Hyppää pääsisältöön

Suomi lämpenee! – Ilmastojournalismin kriisistä, osa 3

Ilmastouutisoinnin kohokohta tältä vuodelta lienee takana. IPCC:n viidennen arviointiraportin ensimmäisen osan (AR5 WGl) tiivistelmä julkaistiin perjantaina 27.9. Miten uutisointi onnistui? Löytyikö pihvi?

Kuva: NASA / Sinead Farrell.

Kiinnitin parissa aiemmassa ilmastojournalismin tilaa pohtineessa jutussani (4.8. ja 16.9.) huomioni Helsingin Sanomien, YLE Uutisten ja Iltalehden edesottamuksiin ja siksi päätin kurkata, miten nämä samaiset kolme mediaa onnistuivat nyt IPCC:n raportin kanssa. Tähän rajoittuneeseen otokseen vaikuttaa sekin, että en itse tällä haavaa työskentele ilmastoasioiden parissa.

Heti kärkeen voi todeta, että pääosin ilmastotiede suodattui tehtyihin juttuihin – onneksi – ihan suhteellisen kohtalaisesti. Pikkuvirheitähän sattuu aina, kuten vaikka se, että IPCC ei julkaissut ensimmäistä arviointiraporttiaan vuonna 2001, vaan 1990, tai että tulevaa lämpenemistä ei raportissa verrata esiteolliseen aikaan (josta taas niin sanottu 2 asteen vaarallinen ilmastonmuutos lasketaan), vaan noin vuoteen 1995. Joka tapauksessa, tässä muutama itseäni häiritsemään jäänyt havainto:

Suomi voi lämmetä jopa 6 astetta!

Raportin julkistusiltana 27.9. YLE aloitti tv-uutistensa päälähetyksen näin: ”Ilmastonmuutoksen seuraukset ovat luultua vakavampia. Suomessa ilmasto voi lämmetä jopa 6 astetta.” Vastaavaan tapaan Iltalehden IPCC-jutun (28.9.) keskeiseksi sanomaksi hahmottui tämä tummennetuin kirjaimin painettu lause: ”Suomen keskilämpötila voi nousta jopa kuudella asteella vuosisadan loppuun mennessä”.

Uutisarvoltaan tämä tieto ei tosin ole – tai sen ei pitäisi olla – kovin merkittävä. Mieleen tulevat esimerkiksi yhdeksän vuoden takaiset FINSKEN-skenaariot (2004), jotka ennustivat Suomen lämpenevän noin 2080 luvun puoliväliin mennessä 2,4–7,4 astetta. Lisäksi, jo 21 vuotta sitten Suomalainen Ilmakehänmuutoten Tutkimusohjelma SILMU (1992) ennusti, että Suomi lämpenisi noin 4,5–6,5 astetta.

Nyt IPCC:n raportin yhteydessä julkistetut Ilmatieteen laitoksen laskelmat siis vain vahvistivat sen, mitä on entuudestaan tiedetty jo pitkään – ainakin liki yhden sukupolven ajan!

Suomi lämpenee muuta maailmaa enemmän - oikeasti

Lisäksi on erikoista, että kaikissa kolmessa mediassa Suomen mahdollista 6 asteen lämpenemistä pidettiin äärimmäisenä. Kaikissa jutuissa sitä korostettiin sanalla ”jopa”. Näin tehtiin, vaikka samaan hengenvetoon jutuissa kerrottiin koko maapallon voivan tällä vuosisadalla lämmetä YLE:n ja Iltalehden mukaan 5 astetta ja Helsingin Sanomien mukaan 6 astetta.

Luulisi kuitenkin, että tähän päivään mennessä suomalaismedialle olisi selvää, että karkeasti ottaen Suomi lämpenee noin puolet enemmän kuin maapallo keskimäärin. Oudointa oli, ettei tätä epäjohdonmukaisuutta huomattu edes Hesarissa, jonka yhden jutun otsikko kuului "Suomen ilmaston lämpeneminen on voimakkaampaa kuin maapallolla keskimäärin". Silti lehti tarjosi sekä maapallolle että Suomelle pahimmillaan "jopa" 6 astetta. Ei toimi.

Todellisuus on se, että jos maapallo lämpenee 5 astetta, Suomi lämpenee kenties 7–8 astetta. Maapallon lämmetessä 6 astetta Suomessa puhutaan jo noin 9 asteesta. Tämä Pohjolan muuta maailmaa voimakkaampi lämpeneminen johtuu lumen ja jään vähenemisestä sekä varsinkin talviaikaisen pilvisyyden lisääntymisestä.

Selitys tälle koko astesekoilulle löytynee siitä, että Ilmatieteen laitoksella 27.9. pidetyssä julkistamistilaisuudessa tutkijat ovat ilmeisesti esitelleet hieman eriluonteisia käyriä, joista Suomea koskeneisiin ei ole otettu mukaan niitä äärimmäisimpiä. Kuten Ilmatieteen laitoksen johtaja Mikko Alestalo tästä sekavasta uutisoinnista kysellessäni vastasi: "On vertailtu omenoita ja appelsiineja".

Meren pinta ja ”pahimmat ennusteet”

Meren pinnasta Helsingin Sanomat kirjoitti, että sen ”ar­vel­laan pa­him­pien en­nus­tei­den mu­kaan ole­van jo­pa 82 sent­ti­met­riä ny­kyis­tä kor­keam­mal­la vuon­na 2100”. ”Pahimpien ennusteiden”? Oikeasti?

Tässä väittämässä on kuitenkin kaksi virhettä. Ensinnäkin mainittu luku on laskettu, ei vuodelle 2100, vaan noin vuodelle 2090 (keskiarvo 2081-2100). Saman mallinnuksen mukaan vuoteen 2100 mennessä meren pinan nousu olisi noin 97 senttiä (kuva alla).

Kuva: IPCC, AR5 WGl, SPM.

Toiseksi, kyseisessä laskelmassa kyse on vain niistä varovaisista arvioista, joiden tutkijat uskaltavat sanoa olevan ”todennäköisiä”. Niiden lisäksi IPCC:n raportin tiivistelmässä todetaan näin: ”Etelämantereen mannerjään meriperustaisten osien romahdus voisi käynnistyttyään nostaa globaalia keskimääräistä merenpintaa huomattavasti yli todennäköisten arvojen” (s. 18). Raportti arvioikin romahduksen voivan vähintään tuplata mainitsemani 97 senttiä. Nyt alamme lähestyä pahimpia ennusteita.

Syy siihen, miksi Länsi-Antarktiksen mahdollinen romahdus ei ole mukana yleisesti siteeratuissa laskelmissa, löytyy puolestaan tästä: ”Jään äkillinen ja peruuttamaton menetys Etelämantereen mannerjään potentiaalisesti epävakaista meriperustaisista osista ilmastopakotteen seurauksena on mahdollista, mutta nykyinen näyttö ja ymmärrys on riittämätöntä kvantitatiivisen arvion tekemiseksi” (s. 21).

Huomautettakoon, että tämä ei tarkoita IPCC:n pitävän Länsi-Antarktiksen jäätikön romahdusta yhtään epätodennäköisempänä kuin nyt merenpinnan noususta todennäköisiksi ilmoitettuja lukemia. Paneeli ei vain ota asiaan sen tieteellisen hankaluuden takia kantaa.

Länsi-Antarktiksen jäätikön romahdus on yksinkertaisesti niin ainutlaatuinen uhka, ettei sen puolesta tai vastaan ole kunnollista näyttöä eikä sitä oikein voida tutkiakaan. Varmuus saadaan sitten joskus, jos – tai kun – riski on toteutunut.

Megariskit unohtuvat

Ylipäänsä on kummallista, miten Länsi-Antarktiksen jäätikön romahtamisen kaltaiset ilmastonmuutoksen megariskit loistivat läpikäymissäni jutuissa poissaolollaan. Vaikkapa ikiroudan sulamisesta ja Jäämerellä mahdollisesti odotettavissa olevista metaanipurkauksista ei puhuttu mitään. Saati, että olisi ollut havaittavissa syvempää ymmärrystä siitä systeemisestä muutoksesta, joka maapallolla vaikuttaa olevan edessään.

Tällaisten, pykälää vaikeampien asioiden käsittelyyn ei ole rahkeita. Niiden sijaan toistellaan vanhoja tietoja uusina.

Toisaalta, eipä IPCC:n tiivistelmä isojen kysymysten suuntaan ohjaakaan. Päinvastoin. Se pysyttelee entistäkin tarkemmin siinä, mikä on varmaakin varmempaa eikä paljoa spekuloi.

Tämä on IPCC:n reaktio ilmastoskeptikoiden harrastamiin vääristely- ja liioittelusyytöksiin. Se on ymmärrettävää, mutta sinänsä harmi, koska ilmastonmuutos nyt vain on sellainen tutkimuskohde, jonka kaikista mekanismeista ei voi edes kuvitella saatavan mitään suurta varmuutta ennen kuin jälkikäteen.

Vihdoin eteenpäin?

Koko ilmastokysymyksen nykytilaa parhaiten valottaneet kommentit löysin Helsingin Sanomien kolmen jutun kokonaisuudesta (28.9.). Yhdessä esimerkiksi yksinkertaisesti annettiin Ilmatieteen laitoksen johtaja Mikko Alestalon puhua.

"Il­mas­to muut­tuu, ja tä­män muu­tok­sen pe­riaat­teet on tun­net­tu jo 1970-­lu­vul­ta. … Näi­den fak­to­jen suh­teen ei ole mi­tään tie­teel­li­siä ris­ti­rii­to­ja, ei­kä nii­tä tar­vit­se enää tut­kia. Mik­si tämä ei rii­tä sii­hen, et­tä alet­tai­siin teh­dä pää­tök­siä muu­tok­sen py­säyt­tä­mi­sek­si?”, Alestalo tilitti.

Saman lehden pääjutussa Ul­ko­po­liit­ti­sen ins­ti­tuu­tin tut­ki­ja Antto Vihma puolestaan pohdiskeli näin: "On to­den­nä­köis­tä, et­tä nyt al­kaa kes­kus­te­lu sii­tä, kuin­ka pal­jon hiilidioksidia voi­daan vie­lä pääs­tää il­ma­ke­hään niin, et­tä läm­pe­ne­mi­nen py­syy kah­des­sa astees­sa".

Toivon totisesti, että Vihma on oikeassa ja keskustelu pääsisi vihdoin oikeasti eteenpäin.

 

Tehty muutamia stilisointeja 30.9.2013 klo 01.00.

  • Syö kuin astronautti: kvinoapuuroa marsilaisella pestolla

    Haastoimme huippukokki Henri Alénin valmistamaan Mars-ruokaa

    Millaisen gourmet-aterian huippukokki loihtisi Marsissa? Heitimme haasteen Henri Alénille, jonka tehtävänä oli valmistaa avaruusateria raaka-aineista, joita voidaan tulevaisuudessa kasvattaa Mars-maaperässä.

  • astronautti Samantha Cristoforetti ISS:llä

    Elämää avaruudessa - painottomuus haastaa astronautit

    Sukat vaihdetaan kerran viikossa ja lautasetkin syödään.

    Kansainvälinen avaruusasema ISS kiertää maapalloa noin 400 kilometrin korkeudessa huimaa 28 000 kilometrin tuntivauhtia. Tällä hetkellä kyydissä on viisi astronauttia ja kaiken kaikkiaan siellä on elänyt 200 ihmistä. Mutta millaista on elää painottomuudessa? Miten siellä hoidetaan arkiset askareet?

  • Skorpionin tähtikuviota

    Skorpioni pilkistää eteläisellä yötaivaalla

    Skorpioni pilkistää eteläisellä yötaivaalla

    Kesä lähestyy ja nyt ovat käsillä viimeiset hetket tähtitaivaan tarkkailuun ennen vaaleita öitä. Toukokuun alussa tähdet näkyvät vielä hyvin. Katse kannattaa suunnata varsinkin etelätaivaalle, jossa pilkistää osa meille harvinaisesta Skorpionin tähdistöstä. Skorpioni on hyvä kohde yökukkujille, jotka jaksavat valvoa, tähtikuvio nousee nimittäin näkyviin vasta parisen tuntia puolenyön jälkeen.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Tiede

  • Skorpionin tähtikuviota

    Skorpioni pilkistää eteläisellä yötaivaalla

    Skorpioni pilkistää eteläisellä yötaivaalla

    Kesä lähestyy ja nyt ovat käsillä viimeiset hetket tähtitaivaan tarkkailuun ennen vaaleita öitä. Toukokuun alussa tähdet näkyvät vielä hyvin. Katse kannattaa suunnata varsinkin etelätaivaalle, jossa pilkistää osa meille harvinaisesta Skorpionin tähdistöstä. Skorpioni on hyvä kohde yökukkujille, jotka jaksavat valvoa, tähtikuvio nousee nimittäin näkyviin vasta parisen tuntia puolenyön jälkeen.

  • kolme hymyilevää sormea puistossa

    Me ollaan kaikki mutantteja - toiset enemmän kuin toiset

    Kaikilla on jotain anatomisia tai fysiologisia poikkeamia.

    Meillä kaikilla on jonkinlaisia anatomisia tai fysiologisia poikkeamia. Joskus ne ovat hyvin ilmeisiä ja joskus niitä ei huomaa. Kuvantamisteknologioiden ja perimän sekvensoinnin kehittyessä mutantit kuitenkin huomataan yhä useammin. Rajanvedosta normaalin ja poikkeavan välillä tulee kokoajan hankalampaa. Millainen mutantti sinä olet, kysyy Lauri Reuter blogissaan.

  • astronautti Samantha Cristoforetti ISS:llä

    Elämää avaruudessa - painottomuus haastaa astronautit

    Sukat vaihdetaan kerran viikossa ja lautasetkin syödään.

    Kansainvälinen avaruusasema ISS kiertää maapalloa noin 400 kilometrin korkeudessa huimaa 28 000 kilometrin tuntivauhtia. Tällä hetkellä kyydissä on viisi astronauttia ja kaiken kaikkiaan siellä on elänyt 200 ihmistä. Mutta millaista on elää painottomuudessa? Miten siellä hoidetaan arkiset askareet?

  • hiilivoimala talvisessa maisemassa ja sen päällä kieltomerkki

    Näkökulma: Pelastetaan ilmasto ydinvoimalla!

    Ydinvoima ei tuota hiilipäästöjä. Sitä pitäisi hyödyntää.

    Kuinka monta hiiliatomia täytyy polttaa, jotta saadaan yhtä paljon lämpöä kuin yhden uraaniytimen halkaiseminen tuottaa? Vastaus on 50 000 000. Siis 50 miljoonaa! Havainnollistan: jos hiiliatomi vastaa yhtä riisinjyvää, uraaniatomi on kuin tuhat kiloa riisiä.