Hyppää pääsisältöön

Ihminen ikuisuusperspektiivissä

Luolasto Kansallisteatterissa. Kuvassa Alma Pöysti ja Martti Suosalo. Kuva: Kansallisteatteri/ Timo Teräväinen alma pöysti,kansallisteatteri,laura ruohonen,luolasto,martti suosalo

Laura Ruohosen Kansallisteatteriin kirjoittama ja ohjaama Luolasto - rauhanhäiritsijät maan ytimessä vie katsojan ikiaikaisiin luoliin. Siellä aika ei kulje samaa tahtia kuin maanpinnalla. Historia, nykyhetki ja tulevaisuus sekoittuvat jännittävällä tavalla. Tarina lähtee miljoonien vuosien takaa, ja jatkuu satojatuhansia vuosia eteenpäin. Luolasto risteyttää satua ja totta. Ruohosen kieli on tyyliteltyä, se lähenee runoa, lorua tai aforistiikkaa. Monia repliikkejä tekisi mieli mietiskellä pitempäänkin. 

Heikki Pitkänen, Sari Mällinen ja Markku Maalismaa. Kuva Stefan Bremer.

Luolastossa häärää monenlaista väkeä. Ydinjätteen loppusijoituspaikkaa etsivä hupaisa insinööri-trio (Markku Maalismaa, Sari Mällinen ja Heikki Pitkänen) seilaa ylös alas hisseillään ja hokee rytmissä mittareidensa lukemia. Välillä he puhkeavat lauluun. Arkeologi (Alma Pöysti) etsii luolamaalauksia, löytöretkeilee uhkarohkeasti köysiensä varassa. Huijariksi paljastuva šamaani (Petri Manninen) järjestää kiinnostuneille retkiä luolien uumeniin. Eniten itseäni koskettava hahmo on yksinäisessä yössä höperöityvä vartija. Martti Suosalo tekee vartijan roolin tarkasti ja herkästi, rakentaa pienten eleiden komiikkaa.

Pimeydessä hiippailee myös kummia henkiolentoja, ammoisia aaveita, velhoja, lepakoita, mitä ovatkin.

Pimeydessä hiippailee myös kummia henkiolentoja, ammoisia aaveita, velhoja, lepakoita, mitä ovatkin. He kutsuvat itseään Entisiksi. Emilia Kokko, Helmi-Leena Nummela ja Katja Salminen esittävät näitä otuksia, jotka kuiskuttavat ja kiipeilevät seinillä, tarkkailevat huvittuneina luoliin tunkeutuvien kulkijoiden tuiki tärkeitä tohinoita. Pidin Entisistä kovasti. He muuttavat näyttämön aikaa. He asettavat ihmisten olemassaolon ikuisuusperspektiiviin. Samalla paljastuu yksi ihmiselämän iso ristiriita. Vartija rakastuu arkeologiin ja arkeologi vartijaan. Vartijalla on maanpinnalla vaimo. Mitä tehdä? Ikuisuuden näkökulmasta: yhdentekevää. Mutta näiden kahden epävarman ihmisen olemassaolon kannalta: ratkaisevaa, olennaista, tuhoisaa.

Väliajalla minä ja kollegani keskustelimme kokemastamme. Kumpikin jakoi saman fiiliksen, pidimme esityksestä. Kerronta tuntui kummastakin verkkaiselta, hetkittäin pitkästyttävältä, mutta jotenkin hyvällä tavalla. Luolaston hämärässä viipyilevässä tunnelmassa oli viihtyisä olla, ihmetellä, ajatella, katsella. Katseltavaa totisesti riittää. Kati Lukan lavastus on upea. Kaivoshissit nousevat ja laskevat, seinille piirtyy kalliomaalauksia, insinöörien merkintöjä ja häilyviä varjoja. Syntyy hieno illuusio siitä, että koko ajan painutaan syvemmälle ja syvemmälle.

Yhdistääkö meitä esi-isiimme taide, kauneudenkaipuu, musiikki – vai pyrkimys täsmälliseen viestintään?

Tekninen maailmankuva asetetaan näytelmässä humanistista maailmankuvaa vasten. Mitä varten luolamaalaukset on tehty? Yhdistääkö meitä esi-isiimme taide, kauneudenkaipuu, musiikki – vai pyrkimys täsmälliseen viestintään? Muinaiset kalliomaalaukset rinnastuvat näytelmässä merkkiin, joka on on piirrettävä ydinjätehaudan suulle. Millainen se voisi olla, kysyy näytelmässä toimittaja Japanista, Fukusimasta. Viestin on oltava selvä vielä 100 000 vuoden kuluttua: hengenvaara. Tajusin esitystä katsoessani, että luotan tosimaailman ydinjäteluolaa suunnitteleviin instansseihin tasan yhtä paljon kuin näihin näytelmän laulaviin puuhapeteihin.

Alma Pöysti. Kuva Stefan Bremer.Toisella puoliajalla rauhanhäiritsijöiden tie vie liian pitkälle. Kati Lukka on rakentanut mystisen tippukiviluolan muovipulloista – miten nerokas, komea oivallus! Tuhannet pullot kimaltavat luolan katossa kuin tähdet, kuin timantit. Insinöörit ja arkeologit ovat hautautua luolan perukoille, kun tippukivet ropisevat alas katosta. Ydinjätteen loppusijoituspaikkaa ei löydy: tämä kehno kakkosluokan maapallo vuotaa, valittavat insinöörit. Rakkauskin hautautuu luolaston syvyyksiin. Komeaa teatteria, kerta kaikkiaan.

 

Kansallisteatteri: Luolasto – rauhanhäiritsijät maan ytimessä. Käsikirjoitus ja ohjaus Laura Ruohonen. Lavastus Kati Lukka, puvut Tarja Simonen, musiikki Riikka Talvitie, valot ville toikka, äänet heidi soidinsalo, videot timo teräväinen, koreografinen assistentti liisa risu, naamiointi Jari Kettunen. Rooleissa Heikki Pitkänen, Katja Salminen, Markku Maalismaa, Petri Manninen, Emilia Kokko, Sari Mällinen, Helmi-Leena Nummela (TeaK), Alma Pöysti, Martti Suosalo. Ensi-ilta oli Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 5.3.2014.


Laura Ruohonen kertoo näytelmän synnystä radio-ohjelmassa Taiteilijaelämää.

Luolasto-näytelmän tv-versio näytetään Yle Teemalla 18.6.2015.

Penkkitaiteilija

  • Alas kyrillisten kirjainten kielimuuri!

    Venäjän kielen oppiminen ei ole niin vaikeaa kuin luullaan.

    Venäjän kielen oppiminen on tuntunut minusta aina mahdottomalta. Sehän on todella vaikeata! Siinä ei ole mitään tuttua! Venäjän vierailujani on aina varjostanut totaalinen avuttomuuden tunne: en osaa lukea edes kadunnimiä. Miksi venäläiset haluavat eristää itsensä kyrillisten kirjainten muurin taakse?

  • Häpeän mun r-vikaa!

    R-äännevirhe ahdistaa ja ärsyttää monia.

    Ällän kiellän ollen ympäli… Onko sinua kiusattu r-vian takia?

  • Peer Gyntin riehakas matka hulluuteen ja takaisin

    Karkoitettu rietastelija kruunataan keisariksi

    Ryhmäteatterin Peer Gynt on hauska, vauhdikas ja maaginen seikkailu. Juha Kukkonen on sovittanut Henrik Ibsenin 150 vuotta sitten julkaiseman draaman uusiksi.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Alas kyrillisten kirjainten kielimuuri!

    Venäjän kielen oppiminen ei ole niin vaikeaa kuin luullaan.

    Venäjän kielen oppiminen on tuntunut minusta aina mahdottomalta. Sehän on todella vaikeata! Siinä ei ole mitään tuttua! Venäjän vierailujani on aina varjostanut totaalinen avuttomuuden tunne: en osaa lukea edes kadunnimiä. Miksi venäläiset haluavat eristää itsensä kyrillisten kirjainten muurin taakse?

  • Amy on sydäntäsärkevä elokuva hukatusta lahjakkuudesta

    Oscarin voittanut dokumentti tv-ensi-illassa 25.2. klo 21.

    Asif Kapadian ohjaama dokumenttielokuva laulaja Amy Winehousesta on liikuttavaa, koskettavaa, sydäntäsärkevää ja raivostuttavaakin katsottavaa. Se on paitsi erinomainen musiikkielokuva ja taitavasti koottu henkilökuva myös järkyttävä tarina hukatusta lahjakkuudesta. Parhaan dokumentin Oscarin helmikuussa 2016 voittanut Amy saa Suomen-tv-ensi-iltansa Teemalauantaissa 25.2.2017. Elokuvan jälkeen esitetään Amy Winehousen Lontoon-konsertti vuodelta 2007.

  • Näin suomalainen elokuva voittaa Oscarin – elokuvatuottajan kuusi vinkkiä

    Elokuvatuottaja kertoo, miten Oscar voitetaan.

    Suomalainen elokuva voittaa lähivuosina Oscarin tai Kultaisen maapallon. Näin arvioi elokuvatuottaja Kai Nordberg. Hän tuntee Hollywoodin lainalaisuudet, koska on kampanjoinut siellä viime vuosina kahden elokuvansa kanssa. KulttuuriCocktail kokosi vinkit menestystä janoaville.