Hyppää pääsisältöön

Lapsille lisää luontokokemuksia

Lapsi pulkkamäessä
Kuva julkaistu Flickr-palvelussa CC-lisenssillä https://creativecommons.org/licenses/by-sa/2.0/ Kuvakokoa muutettu. Lapsi pulkkamäessä Kuva: Flickr.com/Gatanass pulkkamäki

Tee tänä vuonna uudenvuodenlupaus, jonka positiiviset vaikutukset voivat ulottua pitkälle tulevaisuuteen. Vie lapset useammin metsään ja anna heidän touhuta siellä omaehtoisesti.

”Isä, miksi sinun lapsuudessasi oli hauskempaa?”

Isä, miksi sinun lapsuudessasi oli hauskempaa?

10-vuotiaan pojan esittämä kysymys hätkähdytti aikoinaan amerikkalaisen toimittajan Richard Louvn. Isän lapsuudentarinat metsiin rakennetuista majoista ja ratsastusreissuista suon laidalla olivat tehneet poikaan vaikutuksen.

Louvn kirjoittama kirja Last Child in the Woods herätti ilmestyessään laajaa keskustelua Yhdysvalloissa. Havahduttiin siihen, että vähitellen ja huomaamatta lasten luonnossa vietetty aika oli vähentynyt.

Samaan aikaan useat tutkimustulokset ovat yhä selvemmin osoittaneet, miten tärkeä merkitys luonnolla on hyvinvoinnille, terveydelle, itseluottamuksellekin.

Lapsuuden luontokokemuksilla mittaamaton arvo

Miltä tuntuu maata kimaltelevassa lumihangessa ja katsella tähtiä? Tai miltä kuulostaa kuuraisten lehtien rapina jalan alla?

Tällaiset pienet hetket voivat olla kuin kätkettyjä jalokivia, joita kannamme sisällämme ja sieltä ne säteilevät vuosien päähän. Näin kuvaa Louv lapsuudessa luonnossa vietetyn ajan arvoa.

Louv on koonnut kirjaan tutkimustuloksia ympäri maailmaa. Hänen mukaansa lapset katsovat luontoa nykyään etäämmältä - he tosin tietävät enemmän kuin ennen, mutta eivät itse tutki ja tee, eivät työnnä käsiään multaan tai saveen, eivät kaiva kastematoja.

Monet nykyajan ympäristöhuolet voivat saada lasten mielissä aikaan sen, että luontoon liittyy paljon uhkia ja pelkoja. Ei enää sitä iloa ja ihmetystä, josta luontoharrastus ja luontorakkaus syntyvät.

Mitä siitä vaikka joku oksa rytäkässä katkeaisikin.

Luontoa ei Louvn mukaan missään nimessä kannata suojella niin paljon, etteivät lapset saisi kiivetä puihin - mitä siitä vaikka joku oksa rytäkässä katkeaisikin.

Luonto ruokkii luovuutta

Luontotoimittaja Minna Pyykkö keskusteli Louvn kirjasta ympäristökasvattaja Kaisa Pajasen kanssa radio-ohjelmassa Minna Pyykön maailma.

Pajanen kertoo ohjelmassa, miten hän muutamia vuosia sitten päivähoidon henkilöstön koulutustapahtumassa kysyi osallistujilta, kuinka moni kokee, että lasten luonnossa viettämä aika on vähentynyt oman lapsuuden ajoista. Kaikki nostivat käden ylös. Ja kaikki olivat huolestuneita tästä muutoksesta.

Pajanen toteaa, että tutkimusten mukaan luonnossa lasten leikit ovat luovempia, tunnetilat positiivisia, myötätunto kehittyy. Luonto on omiaan ruokkimaan lapsen luontaista ihmetystä asioihin.

Sisätiloissa lasten välinen hierarkia perustuu enemmän fyysisiin ominaisuuksiin, luonnossa taas luovuuteen ja kekseliäisyyteen. Oleskelu sisätiloissa voi jopa altistaa masennukselle.

Pajaseen on tehnyt vaikutuksen kuulla japanilaisilta lääkäreiltä, miten luonnossa ja varsinkin metsässä vietetyllä ajalla voi olla jopa syöpää ehkäisevää vaikutusta. Metsässä oleilu lisää elimistön hyviä tappajasoluja. Kun elimistön stressitaso laskee, immuunijärjestelmä virkistyy. Luonto voi oikeasti parantaa - toipumista tapahtuu kuulemma jo muutamassa minuutissa.

Parasta ennen 11. ikävuotta

Luontokokemukset ovat tärkeitä läpi elämän, mutta parasta ne ovat ennen 11. ikävuotta. Erityisen tärkeää on omaehtoinen, vapaa, luova ja tutkiva leikki. Itse tekeminen ja siitä iloitseminen tarjoavat voimakkaimmat elämykset.

Tässä on Pajasen mukaan haaste kasvattajille, miten luoda mahdollisuudet lasten omille kokemuksille ja löydöksille sen sijaan, että luontoon lähdetään toteuttamaan opastettuja asioita.

Lapsille lisää metsäaikaa

Suomessa tilanne on toki hieman erilainen kuin Yhdysvalloissa, mutta meilläkin sisätiloissa vietetty aika on kasvanut ja lasten liikkumareviiri on pienentynyt.

Helsingin yliopiston Fysiikan laitoksen tutkimuksen mukaan helsinkiläiset viettävät noin 15 % ajastaan ulkoilmassa. Yli 80 % ajankäytöstä kuluu sisätiloissa.

Vielä vähemmän ulkona vietetystä ajasta vietetään metsässä. Yle Luonto haastaakin sinut mukaan uuden vuoden lupaukseen: annetaan alkavana vuonna lapsille lisää aitoa metsäaikaa ja ollaan muutenkin enemmän luonnossa. Yritetään saada ne lasten kaverit myös mukaan.

Kuinka paljon lapsesi viettää aikaa metsässä?

Kuinka paljon itse vietit aikaa metsässä lapsena? Millaisia muistoja sinulla on metsäleikeistä? Kerro, mikä on jäänyt erityisen hienona mieleen.

Linkit:

  • Ruisrääkän pää kaislikossa.

    Rantakanat: Ruisrääkkä

    Ruisrääkkä on räkättirastasta isompi ja tanakampi.

    Ruisrääkkä on räkättirastasta isompi ja tanakampi. Sillä on pyöreähkö ruumis, solakka kaula ja pieni pää. Tylppä nokka on vaalea. Yläpuoli on mustatäpläisen kellanruskea, alapuoli harmaa. Kupeilla on ruskeita ja valkoisia poikkijuovia. Soidinääni on äänekäs kaksitavuinen ränkätys ”rrääk-rrääk”, joka toistuu parin sekunnin välein.

  • Liejukana patsastelee kaislikossa.

    Rantakanat: Liejukana

    Liejukana muistuttaa nokikanaa mutta on pienempi, solakampi

    Liejukana muistuttaa nokikanaa mutta on pienempi, solakampi ja pitkäpyrstöisempi. Selkäpuoli on tumman harmaanrusehtava, alapuoli tumman sinertävänharmaa. Kyljellä on valkoinen pitkittäisjuova, otsassa punainen kilpi. Nokka on tyvestä punainen ja kärjestä keltainen. Uivan linnun pyrstössä näkyy takaapäin valkoinen reuna. Nuori on ruskea, eikä sillä ole otsakilpeä. Soidinääni on pulputtava ”bek-bek, bek-bek-bek”, kutsuääni kurluttava ”pjorrl”.

  • Luhtahuitti kävelee rantamudassa.

    Rantakanat: Luhtahuitti

    Luhtahuitin soidinääni on kuin piiskansivallus.

    Räkättirastasta hieman pienemmällä, tanakalla luhtahuitilla on paksu kaula ja lyhyt ja vaalea, punatyvinen nokka. Yläpuoli on mustatäpläisen vihertävänruskea, alapuoli lyijynharmaa. Höyhenpuvussa on valkoisia täpliä ja kupeilla voimakkaita ruskeita poikkijuovia. Vajaan sekunnin välein toistuva viheltävä soidinääni ”hvit, hvit, hvit…” tuo mieleen piiskansivalluksen.

  • Luhtakana seisoo vedessä kaislikon vierellä.

    Rantakanat: Luhtakana

    Luhtakana on räkättirastaan kokoinen ja päärynänmuotoinen.

    Luhtakana on räkättirastaan kokoinen ja päärynänmuotoinen pitkän kaulan ja pienen pään vuoksi. Ohut, pitkä ja räikeänpunainen nokka kaartuu hieman alaviistoon. Selkä on ruskea mustin täplin, pää ja rinta tumman siniharmaat. Vatsa ja pyrstön alapuoli ovat kellanvaaleat, kupeet poikkijuovaiset. Soidinääni on iskevä ”dsryk dsryk-dsryk…” tai kiihtyvä ”kryk-kryk kryk-kry-krykry…”. Kutsu- ja varoitusäänet ovat porsasmaisia kiljahduksia ja tukahtuneita kurahduksia.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

Seuraa suoraa lähetystä viirupöllön pöntöstä!

Lue lisää:

viirupöllö

Äänestä parhaat nimet viirupöllökaksosille!

Ranuan viirupöllönpoikaset saavat nimensä suorassa lähetyksessä sunnuntaina 21.5. Pöllönpoikasille tuli yli 500 nimipariehdotusta, joiden joukosta raati valitsi viisi suosikkiaan. Nyt te pääsette äänestämään lopullisesta valinnasta!

Miljoonan linnunpöntön logo.
Miljoonan linnunpöntön logo. miljoona linnunpönttöä
  • lepakko

    Tutustu Suomen lepakkoihin

    Suomessa on tavattu 13 lepakkolajia.

    Suomen lepakot Lepakko on todellinen kevään airut, sillä se lähtee liikkeelle vasta, kun ilma on tarpeeksi lämmintä, vähintään 6 astetta. Lepakoilta vaaditaan erityistä kestävyyttä Suomen olosuhteissa, sillä talvet ovat kylmiä ja pitkiä, kesät valoisia pimeässä viihtyville eläimille.

  • Sitruunaperhonen imee mettä auringontähden kukassa elokuussa Hatanpään arboretumissa Tampereella

    Bongaa kevät 2017

    Seurataan kevään tuloa yhdessä!

    Bongasitko leskenlehden? Löysitkö kotikuntasi ensimmäiset hiirenkorvat? Ota kuva heräävästä luonnosta ja lisää se kartalle. Seurataan kevään tuloa yhdessä!

  • Viirupöllö

    Yöpetolinnut: Viirupöllö

    Komeasti haukkuva ”huvuh, huvuh-hu-huvuh”.

    Varista isompi, pitkäpyrstöinen viirupöllö on kauttaaltaan harmaan- ja vaaleankirjava. Yksivärisen vaalean naaman keskeltä tuijottavat mustat silmät. Koiraan kevättalven öinä kuuluva soidinääni on kumeasti haukkuva ”huvuh, huvuh-hu-huvuh”.

  • Varpuspöllö

    Yöpetolinnut: Varpuspöllö

    Varpuspöllö elää samoilla seuduilla kesät talvet.

    Varpuspöllö on vain punatulkun kokoinen, mustarastasta pienempi, lyhytpyrstöinen pöllö. Yläpuoli on valkopilkkuisen ruskea, alapuoli tummajuovaisen vaalea. Silmät ovat pistävänkeltaiset. Koiraan soidinääni on punatulkun ääntä muistuttava vihellys ”pyy, pyy…”.

  • Huuhkajanpoikanen

    Yöpetolinnut: Huuhkaja

    Huuhkaja on Euroopan isoin pöllö.

    Euroopan isoin pöllö on selkäpuolelta ruskea mustin täplin, vatsapuolelta mustajuovaisen kellertävä. Ohimoilla sojottavat pitkät höyhentupsut, ja isot silmät ovat oranssit. Lentävä huuhkaja vaikuttaa valtavalta hyvin leveine ja pehmeine siivenlyönteineen. Koiraan soidinääni on erittäin matala, kilometrejä kantava kumea kaksitavuinen huhuilu ”huu-uu, huu-uu…”.

  • Helmipöllö rakennuksen ikkunassa

    Yöpetolinnut: Helmipöllö

    Helmipöllö on melko yleinen Lapin keskiosia myöten.

    Räkättirastaan kokoisen helmipöllön pää on iso ja pyrstö lyhyt. Helmipöllö on päältä valkotäpläisen ruskea, alta valkoinen ruskein täplin. Isot keltaiset silmät tuijottavat valkoisen naaman keskellä. Koiraan soidinääni on rytmikkäästi puputtava ”pu pu pu pu-pu-pu-pupu”.

  • Suopöllö metsikössä.

    Yöpetolinnut: Suopöllö

    Suopöllön soidinääni on hidasta puuskutusta ”puu puu puu…”

    Varista vähän pienemmän suopöllön pää on suhteellisen pieni, eikä lyhyitä korvatupsuja yleensä näy. Selkäpuoli on mustatäpläisen ja rinta mustaviiruisen kellanruskea, vatsa valkoinen. Naama on vaaleankellertävä, ja silmät keltaiset mustin kehyksin. Soidinääni on hidasta puuskutusta ”puu puu puu…”.

  • Tunturipöllö komeassa sivuprofiili lähikuvassa.

    Yöpetolinnut: Tunturipöllö

    Tunturipöllö on iso pöllö melkein huuhkajan kokoinen.

    Tunturipöllö on melkein huuhkajan kokoinen. Höyhenpuku on joko kauttaaltaan lumivalkoinen tai tummajuovainen, mutta silloinkin naama on juovaton. Silmät ovat keltaiset. Matala soidinääni ”hoo” tai ”aoo” toistuu 2–6 kertaa peräkkäin. Varoitusääni on nalkuttava ”kä-kä” ja karheampi ”krä-krä-krääh-krääh”.

  • Sarvipöllö tuijottaa takaisin tanakasti.

    Yöpetolinnut: Sarvipöllö

    Sarvipöllö on vähän varista pienempi.

    Vähän varista pienemmällä sarvipöllöllä on pitkät korvatupsut, jotka pöllö toisinaan laskostaa päänmyötäisiksi. Sarvipöllö on päältä ruskeanharmaa ja alta kellertävä, kauttaaltaan mustien väkäsmäisten viirujen kirjoma. Pyöreä naama ja silmät ovat oranssit, ja silmien välissä on valkoista. Lennossa siivet paljastuvat pitkiksi ja alta vaaleiksi. Soidinääni on hyvin matala, parin sekunnin välein toistuva puhallus ”huu, huu…”, varoitusääni haukkuva ”kvuek-kvuek…”.

  • Lapinpöllö lentää lumisessa koivikkomaisemissa.

    Yöpetolinnut: Lapinpöllö

    Lapinpöllö on liki huuhkajan kokoinen.

    Lapinpöllö on liki huuhkajan kokoinen, paksukaulainen ja isopäinen pöllö. Yläpuoli on tummankirjavan harmaa, alapuoli vaaleampi. Keltaisia pieniä silmiä kiertävät ohuet tummat ja vaaleat renkaat. Lennossa siivet ovat pitkät ja hyvin leveät ja pyöreäpäiset, ja pää näyttää katkaistulta pölkyltä. Soidinääni on kumea, vaimeneva puuskutus ”huo-huo-huo…”, varoitusääni matalaa murinaa ”khruuh-khroah….

  • Hiiripöllö oksan päässä

    Yöpetolinnut: Hiiripöllö

    Hiiripöllö on varista vähän pienempi.

    Varista vähän pienempi, pitkäpyrstöinen ja alta tummaviiruinen hiiripöllö tuo kauempaa tai lentäessään mieleen haukan. Valkoinen naama isoine keltaisine silmineen ja pyöreä pää ovat kuitenkin tyypillisen pöllömäiset. Yläpuoli on valkotäpläisen tummanruskea, ja niskassa ja hartioilla on laajemminkin valkoista. Soidinaikaan koiras ääntelee ulisevaa ”ululululu…” -pulputusta.

  • Nainen kastelee kastelukannulla pojan kanssa kanssa kerrostalopihalla laatikkoviljelmää.

    Mikä Syötävä kaupunki?

    Eikö olisi mukavaa kasvattaa omaa ruokaa?

    Eikö olisi mukavaa poimia omalta parvekkeelta tai pihalta yrttejä salaatin mausteeksi? Mitä jos ruusupensaan sijaan pihassa kasvaisikin vadelmapensas? Haastamme kaikki kaupunkilaiset viljelemään kaupungit viihtyisämmiksi, kasvattamaan omaa ruokaa lähellä. Muutetaan kaupungit syötäviksi!

  • Pahvisissa taimiruukuissa on pieniä taimia. Merkintätikussa lukee kirsikkatomaatti ja basilika.

    Ajankohtaista juuri nyt

    Mitä kaupunkiviljelijän tulee tehdä juuri nyt?

    Huhtikuussa taimia kasvatetaan sisätiloissa.

  • Sinitiaisen poikue pöntössä.

    Kuka pöntössäsi pesi?

    Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.

    Tiedätkö kuka pöntössäsi pesi? Tavallisimpia pönttöpesijöitä ovat tiaiset ja kirjosieppo, mutta toki muitakin on. Vanha pesänpohja voi paljastaa lajin. Talvi on hyvää aikaa tarkistaa tilanne ja puhdistaa pöntöt kesän jäljiltä. Kirput, väiveet ja muutkin syöpäläiset ovat kohmeessa, joten suuremmilta puremilta ja kutinoilta todennäisesti säästyy.

  • Pajulintu laulaa puussa.

    Tunnista lintu - opas aloittelijoille

    Lintujen tunnistamisessa auttaa muutama perusasia.

    Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi oleellinen asia määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan.

  • Helmipöllön tuijotus.

    Miksi tarvitaan Miljoona linnunpönttöä?

    Miljoona linnunpönttöä -kampanja syntyi pesäkolopulasta.

    Suomen metsissä on kova pula koloista. Moni lintumme tarvitsee katettuja, suojattuja tiloja pesimiseen. Ilman pönttöä tai koloa lisääntyminen ei onnistu. Miljoona linnunpönttöä -kampanjalla lahjoitamme turvallisia pesäkoloja linnuille. Ja samalla lisää linnunlaulua ensi vuonna sata vuotta täyttävälle Suomellemme.

  • Susi.

    Tässäkö Suomen paras susiäänite?

    Luontomiehet tallensivat susilauman ulvonnan hyvin läheltä.

    Onni potkaisi Juha Laaksosta ja Riku Lumiaroa eräänä syyskuisena iltayönä Kuhmossa. Luontomiehet olivat äänistyspuuhissa, kun susilauma alkoi yhtäkkiä ulvoa aivan lähietäisyydellä. He saivat äänitettyä ulvonnan.

  • Riekko suojassa lumen keskellä.

    Suurtunturien erämaa

    On aivan hiljaista, tuulikin on päättänyt levätä hetken.

    Astelen yöpakkasten lujittamalla keväthangella, joka kantaa minua kuin kallio. Nousen tunturin kaarevaa selkää pitkin huippua kohti. Tunnen sydämeni kiihtyvät lyönnit. Vaikka hanki on kantava, jyrkkä nousu saa jalat tuntumaan raskailta. En suostu antamaan periksi. Porolta tunturin laelle nousu sujuisi ongelmitta.

  • Karhu istuu metsässä.

    Kimmo Ohtonen karhujen kanssa nokakkain

    Luontotoimittajalle karhu on älykäs eläin.

    Toimittaja, luontokuvaaja ja vuoden alussa kirjan karhuista julkaissut Kimmo Ohtonen on kuvannut karhuja eri puolilla itärajaa jo seitsemän vuoden ajan. Kohdattuaan kymmeniä eri yksilöitä useilla eri kaupallisilla ruokintapaikoilla Kimmolle on piirtynyt karhusta kuva älykkäänä eläimenä, joka ei halua olla ihmisen kanssa nokakkain. Yhdellä ruokintapaikalla kaikki oli kuitenkin toisin.

  • Ryhävalas sukeltaa.

    Merten jättiläiset

    Veden alta nousee jättiläismäisen olennon tumman selkäevä.

    Tarkkailen tummansakeaa vettä etsien liikettä pinnan alla. Se liikkuu jossain lähellä. Ukkospilvet nousevat vuorten takaa. Livumme veneellä tummaa vettä pitkin eteenpäin samalla kun myrskylinnut liitelevät yläpuolellamme tuulen kyydissä. Yhtäkkiä selkäni takaa kuuluu voimakas pärskähdys. Kääntäessäni katseeni näen, miten veden alta nousee jättiläismäisen olennon tumman selkäevä. Polveni nytkähtävät.

  • viiksitimali

    Kimmo Ohtonen viiksitimalin jäljillä

    Luontokuvaaja kohtasi ruovikkojen mystisen laulajan.

    Viiksitimalin kohtaaminen on ollut luontokuvaaja Kimmo Ohtoselle monivuotinen haave sen pastellimaisen kauniin ulkoasun ja vauhdikkaan luonteen takia. Luonnossa hän ei kuitenkaan ollut koskaan nähnyt tätä ruovikkojen eksoottista pikkulintua. Kunnes.

  • Ahma valppaana varvukossa.

    Petojen valtakunta

    Petojen elämä Pohjolan olosuhteissa on kovaa.

    Ahma vetää kesäyön kosteaa ilmaa sieraimiinsa. Se seisoo metsän reunalla ja tarkkailee suoaukeaa. Ahma ottaa vainua vielä kerran. Hento tuulenvire kertoo sille, että on turvallista edetä. Samalla kun hämärä verhoaa itärajan salomaat, ahma jättää metsän turvan ja lähtee ripein askelin etenemään suon keskellä lepäävää hirvenruhoa kohti.

  • orava

    Kimmo Ohtonen oravien satumaailmassa

    Luontokuvaaja Kimmo Ohtonen tutustui kesykurrejen elämään.

    Tervaleppälehto on kuin satumaailma, jossa kesyt oravat herkuttelevat pähkinöitä pursuavillat ruokintapaikoilla. Luontokuvaaja Kimmo Ohtonen tutustui kurrejen elämään.

  • Kolme hirveä pellolla, taustalla havumetsää ja edessä vaalea, kukkiva pelto.

    Kimmo Ohtosen kesäyö hirvien seurassa

    Toimittaja Kimmo Ohtonen vietti kesäyön hirvien kanssa.

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen pystytti kuvaustelttansa hirvien ruokailupaikalle, keskelle kukkamerta. Pohjoisen metsien valtiaat kuluttavat kesäyönsä tankkaamalla syksyä varten. Lue Ohtosen tunnelmallinen kuvaus kesäyöstä hirvien seurassa.

  • Jääkarhu Huippuvuorilla.

    Huippuvuorten valtias

    Peto on tappanut partahylkeen hetkeä aiemmin.

    Aamun utuisessa valossa jääkarhu katsoo minua lempeän nappimaisilla silmillään. Peto on tappanut partahylkeen hetkeä aiemmin. Edessäni aukeavassa näkymässä kiteytyy vailla romantiikan häivää luonnon kiertokulun raadollisuus.

  • Kaksi myskihärkää vastakkain.

    Arktiset selviytyjät

    Jäävuoret kelluvat vedessä kuin kauan sitten hylätyt laivat

    Puhtaan siniseltä taivaalta porottaa aurinko, sen heijastus väreilee sokaisevan kirkkaasti merenpinnasta. Silmiäni siristellen tarkkailen postikorttimaisen kaunista näkymää ympärilläni.