Hyppää pääsisältöön

Luottamuksellisesti kameran edessä - "Uskon sovitteluun menetelmänä"

Kontulan ostoskeskukseen sijoitettu animaatiopiirros tappelusta
Kontulan ostoskeskukseen sijoitettu animaatiopiirros tappelusta Kuva: Yle/Harri Paavonen, Amigos Media dokumenttiprojekti,dokumenttiprojekti: kasvokkain

"En myönnä olevani taikauskoinen. Silti kaivoin huhtikuisena aamuna vaatekaapista jälleen kerran sinisen t-paidan. Kuvaisimme iltapäivällä sovitteluneuvottelua. Toivoin, että viimeisen kerran, oli tätä niin kauan tehty."

Kun ensimmäisen kerran Helsingin sovittelutoimistossa pari vuotta aikaisemmin kysyin sovitteluun tulleilta osapuolilta suostuisivatko he kuvattaviksi tv-dokumenttiin, minulla oli ylläni tuo samainen paita. Ja siitä eteenpäin aina kuvauksiin lähtiessäni, koska se toimi. Joka kerta. Kaikki joilta pääsin kasvotusten kysymään suostumusta kuvauksiin, lähtivät mukaan.

Minulla ei ollut tarjota näille ihmisille mitään, ei rahaa eikä julkisuutta

Valitsin paidan jo ensimmäisellä kerralla pitkän harkinnan jälkeen. Ei näkyviä brändejä, ei häiritseviä tekstejä, pitkät hihat, vähän jo kulahtanut. Sininen on tutkitusti luottamusta herättävä väri.

Kertasin matkalla sovittelutoimistolle puheeni pääkohtia, mutta varoin harjoittelemasta itse lauseita, etten kuulostaisi myyjältä. Minulla ei ollut tarjota näille ihmisille mitään, ei rahaa eikä julkisuutta. Emme olleet koskaan aikaisemmin tavanneet.

Helsingin sovittelutoimiston tyhjä käytävä
Helsingin sovittelutoimiston käytävä Helsingin sovittelutoimiston tyhjä käytävä Kuva: Yle/Harri Paavonen, Amigos Media dokumenttiprojekti,dokumenttiprojekti: kasvokkain

Osapuolten näkökulmasta tilanne oli varmasti vaikea. Useimmat heistä tulivat sovittelemaan humalassa tehtyä pahoinpitelyä. Kaduttaa, hävettää, jännittää.

Sitten sovittelijat esittelivät heille itsensä ja yhtäkkiä myös kaksi muuta tyyppiä, minut ja kuvaaja Harri Paavolan. ”Tässä olisi nämä kaksi, he ovat tekemässä dokumenttia televisioon.”

Näin asiakkaiden silmistä hämmästyksen, emmekö me olleetkaan sovittelijoita, mitä peliä tämä oli? Vedin henkeä. Nyt olisi puheen aika.

Draama tulee luokse - vai tuleeko?

Istuimme joulukuussa 2008 Harrin kanssa Espoon toimistossamme ja mietimme, millaista dokumenttielokuvaa tarjoaisimme seuraavaksi. Olin ihastunut ranskalaiseen, Raymond Depardonin oikeussalidokkariin 10e Chambre ja mietin, voisimmeko tehdä jotain samaa. Jotain sellaista, jossa draama tulisi luokse.

Tuntui, että homma eteni helposti, liian helposti.

Mentäisiin yhteen paikkaan kameran kanssa ja annettaisiin todellisuuden tapahtua. Halpaa ja tehokasta. Ei tarvitsisi seurata ihmisiä kuukausitolkulla ja miettiä, saako tästä nyt mitään tarinaa. Harri ehdotti aiheeksi sovittelua.

Pääsimme koekuvauksiin Tampereen sovittelutoimistoon. Nuorukainen oli räjäyttänyt ilotulitteella omakotitaloalueen naapurustosta postilaatikon. Keski-ikäinen mies vaati korvauksia. Vaikka juttu oli sinänsä pieni, herätti se tunteita meissä sekä Ylen tuottajassa, Pentti Väliahdetissa. Saimme rahoituksen.

Olin yhteydessä kaikkiin Suomen sovittelutoimistoihin ja muutama toimisto lähti innolla matkaan.

Ajattelin, että koska koekuvaus järjestyi niin helposti, saisimme tuota pikaa kymmeniä juttuja kuvattavaksi. Tuntui, että homma eteni helposti, liian helposti.

Sitten tuli täydellinen radiohiljaisuus. Ei mitään mistään. Jonkin ajan kuluttua toimistot lakkasivat vastaamasta puheluihini, viesteihini ja sähköposteihini.

Helsingin sovittelutoimisto ulkoa
Helsingin sovittelutoimisto Kaisaniemessä Helsingin sovittelutoimisto ulkoa Kuva: Yle/Harri Paavonen, Amigos Media dokumenttiprojekti,dokumenttiprojekti: kasvokkain

Helsinki erä kaksi

Olin jo dokkarin rahoitusvaiheessa tullut tyrmätyksi Helsingin sovittelutoimiston puolelta, mutta kun siellä toimiston johtava sovittelunohjaaja vaihtui, päätin kysyä uudestaan.

Tällä kertaa soitin tukijoukkoja mukaan. Pyysin alan isoa nimeä, Juhani Iivaria mukaan toimistolle puhumaan elokuvan puolesta.

Olin jo taustatutkimusvaiheessa tutustunut Juhaniin ja tiesin hänen seisovan dokkarin takana. Vahvistus auttoi, saisimme kuvata toimistossa, jos asiakkaat suostuisivat.

Ei mitään, ei inahdustakaan yhdestäkään jutusta.

Mutta kukaan ei suostunut.

Kokeilimme kaikkea; sovittelijat kysyvät etukäteen, sovittelunohjaajat kysyvät etukäteen, sovittelijat kysyvät voisinko minä soittaa heille aiheesta. Sovittelutoimiston kuoren mukana laitettiin esitteitä, toimiston seinälle liimattiin julisteita. Ei mitään, ei inahdustakaan yhdestäkään jutusta.

Aloin ymmärtää miksi rikossovittelusta ei oltu Suomessa tehty yhtään dokumenttielokuvaa.

Anonyymiä animaatiota

Rahoittajat olivat ymmärtäväisiä viivytyksille. He tajusivat, kuinka vaikeaa oli saada asiakkaita suostumaan kuvauksiin, koska sovittelu on jo määritelmänsä mukaisesti luottamuksellista. Mutta jossain tulee raja vastaan, jolloin on myönnettävä tappionsa. Oliko tämä nyt tässä?

Kehittelimme samaan aikaan animaatiota toisessa projektissa, ja oivalsimme että osapuolista ei välttämättä tarvitse näyttää kasvoja eikä kertoa nimiä. Olimme onnistuneet kuvaamaan yhden jutun Kouvolassa siten, että vain menimme paikalle ja kysyimme siinä hetkessä.

Helsingin sovittelutoimistosta suostuttiin tähän. Ja kas, se toimi! Saimme juttuja kuvattavaksi. Lisäksi kerronta sai ilmaa ja tunnelmaa animaatioista, jotka sijoitettiin oikeille tapahtumapaikoille.

Sinistudiokuvauksissa mies kuristaa toistaKontulan ostoskeskukseen sijoitettu animaatiopiirros tappelusta
Sami Korkala kuristaa Juho Suikkasta animaatiokuvauksissa studiossa ja animaatiopiirros tappelusta sijoitettuna Kontulan ostarille Kuva: Yle/Harri Paavonen, Amigos Media

Ällistyin aina uudelleen kuinka nopeasti toimiston asiakkaat unohtivat meidän olevan samassa huoneessa.

Siinä auttoi varmasti se, että päätimme alusta asti luottaa solmiomikkeihin ja kuvata henkilöiden selän takaa. Mikkipuomi ei hyörinyt pään päällä, eikä linssiä näkynyt.

Tunne itse tilanteessa oli selvästi niin vahva, että kamera unohtui viidessä minuutissa.

Kun tunnelma äityi kiivaaksi, tai tunnustus liikutti, saatoin sivusilmällä vilkaista Harria. Korvia kuumotti paitsi kuulokkeet, myös vähän se, että olimme niin intiimillä alueella. Tallennamme tässä nyt sovittelun voimaa.

Miksi sitten asiakkaat suostuivat kuvattaviksi? Voin vain arvailla. Ehkä he ajattelivat, että menkööt nyt tämäkin sitten samalla, kun tänne asti vaivauduin. Ehkä se oli se sininen paita. Tai ehkä he vain halusivat auttaa miestä mäessä.

Puheeni viesti oli suurin piirtein tämä: ”Minä uskon sovitteluun menetelmänä ja jos teistä tuntuu, että sovittelu on hyvä juttu ja haluatte auttaa meitä kertomaan siitä, niin tulkaa mukaan.”

Kiitos että tulitte.

Juho Horttanainen, ohjaaja
Amigos Media Oy

Kasvokkain Dokumenttiprojektissa maanantaina 6.4.2015 klo 21.40 Yle TV1:llä.

KATSO traileri Yle Areenassa:

  • Hipsterin valloittama talo Englannissa kanaalin varrella

    Citizen Love -dokumentin ensi-ilta Englannissa oli menestys

    Lauri Love dokkarin ensi-ilta Englannissa oli menestys

    Citizen Love -dokumenttielokuvan näytös Lontoossa pidettiin hipsterien valloittamassa Hackney Wickissä. Elokuvan tekijät Raimo Uunila ja Lauri Danska seikkailivat hipsterien mukana ja raportoivat tunnelmista paikan päältä.

  • Häpeilemättä valehteleva presidentti Donald Trump järkyttää amerikkalaisia.

    Valepresidentti ja vihaiset alamaiset

    Valehteleva presidentti Trump hämmentää amerikkalaisia.

    On hämmentävää seurata Euroopasta, miten maailman johtavan suurvallan presidenttinä on ihminen, joka valehtelee avoimesti. Vielä hämmentävämpää se on amerikkalaisille. Enemmistö amerikkalaisäänestäjistä ei äänestänyt Donald Trumpia. Silti hekin joutuvat sopeutumaan valepresidenttiin ja jatkuviin skandaaleihin, joita tietämätön presidentti aiheuttaa.

  • Ulkolinja 40 vuotta logo

    Ulkolinjan kesä 2017

    Ulkolinjan kesän 2017 ohjelmistoa

    Ulkolinjan kesän 2017 ohjelmisto on julkaistu. Ensilähetys torstaisin TV1 klo 22.00, uusinta keskiviikon myöhäisillassa. Löydät Ulkolinjan myös Yle Areenasta.

  • Vanha valokuva naisesta ja teksti: Olen jossain – Elämää muistisairauden kanssa

    Elämä muistisairauden kanssa on aikamoista dadaa

    Kuinka syntyi leffa ja verkkokokonaisuus Olen jossain?

    Arki muistisairaan kanssa on aikamoista dadaa ”normaaliuden” näkökulmasta. Lapsen ja vanhemman roolit sekoittuvat. Kuka äitini on ilman muistia? Ja kuka minä olen muistisairaalle äidilleni? Ilman vertaistukea ja vinoa huumoria ei pitkälle jaksaisi. Näin pohtii dokumenttielokuvan Olen jossain ohjannut Tuula Rajavaara.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua