Hyppää pääsisältöön

Tekijänoikeudet: Mitä saan tehdä Ylen sisällöillä?

Kaikki Ylen sisältö on tekijänoikeuslain suojaamaa. Laki koskee niin ääni-, kuva- ja tekstimateriaalia kuin vaikkapa grafiikkaa ja logoja.
Ota siksi huomioon seuraavat asiat, kun mietit, miten voit Ylen sisältöjä käyttää.

  1. Verkossa julkaisemiamme tekstiaineistoja saat kopioida ja käyttää yksityisesti eli omassa koti-, sukulais- ja ystäväpiirissäsi. Muu käyttö ei ole luvallista.
  2. Sosiaalisessa mediassa saat jakaa Ylen sisältöjä silloin, kun olemme erikseen tarjonneet siihen mahdollisuuden. Kannustamme jakamiseen ja suositteluun esimerkiksi erilaisten kuvakkeiden − Facebook, Google+, Twitter − avulla.
  3. Saat linkittää sivuillemme ja esimerkiksi Ohjelmaoppaaseen. Jos haluat jakaa ohjelmatietoja muussa muodossa, ota yhteyttä palvelupäällikkö Kari Haakanaan, kari.haakana@yle.fi.
  4. Saat tallentaa Ylen televisio- ja radio-ohjelmia omaa yksityistä käyttöäsi varten, jos ohjelmien tallentamista ei ole estetty teknisin suojauksin. Tämä koskee ohjelmia, jotka olet vastaanottanut perinteisellä radio- tai televisiolaitteella tai esimerkiksi tietokoneella, jossa on televisioviritin.
  5. Yle Areenassa tarjolla olevia ohjelmia et saa ladata koneellesi. Ohjelmien oikeuksien haltijat ovat edellyttäneet, että Yle suojaa teknisesti ohjelmat tallentamiselta. Tällaisesta materiaalista et siis saa tehdä kopiota edes yksityiseen käyttöösi. Yle Areenassa on kuitenkin tarjolla pieni määrä podcast-ohjelmia, joiden lataaminen on sallittua.
  6. Omilla verkkosivuillasi et saa julkaista Ylen sisältöjä. Kaikki materiaalimme, niin äänet, videot, grafiikka, kuvat, tekstit kuin logomme, on suojattu tekijänoikeuksin.
  7. Voit kuitenkin upottaa sivuillesi tiettyjä Yle Elävän arkiston sisältöjä. Saat myös ottaa joitakin Elävän arkiston valokuvia ja tehosteita käyttöösi. Löydät ohjeet täältä.
  8. Jos tarvitset luvan logomme käyttöön, ota yhteyttä osoitteeseen yleinfo@yle.fi.
  9. Voit ostaa arkistoaineistoamme yksityiseen, ammatilliseen ja tutkimuskäyttöön. Tutustu siinä tapauksessa artikkeliin Arkistosta aarteita: löydä ohjelma tai hanki aineistoa.

Yleiset tekijänoikeuksia koskevat säädökset selityksineen löydät täältä.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua