! Kuvakoululaiset ovat nyt kuvausvaiheessa. Kaikki aina toteudu niin kuin on kuvakäsikirjoituksessa suunniteltu - ei myöskään oudossa tv-sarjassa "Kadonnut salaisuus"...

Leikkauksen ihme

Oppilaiden elokuvat alkavat saada lopullista muotoaan, kun kuvakoululaiset istuvat leikkauspöydän ääreen. Leikkauksen mahdollisuudet hämmästyttävät myös "Kadonnut salaisuus" -sarjassa.

Äänen taika

Oppilaat huomaavat, kuinka tarkkaa työtä äänen taltiointi kuvauksissa on ja kuinka äänimaailma voi muuttaa kuvan tunnelman. Kaikenlaisia ääniä kuullaan myös "Kadonnut salaisuus" -sarjassa.

Perustuu ohjelmaan: Mediakompassi Toimittaja: Tuula Rajavaara

Media- ja digitaidot

  • Neljä väittämää EU:sta ja keskellä otsikko Totta vai tarua

    Tosiasiat voi aina tarkistaa - faktantarkistajat karsivat pötypuhetta

    Uhkaako viihteellistyminen faktapohjaista uutisointia?

    Valeuutiset, valemedia, vaihtoehtoiset faktat, totuudenjälkeinen aika - uusia termejä, joiden esiin nouseminen kertoo siitä, kuinka totuuden ja valheen raja näyttäisi hämärtyneen. Toimittaja Tuomas Muraja kertoo tuoreessa Faktat tiskiin -kirjassa, miten mm. Faktabaari-palvelu tarkistaa julkisen keskustelun väitteitä.

  • Digitreenit 26 pääkuva, jossa teksti Hiiren taikatemput

    Digitreenit: Hiiren kakkospainikkeen taikatemput

    Hiiren kakkosnapilla saa tehtyä ihmeellisiä asioita.

    Hiiren kakkosnapilla voi tehdä monenlaisia temppuja, kuten kääntää tekstiä, etsiä sanoja ja tietenkin kopioida, leikata ja liittää. Tästä muutama vinkki hiiren ja kosketuslevyn käyttöön.

  • Digitreenit 25: Roskaposti, pääkuva

    Digitreenit: Näin karsit roskapostia

    Opeta sähköpostiasi suodattamaan roskapostit paremmin

    Roskapostia ovat ne sähköpostilaatikkoon tippuvat viestit, joita et halua, etkä ole tilannut. Roskaposti kannattaa aina merkitä roskaksi - silloin myös sähköpostisi suodattimet paranevat. Postilaatikon kouliminen on helppoa.

  • kansikuva kännykkäkuvat-artikkeliin

    Digitreenit: Helpot vinkit kännykkäkuvien muokkaamiseen

    Kännykällä on helppo kuvata kun muistat muutaman vinkin

    Kuvia on kiva ottaa ja mukava jakaa. Älypuhelimissa on laadukkaat kamerat ja ne ovat aina mukana, joten kuvia tulee otettuakin. Muutamilla yksinkertaisilla muokkauksilla kuvista saa vielä parempia.

  • Digitreenit 23 Pääkuva, tekstillä Twitter

    Digitreenit: Twitter – osallistu rohkeasti

    Twitterissä on omat niksinsä.

    Twitter on yksi suurimmista sosiaalisista medioista. Se on ns. mikroblogipalvelu, joka perustuu tiiviiseen ilmaisuun ja aihetunnisteiden käyttöön. Näillä vinkeillä pääset pikaisesti twiittien ihmeelliseen maailmaan.

  • Televisio, jossa koodia.

    Koodi on kaikkialla – lyhyt johdatus ohjelmoinnin maailmaan

    Ohjelmoinnin ABC yhdessä paketissa.

    Elokuvissa näemme usein hulluja koodareita, jotka silmät kiiluen hakkaavat tietokoneelle yötä myöten käsittämättömiä komentorivejä toisensa perään. Oikeasti koodaaminen eli tietokoneohjelmointi ei ole lainkaan noin mystistä. Se on oikeastaan vain yksityiskohtaisten ohjeiden antamista tietokoneelle. Tässä artikkelissa kerromme koodauksen historiasta ja selvitämme mihin ohjelmointi oikein perustuu.

  • Sanomalehtien kansikuvia. Kuvien kohdalla on kysymysmerkkejä.

    Vallanpitäjät ovat suuria, naiset uhreja ja pakolaiset resuisia – uutiskuvat luovat omaa todellisuuttaan

    Valokuvaa ei oteta, vaan se tehdään.

    Uutiskuviin liitetään voimakas aitouden, luotettavuuden ja totuudenmukaisuuden sädekehä: kuva on totta. Mutta vaikka itse kuva olisikin totuudenmukainen, sen valintaan, rajaukseen, julkaisemiseen ja asiayhteyteen liittyy lukemattomia asioita, joilla voi muuttaa kuvan välittämää sanomaa. Uutiskuvat rakentavat maailmankuvaa lukijoille ja katsojille.

  • Pohjois-Korean Kim Jong-Un ja kenraalit.

    New York Timesin suomalainen kuvatoimittaja: Nollasisältöiset kuvat syövät medioiden uskottavuutta

    New York Timesissa mitään ei lisätä tai poisteta kuvista.

    Suomalainen Mikko Takkunen tekee maailmanlaajuisesti merkittävää uutiskuvien valintaa päivittäin työssään New York Timesin, kuvatoimittajana. Korkelaatuisesta journalismistaan tunnetussa lehdessä vaalitaan laatua, myös kuvien osalta. Muun muassa kuvankäsittelyä koskevat ohjeistukset ovat lehdessä selkeät. Mitään elementtejä ei saa poistaa eikä lisätä.

  • Instagram-kuvista tehty kollaasi

    Finnit piiloon eikä ketään saa loukata - 6 kysymystä Instagram-suosikeille

    500 miljoona käyttäjää Instagramissa. Tapasimme 2 heistä.

    Tiedätko kuka on Teamarika? Tai Joonapuhakka? Ehkä et, mutta kymmenettuhannet tubettajat ja Instagram-seuraajat tuntevat heidät. Teamarika ja Joona kertovat millainen rooli Instagramilla on heidän elämässään ja millaista linjaa he kuvien jakamisessa noudattavat. 18-vuotiaan Joona Puhakan (@joonapuhakka) Instagram-tilillä on tällä hetkellä yli 44 000 seuraajaa.

  • Topeliuksen "sitaatti" lähdekritiikistä

    Voiko Wikipediaan luottaa? Tarkista ainakin nämä viisi asiaa

    Vinkkejä Wikipedian käyttöön

    Laiskat heitot nettitietosanakirja Wikipedian paikkansapitämättömyydestä eivät välttämättä pidäkään paikkaansa. Tutkimusten mukaan valtaosa Wikipedian artikkeleista on (lähes) täyttä faktaa. Mutta koska artikkeleja voi muokata kuka tahansa, välillä tieto voi olla väärää.

  • Sponsoroitu postaus Instagramissa

    Mistä tunnistaa some-mainoksen? Satu Apukka kertoo

    Some-mainonnallakin on eettinen koodisto.

    Suositut sometähdet kiinnostavat myös mainostajia. Sosiaalisen median kanavilla tavoitetaan nuoria kuluttajia, jotka eivät juuri lue lehtiä tai katso televisiota. Merkkituoteyritykset mainostavatkin mielellään tuotteitaan nuorten tekijöiden kanavilla. United Screens on yritys, joka kerää verkostoonsa tunnettuja some-kasvoja ja saattaa nämä yhteen mainostajien kanssa.

  • Britannian EU-eroa kannattavan Leave-kampanjan bussi.

    Valheenpaljastaja: Tervetuloa faktojen jälkeiseen aikaan

    Sosiaalinen media voimistaa populistien viestiä

    Poliitikot uskaltavat nykyään valehdella päin äänestäjien naamaa, sillä kiinni jääminen ei johda kannatuksen romahtamiseen. Sosiaalinen media on populistien käsissä voimakas megafoni. Elokuun toisella viikolla republikaanipuolueen presidenttiehdokas Donald Trump sanoi, että presidentti Barack Obama on perustanut Isis-terroristijärjestön.

  • Tubettaja pitelee kädessään paitaa

    Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Mediakompanssin kuvakoulun luokkakuva.

    Mediataitoja alakouluun

    Elävän kuvan alkeet ja kuvakerrontaa.

    Mediakompassin kuvakoulu on suunnattu kaikille elävän kuvan alkeista, kuvakerronnasta ja kuvaamisesta kiinnostuneille yli neljäsluokkalaisille. Pääosassa on tekemisen kautta oppiminen.

  • toimittaja katselee kuvia useilta rinnakkaisilta monitoreilta. Taustalla näkyy isoja ruutuja, joissa on kuvia verkkouutisista ja uutislähetyksistä

    Mediataidot

    Taitoja eri medioiden haltuunottoon.

    Mediataidot tarkoittavat kykyä lukea ja tulkita viestejä, kykyä erottaa olennainen epäolennaisesta. Näitä taitoja oppii mm. itse tekemällä ja esittämällä.

  • Koulussa kuvataan tv-ohjelmaa

    Mediataitoja yläkouluun ja lukioon

    Mediataitoja yläkoululaisille.

    Päämääränä on kehittää 7-9-luokkalaisten oppilaiden mediatajua, innostaa viestien arviointiin ja rohkaista omaan vaikuttamiseen median keinoin.

  • Tyttö makaa nurmikolla tablettitietokoneen kanssa.

    5 fiksua koodauspeliä kouluikäisille

    Lasten ohjelmointisovelluksilla ei ole yläikärajaa.

    Ensi syksystä lähtien peruskoululaiset tutustuvat koulussa ohjelmoimiseen, kun siitä tulee osa peruskoulujen opetussuunnitelmaa. Koodaustaitoja voi opetella pelillisillä ohjelmilla, jotka madaltavat oppimiskynnystä. Tabletti on aloittelevalle koodarille luonteva väline.

  • graafinen kuva, jossa mm. tabletti, kännykkä, kuulokkeet ja näppäimistö

    Digitreenit: Viisi vinkkiä tehokkaampiin Google-hakuihin

    Vie hakutaitosi verkossa uudelle tasolle

    Google on ottanut selkeän ykkösaseman universaalina hakukoneena, mutta sekin on lopulta vain työkalu. Työkalua voi käyttää monella tapaa, ja mitä paremmin välineen tuntee sitä parempia hakutuloksia saa. Tässä viisi vinkkiä parempiin Google-hakuihin.