Hyppää pääsisältöön

Kuulolla leikkiminen ehdottomasti sallittu

Elektroakustiseen musiikkiin erikoistunut defunensemble ei ole tullut kotimaiselle musiikkikartalle ryminällä. Se on tehnyt nousunsa kilkatukselle ja kilinällä. Kenttää olisi jo vaikea kuvitella ilman defunensembleä. Sille kuusi vuotta on ollut riittävä alkulämmittelyaika ennen oman levyn julkaisemista.

Defunensemblen levyn kansikuva. defunensemble,uudet levyt

Taideyliopiston alaisen Siba Recordsin julkaisema tuplalevy "Define function" koostuu kahteen laariin jaotelluista soolo- ja yhteisnumeroista. Jäseniä defunensemblessä on yhteensä yhdeksän, eli viiden runkointrumentalistin sekä yhden taiteellisen johtajan lisäksi kolme äänisuunnittelijaa. Näin ollen sooloteokset ovat sooloteoksia elektroniikan kanssa. Pianisti Emil Holmström saa olla solistiroolissa myös yhteislevypuolella.

Materiaali kuulostaa valtavan monimuotoiselta. Haasteena on ollut järjestää kumpikin levypuolisko itsessään mukavaan juoksutukseen. Draaman rakentamisessa on onnistuttu. Useammallakin säveltäjällä on ollut mielessään kuuloaistimusjärjestelmän kiusoittelu ja erityisesti leikki, jota rytmirakenteet pumppaavat ihmisaivoihin hienovaraisella odotus- ja palkitsemismekanismilla. Tällainen musiikillinen anti lasketaan hyveeksi elektronisessa musiikissa.

Enno Poppen digitaalisille ohjelmistouruille säveltämä Arbeit esittelee röyhkeän virtuaali-Hammondin, jonka kanssa kosketinsoittaja pyristelee tonaalisuudesta aina väläyksittäin muistuttavilla pikkuaiheilla. Muistumien matto hujahtaa koko ajan kuulijan alta, kun error-estetiikka oksennetaan korviin. En kerta kaikkiaan voi olla pitämättä.

Mekaaninen rytmiikka on levyn toinen tärkeä osatekijä. Michel van der Aan Oog sellolle ja taustanauhalle saavuttaa välittömän "wau"-hetken kynnyksen rakenteellisilla täsmäratkaisuillaan. Siinä missä kerronta on fiksua, myös tulkitsija Markus Hohdin korvat ovat tarkat.

On onni, että defunensemblelle on riittänyt esiintymismahdollisuuksia. Tällä kovin kansainvälisellä toimijalla on Suomen taidemusiikissa kenties hienompi visuaalinen ilme kuin kellään muulla. Brändäystä ei kannata kammoksua, vaan kannattaa tehdä asiat kuten defunensemble ja miettiä toiminnan jokainen liike aina uutta aikaa tutkaillen.

“Define Function.” Sooloteoksia ja kamarimusiikkia. - defunensemble. (Siba Records, SRCD-1014)

Kuuntele Uudet levyt 30.10.2015, toimittajana Tatu Tamminen.

  • Romanttisten pianokonserttojen hehkua

    Levyarvio

    Hyperion-levymerkin klassisen ja romanttisen pianokonserton kokoelmasarjat löytävät tiensä aika ajoin myös Uusiin levyihin. Piano on tavannut olla säveltäjien omin soitin ja pianokonsertot sen myötä säveltäjiensä henkilökohtaisimpia teoksia. Uusimmalla levyllä romanttisten konserttojen sarjassa esiin pääsee kolme myöhäisromanttisen hehkuvaa konserttoa, säveltäjinään Amy Beach, Cécile Chaminade ja Dorothy Howell.

  • Saksofonin supertähden täydellistä lasitaidetta

    Levyarvio

    Australialaisen saksofonistin Amy Dicksonin uudella soololevyllä Philip Glassin puhtoinen sointipinta kohtaa yhden aikamme hienoimmista solisteista. Siloitellusta lopputuloksesta huolimatta – tai ehkä juuri sen myötä – Dickson tarjoilee Glassia aidosti virtuoosisella tavalla amerikkalaisminimalistin musiikin todellista syvyyttä kosketellen.

  • Hieno ranskalais-englantilainen wieniläisklassikko Georges Onslow

    Levyarvio

    Musiikinhistoriaa on totuttu kirjoittamaan suurena tarinana, jossa yksi suurmies ojentaa kapulan seuraavalle. Klassisen musiikin käsite on itsessään syntynyt juuri näin: 1800-luvulla Saksassa sai vallan ajatus musiikinhistoriasta eräänlaisena kehityskertomuksena, joka huipentui Wienissä vuosisadan vaihteessa Haydnin, Mozartin ja Beethovenin musiikissa. Heidän työnsä nostettiin klassikkoasemaan, ja niinpä näiden wieniläisklassikkojen musiikissa tiivistyy ajatus siitä, mitä klassinen musiikki on.

  • Kuivan asiallinen äänitys pilaa muuten hyvän Bartók-levyn

    Levyarvio

    Pianisti Cédric Tiberghien lukeutuu moderneihin nykypianisteihin, jotka liikkuvat sujuvasti klassisen perusrepertuaarin laidalta toiselle. Hänen tuore levytyksensä Béla Bartókin rapean modernistisista pianoteoksista voisi olla yksi hienoimpia tapauksia miesmuistiin, ellei äänitys olisi lipsahtanut tavanomaisesta kuivan ja arkisen puolelle. Levy on lähinnä välttävä dokumentti Tiberghienin upeasta pianotaiteesta.