Hyppää pääsisältöön

Ihminen ikuisuusperspektiivissä

Luolasto Kansallisteatterissa. Kuvassa Alma Pöysti ja Martti Suosalo.
Luolasto Kansallisteatterissa. Kuvassa Alma Pöysti ja Martti Suosalo. Kuva: Kansallisteatteri/ Timo Teräväinen alma pöysti,kansallisteatteri,laura ruohonen,luolasto,martti suosalo

Laura Ruohosen Kansallisteatteriin kirjoittama ja ohjaama Luolasto - rauhanhäiritsijät maan ytimessä vie katsojan ikiaikaisiin luoliin. Siellä aika ei kulje samaa tahtia kuin maanpinnalla. Historia, nykyhetki ja tulevaisuus sekoittuvat jännittävällä tavalla. Tarina lähtee miljoonien vuosien takaa, ja jatkuu satojatuhansia vuosia eteenpäin. Luolasto risteyttää satua ja totta. Ruohosen kieli on tyyliteltyä, se lähenee runoa, lorua tai aforistiikkaa. Monia repliikkejä tekisi mieli mietiskellä pitempäänkin. 

Heikki Pitkänen, Sari Mällinen ja Markku Maalismaa. Kuva Stefan Bremer.

Luolastossa häärää monenlaista väkeä. Ydinjätteen loppusijoituspaikkaa etsivä hupaisa insinööri-trio (Markku Maalismaa, Sari Mällinen ja Heikki Pitkänen) seilaa ylös alas hisseillään ja hokee rytmissä mittareidensa lukemia. Välillä he puhkeavat lauluun. Arkeologi (Alma Pöysti) etsii luolamaalauksia, löytöretkeilee uhkarohkeasti köysiensä varassa. Huijariksi paljastuva šamaani (Petri Manninen) järjestää kiinnostuneille retkiä luolien uumeniin. Eniten itseäni koskettava hahmo on yksinäisessä yössä höperöityvä vartija. Martti Suosalo tekee vartijan roolin tarkasti ja herkästi, rakentaa pienten eleiden komiikkaa.

Pimeydessä hiippailee myös kummia henkiolentoja, ammoisia aaveita, velhoja, lepakoita, mitä ovatkin.

Pimeydessä hiippailee myös kummia henkiolentoja, ammoisia aaveita, velhoja, lepakoita, mitä ovatkin. He kutsuvat itseään Entisiksi. Emilia Kokko, Helmi-Leena Nummela ja Katja Salminen esittävät näitä otuksia, jotka kuiskuttavat ja kiipeilevät seinillä, tarkkailevat huvittuneina luoliin tunkeutuvien kulkijoiden tuiki tärkeitä tohinoita. Pidin Entisistä kovasti. He muuttavat näyttämön aikaa. He asettavat ihmisten olemassaolon ikuisuusperspektiiviin. Samalla paljastuu yksi ihmiselämän iso ristiriita. Vartija rakastuu arkeologiin ja arkeologi vartijaan. Vartijalla on maanpinnalla vaimo. Mitä tehdä? Ikuisuuden näkökulmasta: yhdentekevää. Mutta näiden kahden epävarman ihmisen olemassaolon kannalta: ratkaisevaa, olennaista, tuhoisaa.

Väliajalla minä ja kollegani keskustelimme kokemastamme. Kumpikin jakoi saman fiiliksen, pidimme esityksestä. Kerronta tuntui kummastakin verkkaiselta, hetkittäin pitkästyttävältä, mutta jotenkin hyvällä tavalla. Luolaston hämärässä viipyilevässä tunnelmassa oli viihtyisä olla, ihmetellä, ajatella, katsella. Katseltavaa totisesti riittää. Kati Lukan lavastus on upea. Kaivoshissit nousevat ja laskevat, seinille piirtyy kalliomaalauksia, insinöörien merkintöjä ja häilyviä varjoja. Syntyy hieno illuusio siitä, että koko ajan painutaan syvemmälle ja syvemmälle.

Yhdistääkö meitä esi-isiimme taide, kauneudenkaipuu, musiikki – vai pyrkimys täsmälliseen viestintään?

Tekninen maailmankuva asetetaan näytelmässä humanistista maailmankuvaa vasten. Mitä varten luolamaalaukset on tehty? Yhdistääkö meitä esi-isiimme taide, kauneudenkaipuu, musiikki – vai pyrkimys täsmälliseen viestintään? Muinaiset kalliomaalaukset rinnastuvat näytelmässä merkkiin, joka on on piirrettävä ydinjätehaudan suulle. Millainen se voisi olla, kysyy näytelmässä toimittaja Japanista, Fukusimasta. Viestin on oltava selvä vielä 100 000 vuoden kuluttua: hengenvaara. Tajusin esitystä katsoessani, että luotan tosimaailman ydinjäteluolaa suunnitteleviin instansseihin tasan yhtä paljon kuin näihin näytelmän laulaviin puuhapeteihin.

Alma Pöysti. Kuva Stefan Bremer.Toisella puoliajalla rauhanhäiritsijöiden tie vie liian pitkälle. Kati Lukka on rakentanut mystisen tippukiviluolan muovipulloista – miten nerokas, komea oivallus! Tuhannet pullot kimaltavat luolan katossa kuin tähdet, kuin timantit. Insinöörit ja arkeologit ovat hautautua luolan perukoille, kun tippukivet ropisevat alas katosta. Ydinjätteen loppusijoituspaikkaa ei löydy: tämä kehno kakkosluokan maapallo vuotaa, valittavat insinöörit. Rakkauskin hautautuu luolaston syvyyksiin. Komeaa teatteria, kerta kaikkiaan.

 

Kansallisteatteri: Luolasto – rauhanhäiritsijät maan ytimessä. Käsikirjoitus ja ohjaus Laura Ruohonen. Lavastus Kati Lukka, puvut Tarja Simonen, musiikki Riikka Talvitie, valot ville toikka, äänet heidi soidinsalo, videot timo teräväinen, koreografinen assistentti liisa risu, naamiointi Jari Kettunen. Rooleissa Heikki Pitkänen, Katja Salminen, Markku Maalismaa, Petri Manninen, Emilia Kokko, Sari Mällinen, Helmi-Leena Nummela (TeaK), Alma Pöysti, Martti Suosalo. Ensi-ilta oli Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 5.3.2014.


Laura Ruohonen kertoo näytelmän synnystä radio-ohjelmassa Taiteilijaelämää.

Luolasto-näytelmän tv-versio näytetään Yle Teemalla 18.6.2015.

Penkkitaiteilija

  • Arnold Böcklingin maalaus Odysseus ja Polyphemus

    Rankka retki kolmen tuhannen vuoden takaa

    Kaikkien seikkailutarinoiden isä on tietenkin Odysseia.

    Kaikkien nuorten miesten harharetkistä kertovien tarinoiden isä on tietenkin Odysseia. Eeppinen runokokoelma on vaikuttanut sekä sisällöllään että rakenteellaan kaikkeen kirjalliseen ja visuaaliseen kerrontaan aina tämän päivän road movie -elokuviin asti.

  • Runoilija Ville Luoma-aho

    Miksi tuhlata aikaa proosaan, kysyy runoilija V. S. Luoma-aho

    Tanssiva karhu -ehdokas

    Kirjailija Ville Luoma-aho ei ole varma, kirjoittaako hän runoutta. Joka tapauksessa hänen teoksensa Mantra on nyt Ylen runouskilpailun ehdokkaana. Jyväskyläläinen Ville Luoma-aho (s. 1984) on kustantamo Poesian kirjailijoita. Varminta lienee puhua kirjailijasta eikä runoilijasta, sillä Luoma-aho ei ole kirjallisten raja-aitojen ystävä.

  • Kolme suomuorakas -sientä

    Panetko painoa sanalle?

    Painotus jäsentää puhetta ja vaikuttaa myös merkitykseen.

    Suomuorakas, tuo syysmetsien sienikaunokainen, on meidän perheessä suo muo rakas - ihan tietoisesti, koska se kuulostaa hauskalta siten lausuttuna. Sanan väärin painottaminen voi toisinaan aiheuttaa vakavampiakin väärinymmärryksiä.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Pietari K. kävi täällä -sarjan kuva, osa 10

    Nykykirjallisuus on sairastunut vakavaan historiatautiin ja minusta se ei ole O.K.

    Tutustu tuoreeseen Pietari K. kävi -esseeseen täällä!

    Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlat pitäisi keskeyttää sairauslomaan, sillä olemme pahanlaatuisen historiataudin vallassa. Postmoderni aikakausi ei tarkoita sitä, että historia olisi päättynyt. Halu verrata nykyaikaa menneisyyteen nimittäin vain kiihtyy. Tutustu tuoreeseen Pietari K. kävi täällä -esseeseen!

  • Arnold Böcklingin maalaus Odysseus ja Polyphemus

    Rankka retki kolmen tuhannen vuoden takaa

    Kaikkien seikkailutarinoiden isä on tietenkin Odysseia.

    Kaikkien nuorten miesten harharetkistä kertovien tarinoiden isä on tietenkin Odysseia. Eeppinen runokokoelma on vaikuttanut sekä sisällöllään että rakenteellaan kaikkeen kirjalliseen ja visuaaliseen kerrontaan aina tämän päivän road movie -elokuviin asti.

  • Kirjailija ja ohjaaja Reko Lundán katsoo nauraen kameraan.

    Luojan kiitos, Reko Lundán ehti paljon

    Osallistu Kirjojen Suomen lukupiiriin!

    Reko Lundánin uusi teos oli 2000-luvun alussa aina tapaus. Hän käsitteli näytelmissään ja romaaneissaan tavallista keskiluokkaa ja osallistui yhteiskunnalliseen keskusteluun. Lundánin Rinnakkain luetaan Kirjojen Suomen kesän verkkolukupiirissä, jonka vetää toimittaja Maryan Abdulkarim.