M.A. Numminen ja muut keskiolutbaarien viiksekkäät ystävät

Lyhyessä katsauksessa tamperelaisiin lähiöpubeihin tavataan keskioluen ja niitä tarjoavien pubien ystäviä. Mukana on esimerkiksi M.A. Numminen, joka kehuu keskiolutbaarien pelastaneen ihmisiä mielisairauksilta ja kuolemalta.

"Ennen kaikkea, kun keskiolutta nauttii ja näin keskiolutbaareissa istuu, tärkein asia on se, että muistaa seuraavana päivänä, mitä on tullut puhuneeksi", M.A. Numminen valistaa.

Sekä Numminen että muut viiksivallut arvioivat keskiolutbaarien asiakaskuntaa sekä muutostilaa, kertovat miksi itse istuvat kapakoissa juomassa keskiolutta. Mikseivät naiset käy keskiolutbaareissa, he pohtivat. Heille keskiolutbaarit ovat tärkeitä paikkoja miesten väliseen seurusteluun, pelien pelaamiseen sekä ihan vain kaljasta nauttimiseen. Myös livemusiikki houkuttelee baareihin.

Numminen kertoo kuinka hänen ulkomaalainen ystävänsä oli kuuden keskiolutbaarin jälkeen lumoutunut itämaisesta mystiikasta, jota suomalaiset kaljabaarit edustivat verrattuna Keski-Euroopan baareihin.

Ja kun M.A. Numminen kertoo, kuinka keskiolutbaareihin voi tulla nauttimaan mallasjuomaa sellaisena kuin on, jakaa surut ja murheet, kiittää hänen vierustoverinsa häntä kalliista sanoista.

Teksti: Sonja Fogelholm