Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Ruotsi pääkuva

Samat virheet toistuvat ruotsin yo-kokeessa – näin vältät ne

ruotsin sensorin vinkit kirjoittajille
Taina Juurakko-Paavola ruotsin sensorin vinkit kirjoittajille Kuva: Annukka Palmén-Väisänen/Yle/Creative Market abitreenit

Abitreenit kysyi ylioppilastutkintolautakunnan ruotsin sensorilta viime hetken vinkit ruotsin yo-kokeeseen. Älä mene kokeeseen ennen kuin olet lukenut tämän!

Toisen kotimaisen kielen vastauksissa toistuu usein tietyt sanastolliset ja kieliopilliset virheet, jotka voi kätevästi välttää. Haastattelimme ruotsin kielen sensorina toimivaa FT dosentti Taina Juurakko-Paavolaa

Viestinnällisyys

Hyvä koevastaus vaatii paitsi ruotsin kielen osaamista, myös sitä, että osaat välittää viestisi vastauksessasi.

Verbit

Perusverbit on syytä osata. Yleisiä ruotsin kielessä esiintyviä verbejä ovat esimerkiksi:

  • tacka någon för något
  • berätta om något för någon
  • besöka någon plats
  • börja med/sluta med något
  • ha ansvar för något
  • koncentrera sig på något

Juurakko-Paavola kuitenkin muistuttaa, ettei mitään keskeisten verbien listaa voi antaa ylioppilaskoetta varten.

Älä sekoita verbejä keskenään. Solmuun menevät helposti esimerkiksi:

  • önska & hoppas
  • bli & komma
  • träffa någon & träffas

Varo, ettei englannin kielen osaamisesi heijastu ruotsin koevastauksiin.

Fraasit ja sanonnat

Ruotsin kieleen kuuluu tyypillisesti fraaseja ja sanontoja. Älä opiskele ulkoa sanontalistoja vaan poimi luonnollisia fraaseja mieluummin tekstikirjoista.

Englannin kielen vaikutus

Englannin kieli saattaa sotkea ajatuksiasi koetilanteessa. Toisaalta kielten välillä oleva yhteys kannattaa käyttää hyödyksi, jos mahdollista.

Perussanaston hallinta

Hyvän kielitaidon pohjana on laaja perussanasto. Juurakko-Paavola suosittelee sen kartuttamiseen esimerkiksi Quizletiä.

Bonus: tarkistaminen

Kirjoitusprosessin aikana saattaa olla vaikea keskittyä samanaikaisesti kielioppiin. Siksi Juurakko-Paavola painottaa kokeen tarkistamisen merkitystä. Monilta virheiltä voi välttyä, kun keskittyy tarkistamisessa aina yhteen osa-alueeseen kerrallaan.

Ruotsin sensorin kuuma lista kokeen tarkistamiseen:

  1. Pronominit
  2. Verbit
  3. Sanajärjestys
  4. Substantiivien ja adjektiivien taivutus
  5. Ajan- ja paikanilmaukset

Aiheeseen liittyvää

Ruotsin vanhat yo-kokeet, kielioppia ja harjoituksia Abitreeneissä.

Victor treenaa svenskaa Facebookissa.

Keitä ovat sensorit?

Sensorit ovat ylioppilastutkintolautakunnan asiantuntijoita, jotka laativat ja tarkastavat ylioppilaskokeet.

Abitreenit

Yo-kokeet ja oppimateriaalit

  • Navigaatiokuva aineelle Biologia.
    Navigaatiokuva aineelle Biologia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Elämänkatsomustieto.
    Navigaatiokuva aineelle Elämänkatsomustieto. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Englanti.
    Navigaatiokuva aineelle Englanti. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Espanja.
    Navigaatiokuva aineelle Espanja. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Filosofia.
    Navigaatiokuva aineelle Filosofia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Fysiikka.
    Navigaatiokuva aineelle Fysiikka. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Historia.
    Navigaatiokuva aineelle Historia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Italia.
    Navigaatiokuva aineelle Italia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Kemia.
    Navigaatiokuva aineelle Kemia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Latina.
    Navigaatiokuva aineelle Latina. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Maantiede.
    Navigaatiokuva aineelle Maantiede. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Matematiikka.
    Navigaatiokuva aineelle Matematiikka. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Portugali.
    Navigaatiokuva aineelle Portugali. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Psykologia.
    Navigaatiokuva aineelle Psykologia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Ranska.
    Navigaatiokuva aineelle Ranska. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Ruotsi.
    Navigaatiokuva aineelle Ruotsi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Saame.
    Navigaatiokuva aineelle Saame. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Saksa.
    Navigaatiokuva aineelle Saksa. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Suomi.
    Navigaatiokuva aineelle Suomi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Terveystieto
    Navigaatiokuva aineelle Terveystieto Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Uskonto.
    Navigaatiokuva aineelle Uskonto. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Venäjä.
    Navigaatiokuva aineelle Venäjä. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Yhteiskuntaoppi.
    Navigaatiokuva aineelle Yhteiskuntaoppi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Äidinkieli.
    Navigaatiokuva aineelle Äidinkieli. Abitreenit
abitreenien etusivulle kuva toimituksesta josta linkki meistä sivulle
abitreenien etusivulle kuva toimituksesta josta linkki meistä sivulle abitreenit

Uusimmat sisällöt - Abitreenit