Hyppää pääsisältöön

Värit ovat ikivanha visuaalinen kieli

Liikennevalot puussa? Ei vaan, neulegraffiti berliiniläisessä puistossa. Kuva: Rita Trötschkes/Yle.

Miksi lyijykynät ovat keltaisia? Miksi nyrkkeilyhanskat ovat punaiset? Miksi uloskäynti on merkitty vihreällä? Värillä on väliä, sillä niiden avulla voidaan viestiä ilman sanoja.

Ympäristömme on täynnä värikoodeja, joita opimme tulkitsemaan jo varhaisessa lapsuudessa. Toimintaväreillä viestitään nopeasti ja täsmällisesti ilman sanoja. Värejä käytetään informaation välityksenä mm. liikennemerkeissä, kirjelaatikoissa, palosammuttimissa, varoituskylteissä ja esimerkiksi koneissa.

Tutut värikoodit

Väreillä on ollut kautta aikojen symbolisia merkityksiä, vaikka osa väreistä tarkoittaakin eri kulttuureissa eri asioita. Värikoodaus ja värisignaalit taas pohjautuvat yhteisiin sopimuksiimme. Liikennettä ohjataan kansainvälisesti tunnetun neljän signaalivärin kautta: vihreä, keltainen, punainen ja sininen.

Suomessa käytettävät liikennemerkit määritellään tieliikenneasetuksessa. Useimmissa Euroopan maissa liikenteen varoitus- ja kieltomerkkien värit ovat punainen, valkoinen ja musta, mutta Suomessa ja Ruotsissa valkoinen on korvattu usein keltaisella. Yhtenä syynä on se, että keltainen erottuu paremmin valkoista lumitaustaa vasten.

Merenkulkijat käyttävät myös toimintavärejä. Keltainen lippu tarkoittaa tartuntaa, karanteenia tai tullausta, punainen lippu tarkoittaa räjähdysvaaraa, sininen lippu komentaa kannelle ja vihreä lippu merkitsee vapaata kulkua.

Meriteiden säännöissä määritellään merellä noudatettavat liikennesäännöt sekä kielto- ja rajoitusmerkit. Muut alukset tunnistetaan mm. pimeänajossa niiden valojen perusteella. Valoja seuraamalla nähdään myös toisen aluksen kulkusuunta esimerkiksi omaan veneeseen nähden.

Värit erottavat ja yhdistävät

Signaali- ja opastevalojen punainen ja vihreä ovat hankalimpia niille värisokeille, jotka näkevät vain tummuuden ja vaaleuden eri asteet. Häiriintynyt väriaisti sekoittaa punaisen ja vihreän niiden joutuessa vierekkäin.

Maailmalla näkee vihreitä, keltaisia, sinisiä ja ruskeita passinkansia. Eu-kansalaisen matkustajapassin kannet ovat tummanpunaiset, vaikka EU-lippu onkin sininen. Yhtenäinen passiväritys nopeuttaa viranomaisten työtä, kun he tunnistavat Euroopan unionin jäsenvaltion asujat.

Keltainen kuvaa nopeutta

Keltainen merkitsee monissa yhteyksissä varoitusta ja punainen kieltoa tai määräystä. Keltainen on liikennevalojen varoitusväri ja punainen pysäytysvärinä. Myös jalkapallossa on käytössä samassa merkityksessä keltainen ja punainen kortti.

Keltaisen värin sanotaan olevan peräisin antiikin jumala Merkuriukselta, jolla sandaaleissa ja kypärässä kultaiset siivet. Hän oli sanansaattaja, joka yhdistettiin nopeaan viestintuojaan. Postilaitos on perinteisesti käyttänyt sekä keltaista että oranssia.

Keltaisen sanotaan kuvaavan positiivisuutta. Tietysti se on auringon ja lämmön väri, mutta toisaalta siihen liittyy mielikuvia sairaudesta ja vaarasta. Neuvontapisteet, keltaiset sivut ja keltainen lehdistö eli nopeus tiedonvälitys liittyvät myös keltaiseen väriin.

Vuodesta 1890 alkaen on valmistettu keltaisia lyijykyniä, joilla kannustetaan viestintään.

Äänekäs punainen pysäyttää

Punaisellä värillä voi viestiä ristikkäisiä asioita. Punaiseen väriin liitetään yleensä voimaan, rakkauteen, intohimoon ja toisaalta radikalismiin, vereen ja aggressioon. Palosammuttimet, paloautot, hätäkatkaisijat, hätäraketit ja kuuman linjan puhelimet ovat huomion kiinnittämiseksi punaisia.

Punaista käytetään varoitusvärinä varoituslipuissa sekä ohjausväreinä korostamaan vaaraa. Punainen väri oli tarkoitettu pitkään ainoastaan palokunnan autoille, eivätkä muut ajoneuvot voineet käyttää tätä tulenarkaa väriä.

Urheilussa punainen on aggressiivinen väri. Esimerkiksi nyrkkeilyhanskat ovat yleensä punaiset. Punaisella korostetaan valtaa silloin, kun tärkeät henkilöt kävelevät punaisella matolla. Punainen menettää voimaansa ja muuttaa merkitystään, kun sävystä tulee vaaleanpunainen.

Vihreä on elämän väri

Vihreä edustaa maailmanlaajuisesti turvallisuutta. Vihreä oksa ja vihreä valo symboloivat toivoa, luottamusta ja lupaa. Se symboloi liikenteessä vapaata liikkumista.

Uloskäyntiä symboloi yleisesti vihreä kyltti, jossa on valkoinen nuoli. Vihreä liittyy vahvasti ympäristöasioihin, kirurgiaan ja armeijaan. Negatiivisia mielleyhtymiä ovat myrkyllisyys, home ja mätäneminen. Biljardipöydän vihreä sanotaan muistuttuvan vihreästä nurmikosta, jolla pelataan krokettia.

Kirurgit operoivat aina 1880-luvulle asti potilaitaan omissa vaatteissaan, kunnes he alkoivat käyttää hygieenisimpiä suojatakkeja, joita keitettiin puhtaan valkoisiksi  aseptiikan vaatimusten mukaisesti. Kehittyvät leikkaussalivalot muuttuivat yhä kirkkaammiksi, jolloin leikkaussalin valkoiset kaakelit ja valkoiset suojavaatteet aiheuttivat  häikäisyä.

Lopulta sterileettiä vaativien tekstiilien tunnusväriksi vaihtui vihreä, joka säästää kirurgeja häikäisyltä. Kirurginvihreän huomattiin myös rauhoittavan potilaita, eivätkä veripisarat näkyneet enää yhtä selvästi kuin vitivalkoisissa suojavaatteissa.
Värikoodausta käytetään yleisesti sairaalan puhdistusaineissa ja laitteissa.

Yhdysvaltojen valvontaviranomaiset ottivat vuonna 2002 käyttöönsä värikoodausjärjestelmän, jolla ilmoitetaan terroristiuhkan vakavuusasteesta. Vihreä väri tarkoittaa tässä yhteydessä pienintä riskiä. Nyt järjestelmää ollaan muuttamassa. Katso kuvagallerian kuva.

Värikkäät kiintopisteet ova tehokkaita viestintävälineitä

Värit ovat monialaisten tieteiden ja tutkimusten kohteina mm. psykologiassa, taiteessa, lääketieteessä, arkkitehtuurissa ja esimerkiksi informaatioteknologiassa.

Värisymboliikan ja väriopin tuntemus on hyödyllistä kaikille niille, jotka suunnittelevat ja rakentavat ympäristöämme. Väreillä voi vaikuttaa tiedostamattomasti päätöksiimme. Tuskin näet missään kirkkaanpunaista kirjastoa tai jäänsinistä oluttupaa. Sen sijaan vanha teatteri voi olla häränpunainen ja uimahalli merenvihreä.

Kaupungistuminen on irrottanut ihmisen luonnon värimaailmasta. Suunnitelluilla toimintaväreillä voi korostaa tarkoituksenmukaisia asioita. Ihmisen tuomissa rakenteissa on paljon huutomerkinomaisia kirkuvia neonvärejä, joten tärkeimpien toimintavärisignaaleiden löytäminen on toisinaan työlästä värikylläisestä maailmastamme. Informaatiografiikan tulisikin käyttää harkitusti värejä sisällön korostamisessa.

Värit kaupungissa ja luonnossa

Kaupungin värit ovat valoapulainen Yrjö Takalon mielestä energisiä. Luonnosta löytyy rauhallisia värejä, talvella etenkin valkoista.

Värien merkitys viihde-esityksissä

Väreillä voidaan luoda viihde-esityksiin tunnelmia ja tuoda taiteilijoita paremmin esiin.

Varoituskolmion keltainen tausta näkyy valkoisessa lumessa. Kuva Stock.xching.
Varoituskolmion keltainen tausta näkyy valkoisessa lumessa. Kuva Stock.xching.Varoituskolmion keltainen tausta näkyy valkoisessa lumessa. Kuva Stock.xching.
Kirurginvihreää suositaan leikkaussalissa. Kuva: Eila Haikarainen/Yle.
Kirurginvihreää suositaan leikkaussalissa. Kuva: Eila Haikarainen/Yle.Kirurginvihreää suositaan leikkaussalissa. Kuva: Eila Haikarainen/Yle.
Yhdysvaltojen terrorismiuhkan värivaroitusjärjestelmä. Kuva: Yhdysvaltojen hallituksen sivu.
Yhdysvaltojen terrorismiuhkan värivaroitusjärjestelmä. Kuva: Yhdysvaltojen hallituksen sivu.Yhdysvaltojen terrorismiuhkan värivaroitusjärjestelmä. Kuva: Yhdysvaltojen hallituksen sivu.
Palolaitos on eristänyt onnettomuuspaikan varoitusvärein eli puna-kelta-mustalla nauhalla. Kuva: Tuula Nyberg/Yle.
Palolaitos on eristänyt onnettomuuspaikan varoitusvärein eli puna-kelta-mustalla nauhalla. Kuva: Tuula Nyberg/Yle.Palolaitos on eristänyt onnettomuuspaikan varoitusvärein eli puna-kelta-mustalla nauhalla. Kuva: Tuula Nyberg/Yle.
Loviisan ydinvoimalan radioaktiivinen säteilyvaaran luokitus on merkitty vihreällä. Kuva: Juha Silander/Yle.
Loviisan ydinvoimalan radioaktiivinen säteilyvaaran luokitus on merkitty vihreällä. Kuva: Juha Silander/Yle.Loviisan ydinvoimalan radioaktiivinen säteilyvaaran luokitus on merkitty vihreällä. Kuva: Juha Silander/Yle.
Toimittanut 10.12.2012 Rita Trötschkes Lähteet Levande färger (kirjoittanut arkkitehti ja väripsykologi Karl Ryberg) FST:n tv-ohjelma Solarplexus (2004) Värillä on väliä  - tv-ohjelma ja 5-osainen verkkokurssisarja http://www.coloria.net
  • Voiko Wikipediaan luottaa? Tarkista ainakin nämä viisi asiaa

    Vinkkejä Wikipedian käyttöön

    Laiskat heitot nettitietosanakirja Wikipedian paikkansapitämättömyydestä eivät välttämättä pidäkään paikkaansa. Tutkimusten mukaan valtaosa Wikipedian artikkeleista on (lähes) täyttä faktaa. Mutta koska artikkeleja voi muokata kuka tahansa, välillä tieto voi olla väärää.

  • Mindfulnessin, rentoutumisen ja positiivisen ajattelun avulla kohti parempaa elämää

    Kohti parempaa elämää

    Tuntuuko siltä, että elämä on yhtä kaaosta? Pinnisteletkö jaksamisen äärirajoilla etkä kuitenkaan ole tyytyväinen itseesi tai tekemisiisi? Muistatko enää, kuka olet ja mistä pidät? Olosuhteiden radikaali muuttaminen on vain harvoin mahdollista, mutta jotain voi kuitenkin tehdä - nimittäin parantaa päänsisäistä oloa!

  • Ohjelmasarjoja opetuskäyttöön

    Ohjelmasarjoja opetuskäyttöön

    Tälle sivulle on koottu opetuskäyttöön tarkoitettuja Yleisradion ohjelmasarjoja. Kaikki sarjat löytyvät kokonaisuudessaan ja mahdollisine oheismateriaaleineen Oppimisen sivuilta. Kunkin sarjan yhteydessä on mainittu, mihin oppiaineeseen ja aihekokonaisuuteen sarja on ensisijaisesti tarkoitettu. Kaikki ohjelmat ovat vapaasti koulujen käytetävissä.

  • Mihin sinä uskot? Testaa itsesi!

    Mihin uskot?

    Mihin uskot? Mikä sinulle on elämässä tärkeätä? Mitä arvostat? Testaa itsesi! Testi perustuu professori Tatjana Schnellin pitkäaikaiseen tutkimustyöhön Innsbruckin yliopistossa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Tutkija Salasuo: "Junnujen raaka pudotuspeli - pyramidin kokoinen hutipotku"

    Tutkija Salasuo kritisoi suomalaista urheilujärjestelmää.

    Tutkija Mikko Salasuo kritisoi rahojen menevän väärään paikkaan suomalaisessa urheilujärjestelmässä: "Suuria lajiliittoja koskevat selvitykset osoittavat aivan samanlaista välinpitämättömyyttä liikuntalakia ja sen henkeä kohtaan. Selvästi suurin osa lajiliittojen taloudellisista panostuksista laitetaan huippu-­urheiluun."

  • Aiotko laihduttaa pelkällä liikunnalla? Lue ensin tämä!

    Pelkkä liikunta ei laihduta, opastaa personal trainer.

    Pelkkä treeni polttaa rasvaa harvoilla onnekkailla. Keskimäärin konsti on huono. Useimmille meistä pelkän treenin avulla laihduttaminen johtaa turhauttaviin epäonnistumisiin, heikkoon palautumiseen ja rasitusvammoihin, opastaa kokenut personal trainer Timo Hakkarainen Jennyä ja läskimyytinmurtajia.

  • Seuraa Euroviisuja Ylen kanavilla

    Tutustu Ylen laajaan Euroviisut 2016 -ohjelmistoon

    Euroviisut 2016 näkyy ja kuuluu sekä Ylen kanavilla että verkossa. Tutustu laajaan ohjelmistoon!

  • Näin rekisteröit pönttösi helposti

    Lyhyt ohje siitä, miten pääset helpoiten mukaan kampanjaan.

    Lyhyt ohje siitä, miten pääset helpoiten mukaan Miljoona linnunpönttöä -kampanjaan. Voit rekisteröidä sekä vanhat asumiskelpoiset pöntöt että uudet.

Ihminen ja yhteiskunta

  • Näin kierrätät biomuovit oikein

    Biomuovi ei kompostoidu, biohajoavakin vain ajan kanssa.

    Kierrätysmuovi, biomuovi, biohajoava, kompostoituva... menitkö sekaisin? Vain biohajoava muovi voi kompostoitua eli tuottaa ravinteita, mutta muovinkierrätykseen se ei sovellu. Kierrätysmuovi tai yleistyvät biopohjaiset pakkausmuovit eivät maadu ollenkaan. Ne voi viedä muovinkeräyspisteeseen, joiden valtakunnallinen verkosto avautuu viimeistään kesällä 2016.

  • Ohjelmasarjoja opetuskäyttöön

    Ohjelmasarjoja opetuskäyttöön

    Tälle sivulle on koottu opetuskäyttöön tarkoitettuja Yleisradion ohjelmasarjoja. Kaikki sarjat löytyvät kokonaisuudessaan ja mahdollisine oheismateriaaleineen Oppimisen sivuilta. Kunkin sarjan yhteydessä on mainittu, mihin oppiaineeseen ja aihekokonaisuuteen sarja on ensisijaisesti tarkoitettu. Kaikki ohjelmat ovat vapaasti koulujen käytetävissä.

  • Elämänkatsomustiedon mp3-kurssi

    Elämänkatsomustietoa mukaan lenkille.

    Lataa itsellesi mp3-kurssi, jonka voit ottaa mukaan vaikka lenkille tai työ- tai koulumatkalle. Toki voit opiskella myös tietokoneen äärellä.

  • Juhlapäivät

    Juhlapäivät ovat kirkollisia, valtiollisia tai muuten vain vakiintuneita päiviä, joita juhlistetaan monin tavoin.

  • Työelämä

    Apua ammatinvalintaa, yrittäjyyden MP3-kurssi.

  • Filosofia

    Filosofia on maailman vanhin tiede. Se opettaa ajattelemaan ja parantaa ongelmien ratkaisukykyä. Parhaimmillaan filosofia johtaa ihmisen ja maailman olemassaolon syvälliseen ymmärtämiseen.

  • Historia, Suomi

    Minkälainen maamme oli ennen? Tunnelmakuvia menneisyydestä. Historian havinaa. Tapahtumia asiantuntijoiden ja aikalaisten kertomana.

  • Historia, maailma

    Elämää, mysteereitä ja saavutuksia. Historiallisia tapahtumia, tappioita ja voittoja. Artikkelit perustuvat Ylen televisio- ja radio-ohjelmiin.

  • Yhteiskunta

    Miksi demokratia on tärkeää?

    Miksi demokratia on tärkeää? Entä jos sinä saisit olla hetken vallan kahvassa?