Hyppää pääsisältöön

Mediataitoja yläkouluun ja lukioon

Päämääränä on kehittää 7-9-luokkalaisten oppilaiden mediatajua, innostaa viestien arviointiin ja rohkaista omaan vaikuttamiseen median keinoin.

Viestien viidakossa

Mediataitoja trimmaavassa ohjelmassa oppilaat katsovat näytteitä televisiossa esitetyistä ohjelmista ja pohtivat niiden äärellä medialukutaidon peruskysymyksiä: kuka, kenelle, mitä ja miksi?

Todellisuus kuvassa

Katsomista ja kuvan tulkintaa harjoittelevat oppilaat tarkastelevat kuvia Vuoden lehtikuva -näyttelyssä. Mikä tekee tästä kuvasta kiinnostavan? Entä jos kuva heräisi eloon?

Median mahti

Huomaammeko aina kun meihin vaikutetaan? Ohjelmassa tarkastellaan sotapropagandan tyypillisiä keinoja median maailmassa ja kurkistetaan kuluttajina suomalaisen median valta- ja omistussuhteisiin.

Julkinen elämä

Ohjelmassa käsitellään mediajulkisuuden pelisääntöjä ja seurataan julkkiksen elinkaarta. Kaikella tuntuu olevan hintansa. Kysynnän ja tarjonnan lakeja säätelevät myös kuluttajat eli sinä ja minä.

Työkalut käyttöön

Vaikuttaminen median keinoin? Internetin myötä kuvien, äänien ja elokuvien välityskanavat ovat auki jokaiselle, joka haluaa ja osaa käyttää niitä tekijänä. Mitä siis haluaisin sanoa ja miten?

 

Perustuu ohjelmaan: Mediakompassi Toimittaja: Tuula Rajavaara

Media ja teknologia

  • New York Timesin suomalainen kuvatoimittaja: Nollasisältöiset kuvat syövät medioiden uskottavuutta

    New York Timesissa mitään ei lisätä tai poisteta kuvista.

    Suomalainen Mikko Takkunen tekee maailmanlaajuisesti merkittävää uutiskuvien valintaa päivittäin työssään New York Timesin, kuvatoimittajana. Korkelaatuisesta journalismistaan tunnetussa lehdessä vaalitaan laatua, myös kuvien osalta. Muun muassa kuvankäsittelyä koskevat ohjeistukset ovat lehdessä selkeät. Mitään elementtejä ei saa poistaa eikä lisätä.

  • Vallanpitäjät ovat suuria, naiset uhreja ja pakolaiset resuisia – uutiskuvat luovat omaa todellisuuttaan

    Valokuvaa ei oteta, vaan se tehdään.

    Uutiskuviin liitetään voimakas aitouden, luotettavuuden ja totuudenmukaisuuden sädekehä: kuva on totta. Mutta vaikka itse kuva olisikin totuudenmukainen, sen valintaan, rajaukseen, julkaisemiseen ja asiayhteyteen liittyy lukemattomia asioita, joilla voi muuttaa kuvan välittämää sanomaa. Uutiskuvat rakentavat maailmankuvaa lukijoille ja katsojille.

  • Valheenpaljastaja: Tervetuloa faktojen jälkeiseen aikaan

    Sosiaalinen media voimistaa populistien viestiä

    Poliitikot uskaltavat nykyään valehdella päin äänestäjien naamaa, sillä kiinni jääminen ei johda kannatuksen romahtamiseen. Sosiaalinen media on populistien käsissä voimakas megafoni. Elokuun toisella viikolla republikaanipuolueen presidenttiehdokas Donald Trump sanoi, että presidentti Barack Obama on perustanut Isis-terroristijärjestön.

  • Mistä tunnistaa some-mainoksen? Satu Apukka kertoo

    Some-mainonnallakin on eettinen koodisto.

    Suositut sometähdet kiinnostavat myös mainostajia. Sosiaalisen median kanavilla tavoitetaan nuoria kuluttajia, jotka eivät juuri lue lehtiä tai katso televisiota. Merkkituoteyritykset mainostavatkin mielellään tuotteitaan nuorten tekijöiden kanavilla. United Screens on yritys, joka kerää verkostoonsa tunnettuja some-kasvoja ja saattaa nämä yhteen mainostajien kanssa.

  • Voiko Wikipediaan luottaa? Tarkista ainakin nämä viisi asiaa

    Vinkkejä Wikipedian käyttöön

    Laiskat heitot nettitietosanakirja Wikipedian paikkansapitämättömyydestä eivät välttämättä pidäkään paikkaansa. Tutkimusten mukaan valtaosa Wikipedian artikkeleista on (lähes) täyttä faktaa. Mutta koska artikkeleja voi muokata kuka tahansa, välillä tieto voi olla väärää.

  • 5 vinkkiä tehokkaampiin Google-hakuihin

    Vie hakutaitosi verkossa uudelle tasolle

    Google on ottanut selkeän ykkösaseman universaalina hakukoneena, mutta sekin on lopulta vain työkalu. Työkalua voi käyttää monella tapaa, ja mitä paremmin välineen tuntee sitä parempia hakutuloksia saa. Tässä viisi vinkkiä parempiin Google-hakuihin.

  • 5 kotimaista opetuspeliä tablettiin

    Mobiilipeleillä oppii vaikka matematiikkaa tai äidinkieltä.

    Lapset ovat uskomattomia oppimaan uusia asioita, mutta aina ei vain huvita. Erilaisten taitojen opetteluun voi hakea vaihtelua mobiilipeleistä. Tarjontaa löytyy, oli kyse sitten sävelistä, väreistä, kirjaimista tai numeroista.

  • Rosan koodi - tulossa syksyllä!

    Rosan koodi -peli innostaa ohjelmoinnin pariin.

    Syksyllä alkava Rosan koodi -peli innostaa ohjelmoinnin pariin. Ylen tuottamassa Rosan koodi -pelissä seurataan jännittävää tarinaa ja voi innostua ohjelmoinnista viihteellisellä tavalla. Rosan koodi -peliin törmää esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, YouTubessa, Minecraftissä ja myös ei-digitaalisissa ympäristöissä kuten kirjastossa tai museoissa. Peliä pelataan ratkaisemalla niin virtuaali- kuin oikeastakin maailmasta löytyviä kooditehtäviä. Tehtävän ratkaistuaan pelaaja pääsee Rosan tarinassa eteenpäin. Ole valmis 1. lokakuuta, kun peli alkaa!