Hyppää pääsisältöön

Ei yhtään jäissä, Tampereen suurissa häissä

Loppukohtaus oopp. Figaron häät. KUVA Petri Nuutinen.

Tuomas Parkkisen ohjaama ja Tampereen oopperan tuottama W.A. Mozartin Figaron häät sai haasteekseen kantaa komedian ja draaman kaaren aina suuren salin takapenkkiin asti. Esiintymispaikka eli 1800 paikkainen Tampere-talo lyö muun muassa Suomen kansallisoopperan katsomopaikoissaan 500 paikan erolla, joten kyseessä oli todellinen suuren näyttämön tuotanto. Seuraavassa havaintoja nimiroolin esittäjän näkökulmasta ja teemaan sopivasti "niin myötä- kuin vastamäistä". KUVA: Petri Nuutinen

Sairaana alkuun terveeltä pohjalta

Urheilijan termistöön kuuluu kiinteänä osana "kunnon ajoitus". Tähän liittyy myös se, miten valmistautuminen kulloisenkiin koitokseen on onnistunut. Samat lainalaisuudet pätevät mitä suurimmassa määrin myös oopperalaulajan työssä. Vielä kaksi päivää ennen Figaron häiden harjoitusten alkua makasin sairaana vuoteessani ja ääneni ei todellakaan kuulostanut koulutetun ammattilaulajan ääneltä. Kuntouduin kuitenkin sen verran, että pääsin Tampereelle harjoitusten alkua edeltävänä iltana. En tosin ollut sataprosenttisessa kunnossa, mutten missään nimessä halunnut olla poissa ensimmäisenä harjoituspäivänä.

Mika Kares ja Marjukka Tepponen. KUVA Petri NuutinenMinulle harjoitusten ensimmäisellä päivällä on myös äärimmäisen tärkeä symbolinen merkitys. Se monesti asettaa suunnan, tavoitteet, pelisäännöt ja vaatimustason koko produktiolle. Henkilökohtaisesti myös teoksen nimirooli, sen tekeminen omassa kotimaassa ja pyrkimys viedä itseni kokonaan uudelle tasolle, kannusti minua satsaamaan erityisen paljon teoksen valmistamisen alkumetreille. Vastanäyttelijäni Marjukka Tepposen kanssa olin työskennellyt aiemminkin, mutten koskaan teoksessa, jossa vastanäyttelijän kanssa ollaan näin tiiviisti tekemisissä. Meillä molemmilla oli omat vahvat näkemykset rooleistamme ja niiden sovittaminen toisiinsa oli osittain haastavaa, mutta palkkiona tästä saatoin luottaa häneen lavalla kuin vuoreen.

Pyhää vihaa ja suurta rakkautta

Mika Kares. KUVA Petri Nuutinen.Ohjaaja Tuomas Parkkinen kuvaili minua ensi-illan jälkeisessä puheessaan sanoin "Mies, joka toi kansainvälisen tähtistandardin produktioon. Vaatii paljon itseltään, mutta myös muilta". Viiden viikon mittaiseen harjoitusperiodiin mahtuu sekä helppoja, että vaikeita päiviä. Voin rehellisesti myöntää, etten päästänyt ohjaajaamme helpolla yhtenäkään päivänä ja halusin varsin tarkkaan tietää, että mitä tapahtuu, mitä roolihahmoni tulisi hänen mielestään tehdä milloinkin ja ennen kaikkea miksi?

Nautin Tuomas Parkkisen ja työryhmämme tarjoamasta vastapainosta, joka haastoi minut tekemään paremmin ja samalla haastamaan vastavuoroisesti heidät vieläkin kovemmin. Irrottamalla yksittäisiä hetkiä kokonaiskuvasta voisi monen asian saada näyttämään negatiiviselta tai jopa vihamiehiseltä. Totuus on kuitenkin se, että kaiken pohjana meillä oli suuri rakkaus tekemäämme työtä kohtaan, kunnioitus toisia kohtaan ja halu tehdä asiat yhdessä päivä päivältä paremmin.

Yleisön ja kriitikkojen suosiossa

Reilu viikkoa ennen ensi-iltaa koko tekijäkoneistoa kohtasi vielä yksi suuri vastoinkäyminen. Tämä luultavasti laittoi jokaisen ryhmän jäsenen arvioimaan myös oman paikkansa uudelleen. Erään ryhmämme tärkeimmäin johtohahmon eli kapellimestarin Roy Goodmanin henkilökohtaiset valinnat johtivat hetkelliseen uudelleenarviontiin koko produktion mittasuhteessa. Uskon, että tämä oli hyvä muistutus meille kaikille tekijöille siitä, miten herkästä yhteisöstä on kysymys ja miten jokaisen henkilökohtaisella panoksella ja valinnoilla on vaikutusta produktion lopputulokseen.

"Teos on aina niin hyvä kuin sen heikoin lenkki", kuten vanha sanonta kuuluu. Tämä pitää täysin paikkansa ja on varmasti suurin syy sille, että miksi juuri tästä Figaron häiden produktiosta tuli yleisön ja kriitikkojen suosikki. Toteutus, josta puhutaan vielä pitkän ajan kuluttuakin. Teos oli näyttämörytmillisesti tarkka, musiikillisesti korkeatasoinen, visuaaliselta ilmeeltään kaunis ja tekijöidensä suhteen tarkkaan mietitty. Jokainen tekijä pääsi toimimaan omilla vahvuuksillaan ja pystyi seisomaan ylpeästi teoksen takana. Jos tuntee selkeästi oman paikkansa ja tehtävänsä, on myös helppo toimia sen mukaan.

Jatkuvuutta ja suuria tunteita

Tampereen oopperalla on tärkeä rooli Suomen oopperakentällä. Se, että tuotettuja teoksia on ainoastaan yksi per vuosi asettaa omat vaatimuksensa. "Huteihin" ei yksinkertaisesti ole varaa. Hyviä tuotantoja tehdessään se toimii loistavana "sparraajana" myös Suomen muille päälavoille eli Suomen kansallisoopperalle ja Savonlinnan oopperajuhlille.

Minulle tässä teoksessa oli muutama tunteellisesti herkkä hetki. Ensinnäkin Cherubinon roolissa laulaneen Merja Mäkelän kanssa olimme yhdessä tehneet saman teoksen ja samoissa rooleissa jo kymmenen vuotta sitten. Toinen iso asia oli Monica Groopin ja Esa Ruuttusen esiintyminen Figaron vanhempien eli Marcellinan ja Bartolon rooleissa. Symbolisesti siinä vanhemman sukupolven menestyneet laulajat siirsivät perintöä meille uuden sukupolven menestyville johtotähdille. Päällimmäinen tunne minulla tämän kaiken jälkeen on kiitollisuus.

Oli upeaa esiintyä lähes 9000 silmäparin edessä yhteen hiileen puhaltaneen ammattitaitoisen ryhmän kanssa. Figaro kiittää ja kumartaa teille kaikille!

Mika Kares

Julkaistu 5.3.2014

Lue arvioita Tampereen oopperan Figaron häistä:
Herrasmiehen päiväkirja - Janne Koskinen
Helsingin Sanomat - Samuli Tiikkaja
Turun Sanomat - Kirsti Holmberg

  • cd-levyn kansi

    Kuningasvallan nostalgisointia

    Levyarvio

    Ranskan uudistettu monarkia palautti vallankumouksen uhreiksi joutuneiden kuninkaallisten esivanhempiensa, Ludvig XVI:n ja Marie Antoinetten arvon 1800-luvun alkupuolella näyttävin ja loistokkain menoin – kunhan oli päässyt Napoleon Bonapartesta eroon. Uudelleenhautaukset ja seremoniat seurasivat toisiaan, ja marttyyreille sävellettiin kuolinmessut sopivasti vanhaa hallintoa, Ancien régimeä muistelevaan jälkiklassiseen tyyliin. Luigi Cherubinin ja Charles-Henri Plantaden Requiem-messut nostavat kuoron etualalle, ja niiden soivan majesteettinen, lyyrinenkin kuoro-orkesteri-ilmaisu pääsee hienosti oikeuksiinsa Concert Spirituelin periodisoitinesityksenä.

  • cd-levyn kansi

    Bachia kuin kahvia – kuumana, tuoksuvana ja klassisen tasapainoisena

    Levyarvio

    Kiinnostun aina, kun näen Carl Philipp Emanuel Bachin musiikkia esitettävän tai levytettävän. Omaan isäänsä ja ihailijoihinsa, wieniläisklassikoihin verrattuna näkymättömäksi jäänyt Emanuel Bach kirjoitti tunteikasta, väreilevää, spontaania ja taidokasta musiikkia. Sitä esittelee nyt Café Zimmermann, 1700-luvun Leipzigin amatöörimusisointi-iltamien isännältä nimensä lainannut yhtye, levyllisellä Bachin saksankielisiä kantaatteja ja kamarimusiikkia.

  • cd-levyn kansi

    Shostakovitshin ehdoton selittämättömyys

    Levyarvio

    Pianisti-säveltäjä Lera Auerbach on löytänyt alttoviulussa oivallisen soittimen ilmaisemaan Shostakovitshin varhaisten Preludien vaihtelevia ja syvälle käyviä tunnelmia. Ja vieläkin enemmän: alttoviulun mystisen sointimaailman läpikotaisin hallitsevalle Kim Kashkashianille Auerbachin sovitukset sopivat kuin hanska käteen. Auerbach teki Preludit-sovituksensa kumppaniksi Shostakovitshin Sonaatille alttoviululle ja pianolle; tällä levyllä Preludeja kuitenkin seuraa Auerbachin oma sonaatti, Arcanum, joka ei aivan yllä Shostakovitshin tasolle tietystä sukulaisuudesta huolimatta.

  • cd-levyn kansi

    Tunnelmallisen pehmeää kumpuilua

    Levyarvio

    Vuonna 1969 syntynyt virolainen Tõnu Kõrvits on yksi Pohjois-Euroopan tuotteliaimpia ja menestyneimpiä säveltäjiä. Kõrvits tuottaa vaivattomasti jokseenkin mielikuvituksellisia ja kiehtovia teoksia, joiden sopuisia sointeja hän sopivasti maustaa jazzahtavilla tai elokuvamusiikista tutuilla dissonansseilla ja efekteillä. Niin myös uutuusteoksessa Moorland Elegies sekakuorolle ja jousiorkesterille, jonka tekstinä Kõrvits käyttää tarkoin valittuja Emily Brontën runoja.