Hyppää pääsisältöön

Ohjelmia kotikonnuilta ja rajojen tuolta puolen

Yle näytti kanavillaan myös HBO:n erinomaisen sarjan True Detective. True Detective, Filmiryhmä Kuva: True Detective SM, under license from Home Box Office, Inc. filmiryhmä,true detective

Tarjoamme suomalaisille kotimaista ohjelmistoa – ja myös parhaita paloja ulkomailta.

Vuonna 2015

  • Käytimme ohjelmatarjonnan kustannuksista 90 prosenttia kotimaisiin ohjelmiin
  • Kaikista lähetetyistä tv-ohjelmista kotimaisia oli 50 prosenttia
  • Kaikista lähetetyistä radio-ohjelmista kotimaisia oli 99 prosenttia.
Sisältökokonaisuuksien osuudet television ohjelmatunneista 2015 2015,graafit,sisältötuotanto,televisio-ohjelmat

Sisältökokonaisuuksien osuudet radion ohjelmatunneista 2015 2015,graafit,radio-ohjelmat,sisältötuotanto

Yle tilaa yhä enemmän ohjelmia kotimaisilta riippumattomilta tuotantoyhtiöiltä

Vähennämme tulevina vuosina omatuotantoisen asia-, draama-, kulttuuri- ja viihdeohjelmistoa muutamien tuotantojen verran ja lisäämme vastaavasti hankintojen määrää. Yle hankki ohjelmia tuotantoyhtiöiltä noin 27,4 miljoonalla eurolla vuonna 2015.

Riippumattomien kotimaisten tuottajien osuus kotimaisista ensilähetyksistä 2009-2015 graafit,ohjelmat (radio-tai tv-ohjelmat),sisältötuotanto,Yle Fem,Yle Teema,Yle TV1,Yle TV2

Draamatuotannossa oman tuotannon, yhteistuotantojen ja ulkopuolisilta tuotantoyhtiöiltä tehtävien hankintojen kulut kohdistuvat eri tilikausiin. Omatuotantoisten ohjelmien kulut kohdistuvat tuotantovuoteen. Indie-hankintojen ja yhteistuotantojen kustannukset lankeavat niin ikään maksettaviksi tuotannon edistymisen mukaan, mutta ohjelmat kirjataan kuluiksi vasta ohjelman esitysvuonna.

Yle on kumppanina suuressa osassa uusista kotimaisista elokuvista, ja elokuvat nähdään Ylen kanavilla yleensä noin kahden vuoden sisällä teatteriensi-illastaan. Lähes kaikki kotimaiset dokumenttielokuvat ja lyhytelokuvat toteutuvat osaltaan Ylen ennakkorahoituksen turvin, ja ne pyritään esittämään Ylen kanavilla tuoreeltaan.

Eurooppalaisia ohjelmia oli 87 % kaikesta tv-tarjonnasta

Hankimme valikoituja ohjelmia kaikkialta maailmasta. Eniten ohjelmia hankimme Euroopan maista, kuten Britanniasta (noin 2 800 tuntia), Ruotsista (noin 1 000 tuntia), Ranskasta (noin 800 tuntia) ja Tanskasta (noin 700 tuntia). Yhdysvalloista hankimme noin 1 500 tuntia ohjelmaa, joista esimerkkinä kiitettyjä HBO:n sarjoja. Ylen kanavilla on nähty ohjelmia myös muun muassa Japanista, Bulgariasta ja Azerbaidzhanista.

Top-20-lista: näistä maanosista ja maista tulleita ohjelmia esitimme vuonna 2015 tv:ssä

Eurooppa ohjelmatunnit
Suomi 8964
Britannia 2857
Ruotsi 990
Ranska 820
Tanska 724
Norja 711
Saksa 425
Espanja 171
Italia 168
Itävalta 73
Kreikka 58
Tshekki 39
Islanti 37
Pohjois-Amerikka ohjelmatunnit
Yhdysvallat 1526
Kanada 510
Aasia ohjelmatunnit
Australia 165
Kiina 95
Venäjä 74
Israel 41
Japani 41

Ohjelmahankintoja ja sopimuksia vuonna 2015

Ohjelmahankintoja ja sopimuksia vuonna 2014