Voihan karkki mitä koruja!

Voihan karkki mitä koruja! Kuva: Yle Olotila, Anni Alatalo.

Pinkkiä! Pinkkiä joka paikassa. Jopa jääkaappi on pinkki ja keittiön kaapit, lamppu, jauhopurnukka, lautaset ja mukit. Istun Sanna Leinosen vinolattiaisen hirsitalon tupakeittiössä peltojen keskellä Vihdissä. Sanna keittää kahvit pinkillä keittimellä, ja hänestä huokuu lämpö ja ystävällisyys. Ihan kuin olisimme tavanneet ennenkin! 

Sanna on entinen ravintolapäällikkö, nykyinen karkkikorutaiteilija ja korupäällikkö.

- En olisi uskonut, jos joku olisi viisi vuotta sitten kertonut minun valmistavan tänään työkseni koruja.
- En olisi uskonut, jos joku olisi viisi vuotta sitten kertonut minun valmistavan tänään työkseni koruja. Enhän edes käyttänyt koruja aiemmin! Sanna naurahtaa.

Sannalta löydettiin munasarjoista itusolusyöpä vuonna 2009. Syöpäkasvain oli seitsenkiloinen. Hoidoista ja leikkauksesta toipuminen kesti yli puoli vuotta, mutta Sanna parani.

Syöpä muutti Sannaa ja sai hänet miettimään elämäänsä ja työtään. Hän tunnustaa olleensa ennen sairastumista työnarkomaani - ja on sitä edelleen - mutta nykyään omilla ehdoillaan. 

Syövän jälkeen saapui masennus. Ei Sanna sitä tilannut, eikä aluksi siihen itse edes uskonut. Miten minä muka voin sairastua masennukseen, Sanna mietti. Mutta töistä piti jäädä taas sairaslomalle. Syöpä piti käydä läpi masennuksen kautta. 

- Äiti toi minulle ihan pienen palan polymeerimassaa, jotta saisin jonkun harrastuksen, Sanna kertoo.

Voihan karkki mitä koruja! Kuva: Yle Olotila, Anni Alatalo.

Massan muovailu vei mukanaan

Sanna alkoi muovailla koruja, isoja ja värikkäitä koruja seitsemänkymmentäluvun hengessä. Hän saattoi istua kahdeksan tuntia keittiönpöytänsä ääressä kokeilemassa, kuinka massa toimii. Hän keksi miten erilaisia muotoja ja värejä pystyi yhdistämään. Sanna näki massasta jopa unta. 

- Mies nauroi, että mihin aiot kaikki nuo korut laittaa, Sanna muistelee. Hän näyttää laatikkoa, johon on vanhat korut kerännyt: niitä on kymmeniä ja taas kymmeniä. 

Sitten eräs Sannan ystävä pyysi häntä valmistamaan englanninlaku-kaulakorun. Alkuun Sanna kieltäytyi, koska ei pitänyt itseään karkkikorujen tekijänä. Kun hän antoi periksi ja teki korun, alkoi pyyntöjä karkkikoruista sadella tiuhaan.

- Perustin Elvari Korut Oy:n, vaikka en vielä silloin ajatellut sen olevan päätyöni. Otin sairausloman jälkeen vuorotteluvapaata, sillä halusin selvittää itselleni, mitä elämältä haluan, Sanna muistelee. 

Sanna kertoo, että kiersi toreja ja markkinoita vuorotteluvapaallaan vaaleanpunaiseksi maalatulla pakettiautolla. Joskus kaupaksi ei mennyt kuin yksi tai kaksi korua päivässä. 

Masennus teki sen, etten osannut puhua ihmisten kanssa. Minä, joka olin aina tullut kaikkien kanssa juttuun! 
- Masennus teki sen, etten osannut puhua ihmisten kanssa. Minä, joka olin aina tullut kaikkien kanssa juttuun! 

Sitten Sannalle tarjottiin ravintola-alalta unelmien työpaikkaa. 

- Jos olisin ollut sama Sanna kuin ennen syöpää, olisin kiittänyt polvillani paikasta ja ottanut sen vaikka ilman palkkaa, mutta nyt tilanne oli toinen. Olin muuttunut ja sanoin haluavani kaksi viikkoa miettimisaikaa. Se oli tuskaista aikaa, mutta lopulta ilmoitin, etten ota työtä. Päätin panostaa täysillä Elvari Koruihin. 

Karkkikorut ovat riemastuttavia! Kuva: Yle Olotila, Anni Alatalo

Koruissa on sormenjälkiä

Sannan kotitalon yläkerrassa on hänen työhuoneensa. Huone on luonnollisesti vaaleanpunainen ja täynnä koruja. Elvari Koruissa on Sannan lisäksi kolme työntekijää; pahvituspäällikkö, liimausvastaava sekä koukutusmestari. Sanna muotoilee kuitenkin massan aina itse ja haluaakin, että korut näyttävät käsin tehdyiltä. 

Tärkeimmät työvälineet on kaulin, pastakone ja veitsi.
- On tärkeää, että koruissa näkyy sormenjälkeni. Asiakkaatkin tietävät silloin, että nämä ovat tosiaan minun itse tekemiä. En käytä silikonimuotteja. Tärkeimmät työvälineet on kaulin, pastakone ja veitsi. Teen jopa nonparellit muffinssikorvakorujen päälle itse.

Sanna sanoo tekevänsä töitä joka päivä, myös viikonloppuisin. Lomalla on lähdettävä pois kotoa, koska muuten työt houkuttavat liikaa.

Tämä on minulle ennen kaikkea työ mutta myös harrastus.
- Tämä on minulle ennen kaikkea työ mutta myös harrastus. Tykkään luoda uusia koruja ja kokeilla erilaisia malleja. Sitä teen usein viikonloppuisin kun työhuoneella ei ole muita. 

Koruilla on tällä hetkellä kymmeniä jälleenmyyjiä ja nettikauppa porskuttaa täysillä. 

- Jos laitan jonkin uuden tuotteen myyntiin, täytyy varmistaa, että niitä on tarpeeksi valmiina. Viimeksi uudet tuotteet myytiin loppuun seitsemässä minuutissa, koska olin valmistanut niitä liian vähän. 

- Vaikka en alunperin aikonutkaan karkkikorutaiteilijaksi, niin nykyään joudun välillä aina nipistelemään itsenäni; niin unelmalta tämä tuntuu. Hienoa on, kun joku kävelee messuilla kojuni ohi kiireisen näköisenä, mutta peruuttaakin, lumoutuu koruista ja jää juttelemaan. Ei aina tarvitse ostaa, jotta kohtaaminen olisi unohtumaton. Parasta on saada koruilla hymy ihmisten huulille.

Karkkikorut ovat riemastuttavia! Kuva: Yle Olotila, Anni AlataloKarkkikorut ovat riemastuttavia! Kuva: Yle Olotila, Anni AlataloKarkkikorut ovat riemastuttavia! Kuva: Yle Olotila, Anni Alatalo

Linkit:

Julkaistu . Päivitetty