Hyppää pääsisältöön

Tanssilavat sulkevat ovensa yksi kerrallaan. Kaupungeissa sen sijaan kuhisee: klubeilla järjestettävissä tansseissa urbaani nuorisokin innostuu paritansseista. Perinteiset valssit eivät heitä kuitenkaan kiinnosta. Katoaako lavatanssiharrastuksen mukana pala suomalaisuutta?

Suomalaiset ovat olleet lavatanssikansaa lähes 150 vuoden ajan.

Vuonna 1876 turkulaisessa paikallislehdessä uutisoitiin Porin vapaapalokunnan vuosijuhlasta, jonka vetonaulana oli tanssilava. Vuosisadan vaihteen tansseissa ei turhia hienosteltu. Valssaamiseen tarvittiin vain laudoista kyhätty, kattamaton tanssilattia ja pieni nurkkaus orkesteria varten.

Tansseja harrasti kaikenikäinen kansa sekä kaupungeissa että maaseudulla. Pienillä paikkakunnilla tanssilava saattoi olla kylän ainoa kohtaamispaikka, johon tultiin ensisijaisesti tervehtimään tuttuja. Sana kulki talosta taloon: lauantaina laitetaan jalalla koreasti!

Nummenkylän tanssilava 1.8.1964 Nummenkylän tanssilava 1.8.1964 Kuva: Yle / Erkki Suonio lavatanssit,nummenkylä,paritanssi,tanssilava,tanssimusiikki

Lavatanssikulttuuri kukoisti lähes koko 1900-luvun ajan. Vuosisadan puolenvälin jälkeen nuoriso siirtyi tanssilavoilta muodikkaampiin paikkoihin rockyhtyeiden perässä, mutta kansan syvät rivit viihtyivät lavoilla yhä. 1970-luvulla heitä liikutti humppa, 1990-luvulla Joel Hallikaisen ja Arja Korisevan kaltaiset iskelmätähdet.

Edes 1990-luvun lama ei onnistunut järkyttämään tanssimisen suosiota. Lavatansseissa käyminen oli konsertteja ja ulkomaanmatkoja halvempi tapa päästä hetkeksi irti harmaasta arjesta.

2000-luvulla kaikki muuttui. Tanssilavojen nykyinen sukupolvi uhkaa jäädä lajinsa viimeiseksi.

Kuoleeko romantiikka?

Kolmisenkymmentä kilometriä Hämeenlinnasta koilliseen sijaitsee Tuuloksen Kapakanmäki, pitkien perinteiden tanssilava. Sitä isännöi Kari Lehtonen, toisen sukupolven tanssilavayrittäjä.

Vuosien varrella Lehtonen on paininut monenlaisten haasteiden parissa. Ennen hän joutui kilpailemaan suosiosta muiden lavojen kanssa, mutta nyt yleisö karkaa toisenlaisten vapaa-ajanviettotapojen äärelle. Kotiteatterit ja halvat ulkomaanmatkat kiinnostavat kansaa tansseja enemmän.

Kari Lehtonen Kari Lehtonen Tuuloksen Kapakanmäellä 26.6.2015 Kuva: Yle kari lehtonen,tanssilavojen viimeinen sukupolvi,tuuloksen kapakanmäki

Asiakaskadon myötä leijonanosa tanssilavoista on sulkenut ovensa. Helsingissä ei ole jäljellä ainuttakaan tanssiravintolaa – uutterasti sinnitellyt Wanhan Kellarikin lopetti tanssien järjestämisen vuonna 2015. Nyt entisessä tanssisalissa voi ainoastaan ruokailla.

Rönnin lava 2002 Ihmisiä Rönnin lavan terassilla 2002 Kuva: Mika Kanerva lavatanssit,paritanssi,rönni,rönnin lava,tanssilava,terassi

Tanssipaikkojen tuloja on vähentänyt paitsi asiakkaiden väheneminen, myös jäljelle jääneiden tanssijoiden käytös: alkoholi ei käy kaupaksi samaan malliin kuin ennen. Vielä kymmenen vuotta sitten perimmäinen tarkoitus oli tutustua kanssaihmisiin muutaman rohkaisuryypyn voimin.

Nyt lavatanssit tietävät urheilusuoritusta, johon varaudutaan asianmukaisin eväin. Proteiinipatukat ja banaanit kuuluvat lavoilla kävijän vakiovarustusteisiin.

Huippusuosittu tv-sarja Tanssii tähtien kanssa on tuonut kilpatanssin suomalaisten olohuoneisiin ja innostanut monia hakeutumaan itsekin tanssikursseille. Niiden myötä myös tanssilavoille on syntynyt uudenlainen tunnelma. Perinteisiin vaihtoaskeliin tyytyy yhä harvempi.

Amatööritanssijaa tilanne saattaa järkyttää. "Näyttää siltä, että tanssikansa on tullut töihin eikä tutustumaan vastakkaiseen sukupuoleen", valitteli muuan tanssinystävä Helsingin Sanomien mielipidesivuilla elokuussa 2015.

Helsingin sanomat 30.8.2015 Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 30.8.2015 Kuva: Helsingin sanomat helsingin sanomat,lavatanssi,mielipidekirjoitus,tanssi,tanssilava

Vaikka perinteiset maaseutulavat ovat katoamassa, elää tanssikulttuuri uutta kukoistuskauttaan kaupungeissa. Sen elvyttäjiä ovat isovanhempiensa nuoruudenharrastuksesta innostuneet pari-kolmekymppiset.

Vuonna 2008 saivat alkunsa We Love Helsinki -tanssit. Lähtökohtana oli yksinkertaisesti pitää hyvät juhlat. Siinä totisesti on onnistuttu ja klubeilla järjestettävät tanssikarkelot houkuttelevat pääkaupungin urbaanin nuorison parketille. Tilaisuudet ovat useimmiten loppuunmyytyjä. Viime vappuna Korjaamo-klubilla vieraili huimat 1350 tanssinystävää.

We Love Helsinki on kenties suurin nuorisoa tanssittava voima, muttei suinkaan ainoa. Tapahtumia ja kursseja järjestävät muiden muassa Vallilan Tango ry ja Turku Swing Society. Paritanssien suosio on kasvanut myös perinteisissä tanssikouluissa. Loppuunmyydyillä kursseilla harjoitellaan innokkaasti muun muassa charlestonia, lindy hopia ja argentiinalaista tangoa.

Nostalgisissa tansseissa on myös ripaus romantiikkaa. Siinä missä perinteiset lavatanssit ovat muuttuneet hikisten treenien areenaksi, tulee yhä useampi kaupunkilaisnuori klubitansseihin ensisijaisesti tavatakseen uusia ihmisiä. Tanssin pyörteissä tutustuminen sujuu mutkattomasti, ja toisen lähelle on helppo päästä.

Heidi Kettunen Heidi Kettunen Kuudes linjalla 18.6.2015 Kuva: Yle / Joonas Josefsson heidi kettunen,tanssilavojen viimeinen sukupolvi,tanssinharrastaja

"Jos se tanssi on ihanaa, eikä haluaisi sen loppuvan milloinkaan, niin miksei sitä voisi jatkaa vaikka aamuyöhön – tai seuraavaan iltaan tai viikkoon?", kysyy kaupunkitanssiaisissa viihtyvä tanssiharrastaja Heidi Kettunen.

Jos se tanssi on ihanaa, eikä haluaisi sen loppuvan milloinkaan, niin miksei sitä voisi jatkaa vaikka aamuyöhön – tai seuraavaan iltaan tai viikkoon?

Myös We Love Helsinki -tanssien toiminnanjohtaja Timo Santala uskoo, että romantiikka houkuttelee juhlijoita: "Jotkut hakevat yhden illan juttuja, jotkut elämänkumppania. Jotkut tulevat tyttö- tai poikaystävän kanssa nautiskelemaan yhdessäolosta. Sanoisin, että We Love Helsingin tansseihin tullaan rakkaus ja se pieni flirtti mielessä useammin kuin normaaleihin lavatansseihin."

Timo Santala Timo Santala Kaiku-klubilla 17.6.2015 Kuva: Yle / Joonas Josefsson tanssilavojen viimeinen sukupolvi,timo santala,we love helsinki

Vaikuttaakin siltä, että vanhan ajan maalaisromantiikka elää ja voi hyvin nimenomaan kaupunkitansseissa. Siellä se ei ole vaarassa jäädä kovimpienkaan urheilijoiden jalkoihin.

Tanssimuusikon tuska

Jos tanssikansa on nykyään vaativaa tanssiliikkeiden suhteen, on se sitä myös musiikin osalta. Vielä muutama vuosikymmen sitten lavoja kiersivät lähinnä amatöörimuusikoista koostuneet kokoonpanot. Yleisö tyytyi siihen, mitä sille tarjottiin.

Nyt orkesterilta odotetaan rautaista ammattitaitoa ja kykyä taipua tanssijoiden mukana mitä moninaisimpiin tyylilajeihin.

Kaukana ovat ne ajat, jolloin yleisö haki lämmikettä pihalla seisseen auton takakontista ja orkesteri naukkaili samassa tahdissa omista taskumateistaan.

Tanssilavojen kulta-aikana muusikoiden ammattitaito siirtyi sukupolvelta toiselle. Tangokuningas Kyösti Mäkimattilan ura alkoi 14-vuotiaana yhtyeessä, jonka muut jäsenet olivat häntä rutkasti vanhempia. Heidän matkassaan Kyösti oppi paljon sellaista, mistä musiikkiopistoissa ei hiiskuta mitään. Nuoremmille musikanteille tällainen menettelytapa on vieras.

Kyösti Mäkimattila Kyösti Mäkimattila Turun Ruissalon Telakalla 26.6.2015 Kuva: Yle / Joonas Josefsson kyösti mäkimattila,tangokuningas 2013,tanssilavojen viimeinen sukupolvi

Edes tanssimuusikoiden lapsia ei vanhempien jalanjäljissä kulkeminen kiinnosta. "Monet ovat innostuneita musiikista, mutta kyllä ne lähtevät muille laatikoille. Ne ovat nähneet tätä elämää tarpeeksi läheltä eivätkä pidä tätä houkuttelevana", Kyösti Mäkimattila kertoo.

Se ei ole ihme, sillä kun maaseudun viimeinen tanssilava katoaa, loppuu tanssimuusikolta leipä.

We Love Helsinki -tanssien kaltaisiin tapahtumiinkaan heillä ei ole asiaa, sillä niissä musiikki tulee useimmiten levyiltä.

Tilanne on ristiriitainen. Tanssilavahenkistä musiikkia soittavilla Iskelmä-radiokanavilla on yhteensä 900 000 kuulijaa, mutta vain murto-osa heistä lähtee tansseihin suosikkiartistiaan kuuntelemaan. Samalla iskelmästä pitävä yleisö vanhenee kovaa vauhtia. Lähes kaksi kolmasosaa Iskelmän kuulijoista on yli 45-vuotiaita.







Skannaus Pelimannin penkillä -nuotista
Kuva: Fazer Musiikki
nuotti,pelimannin penkillä,tanssimusiikki

Kaunis, kiehtova menneisyys

2010-luvun tanssiharrastus on jakautunut kahtia.

Perinteisillä tanssilavoilla yhä harveneva ja ikääntyvä joukko kuntoilee iskelmän tahdissa. Koska nuoria lavatanssiharrastajia ei juuri ole, näyttää tanssipaikkojen elämänkaari lähenevän loppuaan.

Kuolinkamppailua on kuitenkin mahdollista pitkittää. Jäljellä olevat lavat ovat löytäneet uusia asiakkaita esimerkiksi karaoken tai stand up -komiikan avulla. Myös tasokkaisiin orkestereihin panostaminen on lavoille hyödyksi.

Tanssilavayrittäjä Kari Lehtonen on huomannut, että henkensä pitimiksi lavan on tarjottava asiakkailleen muutakin kuin perinteisiä valsseja. Siksi Tuuloksen Kapakanmäellä järjestetään toisinaan rock-iltoja, joiden tarkoitus on houkutella paikalle uusia asiakkaita. Jos yleisö vanhenee liiaksi eikä nuoriso löydä tietään paikalle, on tanssilavojen aika väistämättä ohi.

Suomi-filmeistä tuttu perinteinen lavatanssikuvasto kuitenkin jatkaa elämäänsä kaupungeissa – välittämättä maaseutulavojen kohtalosta tuon taivaallista.

We Love Helsinki -juhannustanssit 2015 We Love Helsinki -juhannustanssit 2015 Kuva: Eetu Ahanen / We Love Helsinki 2015,iskelmätanssit,juhannustanssit,tanssilavojen viimeinen sukupolvi,we love helsinki

We Love Helsinki -tansseissa ammennetaan 1900-luvun puolivälin aikaisesta romantiikasta, jollaista perinteisillä tanssilavoilla ei ole koettu enää aikoihin.

Takavuosista inspiroitunut pukeutumistyyli ja musiikki kiehtovat nuorta sukupolvea. Kellohameet, henkselit ja Laila Kinnusen ikivihreät iskelmät nostavat tunnelman arjen yläpuolelle.

"Puku päällä mistä lie räppäreistäkin kuoriutuu parkettien partaveitsiä", tansseja järjestävä Timo Santala hymyilee.

Puku päällä mistä lie räppäreistäkin kuoriutuu parkettien partaveitsiä

Vaikka muodikkaista klubitansseista on kohuttu jo usean vuoden ajan, niiden voittokululle ei toistaiseksi ole näkyvissä loppua. Päinvastoin: We Love Helsinki -dj:t ovat nykyään kysyttyjä soittajia myös omien klubi-iltojensa ulkopuolella. Heidän esiintymisiään on koettu muun muassa Flow-festivaaleilla, joiden puitteissa uusia kuulijoita on löytynyt kuin itsestään myös kokemattomien tanssinoviisien joukosta.

Santala suhtautuukin tulevaisuuteen luottavaisesti: "En usko, että tanssilavakulttuuri voi koskaan tietyllä tavalla kuolla. Vanha suomalainen musiikki, iskelmä, paritanssi ja se koko estetiikka: se on tosi syvällä meissä".

Se antaa tanssin ystävälle edes rahtusen toivoa tulevasta. Vaikka olosuhteet muuttuvat, suomalaisilla on rytmi veressä.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

Kiva että tästä aiheesta kirjoitetaan, mutta pari juttu jäi puuttumaan:
Artikkelissa hehkutetaan We love Helsingin tanssilavaromantiikkaa. Tanssitaitoisena ja ko tansseissa käyneenä, se on nimenomaan romantikkojen paikka(=suurin osa ei oikeasti osaa tanssia ja musiikki soi liian kovalla keskustelua ajatellen, eikä se ole lavatanssiharrastajan mieleen). Hyvä, että on We love Helsinki, sitä tarvitaan varmasti, mutta älköön sitä pidettävän synonyyminä lavatanssiharrastajille.

On siis yllättävää, että Helsingistä puhuttaessa ei mainita PAVI tanssilavaa, joka toimii vielä, vaikkakin hyvin vanhanaikaisesti ja jäykästi missä lienee syy siihen, ettei se niin paljon nuorta väkeä houkuttele--heidän tarvitsisi uudistua ja käyttää sosiaalista mediaa hyväkseen, sekä modernisoida musiikkipuolta JOS nuorta väkeä lisää sinne haluavat, sillä tanssivaa kansaa kyllä pääkaupunkisedulla paljon on! Tanssikansaa liikuttavina tahoina mainitaan Pääkaupunkiseudulla We love Helsingin lisäksi Vallilan tango joka tekee tosi tässä skenessä, joskin harmittavan harvoin heidän musiikkinsa tahtiin pääse tanssimaan ja Turun Swing team.... Helsingissä on useita tansiikouluja joissa on paljon jäseniä ja paljon "virallisia" ja itsejärjestettyjä tapahtumia joista ei mainita (Rock and swing Comets, Star, erinäiset lattarikoulut, osakuntien tanssikerhot jne ). Nämä vetävät puoleensa uusia usein nuoria lavatansseissa käyvia tanssin harrastajia joiden väitetään kadonneen...

Lähettänyt käyttäjä

Hmm, itse kyllä ihmettelen juttua, miten niin tanssilavakulttuuri kuolemassa... Tanssitaitoisena nuorena kokemukseni on hyvin päinvastainen. Kyllä meitä nuoria kiinnostaa tanssit, kun vaan esiintyjä on hyvä (ja nuorekas!). Useimmat nuoret asuvat kaupungeissa opiskelujen takia, ja suurimpana hidasteena lavoille lähtemiseen on lähinnä autottomuus - julkisia kun ei tanssilavoille pahemmin kulje, Pavia lukuunottamatta. Kannustaisin Ailin tavoin Pavia ym. tanssilavoja myös aktiiviseen somen hyödyntämiseen!
Yhä suositumpia ovat myös mm. ihan huiput tanssileirit (tanssikurssit.fi). Viimeksi Halloween-leirillä ei lauantai-illan tansseissa tainnut juuri ollakaan kuin tätä "viimeistä sukupolvea" tanssilattia tupaten täynnä! Mahtava ilta!

Hei Aili ja Elina!

Kiitos kommenteista. Mukavaa, että juttu herätti ajatuksia. Kaikkea ei valitettavasti saa yhteen artikkeliin mahtumaan - kuten Pavia. Tarkoitus olikin tässä jutussa todeta, että tanssikulttuuri on muutoksessa ja sen sisälle syntyy uusia ilmiöitä, esim. We Love Helsinki. (Toki on muitakin, mutta tunnetun esimerkin kautta on hyvä käsitellä aihetta.) Koska kulttuuri muuttuu väistämättä, paikoilleen ei voi jäädä ja sen on esim. Kari tanssilavayrittäjänä oivaltanut. On hyvä idea, että Pavi olisi aktiivisempi somessa. Laittakaa heille viestiä aiheesta ja esittäkää kehitysehdotus! Uskon, että he arvostaisivat sitä.

Lähettänyt käyttäjä

Mietinpä vain, että ovatko tämän artikkelin kirjoittajat edes oikeasti käyneet tanssilavoilla? Tällaiset kirjoitukset ovat minusta lähes täysin perusteettomia ja enemmänkin provosoivia kuin oikeaa todellisuutta.
Tanssi.netin mukaan lavoja on enemmän kuin moniin vuosiin ja myös iltojen määrä on noussut selkeästi suhteessa paikkojen määrään. Kun on enemmän tarjontaa, myös kilpailu kovenee ja heikommat putoavat kelkasta. Ravintoloiden määrä on ehkä juu vähentynyt. Uusiakin (myös tanssilavoja) on toki perustettu tai vanhoja päivitetty ja monesti laajemmalla tarjonnalla ja mahdollisuuksilla, mikä on yritystoiminnassa minusta järkevääkin:olla ajan hermoilla!

Olen todella surullinen tämän kirjoituksen vuoksi, miten se johtaa lukijoitaan harhaan.
Missä tahansa yritystoiminnassa minusta oleellisinta yrityksen elinkelpoisuudelle on sen kehittäminen eikä paikallaan junnaaminen.Yhteiskunta muuttuu,ihmisten tarpeet muuttuvat. Niin on käynyt myös lavatanssikulttuurin osalta.
Ainoat tekijät, mitkä voivat tappaa tanssikulttuurin, ovat ihmisten ahdasmieliset asenteet ja ennakkoluulot!

Lähettänyt käyttäjä

No niinhän tässä artikkelissa sanottiinkin, että lavakulttuuri on muuttunut. Ei tässä artikkelissa mitään suremista pitäisi olla. Tämä ei johda harhaan. Saa sanoa totuuden, että lavat kuolevat, jos ne kuolevat. Kyllä maalla asuvana näkee, että niin on. Kai niitä tosiaan sitten kaupunkeihin syntyy uusia tanssipaikkoja.
Sitä en tiedä, miten paljon noissa uusissa paikoissa juuri on sitä urheiluhenkisyyttä, josta tuo vaihtoaskelmies yleisönosastokirjoituksessaan puhuu.

Lähettänyt käyttäjä

Minua ihmetyttää näissä tanssilavajutuissa tanssikursseilla käyvien "ammattilaistanssijoiden" jatkuva syyllistäminen. Tietynlainen nostalgisointi menneeseen, jolloin kaikki oli paremmin. Tanssikursseilla käyvät ovat kuitenkin niitä, jotka pitävät lavoja pystyssä. Ja suosio on kasvussa, eikä kuolemassa.

Tässäkin jutussa esitetään, että tanssipaikkojen tuloja on vähentänyt paitsi asiakkaiden väheneminen, myös jäljelle jääneiden tanssijoiden käytös: alkoholi ei käy kaupaksi samaan malliin kuin ennen. Tämähän on pelkästään positiivinen asia, että jengi ei heilu kännissä, eikös vaan?!

Se, että jotkut tulevat lavoille tekniset t-paidat päällä ja urheilupatukat taskussa, nähdään tunnelmaa latistavana. Tai se, että osalle tanssijoista tanssi on niin vakava asia. Miksi ei saa olla? Muusikot valittavat, että tanssikansalle riittää, että on hyvät kaiuttimet. Voisisiko tanssijakin esittää vaatimattoman toiveen muusikolle, että orkesteri varmasti soittaisi sitten tanssittavaa musiikkia eikä pitäisi soolokonserttia?

Niin, nämä puheet että tanssikursseilla käyvät joutsenkaulat eli "ammattilaistanssijat" läiskivät vaihtoaskelmiehiä nahkavitosilla niin, ettei sekaan voi mennä. Tähän kysyisin, että onkohan vaihtoaskelmiehellä nyt varmasti nyt itsellään lavaetiketti hallussa ja kulkusuunta tiedossa?

Lähettänyt käyttäjä

On tosiaan surullista että Helsingissä ei ole enää yhtään tanssiravintolaa. Se on uskomatonta. Mutta monet ajattelevat kuten minäkin: taidoiltaan korkeintaan keskinkertainen ja yksipuolinen tanssija jää näiden himoharrastajien jalkoihin. Lisäksi nämä aktiiviharrastajat tanssivat pääasiassa keskenään. Tuntui että vuosi vuodelta oli vähemmän mahdollisuuksia tutustua uusiin ihmisiin (naisiin ;). Alkoi olla koko ajan vähemmän mielenkiintoa käydä tansseissa. Lavoilla jäljelle jäävät vain ne, jotka heiluvat tanssilattialla hiki päässä. Kuntoilumielessä, vakiparin kanssa ja osaamisellaan kilpaillen.

Lähettänyt käyttäjä

Parasta lavatansseissa on eri tanssityylien vapaus ja musiikin monipuolisuus.
Jos nauttii tanssista kannattaa tulla vähemmälläkin taidolla lavatansseihin.
Ei tarvitse "esittää" mitään kursseilla opittuja temppuja vaan nauttia ja tulkita musiikkia niin kuin itse parhaaksi kokee. Kaavamainen tanssi ällöttää lavatanssi ympäristössä. Rento meno ja omaperäinen vapaa tulkinta on valttia.
Joku harvoin tansseissa käyvä voi menoa ihmetellä "ammattilaisia".
Mutta niin se vain on että tanssi on kivaa !!

Ps. Orkesterit voisivat enemmän keskittyä hyvän ja selkeän rytmin tuottamiseen kuin liukuhihnalta uusien latteitten iskelmien tekemiseen.

Lähettänyt käyttäjä

Hyviä kommentteja täällä! Pääkaupunkiseudulla opiskelevana autottomana täytyy kompata varsinkin noita ensimmäisiä, eli tanssipaikan edullinen saavutettavuus on ykkösasia. Sen takia paikallisia nuoria tanssinharrastajia näkyy lavoista lähinnä Pavilla (ja parilla muulla julkisten tavoittamalla paikalla, kuten Backaksella ja Lumossa) sekä kimppakyytien voimin muutamilla muilla tarpeeksi lähiseudun paikoilla, vallankin silloin kun soittamassa on monipuolista hyvää tanssimusiikkia soittavia orkestereja (ei välttämättä tarvitse olla ihan niin nuoriakaan: M. Metsäketo oli loppuun asti kova nimi, mm. Eija Kantolan Omega ja Dallapé edelleenkin).

Tanssiseuroissa, -kerhoissa ja -kouluissa lavatanssi voi edelleen hyvin, ja epäilemättä WLH-tansseillakin on tässä oma osansa, vaikken ole reilun puolen vuosikymmenen suht. aktiivisen paritanssiharrastuksen aikana vielä sinne ehtinytkään.

Kiintoisaa tämä osaavien tanssijoiden ja useita lajeja tanssivien nostaminen esiin tämäntyyppisten juttujen yhteydessä. Ehkä kynnys tanssimaan lähtemiseen onkin noussut aivan vasta-alkajan näkökulmasta, mutta rennolla musiikista parin kanssa nauttivalla tanssilla ja toisia läsnäolijoita huomioon ottavalla asenteella pärjää oikein mainiosti pienelläkin lajikirjolla. Niitä muita lajeja ehtii opetella sitten lisää, kun on aikaa ja kiinnostusta.

Lähettänyt käyttäjä

Hei,

Toivoisin, että jutusta olisi kokonaisuudessaan jäänyt yhtä positiivinen kuva kuin viimeisestä sitaatista:"En usko, että tanssilavakulttuuri voi koskaan tietyllä tavalla kuolla. Vanha suomalainen musiikki, iskelmä, paritanssi ja se koko estetiikka: se on tosi syvällä meissä".

Paritanssi on suomalaisen kulttuurin ainoa sosiaalisesti hyväksyttävä tilaisuus fyysiseen läheisyyteen oman parisuhteen ulkopuolella (hierojalla käymisen lisäksi). Se, että ihmiset innostuvat ja päättävät oppia uutta ja satsaavat terveelliseen tekemiseen kuten tanssiin vaikka sitten kursseillakin käyden ei koskaan, EI KOSKAAN voi olla negatiivinen asia. Se, miksi romantiikka on joidenkin mielestä hävinnyt lavalta, saattaa johtua sellaisesta positiivisestä ilmiöstä, että nykyisin on soveliasta mennä tansseihin, vaikka ei olisi sinkku. Eli lavalla voi käydä nykyisin siviisisäädystä riippumatta ilman, että kukaan katsoo kieroon. Mahtavaa!

Lisäksi minusta on myös erittäin positiivista, että moni, joka ei halua tai on päässyt eroon Suomessa niin tyypillisestä humalahakuisesta juomiskulttuurista, voi viettää viikonloppu- tai arki-iltoja tanssien, ihmisten kanssa seurustelleen ja musiikkia kuunnellen.

Itse tanssin lähes kaikkia paritansseja, joita Suomessa harrastetaan (tästä jutusta on jäänyt tai jätetty monta pois) ja ollut aktiivinen sosiaalitanssiharrastaja 19-vuotiaasta saakka. Itselleni 36-vuotiaalle nuorelle se on myös tärkeää liikuntaa. Monille kuten minulle on erityisen ihanaa päästä tanssimaan uusien ihmisen kanssa ja tanssissa oleellista on sen sosiaalisuus. Tanssi on lisäksi itseilmaisua, oppimista että itsensä ylittämistä.

Myös se tekstiilisuunnittelijana olen todella iloinen siitä, että lavatansseihin saa nykyään pukeutua niin kuin haluaan ja omaa identiteettiä saa ilmaista tarvitsematta rajoittua sukupuolinormatiivisiin ja perinteisiin pukeutumistapoihin - samalla kun myös näistä perinteistä nautitaan täysillä kun siltä tuntuu. Naisten ei ole pakko käyttää hametta ja miehiltä ei ole mukava tekninen paita kieletty. :)

Haluan myös mainita, että tanssiyhteisö(i)ssä tehdään myös paljon vapaaehtoistyötä tapahtumajärjestämisessä, tapahtuma houstaamisena, dj:n, lipun myyjinä, järjestyksen valvojina, yhdistystyössä, ja tanssiopettajanakin, jotta mahdollisimman moni pääsisi mukavaan menoon mukaan. Tekemisen meininki ja harrastelijatoiminta ei siis sekään ole todellakaan kuollut. Se, että muusikot ovat ammattimaistuneet ei ole asian koko kuva.

Paritanssikulttuuri on siis unoversaalia ja ihanaa ja siksi järjestämme kimppa-autokyytimatkoja suomalaisten suurten kaupunkien välimaastossa sijaitsevimme lavoille, joihin ihmisiä tulee vastaavalla tavalla useista kaupungista. Se, että menee kerran kuukaudessa tai viikossa jonnekin esim. 40-100 km päähän ei ole “Suomen kiertämistä autolla” ja on helposti järjestettävissä esim. viestimällä PK-seudun tanssikyydit – fb-ryhmässä ja kotiin pääsee ihan samana iltana/ylnä.

Kun Suomi on monikulttuuristunut samalla myös paritanssikulttuuri on. Lisäksi vastaavaa kiinnostavaa monenlaisten ihmisten kanssa tanssimista on myös muutamien suurten kaupunkien salsa, kizomba, zouk, lindy hop, blues, west coast swing yms. yhteisöissä. Kenenkään ei todellaan ole pakko hankkia autoa (minulla ei ole edes korttia) päästäkseen tanssimaan. Sen kuulee myös parhaisen lavatanssiorkesterien ohjelmistoissa. Eli paritanssia pääsee harrastamaan oman kuplan ulkopuolella kiinnostaviin ihmisiin tutustuen ihan vaikka Helsingin Punavuoressa pysytellen. Sieltä voi sitten vähitellen laajentaa enemmän impivaaralaiseen stereotyyppisempaan suomalaiseen lavatanssikultuuriin, jos haluaa pitää sitä punavuorelaista enemmän suomalaisena. :) Tervetuloa esim. Ugglaan tanssimaan maanantaisin salsaa (jotain kolmesta Suomessa jo vuosikymmeniä tanssituista tyylistä), kizombaa, sembaa, zoukia tai bachataa tai vaan ihmettelemään (Helsingin Annankadun ja Uudenmaankadun kulmaan).

Ystävällisin terveisin,
Henni

Lähettänyt käyttäjä

TANSSILAVAKULTTUURI EI KUOLE KOSKAAN ! Nyt kun on jo vuositolkulla yritetty muuttaa Suomalaisen suuren ikäluokan musiikkimakua,siinä onnistumatta.Samalla jotkut tahot yrittävät syöttää kansalle,että LAVATANSSIT OVAT TAAKSE JÄÄNYTTÄ ELÄMÄÄ ! Samat tahot ovat syöttämässä ihmisille typerää tietoaan,että kehä kolmosen yläpuolella ei ole elämää ollenkaan,voi hyvä tavaton sentään ! Tulkaa hyvät Helsingin herrat joskus katsomaan oikean tanssilavan tunnelmaa-jossa esiintyjät esittävät oikeaa tanssimusiikkia niille tanssijoille jotka ovat saapuneet sankoin joukoin Suomalaisen tanssilavakulttuurin hurmaan..mutta ne tanssilavat kuihtuvat,jossa esiintyjät aukovat suutuun ja huitovat käsiään-sekä meteli on korvia huumaavaa,Jossa oikealla tanssilava musiikilla ei ole mitään tekemistä.Ja levy-yhtiötkin sortavat suurenikäluokan musiikkitarjontaa,jossa tarjotaan vain huutavaa-metelimusiikkia. Vaikka suurta ikäluokkaa alkaa olla miljoonatolkulla niin,heiltä yritetään viedä kaikki kaunis ohjelmatarjonta tipotiehensä-onko tämä oikein ? Ei ole,eikä tule onnistumaan ja 'oikea'lavatanssikulttuuri ei tule kuolemaan koskaan ! Viihdetyöläinen Eero Aven Heinola City.