Hyppää pääsisältöön

Roosa ja Vilma – väärin nähdyt siskokset

Eroon vääristyneistä silmälaseista

Vilma: "On Roosa mulle tosi tärkeä, todella todella tärkeä. Ehkä en ole osannut sitä osoittaa läheskään niin hyvin, kuin olisi pitänyt. Kyllä Roosa on silti mulle aina se sama pikkusisko. Toivon, että Roosa on elämässään onnellinen ja kokee, että se on niin hyvä kuin mahdollista. Ja toivon että Roosa kokee, että perhe on tukena ja että aina voi tukeutua johonki meistä, että ikinä ei tarvitse olla yksin eikä onneton, että aina on joku ratkasu. Toivon, että Roosa on onnellinen, mitä tahansa haluaa tehdä."

Roosan ja Vilman vuoropuhelu:
Siskojen dialogi merkityksellisillä kuvilla

Roosan oman prosessin löydöt:
Roosan omat erilaiset puoleni -harjoitus

Sisko uusin silmin. Roosa: "Mä haluisin, että sen pystyisi sanomaan suoraan silmiin katsoen, et mä rakastan sua Vilma. Ja sitten Vilma sanoisi myös mulle, että Roosa, ai että mä rakastan sua, ihanaa että sä oot mun sisko, tai jotain kehua. Tai silleen, että voisi kehuakin, eikä vaan kritisoida asioista." roosa&vilma
Rakkatta? Äiti: "Vilma on järki. Roosa on tunteet. Uskon, että tyttöjen erilaisuus vaikuttaa siihen, että ne ei ymmärrä toisiaan. Monta kertaa, jos Vilma jotakin sanoo omalla tavallaan, niin Roosa ottaa sen niin henkilökohtaisesti ja syvällisesti, koska hän on niin empaattinen ja tunteva. Toinen reagoi aina yli ja toinen ali." roosa&vilma
Suurkaupungin yössä. Isä: "Ne on persooniltaan ihan pienestä pitäen ollut niin erilaisia, että se on jotenkin ollut luonnollistakin, että heistä ei ehkä ole tullu tämmöisiä sydän ystäviä. Ja varmaan Roosa on siitä ehkä on kärsinyt enemmän. Toivoisin, että Roosa voisi kokea, että hänestä ollaan ylpeitä. Että hän itse olisi ylpeä itsestään ja omista saavutuksistaan. Että hän olisi tyytyväinen siihen, mitä on tehnyt." roosa&vilma

Rakastavassa perheessä kasvaneet Roosa ja Vilma ovat karrikoidun erilaiset siskokset, joiden maailmankuva, maku, kiinnostuksenkohteet ja temperamentti ovat melkein vastakkaiset. Kanssakäymiseen eniten vaikuttava ero liittyy tunteisiin: pikkusisko Roosa kokee ja näyttää ne pidäkkeettä, isosisko Vilma niin hillitysti, että Roosa luulee, ettei sisko välitä. Vilma puolestaan kokee, että voimakkaammin tunteensa ilmaiseva Roosa on kiivas. Vilma itse ei halua vaivata toisia omilla murheilla ja kokee, että on oikein kätkeä oma paha mieli.

Siskosten erilaisuus koskee myös arvomaailmaa ja elämäntapaa. Roosa haluaa elää maanläheistä elämää, jossa rakkaus ja ihmisistä välittäminen ovat ulkoisia asioita tärkeämpiä. Vilmalle on tärkeää määrätietoinen asioiden suorittaminen ja saavuttaminen silloinkin, kun se ei tunnu kivalta. Vilma arvostaa esteettisyyttä ja ulkoisilta puitteiltaan turvattua elämää. Siskosten on ollut vaikea ymmärtää ja arvostaa toistensa valintoja, jollaisia kumpikaan heistä itse ei olisi koskaan tehnyt. Molemmat siskot kokevat tahoillaan, että toinen sisko katsoo kriittisesti, eikä hyväksy sitä, mikä kummastakin tekee sen ihmisen, joka hän on.

Vilma: "Varmaan molemmat puolin jos toisin provosoi toista ja yhtälailla provosoitui. Lähinnä se oli sanallista piikittelyä puolin, jos toisin. Roosa piikitteli siitä, että mä olin niin tälläytynyt ja mä piikittelin siitä, että Roosa ei tälläytynyt yhtään. Ehkä mä enemmän aina arvostelin jollain tapaa Roosaa."

Tunteet, jotka eivät näy. Vilma: "Haluaisin, että Roosa oppisi tuntemaan, että mä en ole pelkästään turhamainen pintaliintäjä. Että Roosa oppisi tuntemaan paremmin sen puolen musta, joka ei näy ulospäin. Mussa on myös herkempi puoli. Ettei Roosa katsoisi vain, että taas toi on käynyt ottamassa ripsipidennykset, ettei se katsoisi mua niin turhamaisesti. Tai pinnallisesti. Mä vaan satun tykkäämään sellasesta. On siinä ollut, että se on tuntunut kritiikiltä. Mutta mä olen aina ollut ja tulen varmaan olemaan semmoinen. En mä sille mitään voi. Se on osa mua." roosa&vilma
Roosa ja Vilma
Näenkö siskoani? Roosa: "Herkkyyttäkin on niin monella eri tasolla ja ihmiset näyttää sen niin eri lailla, että voihan olla niinkin, että Vilma ei tunne mua niin hyvin, tai se ei jotenkin uskalla näyttää isosiskona, kuinka herkkä se on. Että hänen on oltava se vahvempi. Jotenkin toivoisi, että se jossain vaiheessa muuttuisi. Että me oltaisiin tasavertasia, eikä tarvitsisi ajatella, että on isosisko ja pikkusisko. Että on vaan siskokset." Roosa ja Vilma valokuvan voimaa

Pienenä siskojen erilaisuus ei haitannut - pienempi Roosa teki perässä ja yhteiset leikit kuuluivat molempien rakkaimpiin lapsuusmuistoihin. Vanhempien ammatti opettajana korosti koulunkäynnin merkitystä. Roosa ei oppinut asioita suoraviivaisesti, kuten siskonsa. Roosa koki olevansa koulun opettajien silmätikku rehtorin tyttönä: kaikki pienetkin asiat raportoitiin isälle. Nuoruusiässä Roosa alkoi rakentaa omaa, perheen odotuksista poikkeavaa elämänpolkuaan, joka järkytti kaikkia, mutta erityisesti isosisko Vilmaa, joka koki, ettei olisi itse ikinä uskaltanut koetella vanhempien asettamia tiukkoja rajoja. Vilma piti niitä turvallisina ja arvostettavina. Vilmaa hämmensi ja loukkasi Roosan tarve voimakkaasti erottautua isosiskosta. Roosa taas halusi, että on olemassa myös Roosa, ei ainoastaan Vilman pikkusisko tai rehtorin tyttö.

Säteilevä suurkaupungin yö. Vilma: "Mä vähän luulen, että kun mäkin olen aina sellanen jäykkä ja sitten tuolla retkellä tarvitseekin heittäytyä tilanteisiin ja olla välittämättä mitä muut ajattelee. Se on varmaan ihan virkistävä kokemus. Olisi paljon luonnollisempaa Roosan olla siinä mun roolissa. On jännä tavallaan vaihtaa heittäytyjän roolia, että se olenkin minä, eikä Roosa." roosa&vilma
Vilpitön Roosa. Äiti: "Luulen, että Roosa on ollut aina se anteeksipyytävä osapuoli. Vilma oli nuorena määräävämpi ja yritti hallita siskoa. Roosa joutui siinä luovimaan. Vilmaa tuli kovisteltua siitä, että pitää ottaa siskoakin huomioon. Ja Roosan pitäisi oppia enemmän havaitsemaan ylipäätään ihmisiltä positiivistä. Koska tulee paljon hyviä asioita, joita Roosa ei ihan uskalla ottaa vastaan. Hänellä on ehkä vähän vielä huono itsetunto, joka pistää hanttiin, että ei ne ihmiset voi oikeasti ajatella noin. Roosan pitäisi oikeasti luottaa siihen, mitä Vilma sanoo. Ottaa siitä kiitoksesta kaikki irti." roosa&vilma

Nuoruusiässä Vilma koki isosiskon rooliin kuuluvaa huolta pikkusiskosta. Huoli kanavoitui pettymykseksi ja ärtymykseksi pikkusiskoa kohtaan. Vilma koki joutuneensa nuoruudessaan välitilaan: hänen roolinsa oli lohduttaa vanhempia ja olla vihainen Roosalle, Roosan melko viattomista nuoruusirtiotoista ja rajojen koettelemisesta. Roosa koki, että isosisko liittoutui yhteen vanhempien kanssa ja sai myös vanhemmat katsomaan Roosaa negatiivisesti. Siskojen väliset nuoruusriidat ja luottamuksen puuttuminen loukkasivat syvästi Roosaa, joka koki, ettei voinut jakaa murheitaan kenenkään kanssa.

Roosan persoonaan menevä kritiikki karkoitti tytön lopulta pois kotoa jo varhain. Roosa koki, ettei häntä hyväksytty omana itsenään. Roosan kotoa muuton jälkeen suhde Vilmaan katkesi käytännössä kokonaan. Siskot eivät jakaneet toisilleen kuulumisiaan tai elämänmuutoksiaan. Roosalla oli tarve läpikäydä isosiskon kanssa, mitä heille nuoruudessa tapahtui ja rakentaa rakastavaa sisarusyhteyttä. Roosa toivoi, että perhe näkisi hänen olevan onnellinen ja pärjäävän erilaisessa elämässään.

Roosa: Mä olisin halunnut niiltä vaan sitä, että ne ei olisi mulle sanonut koko ajan, että hirveät vaatteet ja kampaa lettis, että ne olisi enemmän kannustanut mua olemaan oma itseni. En mä saanut hirveästi mitään, että voi vitsi kun sä olet nätti, kun sitten Vilma on kuitenkin niin nätti ja se saa hyvät tulokset koulussa. Ehkä mä en saanut niin paljon sitä kannustusta eteenpäin. Hämeenlinnassa mietin tosi paljon, että miten mun pitäsi olla, pitääkö mun muuttaa minua itseäni jotenkin? Olen kirjoittanutkin älyttömän paljon, että minkälainen mun sitten pitäisi olla, jos mä en ole hyvä tällasena, minkälainen mä olen? Sen takia mä ehkä lähdin pois, että kun mä en jaksanut enää sitä kritiikkiä. Vaikka kyllä nykyisin mietin, että olen mä aika nuorena lähtenyt sieltä pois.

Vilma: "Mun rooli, silloin kun Roosalla oli nuoruusvuodet pahimmillaan, niin mä olin vähän semmosessa välitilassa. Että mä olin meiän vanhempien puolella kyllä, mutta sitten jotenkin kantoi huolta hirveästi Roosan hyvinvoinnista. En oikein tiennyt, mitä mun olis pitänyt siinä tehdä. Lohdutin äitiä ja olin vihanen Roosalle ja ärsytti se, että se ei ymmärtänyt, että miltä meistä tuntui se, mitä se teki."

Roosa: "Haluaisin, että me pystyttäis puhumaan mitä meille on tapahtunut, että millaiset välit meillä on ollut. Luottamusta kaipaan ja sellaista ystävyyttä, sisarusrakkautta, mitä meillä ei ole ollut. Vaikka mä rakastan yli kaiken Vilmaa, mutta ehkä mä en ole osannut näyttää sitä, että rakastan, ja Vilma ei ole osannut näyttää mulle, että se rakastaa mua."

Roosan sydän sulaa: Vilma katsoo Roosaa lempeästi. Vilma: "Kyllä mä uskon, että ajan mittaan kaikki on ymmärtäneet ja osanneet mukautua Roosan päätöksiin. Ajan kanssa kaikki on oppineet tuntemaan sen minkälainen Roosa on ja mitä Roosa haluaa tehdä, että se on meiän Roosa. Uskosin, että Roosakin tietää sen, että kukaan ei ole enää sanomassa, että hän tekee vääriä ratkasuja, että me luotetaan Roosan omaan arviointikykyyn." roosa&vilma

Sisko uusin silmin – kuvausretki Vilman maailmaan

Voimauttavan valokuvan prosessissa Roosan toiveena on tutustua siskoon paremmin ja löytää Vilmassa niitä puolia, jotka ovat lähempänä Roosan omaa persoonaa: hassuttelua, iloa ja heittäytymistä. Hänen tehtävänään on kuitenkin toteuttaa Vilmalle kuvausprojekti, jossa hän itse oppii näkemään maailmaa Vilman perspektiivistä. Roosan pitäisi yrittää innostaa siskoa sellaisilla tavoila, jotka ovat Vilmalle ymmärrettäviä ja luonteenomaisia. Vilma käynnistyy projektiin itselleen ominaisella tavalla, hillitysti. Hän haluaa viedä luonnonläheisen Roosan miljoonakaupungin säihkeeseen Berliiniiin – ensimmäiselle yhteiselle matkalle.

Roosa valmistautuu retkeen mieli täynnä huolta: kiinnostaako siskoa – onko suhde Roosaan hänelle ollenkaan tärkeä? Roosa kuitenkin toimii kärsivällisesti isosiskoa kohtaan ja saa synnytettyä kuvien äärellä tilanteita, joissa Roosa kertoo itselleen syvästi merkityksellisistä asioista ja omasta haavoittuvuudesta, kaipuusta läheiseen sisarussuhteeseen – ja Vilma vastaa kuulemalla siskon kaipuun. Vilma toivoo, ettei Roosa näkisi häntä pinnallisena, vaan huomaisi hänessä olevan herkän ja välittävän puolen. Myös Vilma on kokenut olevansa väärin katsottu.

Hippihörhosisko ja pintaliitäjäsisko – vai jotain paljon enemmän? Roosa ja Vilma tarkistavat tapaansa katsoa toistaan. Roosa: "Yritin siellä matkalla, vaikkei Vilma olisi ehkä ollut miten olisin toivonut, olla iloinen kaikista pienestäkin asioista, mitä se tekee tän kaiken hyväksi. Sitten kai se hyvä suurenee. Kyllä mä jo Vilman hyväksyn semmoisena, mitä se on ja tiedän, että meillä on ihan erilaiset maailmankuvat täst koko elämästä. Toivoisin, että se myös ymmärtää minua. Sellaisena, mikä mä oon. roosa&vilma

Matkalla Berliiniin siskokset joutuvat ensimmäistä kertaa vuosiin toimimaan yhdessä ja turvautumaan toisiinsa. Roosa kamppailee omien tunteiden kanssa, jotta voisi olla tuomitsematta siskoa etukäteen kylmyydestä ja luottaa siihen, että Vilma haluaa myös parantaa suhdetta. Roosa yrittää muuttaa omaa tulkintatapaansa, jolla on katsonut siskoa, sekä antaa Vilmalle kokemuksen iloksi olemisesta; ettei Vilmaa syytetä menneistä väärinymmärryksistä. Retkellä siskojen roolit vaihtavat paikkaa: tällä kertaa Vilma on se, joka heittäytyy ja Roosa se, joka rauhallisesti tukee siskoaan. Kohtaaminen kuvien äärellä, Vilman kanssa, käynnistää Roosassa prosessin: ovatko viileät välit olleet pelkästään Vilmasta johtuvat? Onko hän itse sittenkään lempeämpi ja hyväksyvämpi kuin isosisko? Mitä puolia hän ei ole siskossaan vielä nähnyt? Molempien ylivirittynyt, negatiivinen odotus toista kohtaan alkaa hälvetä. Kritiikon pelon sijaan tulee uusi mielikuva toisitaan tykkäävistä ja yhteen hiileen puhaltavista siskoista, jotka molemmat kaipaavat toisensa lempeämpää katsetta.

Roosa kokee, että retkellä Vilman pitkäjännitteisyys muodostuu sidokseksi siskojen erilaisuuden välillä, joka auttaa heitä toimimaan yhdessä. Vilman kanssa saa keskittyä kuvaamiseen, tehdä sitä yhdessä määrätietoisesti. Vilmalle merkityksellisintä on, että Roosa sovittautuu Vilman maailmaan ja haluaa olla hetken ihan samanlainen kuin isosisko. Yhteiskuvissa Brandenburgin aukiolta molemmat siskot ovat pukeutuneet Vilman maun mukaisiin iltapukuihin ja leikkivät ja hyppivät, kuin silloin kerran pikkutyttöinä. Roosakin saa sen heittäytyvän, lempeästi katsovan isosiskon, jota hän on kaivannut.

Roosa: "Mä olen ollut liikaa oman elämäntapani pauloissa."

Siemenkuva 5

Ohje:
Viidennen siemenkuvaketjun aihe liittyy Roosan ja Vilman jaksoon, jonka teemana on nuoren aikuisen kasvaminen. Siskokset löytävät aikuista vastuuta keskinäisestä suhteestaan ja uskaltavat avata yhdessä nuoruuden kipeitä kasvamisen ja sisaruuden vaiheita. Olenko hyväksytty omana itsenäni? Kuulunko perheeseeni? Millainen minä olen? Miten haluan elää? Missä asioissa voin ottaa jo oman elämäni itse kannettavakseni? Valitse oman nuoruusaikasi kuvista jokin omaan kasvamiseesi liittyvä käännekohta, jolloin otit askeleen kohti omaa elämänpolkuasi. Mitä löysit omasta itsestäsi? Millaisia askeleita uskalsit ottaa? Liitä oma kuvasi sekä siihen liittyvä pieni teksti oheiseen siemenkuvaketjuun.

ROOSAN JA VILMAN Jakso
Yle Teema
maanantaina 3.3. klo 21
uusinta sunnuntaina 9.3. klo 20.15
Areenasta katsottavissa 3.3. klo. 21.00 alkaen

Tutustu sarjan muiden perheiden tarinaan ja valokuvaprosesseihin:

NINNI & TIINA
EERO & KERTTU
FRANZ & KIM
MARIANNA & GRETA
ROOSA & VILMA
JOHANNA & HANNU

Valokuvan voimaa -sarja
Osallistu siemenkuva-harjoitukseen

Valokuvan voimaa menetelmä
Miinan viikkokolumni

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

Tuntuu niin tutulta,, Olen se nuorempi sisar ja synnyttänyt sisarukset. Kaikille sisaruksille tekisi hyvää nähdä toisensa yhteisen tasapuolisen projektin kautta. Ohjelmassa on juuri hieno tuo yritys avoimmuuteen ja hyväksyä erilaisuus, nähdä se elämää rikastuttavana juttuna.

Lähettänyt käyttäjä

Tämä ohjelma on todella hyvä. Olen katsonut kaikki jaksot. Ihmiset ovat valtavan upeita kun uskaltavat avata sisintään näin. Idea onkin että ollaan voimauttamassa ja kannustamassa eikä lyömässä. Ei ole mikä tahansa juntti reality-sarja!

Lähettänyt käyttäjä

Kunnioittava kiitos teille, naiset! Aluksi oli todella jännittävää ja miltei pelottavaa katsoa, miten teidän käy. Uskalsitte lähteä pois siitä, mikä on ollut mukavaa ja löysitte. Jotenkin kuvittelen, että jatkossa voitte molemmat rennosti ottaa leikkisyyden mukaan - ehkä harvakseltaan tapahtuvaan - kanssakäymiseenne. Ja osaan myös kuvitella, miten molemmat olette ylpeitä toisistanne.

Lähettänyt käyttäjä

Ihana tarina, kiitos teille siskokset! Oli liikuttavaa kuulla tarinanne ja ihailen rohkeuttanne lähteä tällaiseen projektiin. Omat siskoni ovat minulle korvaamattoman tärkeitä ja toivon, että löydätte yhteyden, läheisyyden ja ymmärryksen kaikkien vuosien jälkeen. Ohjelman kuvat, katseet, lausutut ja lauletut sanat sattuivat suoraan sydämeeni.

Lähettänyt käyttäjä

Hei, O sancta simplicitas – voit kertoa uudestaan tunteista, jota jakso herätti sinussa ja voin mielelläni vastata sinulle, mutta päähenkilöitten persoonaan menevää arvostelua ei täällä julkaista - koska nämä ihmiset ovat laittaneet itsensä likoon jakaessaan meille näin henkilökohtaista haavoittuneisuuttaan – ja koska myös ohjelman katsojina tässä kollektiivisesti opettelemme vastavuoroista ja arvostavaa, voimauttavan valokuvan menetelmän mukaista katsomisen tapaa. Jaksoissa ei ole hyviksiä ja pahiksia, vaan ne kertovat ihmisten perimmäisten erilaisuuden aiheuttamista väärinkäsityksistä, joita myös koko ajan ihmissuhteissa tapahtuu. Roosan ja Vilman tarinassa se on valtavan selvää, koska siskot ovat keskenään niin tosi erilaisia. Kuten siskojen äiti hienosti kiteyttää: väärintulkinnat syntyvät erilaisesta tunneilmaisusta ja siitä, että toinen sisko ylireagoi tunteisiin ja toinen alireagoi. Tunteikas ja herkkä Roosa kokee, ettei pidättyvästi tunteitaan ilmaiseva Vilma välitä ja ole kiinnostunut, kun taas tunteitaan korrektisti kätkevä Vilma kokee, että pikkusisko on kiivas ja tuomitseva. Molemmat kokevat olevansa kritisoituja ja väärin katsottuja ja molemmat kaipaavat toisensa hyväksyvää katsetta. Väärinymmärrykset eivät ole kummankaan vika, tavat reagoida asioihin ja kokea tunteita ovat vaan erilaiset. Voimauttavan valokuvan pointti on se, miten me voisimme laittaa syrjään oman tarvitsevuuden (jonka takia näemme sen toisen ihmisen vääristyneesti) ja katsoa toista hänen perspektiivistään käsin. Kun Roosa hienosti onnistuu tässä, kokee Vilma, ettei sisko syytä häntä pinnalliseksi tms, jolloin Vilma kokee itsensä turvallisemmaksi ja uskaltaa ilmaista pehmeämpiä tunteitaan pikkusiskolle: juuri niitä asioita, joita Roosa on kaivannut. Roosa ei olisi saanut niitä, ellei olisi tarkistanut omia silmälasejaan: missä kohtaa hän näkee myös itse Vilman väärin. Kannataa katsoa siskojen kuvavuoropuhelu, joka syventää jakson teemoja ja kertoo laveammin, millaisia asioita lähes vuoden prosessi toi siskojen välille. Väistämättä 42min jakso näyttää ne jonkin verran ohuesti.

Lähettänyt käyttäjä

Hei Hannele,
Menetelmässä tekniikka ei ole oleellista - myös digikameroita käytetään, koska se on halvempaa ja kätevää esim työyhteisöjen kehittämisen projekteissa. Mutta filmille kuvaamisessa on vitsinä hitaus: on pakko keskittyä ja tulosta ei näe heti. Kuvaaja ja päähenkilö joutuvat yhdessä luottamaan, että siitä, mitä he eivät vielä näe, tulee jotain tärkeää ja hienoa. Jos kuvaa katsotaan jo kuvaustilanteessa, se voi rikkoa keskittymisen ja saada katsomaan kuvaa pinnallisesti: "tyhmä ilme, epäskarppi" jne. Myöskään filmille kuvatessa kuvaajalla ei ole etulyöntiasemaa siinä, että hän näkisi kuvan, jota kameran edessä oleva ihminen ei näe. On tärkeää, että kuvaajakin on hiukan epävarmassa asemassa: vaikka olisin kuinka hyvä kuvaaja tahansa, en voi tietää, osaanko ottaa tälle ihmiselle merkityksellisen kuvan. Kyse ei ole teknisestä hallinnasta, vaan kyvystä kuulla ja nähdä toista ihmistä hänen omilla ehdoillaan. Vanhassa järjestelmäkamerassa katsotaan myös etsimen läpi – jolloin kuvaaja saa katsekontaktin ihmiseen, jota kuvaa...kun koko kuvaustilanteen vuorovaikutus perustuu juuri kykyyn katsoa kuuntelevasti ja korjaavasti toista ihmistä. Muitakin hyödyllisiä asioita liittyy vanhoihin kameroihin. Mutta kuten sanottu - kalusto ei ole oleellista, vaan keskittyminen vuorovaikutuksen laatuun ja siihen, että kuvaamisen dynamiikka käännetään toisin päin, kuin yleensä. Kuvaaja joutuu tavallaa joka kerta kuvan ottaessaan luopumaan omasta näkemyksestään, johon on itse kiintynyt: hän ei voi tietää, mikä on päähenkilölle voimauttavaa. Päähenkilö ei valitse tärkeäksi yleensä kuvaajan "paraatikuvaa", vaan ehkä juuri sen kuvan, josta käy ilmi, että kuvaaja on skarpannut pieleen tai valottanut kuvan väärin tms. Kyse ei ole siis kuvaajan taidoista, vaan siitä, miten päähenkilö haluaa tulla nähdyksi.

  • Valokuvan voimaa ja Maailman ihanin tyttö -näyttelyt Vantaan taidemuseossa

    Valokuvan voimaa -sarja, -verkkoyhteisö ja -näyttely ovat osa voimauttavan valokuvan menetelmän viisitoistavuotisjuhlavuotta. Valokuvan voimaa -sarjan perheiden upeimmat kuvat ovat esillä yhdessä kotimaahan kiertueelta palaavan, Maailman ihanin tyttö -näyttelyn kanssa. Jokaisella ihmisellä on oikeus kokea itsensä rakastetuksi ja arvokkaaksi! Tervetuloa näyttelyn ilmaisiin konsertteihin, yleisöluennoille, opastuksiin ja seminaareihin. Vantaan taidemuseo 29.1. alkaen.

  • Siemenkuva – yhteisten merkityksellisten kuvien kudelma

    Miina laittaa jokaisena -Valokuvan voimaa esitysviikkona liikkeelle sarjan teemoihin liittyvän henkilökohtaisen siemenkuvan ja tarinan. Viimeisen siemenkuvaketjun teema on tulevaisuus. Sarjan perheiden tarinat ja läheisten kaipaus toistensa liikautti ehkä myös jotain sinussa? Millaisia korjaavia ja iloa tuovia asioita toivot elämääsi? Seitsemännen siemenkuvaketjun aihe on: Mitä haluan vahvistaa elämässäni?