Teräksestä laivaksi Turun Wärtsilän telakalla 1971

Dokumentissa seurataan valtamerilaivan rakennusoperaatiota Wärtsilän Turun telakalla, joka tuolloin oli Suomen suurin telakka ja myös Suomen suurin työpaikka. Tarina kulkee tarjouspyynnön vastaanottamisesta valmiin valtamerialuksen luovutukseen.

Seikkailu, jonka tuloksena on valtamerijätti, alkaa usein pelkästä telefaksista, joka sisältää tarjouspyynnön eli kyselyn. Vuonna 1971 vastaavia kyselyitä tuli Turun telakalle vuosittain sadasta kahteensataan. Tarjouksia telakka teki vuosittain noin neljäkymmentä, joista 5–10 prosenttia lopulta johti tilaukseen.

Telakan kaikkiaan 5300 työntekijästä suunnitteluosasto työllisti dokumentin aikana yli 300. Tietokoneet olivat jo tuolloin korvaamaton apuväline insinööreille. Suunnitteluvaihe kesti kahdeksasta kuukaudesta kahdeksaantoista, riippuen siitä, oliko suunniteltava alus tuttu vai täysin uusi malli.

"Pitkä ei ole se punaisten mattojen tuoma tauko, joka jää valmiin laivan ja uuden aloittamisen väliin", dokumentissa maalaillaan.

Tavallinen valtamerijätti nielee teräslevyä noin 6,4 hehtaaria. Määrä vastaa neljän tuhannen omakotitalon kattoa. Teräslevyt leikataan tietokoneiden avulla, mutta niiden muotoiluvaiheessa myös käsityö korostuu.

Valmiit lohkot kuljetetaan ”autohirviöllä” rakennusalueelle. Laivan runko kootaan kölin päälle, joka lasketaan paikoilleen ensimmäisenä. Rakennusalueella työmiehet ja nostokurjet tekevät kirjaimellisesti saumatonta yhteistyötä. Laivan "petiaika" eli rungon kokoaminen kestää 1,5–4 kuukautta. Telakan ennätys oli dokumentin aikana 34 päivää.

Rungon vesillelasku on odotettu hetki. Tämän jälkeen kuori täytetään. Laivojen sykkivät sydämet, dieselmoottorit, rakennetaan myös telakalla. Osia taiotaan jopa sulasta metallista valmiiksi moottorinkappaleiksi. Taikatemput suoritetaan muun muassa tietokoneohjatuilla sorveilla lähes automaattisesti. Telakka rakensi koneita lisenssillä myös ohi oman kulutuksensa.

Koneiden lisäksi valmiiseen laivaan tarvitaan noin 50 kilometriä putkia ja 100 kilometriä sähköjohtoja. Näiden sijoittaminen ahtaisiin tiloihin on oma suunnitteluprosessinsa.

Myös suurin osa laivan sisustuksesta syntyy telakalla. Tämän lisäksi hyödynnetään alihankkijoita, joita telakalla on ylipäätään liki seitsemänsataa. Myös laivan köydet tehdään telakalla ja niitä valmistetaan myös vientiin. Maalia laivaan kuluu hulppeat 50 tuhatta litraa, noin tuhannen omakotitalon verran.

Aivan dokumentin lopussa merikapteeni Paul Lindroos kertoo vielä todellisen merimiesnäkemyksensä siitä, miksi laivat nimetään aina naisiksi.

Teksti: Ville Matilainen

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Tauno Huhtala (ei varmistettu)

Loistavaa historiaa! Minulle muistui tuo aika mieleen, joka on tuttua toimittuani vastuullisena "pomona" Wärtsilän kirjapainossa Turussa osoitteessa Juhana Herttuan puistokatu 3. Nimi oli WT Offsetpaino. Todella hieno filmi, jossa esiintyi tuttuja ihmisiä. Tämä on tärkeää tietoa jälkipolville siitä, mitä on yrittäminen ja laivanrakentaminen. Tämä osaaminen on säilytettävä Suomen Turussa! Varsinais-Suomen laulussahan lauletaan "täällä työn ja tiedon puistot".