Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-ohjelman sivuilta.

Auto korjataan pilkkahinnalla Virossa

Suomalainen asiakas alkaa olla tavallinen näky monella tallinnalaisella autokorjaamolla. Kuningaskuluttajan selvityksen mukaan huolto- ja korjaushommia tehdään Tallinnassa alle puoleen hintaan Suomeen verrattuna.

Tallinnassa voi teettää autoon samanlaiset huollot tai korjaukset kuin Suomessakin.

Osien hinnoissa ei välttämättä säästä mitään, mutta Tallinnan alhaisemmat työveloitukset kutistavat korjaamolaskua reippaasti.

Otimme yhteyttä noin puoleen tusinaan suomeksi mainostavaan autokorjaamoon. Tuntihinta vaihteli 29:stä 45 euroon. Ja halvempiakin hintoja on löydettävissä.

Autoalan Keskusliiton mukaan Suomessa henkilöautojen yleisasennuksen keskihinta oli 95 euroa vuoden alussa.

Etsi netistä

Tallinnalaisten korjaamojen löytäminen vaatii hiukan penkomista. Sopivia hakusanoja netissä ovat esimerkiksi autohooldus tai autoteenindus ja Tallinn.

Jos korjaamon nettisivut ovat suomeksi, todennäköisesti korjaamoon voi myös ottaa yhteyttä suomen kielellä.

Mustamäen kaupunginosassa suomeksi palveleva Volkswagen-merkkihuolto Moller Auto tekee töitä 42 – 45 euron tuntiveloituksella. Viittä vuotta vanhempiin kärryihin saa 19 prosentin alennuksen.

-Suomalaisia asiakkaita käy joka viikko, kertoo huoltoneuvoja Tarvi SaarMoller Autosta.

Mustamäestä löytyy myös Hiteh-korjaamo, joka tarjoaa huoltoja, yleiskorjauksia ja korikorjausta hintaa 29 euroa tunti. Yksi erikoisala on museoautojen parsiminen.

Hitehin esimies Toomas Kriisa lupaa, että yhteydenotot voi tehdä suomen kielellä.

-Meille voi myös lähettää sähköpostitse kuvia.

Kiistoja vähän

Yhden miehen ja auton saa meren yli Tallinnaan ja takaisin noin satasella. Niinpä matkakulut tulee kuitattua jo parin tunnin korjaustyössä.

Kannattaa kuitenkin muistaa se, että mahdollisten ongelmien ilmetessä ei korjaamon sijainti naapurivaltiossa ainakaan helpota jälkipyykkejä.

Väärin tehty huolto voi aiheuttaa autoon ison kerrannaisvahingon. Ja myös Tallinnasta löytyy myös ei niin tasokkaita pajoja.

Laki takaa kuitenkin tietyn kuluttajansuojan myös Tallinnan korjaamojen suomalaisasiakkaille.

-Jos palvelun laadussa on puutteita, niin totta kai asiakas voi vaatia korvausta myös epäsuorista kuluista, sanoo johtaja Kristina Vaksmaa Euroopan Kuluttajakeskuksen Viron toimipisteestä.

Autoliiton turvapalvelupäällikkö Jonne Luomala toteaa, ettei suomalaisautojen huollattaminen Virossa ole vielä saavuttanut massaturismin piirteitä, mutta hänen korviinsa kantautuneet kokemukset ovat hyviä.

-Siellä käydään erityisesti ikääntyneiden autojen kanssa teettämässä isompia töitä, sanoo Luomala.

-Minä olen kuullut pelkästään positiivista sieltä. Jos kyseessä on merkkiorganisaatio, ne toimivat samalla tavalla ja samojen standardien mukaan Euroopan laajuisesti, hän jatkaa.
Euroopan Kuluttajakeskuksen Viron toimipisteen mukaan heillä ei ole ollut käsiteltävänään vuoden aikana ainuttakaan riitatapausta, jossa osapuolena olisi ollut Virossa autonsa huollattanut suomalainen.

Hintaesimerkkejä

Volkswagen Passat 2002

Iso huolto: jakopää, vesipumppu, jarruneste, ilmansuodattimet, tulpat, öljy, kiilahihna, pakkasnesteen lisäys

- merkkihuolto, Tallinna 546 €
- merkkihuolto, Suomi 875 €

Mazda 626, vm 2000

Jakopään remontti, alkuperäisosat, sisältää vesipumpun, hihnat, kiristimen, jousen ja apuhihnat:

- merkkihuolto, Tallinna 686 €
- merkkihuolto, Suomi 780 €

Sama työ, tarvikeosat:

- Tallinna 388 €
- Suomi 708 €

Lauri Miettinen, Kuningaskuluttaja, Yle Tutkiva asia

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

Kirjoituksessa näkyvät esimerkkihuollot

- Volkswagen Passat 2002
Iso merkkihuolto, Tallinna 546 €

Iso merkkihuolto, Suomi 875 €
EROTUS: 326 €

- Mazda 626, vm 2000

- Jakopään remontti, alkuperäisosat, sisältää vesipumpun, hihnat, kiristimen, jousen ja apuhihnat:
merkkihuolto, Tallinna 686 €
-
merkkihuolto, Suomi 780 €
EROTUS: 94 €

- Sama työ, tarvikeosat:
Tallinna 388 €
-
Suomi 708 €
EROTUS: 320

Edellä esitetyt hinnat ovat äkkiä laskien Tallinnan eduksi keskimäärin 246 €
Kunerotuksesta vähennetään laivaliput noin 100 €
EROTUS KESKIMÄÄRIN ENÄÄ: 146 €

Olisi tyhmää suunnitella Tallinnan matkaa pelkillä laivalippukuluilla, kaikenlaista kulua syntyy jo pelkästään laivalla aterioista kahveista, puhelinkuluista ja odotellessa kaikenlaisista muista kuluista, puhumattakaan mahdollisest hukkaan menneestä työajasta. Tuo mahdollinen säätö taitaa olla syöty jo ennen kuin saat auton huollosta ulos!

Jos noista saisikin jotenkin säästöä kokoon ottamalla omat voileivät mukaan ja puiston penkillä odotellen jonkun euron niin kannattaa miettiä suomalaisen kuluttajan oikeusturvaa Viron puolella mahdollisessa reklamaatiotilanteessa jos tapahtuu työvirhe. Tästä on hyviä esimerkkejä pilvin pimein mm. kauneuskirurgian puolelta. Suomalaisilla huoltokorjaamoilla on yleensä vastuuvakuutukset ja Suomessa suomalainen kuluttajansuoja. Nämä Viron edullisuutta korostavat kirjoitukset ovat valitettavan usein liian lyhytnäköisiä

Lähettänyt käyttäjä

Jos taas Virossa käy ja lomailee muutenkin, ei matkakulut saati kahvittelut ja sapuskat liity auton huollattamiseen mitenkään. Silloin auton huollattamiseen tuoma säästö on vielä suurempi. Jutussa olisi voitu valaista myös sitä, putoaako hinta minkä verran kun lähdetään Tallinnasta muihin kaupunkeihin.

  • Kuningaskuluttajan toimitus

    Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Silmätutkimus

    Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttajan toimitus

    Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Tubettaja pitelee kädessään paitaa

    Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Energiaviraston ylläpitämällä sahkonhinta.fi -sivustolla voit vertailla sähkön hintoja.

    Näin kilpailutat sähkön hinnan

    Tarkista kuitenkin todellinen vuosikustannus yhtiöstä.

    Yllättävän harva kuluttaja tarttuu mahdollisuuteen säästää sähkölaskussaan. Katso miten helppoa kilpailuttaminen on käytännössä.

  • Keudan floristiopiskelijoiden hyötypuutarha parvekkeella.

    Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Ruusu jonka päällä kävelee animoituja hyönteisiä

    Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Juna saapuu Helsingin asemalle.

    Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kodinhoitohuonetta remontoidaan.

    Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Timo Ojala, K1 katsastus

    Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Kädet näppäimistöllä, näytöllä koodia

    Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Kypärään ja turvavarusteisiin pukeutunut toimittaja portin edessä.

    Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • Kuvakaappaus Quizonaut.com tilausansasta

    iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • kasa ruokajätettä

    Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Kasvisten säilytys

    Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Kanaa, maitoa, maksalaatikkoa

    Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.