Hyppää pääsisältöön

Miina Savolainen auttaa ihmissuhteissa Valokuvan voimaa -tv-ohjelmassa

Valokuvan voimaa -tv-ohjelman valmentaja Miina Savolainen. Kuva: Olli Laine, Yle.

On tavallista, että perheessä yksi perheenjäsen kuvaa ja tekee albumeja. Hän kokee perheen elämän dokumentoinnin tärkeänä. Väistämättä perheen tarina on kuitenkin hänen muistikuviensa ja arvostustensa mukainen eikä se voi olla koko perheen tarina.

Maailman ihanin tyttö -kirjasta tunnetuksi tullut Miina Savolainen on kehittänyt voimauttavan valokuvan menetelmän. Valokuvaa käytetään välineenä ihmissuhteiden parantamiseen sekä oman minän vahvistamiseen.

– Voimauttavan kuvaamisen ideana on, että kuvaamisesta tehdään moniäänistä niin, että jokainen perheenjäsen tulisi mahdollisimman monipuolisesti itsenään nähdyiksi kuvissa. Albumissa on silloin esimerkiksi lapsenkin määrittelemä ja kertoma tarina omasta lapsuudesta, kertoo valokuvaaja Miina Savolainen.

Menetelmän tarkoituksena on tehdä läheisistä perhesuhteista vastavuoroisempia ja parantaa perheenjäsenten kykyä kuulla ja nähdä toisensa. Kuvausprojekteissa pistetään hetkeksi syrjään omat tarpeet ja oletukset siitä, minkä itse ajattelisi olevan läheiselleen hyödyllistä. Kuvattava perheenjäsen määrittelee sen, mikä on hänelle voimauttavaa.Voimauttava valokuva. Jenna Pystö & Miina Savolainen 2000. Kuva: Miina Savolainen

Perhevalokuvauksessa asetetaan toinen etusijalle

Miina Savolainen on kouluttajana ja "valmentajana" mukana Ylen uudessa tv-ohjelmasarjassa, jossa käytetään voimauttavaa valokuvaa perhesuhteiden lähentämiseen. Ohjelmaan valitaan tavallisia ihmisiä ja perheitä, ja siinä pyritään ratkomaan ihmissuhteisiin liittyviä asioita ja kommunikaatio-ongelmia valokuvauksen kautta.

Kuvausprojektin lähtökohtana on valitun perheenjäsenen maailma ja se, mikä hänelle on ajankohtaista ja tärkeää, Miina Savolainen kertoo.
– Ohjelmassa päähenkilö valitsee itselleen tavalla tai toisella näkymättömäksi jääneen perheenjäsenen, jonka kanssa tekee yhdessä vastavuoroisen valokuvaprojektin. Kuvausprojektin lähtökohtana on valitun perheenjäsenen maailma ja se, mikä hänelle on ajankohtaista ja tärkeää, Miina Savolainen kertoo.

– Päähenkilölle on merkityksellistä näyttää perheenjäsenelleen, että tämä on rakas ja erityinen, vaikkei tämä itse ehkä tunne siten, Savolainen jatkaa.

Mukana ohjelmassa on eri elämänkaaren vaiheissa olevia perheitä ja erilaisia perhemuotoja. Erityisesti ohjelmaan haetaan vanhempia ja heidän teini-ikäisiä tai jo aikuistuneita lapsiaan. Näin ohjelmassa nousee esille myös eri sukupolvien hyvin erilainen tapa käyttää valokuvaa.

Kuvausmatkoja menneisyyteen

–Valokuvaprojektit voivat liittyä esimerkiksi perheenjäsenelle tärkeisiin harrastuksiin, elämänhistorian käänteentekviin paikkoihin tai puoliin, joita hän haluaa itsessään vahvistaa, Miina Savolainen kertoo.

Voimmeko rakastaa toisiamme, vaikka joskus koemme niin eri tavoin?
– Kuvausprojektin tarkoituksena on oppia hyväksymään se, että kuva, joka on läheiselleni korjaava ja arvokas, voi olla minulle itselleni satuttava. Voimmeko rakastaa toisiamme, vaikka joskus koemme niin eri tavoin?

Jokainen perheenjäsen ja perheenjäsenpari tekee omanlaisensa projektit. Ydin on siinä, miten ihmiset oppivat tuntemaan toisiaan ja miten heidän välilleen rakentuu uudenlaista läheisyyttä.

– Ohjelman päähenkilö joutuu käymään myös omaa kamppailuaan siinä, osaako hän antaa tilaa valitsemalleen perheenjäsenelle ja löytää ne asiat, joita kuvattava henkilö kaipaa. Kun se onnistuu, tapahtuu jotain hienoa - jotain, mitä ei olisi ikinä muutoin ehkä saatu tietää tai oppia toisesta ihmisestä.

Voimauttava valokuva. Milla Makkonen & Miina Savolainen 2006. Kuva: Miina Savolainen

Linkit:

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

Ohjelma kuulostaa todella hyvältä ja mielenkiintoiselta! Olisipa mielenkiintoista tehdä tätä perheen kanssa. Itse kuvaan paljon ja opiskelen omaehtoisesti sitä, mutta sinkkuna se on aika yksinäistä puuhaa. Hyvä YLE!

Lähettänyt käyttäjä

Odotan innolla tv- sarjaa, voimauttavan valokuvan perusopinnot opiskelleena aion imeä kaiken tiedon ja taidon mitä tästä menetelmästä voin oppia lisää. Suosittelen!

Lähettänyt käyttäjä

Tässä vielä jatkosovellus valokuvausterapialle. "Kuka minä olen? : Valokuvaus ja sadutus esikoululaisten minäkäsityksen vahvistajana"
https://publications.theseus.fi/handle/10024/5232

Lähettänyt käyttäjä

"valokuvat kertovat enemmin kuin tuhat sanaa"
Minä voin kiinnostua elokuvan katsomisesta värien tai kuvan tunnelman vuoksi.
Olen kuvannut työpaikallani nuoria 30v. aikana ja mielestäni kameran linssin takaa näen minua kiinnostavat asiat selkeämmin.
Työni ulkomaalaisten nuorten keskuudessa on saanut minut kuvaamaan elämän herkkiä hetkiä ja arkipäivän askareita.
Olen täysin itseoppinut kotikutoinen kuvaaja mutta väitän että monta onnistumisen ja mielihyvän hetkeä on taltioitu näiden vuosien aikana ja kuvat ovat kohteelle oleet mieluisia.
Ymmärsin täysin" maailman ihanin tyttö"kirjan tarinat kuvina.
Todella kauniita kuvia, värejä, tarinoita ja tunnelmia.

terveisin Hanne

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Kirjailija Katja Kettu vuonna 2017.

    Katja Kettu: Lällällää, helvettiäpä ei ole

    Kirsi-mummon kuolema sai Katja Ketun ajattelemaan jumalaa.

    Minulta kuoli hiljattain mummo. Kirsti Inkeri Heikkinen. Sinänsä Kirsti Inkerin kuolemaan ei liittynyt mitään tavatonta, mutta kuolema pistää miettimään mahdollisuutta kuolemanjälkeisestä olotilasta. Elo ilman jumaluutta on kolkkoa ja ankaraa, kun tulee kysymys kuolemasta ja olemisen rajallisuudesta, Katja Kettu kirjoittaa kolumnissaan.

  • Otra Romppanen_henkilökuva

    Otra Romppanen - Murheenlaakson menninkäinen

    Mana Mana -legenda kertoo värikkäästä elämästään.

    Otra Romppanen on Joensuun ensimmäinen punkkari, jonka kitarasoundi mullisti 80-luvun lopun suomalaisen vaihtoehtomusiikin. Nykyisin Etelä-Savossa asuvan Mana Mana -legendan elämään on mahtunut hulluja mutta lahjakkaita ihmisiä, genrerajojen halveksuntaa, itsetuhoisia ajatuksia ja ultimaattista sekoilua. Muiden mielipiteistä Otra ei edelleenkään välitä.

Uusimmat sisällöt - Vanhemmuus

  • Lapsia kiipeilytelineessä

    Ainutlaatuiset kakarat – ymmärtääkö kirjallisuus 2010 -luvun lasta?

    Tutkin Nummen Karkkipäivää ja Aapelin Pikku Pietarin pihaa

    Nykyvanhemmat ymmärtävät lapsiaan paremmin kuin yksikään aikaisempi sukupolvi. Lapset ovat osallisia ja kantavat yhä enemmän vastuuta itsestään. Toimittaja Maija Puska pohtii esseessään, kuinka yllättävän samanlaisina lapset kuvataan 1950- ja 2010-luvun teoksissa. Onko mahdollista olla lapsi, jos aikuiset loistavat poissaolollaan? 2010-luvun kaupunkilaislapsi on ainutlaatuinen.

  • Satu Saarinen Dimpho-tytär sylissään.

    Kahden lapsen äiti, Satu Saarinen: “Kun biologisia lapsia ei kuulunut, oli adoptio meille luonnollinen vaihtoehto”

    Satu Saarinen on kahden adoptiolapsen äiti.

    Samalla kun Satu Saarisen isä eli viimeisiä hetkiään, sai Satu miehensä kanssa iloisen puhelun. Heistä tulisi pienen pojan vanhemmat. Kun toisesta rakkaasta oli luovuttava, saapui uusi rakas ihminen perheeseen. Oli aika hakea 2-vuotias poika kotiin Etelä-Afrikasta, Johannesburgista. Myöhemmin perheeseen saatiin myös pieni tyttö.

  • Marja Hintikka: Raskausrauha julistettu!

    Marja Hintikka: Häpeäisit, läski äiti!

    Lopetetaan raskaana olevien ulkonäön arviointi. Nyt!

    “Katselinkin, että miten olit noin lihonut! Posketkin olivat kummasti pyöristyneet.” Näin todettiin Marja Hintikalle, kun hän kertoi odottavansa kolmatta lastaan. Marjan mielestä nyt on tullut aika julistaa raskausrauha ja lopettaa odottavien äitien ulkonäön kommentointi!