Hyppää pääsisältöön

Äiti, miksi laitoit mut nettiin?

Äiti, miksi laitoit mut nettiin? Kuva: Stock.sxchng, Andrew C.

Sain lapseltani kirjeen, jossa luki ”äti on maaliman kamalin!” Laitoin siitä kuvan facebookiin.

Kummitäti tulee kylään ja tietää jo futispelin huippuhetket: ”Täti näki tämän jo Facebookissa!

Tyttäreni kertoi minulle innoissaan housuista, jotka vaihtoivat omistajaa ystävyyden nimissä.

Kun jotain epätavallista tai hauskaa sattuu, vanhemmat haluavat jakaa sen sosiaalisessa mediassa. Tämähän täytyy jakaa, jotta ystäväni saavat myös nauraa tuolle kommellukselle.

Edellä mainittu housu-case oli tyttärelleni liikaa. Hän suuttui minulle: ”Et kerro kenellekään! Et laita sitä veispookkiin!”

Hän ei halunnut jakaa kertomustaan tuntemattomien ihmisten kanssa vaan minun, äitinsä kanssa.

Häpesin. Olin niin oman jakamishaluni lumoissa, etten ymmärtänyt kuunnella lastani. En osannut nauraa tuossa hetkessä kahden hänen kanssaan. Aivoissani alkoi heti raksuttaa, kuinka tätä voisi käyttää hyväksi tässä jakamisen ja tykkäämisen maailmassamme. 

Tyttäreni ymmärtää enemmän elämisestä tässä hetkessä. Hän tietää minua paremmin käsin kosketeltavien, nenän edessä seisovien ihmisten tärkeyden. Hän opettaa minulle elämää, jälleen.

Peukutetaan toisiamme, niin jaksamme paremmin taipua vielä kerran pujottamaan lahkeen lenksun sinne kuraisen kumisaappaan alle.
Sosiaalinen media luo kotona lasten kanssa raataville äideille mielikuvan, ettei olekaan yksin sen kaiken päälle kaatuvan, jalkoihin sotkeutuvan arjen keskellä. Saamme sieltä vertaistukea, apua ja hymiötä. Peukutetaan toisiamme, niin jaksamme paremmin taipua vielä kerran pujottamaan lahkeen lenksun sinne kuraisen kumisaappaan alle. Jaamme äitiyden ihanuutta sosiaalisen median kautta. Tykkää minusta! Tykkää lapsistani!

Ehkä silittelemme mieliin hiipivää huonoa omaatuntoamme jakamalla yhteisiä hetkiä lastemme kanssa. Todiste hyvästä vanhemmuudesta, olkaa hyvät!

Kun lapsi ymmärtää esiintyvänsä kuvissa ja päivityksissä, vanhempi on pakotettu vastaamaan kysymyksiin: Miksi mun kuva on tuolla? Olenko tuo minä? Miksi tuolla lukee mun nimi? Miksi sä laitat mut Facebookiin?

Onko meillä vanhemmilla oikeutta levitellä lapsiemme juttuja netissä? 

Teiniajan seurustelukumppanini saivat kategorisesti nähdä kaitafilmin, jossa korjailin kikkarapäisenä kaksivuotiaana ruskeassa uimapuvussa kolmipyöräistä. Vanhempani kertovat edelleen ystävilleni, että vauvana potkuhousunlahkeeni oli useasti täynnä kakkaa. 

Tämän päivän lasten vanhemmat voivat jakaa hauskoja juttuja lapsistaan laajemmalle yleisölle ja huomattavasti helpommin.

En usko, että me aikuisetkaan tajuamme jakamiskulttuurin vaikutusta lastemme tulevaisuuteen.
Vanhemman jakamisinto voi loukata lapsen yksityisyyttä. Lapsi ei ymmärrä sosiaalisen median laajuutta tai sitä, kuinka moni vieras aikuinen hänen kuvansa näkee. En usko, että me aikuisetkaan tajuamme jakamiskulttuurin vaikutusta lastemme tulevaisuuteen.

Jotta kukaan ei luulisi, että olen Pekkaa parempi vanhempi, tunnustan, että oma Facebookini on täynnä lasteni kuvia ja heidän ”hauskoja” kommenttejaan. Toivon todella, että en ole aiheuttanut heille harmia tai vaikeuksia tulevaisuuteen. 

Ja jos hauska juttu vaihtuneista housuista jäi vaivaamaan, niin antakaa anteeksi: lupaus on lupaus, suu on laitettu lukkoon ja avain on heitetty aurinkoon!

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Vanhemmuus

  • Lapsia kiipeilytelineessä

    Ainutlaatuiset kakarat – ymmärtääkö kirjallisuus 2010 -luvun lasta?

    Tutkin Nummen Karkkipäivää ja Aapelin Pikku Pietarin pihaa

    Nykyvanhemmat ymmärtävät lapsiaan paremmin kuin yksikään aikaisempi sukupolvi. Lapset ovat osallisia ja kantavat yhä enemmän vastuuta itsestään. Toimittaja Maija Puska pohtii esseessään, kuinka yllättävän samanlaisina lapset kuvataan 1950- ja 2010-luvun teoksissa. Onko mahdollista olla lapsi, jos aikuiset loistavat poissaolollaan? 2010-luvun kaupunkilaislapsi on ainutlaatuinen.

  • Satu Saarinen Dimpho-tytär sylissään.

    Kahden lapsen äiti, Satu Saarinen: “Kun biologisia lapsia ei kuulunut, oli adoptio meille luonnollinen vaihtoehto”

    Satu Saarinen on kahden adoptiolapsen äiti.

    Samalla kun Satu Saarisen isä eli viimeisiä hetkiään, sai Satu miehensä kanssa iloisen puhelun. Heistä tulisi pienen pojan vanhemmat. Kun toisesta rakkaasta oli luovuttava, saapui uusi rakas ihminen perheeseen. Oli aika hakea 2-vuotias poika kotiin Etelä-Afrikasta, Johannesburgista. Myöhemmin perheeseen saatiin myös pieni tyttö.

  • Marja Hintikka: Raskausrauha julistettu!

    Marja Hintikka: Häpeäisit, läski äiti!

    Lopetetaan raskaana olevien ulkonäön arviointi. Nyt!

    “Katselinkin, että miten olit noin lihonut! Posketkin olivat kummasti pyöristyneet.” Näin todettiin Marja Hintikalle, kun hän kertoi odottavansa kolmatta lastaan. Marjan mielestä nyt on tullut aika julistaa raskausrauha ja lopettaa odottavien äitien ulkonäön kommentointi!