Hyppää pääsisältöön

Idästä, lännestä ja niiden välistä

Sao Paulon sinfoniaorkesteri Santoksessa. KUVA Risto Nieminen.

Kiina ja Brasilia ovat nousevia poliittisia ja taloudellisia mahteja. Idän ja lännen välissä oleva Eurooppa väsyy ja vanhenee eikä näe tulevaisuuteen, Risto Nieminen bloggaa näköalapaikaltaan Lissabonista.

Itä on kaukana, samoin länsi. Aina välillä on hyvä käydä katsomassa kuinka kaukana ne oikein ovat. Niinpä pakkasin laukun, otin lentokoneen alle ja matkustin Kiinaan. Tai näin luulin, mutta hämmästys oli suuri, kun perillä näytti siltä kuin olisin tullut takaisin sinne, mistä runsaat 20 tuntia aikaisemmin olin lähtenyt. Helpotuksekseni huomasin, että kyseessä oli illuusio. Macao on virallisesti ollut osa Kiinaa jo 15 vuotta, mutta silti kadunnimet ovat vielä portugaliksi.

Mukana matkalla oli Orquestra Gulbenkian, jonka kiertue alkoi eteläisestä Kiinasta. Ilmassa oli odotuksen tuntua, koska edellisestä Kiinan-kiertueesta oli jo vierähtänyt aikaa. Nyt järjestelyjä ei hoidettu virallisesti kulttuuriministeriön kautta, vaan yksityisen agentuurin välityksellä ja markkinatalouden ehdoilla. Eivät olleet selkeimmät neuvottelut, joita eteeni on sattunut. Mutta perille päästiin ja orkesteri oli valmis sotaan.

Orquestra Gulbekian Kiinassa. KUVA Risto Nieminen.

Viikon kuluttua Pekingin lentoasemalla olin jo viisaampi. Ensinnäkin mielikuvat Kiinasta länsimaisen musiikin kehitysmaana muuttuivat. Kaikki kiertueen salit olivat moderneja, Guanzhoussa ja Pekingissä kansainvälisten huippuarkkitehtien suunnittelemia ja akustiikaltaan erinomaisia. Kiinalaiset tulevat konserttiin milloin haluavat, puhuvat puhelimeen ja syljeskelevät lattialle? Ehkä 20 vuotta sitten kyllä, mutta nyt he käyttäytyivät esimerkillisesti, musiikkia ja muusikoita kunnioittaen.

Yhden lapsen politiikka tarkoittaa, että lapsi on vanhemmilleen perheen tärkein jäsen, jonka pitää saada paras koulutus ja eväät pärjäämiseen. Musiikki voi olla yksi tie onneen. Siksi Kiinassa on enemmän pianonsoiton opiskelijoita kuin Ranskassa asukkaita. Ehkä jostakusta tulee seuraava Lang Lang. Ehkä siksi konserteissa oli paljon perheitä ja nuoria. Ehkä siksi eurooppalaisen musiikin pyhätön, Wienin Muisikvereinin 200-vuotisjuhlassa puhunut kapellimestari Franz Welser-Möst varoitti klassisen musiikin aasialaistumisesta.

Länsimaiset orkesterit tungeksivat Kiinaan, eikä ihme. Euroopan taloudellinen ja henkinen lama on vähentänyt kiertuemahdollisuuksia, Kiinassa on kysyntää, saleja, nälkäisiä kuulijoita ja sponsoreita kiinnostavia bisnesmahdollisuuksia. Pekingin uusi NCPA (National Center for Performing Arts) Tianamen-aukion kupeessa pitää sisällään hienot salit sinfoniselle musiikille, oopperalle ja teatterille. Kaikki länsimaiset orkesterit haluavat kertoa soittaneensa siellä. Toistaiseksi kiinalaiset orkesterit eivät pärjää Berliinin filharmonikoille soinnin kauneudessa ja tyylin tuntemuksessa. Viime vuosien kehitys on osoittanut, että tulevaisuudessa voimme joutua kyseenalaistamaan myös tämän tosiasian.

Länsimainen musiikkielämä on tietysti osa kiinalaista strategiaa. Yksi diktatuurisen ja ekspansiivisen järjestelmän pystyttämä näyteikkuna, jonka taakse ongelmat kuten ilmastokatastrofi, köyhyys ja ihmisarvon polkeminen kätketään. Hotellista ei tarvitse kuin ylittää katu toiseen suuntaan, niin Starbucksien sijaan eteen avautuu toinen maailma, maailma, jossa mikään ei ole itsestäänselvää, jossa köyhyys panee ihmisen elämän vaakalaudalle, ilman turvaverkkoa. Ja jossa kukaan ei edes välitä tietää, mikä on Berliinin filharmonikot.

Kun nyt orkesterimme on vieraillut menestyksekäästi idässä, niin seuravaaksi pitää loogisuuden nimissä valloittaa länsi. Mistään ei ole portugalilaisille sen luontevampaa aloittaa kuin Brasiliasta, jonka he viimeksi valloittivat puoli vuosituhatta sitten. Täälläkään ei orkesterimme ole ollut yli 20 vuoteen, joten turvallisinta on aloittaa tunnustelut tekemällä ennakkotutkimusmatka. Kohteena São Paulo, eteläisen Amerikan tärkein kasvukeskus.

Sala Sao Paulon aula. KUVA Risto Nieminen.

Konserttisali Sala São Paulo on entinen kahvikaupan tarpeisiin rakennettu rautatieasema, jossa nykyisin majailee São Paulon sinfoniaorkesteri. Sali ja aulatilat ovat mukavalla tavalla tyylikkäitä, ja konserttia odotellessa voi ihastella entisen kahvihuutokauppahuoneen mosaiikkilattiaa. Orkesterilla on historiaa jo 60 vuoden taakse, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana se on noussut eteläisen Amerikan dynaamisimmaksi soittajistoksi.

Sao Paulon sinfoniaorkesteri. KUVA Risto Nieminen.

Marin Alsop aloitti ylikapellimestarina kolme vuotta sitten, ja viime syksynä orkesteri teki näyttävän kolmen viikon kiertueen Euroopan tärkeimmissä konserttisaleissa. Lontoon Royal Festival Hallissa se esitti brasilialaista musiikkia, Bernsteinia ja Berion Sinfonian osana vuoden mittaista The Rest is Noise -festivaalia. Harvoin olen nähnyt lontoolaisyleisön hurahtavan ei-klassisromanttisen ohjelmiston parissa niin täydellisesti. Orkesterin ja kapellimestarin svengaava energia tarttui.

São Paulossa vietettiin joulukuun puolivälissä sesongin päättäjäisiä ja kesäloman alkua. Ohjelmassa ei taaskaan pelattu varman päälle. Paikallinen kantaesitys, Varèsen Amériques ja Stravinskyn Kevätuhri. Seuraavana päivänä soittajat matkasivat runsaan 100 kilometrin päähän jalkapalloilijoistaan kuuluisaan Santoksen rannikkokaupunkiin. Konserttilava oli rakennettu valtavalle hiekkarannalle. Taustana oli romanttinen auringonlasku mereen viidakkomaiseman taakse. Stravinsky piti 10 000 ihmistä helposti otteessaan.

Konserttiyleisö Santoksen hiekkarannalla. KUVA Risto Nieminen.

Orkesterin hallintomalli on modernisti tyyppiä julkinen-yksityinen. São Paulon osavaltio tekee viiden vuoden sopimuksen, jonka aikana se takaa 60% orkesterin ja salin budjetista. Kauden loppuvaiheessa tulokset arvioidaan ja päätetään seuraavasta kaudesta. Lipputuloilla katetaan vain 7% huolimatta loppuunmyydyistä saleista, koska hinnat halutaan pitää saavutettavina. Yksityiset sponsorit takaavat loput. Tämä malli estää orkesteria lepäämästä laakereilla. Missio on yhtä lailla sosiaalinen ja kulttuurinen kuin musiikillinen, ja se on vastuussa rahoittajille ja yleisölle siitä, että tehtävä toteutuu. Yhteisössä toimii nuorten muusikoiden orkesteriakatemia, ammattikuoro sekä lapsi- ja nuorisokuoro. Klassinen musiikki on osa yhteiskuntaa eikä porvariston kaavoja toistavaa iltaviihdykettä, niin kuin usein Euroopassa, ei pelkästään Suomessa.

Tämäkin matka avarsi näkökenttää. Kiina ja Brasilia ovat nousevia poliittisia ja taloudellisia mahteja. Idän ja lännen välissä oleva Eurooppa väsyy ja vanhenee eikä näe tulevaisuuteen. Brasiliassa uskotaan, että huominen on aina parempi kuin eilinen. Sosiaalinen epätasa-arvo, rikollisuus, korruptio ja tuhlaus ovat osoituksia siitä, että tekemistä vielä riittää. Mutta kyllä: Brasiliaan pitää mennä kiertueelle.

Pohjoinen ja etelä ovat myös kaukana toisistaan. Tämän havainnon pystyn jo tekemään hyppäämättä lentokoneeseen. Helsinki ja Lissabon sijaitsevat tunnetusti Euroopan äärilaidoilla. Ensimmäinen huomio tänne tullessa oli, että sittenkin on olemassa kuoroja, joiden jäsenet laulavat eivätkä huuda. Toinen ero musiikkielämässä on se, että suomalainen musiikki on aina uutta, enimmillään Sibeliuksen ikäistä. Portugalissa musiikin kulta-aika sijoittuu 1700-luvulle ja 1800-luvun alkuun. Ehkä tästä johtuen vanhaa musiikkia vaalitaan selvästi hartaammin kuin nykyistä.

Aapo Häkkinen ja Metropolitana-orkesteri. KUVA Risto Nieminen.

Äskettäin nähtiin kuitenkin sellainen ihme että suomalainen tuli Lissaboniin näyttämään miten barokkia soitetaan. Aapo Häkkinen oli kutsuttu Metropolitana-orkesterin vierailevaksi kapellimestariksi ja solistiksi. Aapo on hiljainen mutta määrätietoinen organisaattori ja hieno muusikko, joka sai vanhaan musiikkiin erikoistumattomasta orkesterista paljon irti. Myös yleisön ja orkesterin itsensä mielestä. Opetus: uutta tai vanhaa, laatu ratkaisee.

Risto Nieminen

Kirjoittaja Kiinassa. KUVA Risto Niemisen kokoelmat.

Risto Nieminen (kuvassa Kiinan matkalla valkoisessa paidassa) on syntynyt Kiskossa ja työskentelee tällä hetkellä Lissabonissa. Väliin mahtuu nykymusiikkia Yleisradiossa ja Ircamissa, postimerkkeilyä ja festivaalinpätkää Helsingissä. Blogissaan Nieminen kohtaa musiikkielämän persoonallisuuksia, pysähtyy silloin tällöin suuren taiteen äärellä ja ihmettelee kulttuurieroja.

Julkaistu 23.1.2013

  • cd-levyn kansi

    Kuningasvallan nostalgisointia

    Levyarvio

    Ranskan uudistettu monarkia palautti vallankumouksen uhreiksi joutuneiden kuninkaallisten esivanhempiensa, Ludvig XVI:n ja Marie Antoinetten arvon 1800-luvun alkupuolella näyttävin ja loistokkain menoin – kunhan oli päässyt Napoleon Bonapartesta eroon. Uudelleenhautaukset ja seremoniat seurasivat toisiaan, ja marttyyreille sävellettiin kuolinmessut sopivasti vanhaa hallintoa, Ancien régimeä muistelevaan jälkiklassiseen tyyliin. Luigi Cherubinin ja Charles-Henri Plantaden Requiem-messut nostavat kuoron etualalle, ja niiden soivan majesteettinen, lyyrinenkin kuoro-orkesteri-ilmaisu pääsee hienosti oikeuksiinsa Concert Spirituelin periodisoitinesityksenä.

  • cd-levyn kansi

    Bachia kuin kahvia – kuumana, tuoksuvana ja klassisen tasapainoisena

    Levyarvio

    Kiinnostun aina, kun näen Carl Philipp Emanuel Bachin musiikkia esitettävän tai levytettävän. Omaan isäänsä ja ihailijoihinsa, wieniläisklassikoihin verrattuna näkymättömäksi jäänyt Emanuel Bach kirjoitti tunteikasta, väreilevää, spontaania ja taidokasta musiikkia. Sitä esittelee nyt Café Zimmermann, 1700-luvun Leipzigin amatöörimusisointi-iltamien isännältä nimensä lainannut yhtye, levyllisellä Bachin saksankielisiä kantaatteja ja kamarimusiikkia.

  • cd-levyn kansi

    Shostakovitshin ehdoton selittämättömyys

    Levyarvio

    Pianisti-säveltäjä Lera Auerbach on löytänyt alttoviulussa oivallisen soittimen ilmaisemaan Shostakovitshin varhaisten Preludien vaihtelevia ja syvälle käyviä tunnelmia. Ja vieläkin enemmän: alttoviulun mystisen sointimaailman läpikotaisin hallitsevalle Kim Kashkashianille Auerbachin sovitukset sopivat kuin hanska käteen. Auerbach teki Preludit-sovituksensa kumppaniksi Shostakovitshin Sonaatille alttoviululle ja pianolle; tällä levyllä Preludeja kuitenkin seuraa Auerbachin oma sonaatti, Arcanum, joka ei aivan yllä Shostakovitshin tasolle tietystä sukulaisuudesta huolimatta.

  • cd-levyn kansi

    Tunnelmallisen pehmeää kumpuilua

    Levyarvio

    Vuonna 1969 syntynyt virolainen Tõnu Kõrvits on yksi Pohjois-Euroopan tuotteliaimpia ja menestyneimpiä säveltäjiä. Kõrvits tuottaa vaivattomasti jokseenkin mielikuvituksellisia ja kiehtovia teoksia, joiden sopuisia sointeja hän sopivasti maustaa jazzahtavilla tai elokuvamusiikista tutuilla dissonansseilla ja efekteillä. Niin myös uutuusteoksessa Moorland Elegies sekakuorolle ja jousiorkesterille, jonka tekstinä Kõrvits käyttää tarkoin valittuja Emily Brontën runoja.