Hyppää pääsisältöön

Karismaattinen komisario Palmu ylsi ikoniksi Matti Kassilan ohjauksessa

Matti Kassilan 1960-luvun alussa ohjaamat, Mika Waltarin teoksiin perustuvat Komisario Palmu -elokuvat ovat klassikkoelokuvia isolla alkukirjaimella. Elävä arkisto tarjoaa niistä katsottavaksi kokonaisuudessaan kaksi: Kaasua, komisario Palmun sekä Tähdet kertovat, komisario Palmun. Jälkimmäinen sai alkunsa edellisen ensi-illassa.

Matti Kassila oli ohjannut Mika Waltarin romaaniin perustuvan Komisario Palmun erehdyksen Suomen Filmiteollisuudelle vuonna 1960. Nopeasti huippusuosituksi osoittautunut elokuva huomattiin myös muissa filmiyhtiöissä, ja Fennada-Filmin Mauno Mäkelä kiirehti sopimaan Waltarin kanssa myös hänen ensimmäisen Palmu-kirjansa Kuka murhasi rouva Skrofin? filmatisoinnista. Kassila jatkoi ohjaajana, ja vuonna 1961 kuvatun elokuvan nimeksi tuli Kaasua, komisario Palmu!

Sittemmin ikoniseksi käyneen poliisikolmikon rooleissa jatkoivat Joel Rinne komisario Frans J. Palmuna, Matti Ranin hänen apulaisenaan, poliisimies Toivo Virtana sekä Leo Jokela etsivä Väinö Kokkina.

Tapahtumat lähtevät liikkeelle toimeksiannosta selvittää kaasumyrkytykseen kuolleen rouva Skrofin tapaus. Kuulustelussa selviää, että rouva oli käyttänyt vahvaa unilääkettä. Palmu ei kuitenkaan usko kuolemaa tapaturmaksi, koska rouvan koiralta oli väännetty niskat nurin ja vellikattilaa siirretty liedellä. Nopeasti käy ilmi, että rouva Skrofin lähipiiriin kuului lukuisia henkilöitä, joilla saattoi olla mitä erikoisimpia motiiveja murhata hänet.

Matti Kassila (1961).
Matti Kassila (1961). Matti Kassila (1961). Kuva: Fennada-Filmi Oy / Yle. fennada-filmi,matti kassila,tähdet kertovat
Ote elokuvasta Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962).
Mika Waltari, Mauno Mäkelä ja Matti Kassila (1961). Ote elokuvasta Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962). Kuva: Fennada-Filmi Oy / Yle. fennada-filmi,tähdet kertovat
Matti Kassila ja Joel Rinne (1961).
Matti Kassila ja Joel Rinne (1961). Matti Kassila ja Joel Rinne (1961). Kuva: Fennada-Filmi Oy / Yle. kaasua komisario palmu,matti kassila

Ensimmäinen Palmu-elokuva oli toteutettu epookkina (kirja oli ilmestynyt vuonna 1940), mutta toisen elokuvansa Kassila sijoitti ajallisesti omaan aikaansa, vaikka kirjassa elettiinkin 1930-lukua. Jälkimmäistä ratkaisua Kassila itse on sanonut katuneensa, minkä lisäksi hän on sanonut harmitelleensa, ettei lisännyt tarinaan enemmän kauhuelementtejä, joita romaani kyllä olisi tarjonnut. Kassila laati käsikirjoituksen Kaarlo Nuorvalan kanssa.

Kauhun tai jännityksen sijaan elokuvassa onkin korostettu huumoria, ja sen välittämiseen ranskalaisen elokuvan uudesta aallosta innostunut Kassila käytti raikkaita keinoja: nopeutettuja jaksoja ja pysäytyskuvia. Hän ei myöskään epäröinyt lisätä tarinaan sopivissa kohdin toisteisuutta – esimerkiksi tästä käy läpi elokuvan nokkelasti toteutettu kaasuteema.

Kaasua, komisario Palmu -elokuvan kuvauksissa (1961).
Ulkokuvausta Laivanvarustajankadulla. Virta astuu autosta, vierellä Kokki ja Palmu. Matti Kassila ohjaa, vieressään B-kuvaaja Erkko Kivikoski (1961). Kaasua, komisario Palmu -elokuvan kuvauksissa (1961). Kuva: Fennada-Filmi Oy / Yle. fennada-filmi,kaasua komisario palmu

Vaikka kuvattava aikakausi muuttuikin, miljöö pysyi samana. Ensimmäisen elokuvan tavoin myös toinen (ja sittemmin myös kolmas) filmatisointi oli leimallisesti Helsinki-elokuva, joissa tapahtumapaikoilla ja niiden tunnistettavuudella oli aivan yhtä suuri merkitys kuin Waltarin alkuteoksissakin.

Palmu-elokuvien tiimoilta löytyy runsaasti kirjallisuutta, ja yksi niiden saavutuksista on ollut osoittaa, miten paljon vaivaa on nähty kulloisenkin kaupunkimiljöön uskottavassa, joskaan ei aina tarkassa kuvauksessa. Sillä vaikka ulkokuvat otettiinkin autenttisissa paikoissa, sisätilat rakennettiin edelleen studioon. On voitu esimerkiksi osoittaa, että kohtauksessa, missä poliisit kiipeävät rouva Skrofin parvekkeelta katolle, ovat rakennuksen ulkokuvat Merikadulta ja asunnon sisätilat Kulosaaren studiosta. Itse katto löytyy Etu-Töölöstä ja sieltä avautuvat näkymät ovat kohti Kalliota. Ulkotilojen rinnalla lavastaja Ensio Suomisen tarkasti koostamat interiöörit muodostavat aivan oman lukunsa.

Elokuvan musiikki on nykysäveltäjä Osmo Lindemanin kynästä. Musiikki ei ollut sitä, mitä elokuvissa 1950-luvulla oli totuttu kuulemaan: uutta oli sen kohdittain avoin ristiriita kuvan kanssa. Harkittu epäsuhta näkyy esimerkiksi heti elokuvan alussa, missä kuullaan niin riitasointuisia akordeja, huoletonta kapakkapianoa kuin harrasta urkuharmoniakin.

"Vaikeasti hallittava karmeahko komediatyyli" ihastutti

Aikalaisarviot ylistivät elokuvaa. Moni piti sitä ensimmäistä Palmu-elokuvaa parempana, Kassilan epätavalllisia ohjausratkaisuja onnistuneina, ja Lindemanin musiikkia kekseliäänä. Elokuva-Aitassa ihmeteltiin, miksi Palmu aina välillä räjähtää nauramaan "kuin Metron leijona". Lisääntynyttä huumoria ei kuitenkaan katsottu pahalla. Ihmeteltiin myös, miksei tähän Waltarin romaaniin aiemmin ollut tartuttu, vaikka kotimainen elokuva oli kärsinyt aihepulasta.

Moni arvioi elokuvaa romaanin pohjalta. "Koska kirjan vuorosanat ovat ilmeikkäät, ovat ne filmissäkin tärkeitä aina siinä määrin, että huomaa keskittyneensä pelkkään sanojen merkityksen vaaniskeluun. Kuvallinen puoli kärsii tästä – niin paljon kuin lavastaja Suominen antaakin silmälle ilon aihetta esimerkiksi taustan tauluilla." (Inkeri Lius, Suomen Sosialidemokraattti)

Kassilan leikkausratkaisut koettiin virkistävinä."Pitkät aikajaksot Kassila onnistuneesti kuittaa muutamalla valokuvalla, hän pysäyttää kameran yllättäen niihin kohtiin, jolloin eri henkilöt näyttävät sisimmän itsensä ja suomalainen humala saa vähemmän ikävystyttävän kuvauksen hitaammalla kuvausnopeudella. Ne ovat loppujen lopuksi yksinkertaisia efektejä, mutta ne vaikuttavat piristävästi ja myös säästävät turhia ja pitkäveteisiä filmimetrejä." (A. A., Kansan Tahto)

"Muistikuvat on onnistuneesti typistetty lyhyiksi. Niiden sävystä myös erottuu, kenen kertomaa tai muistamaa ne ovat; viritys on näet sen mukainen. Dialogi on niinikään saatu tavallista luontevammaksi; siinä on silloin tällöin aivan näppäriä ja henkilöiden suuhun todella luontevasti istuvia repliikkejä. Kerronnan vauhti tosin on sen verran hidas, että muutamin kohdin jokin yksinäinen hauskutusrepliikki, kuten sinänsä, tyyppinä pistämättömän Kokki - Leo Jokelan lausumana, lähentelee teatteriluontevuutta." (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat)

Erityistä kiitosta osoitettiin näyttelijöille. "Joel Rinne on tehnyt Palmustaan jo tyypin, mitä katsoja seuraa kuin vanhaa tuttua ainakin. Olen tuntenut helsinkiläisen poliisimiehen, jota olisi voinut pitää ulkonäön ja esiintymisen puolesta Palmun vanhempana ja vähän rauhallisena veljenä, joten tyypin uskottavuutta vastaan ei ole muistuttamista. Matti Ranin poliisin oppipoikana on pantu tässä hölmöilemään vähän liikaakin, kun taas Leo Jokelan konstaapeli aivan vähäisellä muljauksellaan saa katsojan hörähtämään. Pentti Siimes oli vaativassa tehtävässä, ja siksi hänen voittonsa on sitäkin merkittävämpi."" (Heikki Jylhä, Keskisuomalainen)

Myös kirjailijan tytär Satu Waltari kertoi kolumnikirjoituksessa mielipiteensä elokuvasta. Hän kertoi olleensa aina salaa sitä mieltä, ettei tapa, miten rouva Skrofin murhaaja lopussa paljastuu, ollut romaanissa oikein onnistunut. Kassilan elokuvaa hän sen sijaan piti hauskana.

Elokuva oli valtava yleisömenestys ja Elokuva-Aitta valitsi sen vuoden parhaaksi – aivan kuten oli valinnut edellisenkin ja tulisi tekemään kolmannenkin kohdalla. Käsikirjoittajat Kassila ja Nuorvala sekä säveltäjä Lindeman että näyttelijä Jokela saivat työstään Jussi-patsaat. Joel Rinne ja Matti Ranin saivat omat Jussinsa vasta seuraavasta elokuvasta.


Peter von Baghin vuonna 1992 valmistuneen Fennadan tarina -dokumentin jaksossa "Kukoistus ja sen jälkeinen elämä" Matti Kassila, Matti Ranin, Pentti Siimes ja Elina Salo kertovat Palmujen teosta. Loppukohtauksen kuvaukset olivat korkeita paikkoja kammoavalle Siimekselle painajaismaiset. (Alkaa kohdasta 31:23)


Kassila palasi Palmu-elokuviinsa myös Arto Nybergin nojatuolissa vuonna 2010. Ohjaajalle oli ollut selvää, millaisen Palmun hän halusi valkokankaalla nähdä – ärhäkän suurmiehen, joka ei kuvia kumartanut. "Sellaisen tsaarinajan persoonan. Siitä Jopi (Rinne) tykkäsi, olihan hän itsekin syntynyt 1800-luvulla." Kuulemme, miten ja miksi Waltari kieltäytyi hänelle tarjotusta cameoroolista. Helsingin keskeisen roolin Palmu-tarinoissa hän sanoo sopineen itselleen hyvin: "me käsiteltiin kaupunkia nuoren polven tapaan, kaupunki oli toimiva tekijä, eikä enää vain kulissi."

Kolmas Palmu-elokuva sai alkunsa edellisen ensi-illassa. Ennen Kaasua, komisario Palmun esitystä Waltari oli todennut Kassilalle olevansa pettynyt itseensä. "Kaksi kesää Laukkoskella on mennyt hukkaan, en ole saanut mitään paperille. Se masentaa."

Elokuvan päätyttyä tunnelma oli ollut toinen. "Näin, miten Mika naurahteli elokuvan aikana muutaman kerran, minkä panin kiitollisena merkille… Myös muu yleisö reagoi herkästi. Kun elokuva loppui ja yleisö aplodeerasi voimakkaasti, Mika kääntyi minuun päin ja sanoi: ’Tämä oli hyvin hauska. Minä olen hyvin virkistynyt.’ Se näkyi hänen ilmeestäänkin. Hän kiitti minua vilpittömästi", Kassila kertoo muistelmissaan.

Koska kirjailija piti elokuvasta, tarttui Mauno Mäkelä heti tilaisuuteen. ”Vahinko että ne nyt loppuivat. Eikö laatikostasi löytyisi mitään?” Waltari vastasi harkitsevansa asiaa. Kolmen viikon kuluttua kirjailija soitti Mäkelälle, kertoi tekstin olevan valmis, joskin hän pahoitteli siitä tulleen käsikirjoituksen sijaan romaanin. Lehdistölle Waltari kertoi halunneensa "katsoa, vieläkö osaa kirjoittaa kirjoituskoneella". "Harjoitus" oli Waltarille merkittävä, sillä sen ansiosta hänen pitkään tekeillä ollut suurromaaninsa Ihmiskunnan viholliset alkoi edetä vihdoin paperille asti.

Kirja julkaistiin keväällä 1962, elokuva kuvattiin kesällä ja tuli esitykseen syyskuun alussa.

Ote elokuvasta Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962).
Tähdet kertovat, komisario Palmu -elokuvan kuvauksissa. Matti Ranin istuu pöydällä, Matti Kassila ohjaa (1962). Ote elokuvasta Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962). Kuva: Fennada-Filmi Oy / Yle. fennada-filmi,tähdet kertovat

Uusi aika, vanhat kujeet

Kuluneiden parinkymmenen vuoden aikana poliisikolmikon valtasuhteet olivat muuttuneet ratkaisevasti, ainakin virallisesti. Palmun kehotuksesta Virta oli lukenut tuomariksi ja hänestä olikin tullut Palmun esimies. Kokki oli entisellään.

Virta apulaisineen saa tehtäväkseen selvittää Tähtitorninmäellä sattuneen murhan. Poliisien harmiksi paikalle ehtii ensin reportteri Nopsanen (Pentti Siimes), joka tekee tapauksesta sensaatiojutun vielä saman päivän lehteen. Poliisin ja lehdistön suhde nousee yhdeksi elokuvan kantavista teemoista.

Tutkinnan edetessä elokuva jakautuu ulkoisesti kahteen osaan: ensin ollaan kaupungissa, sitten maaseudulla. Ensimmäinen epäilty nimittäin on tiukasti ajassaan elävä kaupunkilaisnuori Ville (Esko Salminen), toinen maaseudulle vetäytyvä, ympäröivästä maailmasta täysin vieraantunut majuri Vadenblick (Helge Herala).

Elokuvan tärkeimmäksi teemaksi nouseekin ajan muuttuminen, sanalla sanoen uusi aika. Ensimmäinen viittaus tähän kuullaan jo aivan elokuvan alkumetreilllä: "Ettehän te voi olla jo siinä!", ihmettelee ruumiin löytänyt neiti Pelkonen poliisin ripeää saapumista paikalle. "Tämä on nykyaikaa!", hänelle vastataan.

Vaikka etenkin poliisipäällikkö Virrassa on nyt aivan uutta virtaa, tuntuu vanha komisario sitävastoin vanhentuneen kovastikin, ainakin lausahduksissaan. Palmu muistelee herkästi, miten asiat vanhoina hyvinä aikoina olivat. Virran pöydällä oleva kuuma linja -sisäpuhelin ei tee vaikutusta Palmuun.

Uuden vastapainoksi Waltari tuo tarinaan vanhoja arvoja. Waltarin Palmu-tarinoiden "vanhat suvut" eivät edusta mitään erityisen positiivista. Tähdet kertovat -tarinassa heitä edustaa Vadenblickin suku, jolle on elokuvassa osoitettu komeat Suitian kartanolinnan puitteet. Sen lisäksi elokuvassa nähdään kuitenkin kolme hyvin erilaista kotia: Vadenblickin loistelias kaupunkiasunto Katajanokalla, originellin yksinasujan punavuorelaiskaksio sekä reportteri Nopsasen nuhjuinen poikamiesboksi.

Eksentrisen majuri Vadenblickin henkilöhahmossa on nähty yhdistelmä Adolf Hitleriä, Charles Chaplinia sekä everstiluutnantti S. O. Lindgreniä, jonka hämmennystä aiheuttaneet toimet olivat katsojien tuoreessa muistissa. Ihmeteltiiin, miten Waltari oli sisällyttänyt teokseensa näinkin tunnistettavan hahmon.

Uutta on myös se, että kerronta etenee nyt Virran voice-overina ja useassa otteessa katse käännetään suoraan kohti kameraa. Waltari kirjoitti tarinat minä-muotoon Virran kertojaäänelllä, mutta vasta Tähdet toteutettiin niin myös elokuvallisesti. Yllättävänä voi pitää myös sitä, että juuri tämän tarinan kohdalla romaani ja elokuva eroavat toisistaan juonellisesti eniten – tarinahan oli lähtenyt liikkeelle nimenomaan elokuvailmaisun näkökulmasta. Esimerkkinä Kassilan pienistä, mutta tehokkaista juonellisista sivupoluista voi mainita Kokin kahvinjuonnin.

"Kassila teki ihmeen!"

Kolmas Palmu-elokuva joutui luonnollisesti arvosteluissa vertailuun kahden edellisen kanssa. Monissa arvioissa toistui ajatus, että tällä kertaa elokuva päihitti kirkkaasti alkuteoksen. Elokuvana moni piti sitä kolmikon parhaana.

"Tähdet kertovat, komisario Palmu ohittaa filminä reippaasti molemmat edeltäjänsä, mutta on aiheelta ohuempi, hyppelehtivämpi ja silmiinpistävästi hajanaisempi kuin kumpikaan niistä". (Yrjö Kemppi, Ilta-Sanomat)

"Kassila teki ihmeen! Ei niin, että Tähdet kertovat olisi sellaisenaan poikkeuksellinen saavutus Kassilalle, mutta aniharvoin sattuu, että kun jostakin aiheesta tehdään 'sarja' filmejä, toinen, vieläpä kolmaskin on ensimmäistä parempi. Näin on kuitenkin käynyt Palmu-sarjan kohdalla." (Martti Savo, Kansan Uutiset)

"Kolmas Palmu on – syystä – suuremmalla itseluottamuksella tehty juttu kuin edelliset", arveli Eero Tuomikoski (Kauppalehti), "enemmän myös Kassilan oma joka suhteessa. Se on rohkeammin kuvan varaan rakennettu kuin edelliset, siinä eivät storyn mutkat pääse vetelöittämään ja seisottamaan kerrontaa niin kuin edellisissä, siinä eivät ilmaisulliset keksinnöt enää sysäydy silmiin ensikertalaisina oivalluksina, vaan palvelevat ohjaajan pyrkimyksiä." (Eero Tuomikoski, Kauppalehti)

Elokuvan loppupuoli ja Helge Heralan hahmo herättivät kuitenkin kritiikkiä. "Kassila ryhtyy ennen loppua tosikoksi", kirjoitti Mauri Sirnö (Hämeen Yhteistyö). "Kevyeen soppaan heitetään liian vaikeasti sulatettavia luita, syvyyspsykologiaa, hermosairaita, lainauksia Hitchcockilta. Ristiriidasta ei voi syyttää Waltaria, Kassila olisi voinut muokata käsikirjoituksen myös loppuosaltaan." "Tämä uroskonna (Helge Herala) on hämmästyttävä suoritus yliampuvuudessaan. Jos jo juonenkehittely itsessään näillä tienoin on tyrmäävän epäuskottava, moninkertaistaa Heralan osuus käsikirjoituksen virheet", kirjoitti Yrjö Kemppi.

Myöhemmissä arvioissa särmien nähtiin loiventuneen tai kääntyneen ansioiksi. "Alkupuolella Kassila viljelee ironista vuoropuhelua ja poimii osuvia huomioita ajankohdan yhteiskunnallisesta todellisuudesta", kirjoitti Mikael Fränti (Helsingin Sanomat) vuoden 1986 tv-esityksen yhteydessä. "Loppupuolella elokuva jännittyy liikkuvaksi, sujuvaksi ja tehokkaaksi rikoskerronnaksi."

"Heralan suoritus on onnistunut yhdistelmä Chaplinin Diktaattorin Hynkeliä ja oikeaa Hitleriä. Tämä pohjimmiltaan traaginen hahmo ei jää kuitenkaan pelkäksi karikatyyriksi, vaan ohjauksen ja näyttelijätyön yhteisvaikutuksessa nousee myös jonkinlaiseen groteskiin suuruuteen." (Pertti Lumirae, Demari 1991)

Tähdet kertovat, komisario Palmu -elokuvan kuvauksissa (1962).
Loppukohtauksen kuvauksissa, Kassila kameran takana (1962) Tähdet kertovat, komisario Palmu -elokuvan kuvauksissa (1962). Kuva: Fennada-Filmi Oy / Yle. fennada-filmi,tähdet kertovat
Tähdet kertovat, komisario Palmu -elokuvan kuvauksissa (1962).
Kuvaukset laivalla, Leo Jokela, Pia Hattara ja Joel Rinne istuvat (1962) Tähdet kertovat, komisario Palmu -elokuvan kuvauksissa (1962). Kuva: Fennada-Filmi Oy / Yle. fennada-filmi,tähdet kertovat
Tähdet kertovat, komisario Palmu -elokuvan kuvauksissa (1962).
Kuvaukset laivalla, Matti Kassila taustalla (1962) Tähdet kertovat, komisario Palmu -elokuvan kuvauksissa (1962). Kuva: Fennada-Filmi Oy / Yle. fennada-filmi,matti kassila,tähdet kertovat

Mistä nimi kertojalle?

Waltari kirjoitti Palmut hänen apulaisensa kertojaäänellä, mutta ei kertonut kertojansa nimeä. Elokuvaan nimi kuitenkin tarvittiin, ja sen siihen keksi näyttelijä Leo Jokela. Nimeksi tuli Toivo Virta – etunimi oli kunnianosoitus elokuvamies T. J. (Toivo Jalmari) Särkälle.

"Nimi on yksinkertaisuudessaan onnistunut. Se kuvastaa Virran tavallisuutta ja suomalaista alkuperää. Hänet voi helposti sijoittaa 1930-luvun nuoreen suomenkieliseen sivistyneistöön. Hän onkin käynyt kouluja, mutta hänellä ei ole itsevarmuutta, joka olisi tarpeen, kun hän kohtaa työssään vanhaa rahaa ja perinteikkäitä sukuja. Etunimensä mukaan toivoksi hän myös jää: apulainen kasvaa hahmona, mutta Palmun korvaajaksi hänestä ei ole." (Matti Ranin muistelmissaan 2004.)

Siimes ja Ranin kertoivat Kassilan tavasta ohjata Fennadan tarina -dokumentin jaksossa "Kukoistus ja sen jälkeinen elämä". Lavastaja Ensio Suominen iloitsi siitä, että elokuvissa noudatettiin kirjojen tarkkaa Helsinki-kuvausta. (Alkaa kohdasta 34:18)

Kolme kirjaa, neljä elokuvaa

Komisario Palmu tavattiin ensimmäisen kerran Mika Waltarin kirjassa Kuka murhasi rouva Skrofin? (1939). Waltari kirjoitti teoksen pohjoismaista salapoliisiromaanikilpailua varten, ja voitti sillä sekä Suomen osuuden että koko kilpailun. Kirja oli menestys, ja Waltari jatkoi samasta aiheesta kirjalla Komisario Palmun erehdys (1940).

Matti Kassila ohjasi Komisario Palmun erehdyksen elokuvaksi Suomen Filmiteollisuudelle vuonna 1960. Elokuva oli menestys, ja Kassila jatkoi aiheen parissa ohjaamalla myös ensimmäisen Palmu-kirjan elokuvaksi, nyt kuitenkin Fennada-Filmille. Elokuva Kaasua, komisario Palmu valmistui vuonna 1961.

Waltari piti elokuvista, ja innostui kirjoittamaan niille jatkoa. Tähdet kertovat, komisario Palmu ilmestyi sekä kirjana että elokuvana vuonna 1962. Waltari ja Kassila suunnittelivat neljättä Palmua (Lepäisit jo rauhassa, komisario Palmu) vuonna 1963, mutta hanke ei toteutunut.

Neljännen kerran tuttu komisario saatiin kuitenkin valkokankaalle vuonna 1969, jolloin Fennada-Filmi julkaisi elokuvan Vodkaa, komisario Palmu. Waltari oli antanut luvan henkilöhahmojensa käyttämiseen, mutta ei ollut muutoin osallistunut elokuvantekoon. Ohjaus ja käsikirjoitus oli Kassilan. Waltari näki elokuvan sen ensi-illassa, mutta kertoman mukaan hän poistui teatterista filmin päätyttyä sanomatta tekijöille sanaakaan.

Lepäisit jo rauhassa, komisario Palmu

Tähdet kertovat, komisario Palmun menestyksen jälkeen Waltari ja Kassila suunnittelivat yhdessä seuraavaa Palmu-elokuvaa. Waltarin käsikirjoitus Lepäisit jo rauhassa, komisario Palmu syntyi alkuvuodesta 1963, mutta samaan aikaan puhjennut, kahden ja puolen vuoden mittaiseksi venynyt näyttelijälakko koitui sen kohtaloksi. Teksti on tallessa, mutta sitä ei ole julkaistu missään muodossa.

Miehet olivat kehitelleet juonen yhdessä. Kyse oli teatterimurhasta, tapahtumapaikkana Vanha ylioppilastalo sekä Aleksanterin- ja Keskuskadun kulmatalo Domus Litonii. ”Sommittelimme siis teatterimurhan, jonka tekee yksi talon omistavan suvun edustaja, radikaali teatterimies. Hän käy murhaamassa kitupiikkisetänsä kesken teatteriesityksen, matkaa kuin ei ole kuin 200 metriä", kertoo Kassila muistelmissaan.

Myös Matti Ranin kertoi elokuvahankkeesta muistelmissaan. "Kassila ei jaksanut viimeisestä Palmu-ohjauksesta enää innostua. Hän kehotti minua ohjaamaan sen ja kertoi puhuneensa asiasta jo Mäkelällekin. En ehtinyt saada koko skenaariota luettavakseni, kun näyttelijäliiton filmilakko pysäytti elokuvatyöt moneksi vuodeksi. Siihen elokuvaohjaajaurani päättyi ennen kuin oli alkanutkaan."

Panu Rajala luonnehti Waltari-teoksessaan Unio mystica (2008) käsikirjoitusta seuraavasti: "Sen tunnistaa näppärästä sommittelusta ja muutamista nasevista repliikeistä hyvinkin Waltarin kirjoittamaksi, vaikka juonessa onkin Kassilan suunnittelua. Huumoriakin siinä on ja varsin kirpeää ajankuvaa ja vanhoja arvoja puolustavaa sanomaa. Teksti on tapahtumiltaan looginen ja eheä kokonaisuus ja siinä on muutama repäisevä henkilöhahmo."

Fennada-Filmin logo.
Fennada-Filmin logo. Kuva: Fennada-Filmi Oy / Yle. fennada-filmi

Fennada-Filmi

Fennada-Filmi syntyi vuonna 1950, kun Fenno-Filmin ja Adams Filmin elokuvatuotannot yhdistyivät. Fennada-Filmi oli alansa suurimpia yhtiöitä Suomessa 1950–1970-luvuilla ja sitä johti koko toimintansa ajan kauppaneuvos Mauno Mäkelä. Kaikkiaan 64 pitkän teatterielokuvan lisäksi yhtiö tuotti satoja lyhytfilmejä. Vuonna 1982 Yleisradio osti Fennada-Filmin ja on siitä lähtien esittänyt Fennada-elokuvia kanavillaan.

Artikkelissa on hyödynnetty seuraavaa kirjallisuutta:

Juha Järvelä – Marjo Vallittu: Komisario Palmun jäljillä. Avain 2014.
Kalevi Koukkunen – Kimmo Laine – Juha Seitajärvi (toim.): Elokuvat kertovat, Matti Kassila. SKS 2013.
Kari Uusitalo – Sakari Toiviainen: Valkokankaan Waltariana. Mika Waltarin elokuvat. WSOY 2010.
Suomen kansallisfilmografian osat 6 (1957–1961) ja 7 (1962–1970).

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

On jäänyt mieleen. Kaasua-elokuvan katsoin 90-luvun alussa kotonani. Samaa sarjaa on nykyään digiboksin uumenissa.

Lähettänyt käyttäjä

Komisario Palmun erehdystä ei kai ole mahdollista saada katsottavaksi Areenaan? Pidän Palmu-elokuvista eniten siitä, mutta muistelen että kyseisen elokuvan oikeudet ovat muualla kuin kolmen muun.

Lähettänyt käyttäjä

Olisiko mahdollista saada Areenaan TV-Teatterin hienoja esityksiä? Olin kai kymmenvuotias, kun kuvaputkelta tuli Sotamies Sveikin seikkailut. Matti Varjo esitti Sveikiä ja on jäänyt pikkupojan mieleen. Monia muitakin hienoja esityksiä oli, joissa esiintyi mm ikisuosikkini Tarmo Manni.

  • Kuvamanipulaatio hanskoista. Kuvan hanskat eivät liity tapaukseen.

    O.J. Simpsonin murhaoikeudenkäynnin mediasirkusta seurattiin myös Suomessa

    Simpsonin oikeudenkäynti oli todellinen mediatapahtuma

    Jalkapalloilija ja tv-tähti O.J. Simpsonin murhaoikeudenkäynti vuonna 1995 oli aikansa seuratuimpia mediatapahtumia. Parhaimmillaan lähes puolet yhdysvaltalaisista seurasi, kun käännerikas oikeudenkäynti eteni ja sai kokoajan oudompia piirteitä. Kansainvälisestikin suurta huomiota herättänyttä oikeusprosessia seurattiin myös Suomessa. Radion puolella Yhdysvalloista raportoivat kirjeenvaihtajat Johanna Juntunen ja Päivi Sinisalo.

  • Sakari Lehtinen ja Hector esiintyvät studiossa.

    Hector eilen – toissapäivänä

    Kattaus lauluntekijän musiikista läpi vuosikymmenten.

    Yksi suomenkielisen rockin tärkeimmistä synnyttäjistä oli Hector alias Heikki Harma, joka tunnetaan myös toimittajana mm. sarjoista Tuubi ja Pop eilen – toissapäivänä. Vuonna 1994 tehdyssä laajassa haastattelussa hän puhuu läpimurtonsa vuosista ja koko 1970-luvun suomirockista. Lisänä muhkea kattaus miehen musiikista läpi vuosikymmenten – joukossa todellisia arkistoharvinaisuuksia.

  • Tiina Pirhonen, Ville Virtanen, Aake Kalliala, Pirkka-Pekka Petelius, Pirjo Luoma-aho ja Antti Raivio Hymyhuulissa (1987).

    Hymyhuulet vinoili herättelevän epäkorrektisti ja tartutti hokemat

    Aki ja Turo nousivat kulttihahmoiksi

    Syksystä 1987 kevääseen 1988 esitetty sketsisarja Hymyhuulet muistetaan uudenlaisista, usein vähemmistöihin kohdistuneista parodioistaan ja tarttuvista hokemistaan. Pirkka-Pekka Petelius sai nyt rinnalleen Aake Kallialan, toiseksi tähtipariksi nousi Ville Virtasen ja Antti Raivion hämmentävä, mutta rokkaava duo Aki ja Turo. Auts töks töks!

  • Ilkka Heiskanen, Eeva Litmanen, Pirkka-Pekka Petelius, Kati Bergman, Kari Heiskanen

    Mutapainin ystävät toi surrealismin suomalaiseen sketsiviihteeseen

    Mutapainin ystävät -huumorisarja

    Velipuolikuun (1983–1984) menestyksen myötä joulukuussa 1984 Yleisradio alkoi esittää Mutapainin ystävät -sketsisarjaa, jonka teossa olivat mukana tutut nimet muun muassa Pirkka-Pekka Petelius, Ilkka ja Kari Heiskanen, Kati Bergman ja Eeva Litmanen. Sarjasta on julkaistu sketsejä pysyvästi Elävään arkistoon.

Elävä arkisto


Elävän arkiston nettiradio

Elävän arkiston nettiradio tuo takaisin menneiden vuosikymmenten kansanviihdyttäjät ja kulttuurivaikuttajat, urheilijoiden kiihkeät kamppailut ja poliittiset käännekohdat Suomessa ja ulkomailla.

Viikon suosituimmat Elävässä arkistossa

Lue lisää:

Rovastin vaurioitunutta mopoa tarkastellaan huoltamon pihalla. Erkki Siltola, Tauno Karvonen, Sylvi Salonen ja Tuire Salenius.

Tankki täyteen – menestyskomedia, jossa ei viljelty vitsejä

Vuonna 1978 aloittanut Tankki täyteen oli suomalaisen tilannekomedian pioneeri. Se nousi katsojien kestosuosikiksi, vaikka TV2:n ohjelmapäällikkö ihmettelikin, missä huumorisarjan vitsit viipyvät. Sarjan jaksot ovat pysyvästi katsottavina Elävässä arkistossa ja Areenassa. Tämä kooste tarjoaa niiden lisäksi myös tausta-aineistoa tv-klassikon tekemisestä.

  • Ilkka Heiskanen, Eeva Litmanen, Pirkka-Pekka Petelius, Kati Bergman, Kari Heiskanen

    Mutapainin ystävät toi surrealismin suomalaiseen sketsiviihteeseen

    Mutapainin ystävät -huumorisarja

    Velipuolikuun (1983–1984) menestyksen myötä joulukuussa 1984 Yleisradio alkoi esittää Mutapainin ystävät -sketsisarjaa, jonka teossa olivat mukana tutut nimet muun muassa Pirkka-Pekka Petelius, Ilkka ja Kari Heiskanen, Kati Bergman ja Eeva Litmanen. Sarjasta on julkaistu sketsejä pysyvästi Elävään arkistoon.

  • Tiina Pirhonen, Ville Virtanen, Aake Kalliala, Pirkka-Pekka Petelius, Pirjo Luoma-aho ja Antti Raivio Hymyhuulissa (1987).

    Hymyhuulet vinoili herättelevän epäkorrektisti ja tartutti hokemat

    Aki ja Turo nousivat kulttihahmoiksi

    Syksystä 1987 kevääseen 1988 esitetty sketsisarja Hymyhuulet muistetaan uudenlaisista, usein vähemmistöihin kohdistuneista parodioistaan ja tarttuvista hokemistaan. Pirkka-Pekka Petelius sai nyt rinnalleen Aake Kallialan, toiseksi tähtipariksi nousi Ville Virtasen ja Antti Raivion hämmentävä, mutta rokkaava duo Aki ja Turo. Auts töks töks!

  • Noita palaa elämään -elokuvan kansikuva (2016).

    Rohkea noidanrooli jäi Mirja Manen tunnetuimmaksi elokuvatyöksi

    Mirja Mane jäi sittenkin elokuvataivaan tähdenlennoksi

    Palavasilmäinen näyttelijäkaunotar Mirja Mane nousi komeetan tavoin elokuvatähdeksi 1950-luvulla. Elävä arkisto esittää Manen viidestä elokuvasta kokonaisuudessaan kolme: elokuvat Noita palaa elämään, Saariston tyttö ja Kuningas kulkureitten. Nämä Roland af Hällströmin Fennada-Filmille tekemät nopeat ohjaukset kertovat myös sen, miten ja miksi Manen elokuvaura sittenkin jäi tähdenlennoksi.

  • Hasse Walli ja Hector H.E.C.-yhtyeen keikalla Iltatähdessä.

    Hector eilen – toissapäivänä

    Kattaus lauluntekijän musiikista läpi vuosikymmenten.

    Yksi suomenkielisen rockin tärkeimmistä synnyttäjistä oli Hector alias Heikki Harma, joka tunnetaan myös toimittajana mm. sarjoista Tuubi ja Pop eilen – toissapäivänä. Vuonna 1994 tehdyssä laajassa haastattelussa hän puhuu läpimurtonsa vuosista ja koko 1970-luvun suomirockista.

  • Reijo Salminen ja Antti Korhonen Thilia Thalia Thallallaassa.

    Thilia Thalia Thallallaa

    Thilia Thalia Tallallaa viihdytti suomalaisia 80-luvulla.

    Letkeä teatterivisailu Thilia Thalia Tallallaa viihdytti suomalaisia tv-katsojia usealla tuotantojaksolla vuodesta 1982 alkaen.

  • Reijo Salminen Marko Gustafssonin haastattelussa.

    Visailutietäjä Reijo Salminen

    Visailujuontajalta kyseltiin neuvoja aamuöisissä puheluissa.

    Reijo Salmisesta tuli Thilia Thalia Thallallaan ansiosta koko kansan tietoviisas, jolta kyseltiin neuvoja aamuöisissä puheluissa.

  • Suomalaista nykytaidetta esittelevän näyttelyn avajaiset Ateneumin taidemuseossa.

    Ars-näyttelyt herättivät suomalaiset nykytaiteeseen

    Ars on esitellyt kansainvälistä nykytaidetta vuodesta 1961

    Kansainvälistä nykytaidetta esitteleviä Ars-näyttelyitä on järjestetty Suomessa vuodesta 1961 lähtien. Näyttelyt ovat sekä kohahduttaneet että totuttaneet katsomaan uutta taidetta. Elävän arkiston koosteeseen on kerätty aineistoa kaikista kahdeksasta aikaisemmasta Ars-näyttelystä.

  • Kollaasi Iltatähden 1980-luvun esiintyjistä.

    Iltatähden lopunajat – heviä, syntikoita ja kasariglamouria

    Tv-klassikko palasi 1980-luvulla kotvaksi aikaa ruutuun.

    Viimeisinä vuosinaan Iltatähti tarjosi raskasta rockia, syntikkapoppia, suomidiskoa, ihonmyötäisiä trikoita, säihkyvää tyylikkyyttä ja paljon kaikkea muuta. Vuosien 1980–1983 herkkuja ovat mm. mörköilevät Sliipparit, Kimmo Kuusniemen tulikitara, popin SM-kandidaatit Yö ja 22-Pistepirkko, uusiaaltoileva Taiska, funkblondiini Kaija Koo ja uraansa aloitteleva J. Karjalainen.

  • Kollaasi Iltatähden vuoden 1978 esiintyjistä.

    Iltatähden lento keskeytyi, kun 1970-luvun loppu läheni

    Vuonna 1979 Iltatähti sammui – joskin vain väliaikaisesti.

    Iltatähti juhli viisivuotista taivaltaan keväällä 1978. Juontajat vaihtuivat Matti Kyllösestä Tapani Ripattiin, ja koko Iltatähtikin himmeni – joskin vain väliaikaisesti. Ennen sitä se ehti tallentaa mm. Eppu Normaalin ja Popedan ensimmäiset tv-keikat.

  • Juontaja Sinikka Hein ja Iltatähti-sarjan grafiikkaa ja artisteja.

    Iltatähti 1977: Punk tuli, Alatalo meni

    Sinikka Hein seurasi Mikko Alataloa juontajana.

    Mikko Alatalo jätti Iltatähdelle jäähyväiset ja teki tilaa Sinikka Heinille. Katsojat saivat tutustua kummalliseen erikoisuuteen nimeltä punk-rock. Vuoden 1977 harvinaisuuksiin kuuluvat mm. Jukka Tolosen, Hectorin ja H.E.C.-yhtyeen, Wasama-kvartetin, Jimi Sumén & Dreamsin ja Madame Georgen livetaltiot.

  • Kollaasi Iltatähden vuoden 1976 artisteista.

    Proge ja fuusiomusa tahdittivat Iltatähden ennätysvuotta 1976

    Suosikkisarja tarjosi vastapainoa "kauppamiesten tavaralle".

    Tiheimpänä lähetysvuonnaan Iltatähti nosti esiin kunnianhimoisia kokeiluja vastapainoksi "kauppamiesten tavaralle". Vuoden 1976 arkistoaarteita ovat mm. Sorvali–Hurmerinta Band, Nono Söderberg, Royals, Piirpauke, Steeleye Span, Chicago Overcoat ja Kontravirtanen.

  • Kollaasi Iltatähti-ohjelman esiintyjistä vuonna 1975.

    Iltatähden kolmas vuosi oli hyvä vuosi suomirockille ja juurimusalle

    Harvinaisuuksia vuoden 1975 Iltatähtien työnauhoilta.

    Vuonna 1975 folk ja country raikasivat runsaasti, ja Suomen eri kolkkien rock-elämää esiteltiin. Jäljelle jääneiden nauhojen herkkuja ovat mm. Hurriganes, Wigwam, Maarit, Vanha Isäntä, Virtanen, Dr. Feelgood, Loudon Wainwright III, Professor Longhair.

  • Kollaasi palestiinalaisista ja israelilaisista

    Ulkolinja on seurannut Lähi-idän kriisiä jo viidellä vuosikymmenellä

    Lähi-idän kriisin vaiheita ja käsittelyä Ulkolinjassa

    Vuonna 1977 aloittanut Ulkolinja-dokumenttisarja on seurannut Lähi-idän tapahtumia alkuvuosistaan lähtien. Ulkolinjan toimittaja Vesa Toijonen kertaa artikkelissa Lähi-idän kriisin vaiheita. Koosteen alkupisteenä on Kuuden päivän sota vuonna 1967, jolloin Israel iski Egyptin lentotukikohtiin. Sodan jäljistä kertoi Ylen reportaasi, kymmenen vuotta myöhemmin kriisiä alkoi seurata uusi Ulkolinja-ohjelmasarja.

  • Juulia Salonen Tiinan roolissa 1991.

    Kirjojen rohkea totuudentorvi television Tiina-sarjassa

    Anni Polvan Tiina-kirjoihin perustuva tv-sarja vuodelta 1991

    Anni Polva ymmärsi nuorten tyttöjen sielunmaisemaa, kun hän aloitti Tiina-kirjojen sarjan 1950-luvulla. Televisioon Tiina pääsi vuonna 1991 Marjut Komulaisen ohjauksessa. Tv-sarjan alussa Tiina (Juulia Salonen) muuttaa perheensä kanssa maalta kaupunkiin. Peloton ja hyväntahtoinen tyttö tutustuu nopeasti uusiin kavereihin ja asettuu rohkeasti heikompien puolelle.

  • Minna Canthin Anna Liisa on nuoren tytön kohtalontarina

    Ansiokkaan tv-draaman pääosassa nähdään Anna-Leena Härkönen.

    Minna Canthin todellisiin tapahtumiin perustuva kohtalontarina nuoren tytön elämästä koskettaa väkevyydellään yhä tänäkin päivänä. Ansiokkaan tv-draaman pääosassa nähdään Anna-Leena Härkönen.

  • Maija-Liisa Majanlahti napittaa Risto Tuorilan paitaa Kovaa maata -sarjassa

    Kovaa maata

    Viitalan perhe muuttaa konkurssin jälkeen mummolaan.

    Kovaa maata -sarja kertoo Viitalan perheen elämästä konkurssin jälkeen. Perhe muuttaa maalle Ruusa-mummon (Maija-Liisa Majanlahti) luo yrittäen aloittaa uuden elämän. Päätösjaksossa nähdään mitä perheelle lopulta kävi.

  • Laura Mäkimaa (Pirjo Moilanen) vuonna 1995.

    Olipa kerran Kotikatu: näin menestysdraaman kaari kantoi

    Kotikatu on Ylen pitkäaikaisin draamasarja

    Torstaina 24. elokuuta 1995 kello 19.45 käänsi moni tv-katselija uteliaisuuttaan kanavan ykköselle. Alkoi uusi, keskelle Helsingin kantakaupunkia sijoittunut realistinen draamasarja Kotikatu. Sarjan pilotti oli nähty kolme päivää aiemmin. Miten suhtautua tietoon, että se jatkuisi peräti kolmen vuoden ajan? Liioitelluksi ajateltu kesto osoittautui pian vain alkusoitoksi, sillä huippusuosituksi muodostunut sarja päättyi vasta 17 vuotta myöhemmin.

  • Teemu Luotola (Ville Keskilä) ja Janne Mäkimaa (Misa Nirhamo) vuonna 1995.

    Mäkimaat, Luotolat ja muut Kotikadulla vuonna 1995 asuneet

    Kotkadun henkilögalleria

    Kotikatu-sarjan vuonna 1995 ensiesitetty ensimmäinen kausi seurasi pääasiassa kahden helsinkiläisperheen elämää. Mäkimaat ja Luotolat olivat kaksi hyvin erilaista perhettä, jotka asuivat samassa talossa Ullanlinnan Korkeavuorenkadulla, vastapäätä Johanneksenkirkkoa. Virkistä muistiasi kertaamalla, mistä kaikki alkoi ja millaisessa elämäntilanteessa kukin kotikatulainen oli sarjan alkaessa.

  • Tiina Pirhonen, Pirkka-Pekka Petelis, Aake Kalliala ja Pirjo Luoma-aho Hymyhuulissa (1987).

    Ylen toivottuja draama- ja viihdeohjelmia Areenassa

    Tietoa arkistodraamoista, joita julkaistaan Yle Areenaan.

    Yle tuo Areenaan tuhansia tunteja yli viisi vuotta vanhaa omatuotantoista draamaa, viihdettä ja lastenohjelmia. Tätä artikkelia päivitetään jatkuvasti, joten sivua seuraamalla tiedät aina milloin suosikkiohjelmasi löytyy Areenasta.

  • Heikki Nousiainen Urho Kekkosena työpöydän ääressä

    Toivedraamoja vallasta ja politiikasta Areenassa

    Toivotut: Vallan kulisseissa -paketti Areenassa

    Itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlavuoden innoittamina valikoimme yleisön toiveista Suomen poliittiseen historiaan liittyviä ohjelmia. Valikoimasta tuli kattava ja mielenkiintoisesti valtaa ja sen pitäjiä kuvaava kokoelma draamaa 1990–2010-luvuilta. Satavuotiaan Suomen poliittisista käänteistä syntyi Toivotut: Vallan kulisseissa -paketti.

  • Pikku Kakkosen juontajat Jukka Nurminen, Jukka Rautiainen, Sohvi Sirkesalo, Anna-Liisa Kirsi ja Ransu-koira. Postilaatikko, jossa teksti  "Pikku Kakkosen posti, PL 347, 33101 Tampere 10".

    Pikku Kakkosen tutut ja turvalliset juontajat

    Pikku Kakkosen juontaja on lapsen kaveri.

    Pikku Kakkosen juontaja on lapsen kaveri, joka johdattaa uuteen ohjelmaan ja rakentaa ohjelmapalikoista kokonaisuuden. Tutun ja turvallisen kaverin kanssa on mukava katsella ohjelmia. Tässä esiteltynä juontajia ennen 2000-lukua.

  • Tuhannes Pikku Kakkonen, vuosi 1983. Timo Kulmakko (roolinimi Timo Taikuri), näyttelijät Inkeri Mertanen ja Martti-Mikael Järvinen sekä Veijo Pasanen (Pelle Hermanni).

    Pikku Kakkosen historia

    Pikku Kakkosen parhaita paloja 12 ensivuodelta.

    Vuonna 1989 Pikku Kakkonen oli ollut Ylen ohjelmistossa jo 12 vuotta. Ohjelman parhaita paloja vuosien varrelta esitellyt historiakatsaus etenee kronologisesti kahden katsojasukupolven yli kohti uusia syksyjä.

  • Lasse Pöysti kertoo Iltasatua.

    Lasse Pöysti kertoi Iltasadut eläviksi

    Iltasatuja Lasse Pöytsin kertomana 1977

    Näyttelijä Lasse Pöysti alkoi lukea iltasatuja Pikku Kakkosessa heti ohjelman aloitusvuonna 1977. Pöystin ilmeikkyys sadunkertojana teki hänestä koko kansan satusedän vuosikymmeniksi.

  • Yleisradion televisio-ohjelma "Hermannin arkipäivää". Näyttelijät Maija-Liisa Majanlahti (roolinimi Voimanainen) ja Veijo Pasanen (rooolinimi Sirkuspelle Hermanni, Pelle Hermanni)

    Näin Hermannia tehtiin

    Kurkistus Sirkus Hepokatin kulisseihin vuonna 1984.

    Vuonna 1984 kuvattu materiaali näyttää, mitä Sirkus Hepokatin kulisseissa tapahtui. Ohjelmanteko oli hauskaa, mutta paikoin hidasta. Voi änkeröinen!

  • Pikku kakkosen tunnuksesta tuttu nalle joutuu pahaan pulaan.

    Pikku Kakkosen jäävaroitus

    Ohjelman tunnuksesta tuttu nalle joutuu pahaan pulaan.

    Pikku Kakkosen tunnuksesta tuttu nalle joutuu pahaan pulaan, kun hän menee heikoille jäille. Onneksi apuun ehtii tunnuksen reipas poika.

  • Pikku Kakkosen vanha tunnus

    Pikku Kakkosen tunnukset

    Pikku Kakkosella on ollut kolme erilaista tunnusta.

    Tammikuussa 1977 ensilähetyksensä nähneellä Pikku Kakkosella on ollut historiansa aikana kolme erilaista tunnusta.

  • Mellerin lapset kuuntelevat radiota

    Jos synnyit 1940-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    Ylen vuosikymmenet 1940-luvulla syntyneen ihmisen silmin

    Jos synnyit 1940-luvulla, et ehkä muista kuunnelleesi radiota lapsena ollenkaan. Saatat kuitenkin muistaa kidekoneen tai radion kiehtovan äänimaailman, vaikket sen sisällöstä vielä mitään ymmärtänytkään. Radio oli kuitenkin vahvasti läsnä suomalaisten arjessa. Saavuttaessa vuosikymmenen puoliväliin, istuit ehkä äitisi sylissä tämän kuunnellessa Paasikiven puhetta sodan loppumisesta. Sodan päätyttyä ja pula-ajan taittuessa kohti varovaista kasvua, myös radion tarjonta monipuolistui ja sen sisällöt saivat kevyempiä sävyjä.

  • Markus-setä joensuulaisten lasten ympäröimänä.

    Jos synnyit 1920-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    Yleisradio 1920-luvulla syntyneen silmin.

    1920-luvulla synnyit maalaiskylien Suomeen. Neljä viidestä maanmiehestäsi sai tuolloin toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta. Ensimmäisen kosketuksesi Yleisradioon sait radion välityksellä, kun viralliset radiolähetykset aloitettiin vuonna 1926. Kun radio tuolloin löytyi vain harvoista taloista, kuuntelit todennäköisesti ihmeellistä äänirasiaa ensi kerran koulussa tai naapurissa. Ja hyvin todennäköistä on, että ensimmäisellä kerralla korvasi tavoittivat Markus-sedän äänen. Nuoruuden kynnyksellä kuuntelit jännityksen vallassa raportteja talvisodasta, ja sota oli läsnä jokapäiväisessä elämässäsi.

  • Pikkutyttö (Kirsti Nikulainen) kuuntelee radiota (1930-luku).

    Jos synnyit 1930-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    Ylen vuosikymmenet 1930-luvulla syntyneen ihmisen silmin

    1930-luvun lapsena muistat ehkä, millainen oli ensikohtaamisesi radion kanssa. Kiersitkö sinäkin vastaanottimen taakse katsomaan, missä ne ihmiset oikein olivat? Jos asuit kaupungissa, saatoit jo lapsena päästä elokuviin ja tottua siten liikkuvaan kuvaan. Asuitpa missä päin maata tahansa, viimeistään sodan myötä opit tuntemaan nuo molemmat väylät, jotka tarjosivat sekä tietoa että tarinoita. Muistat hyvin, kun televisiolähetykset 1950-luvulla alkoivat. Olit jo aikuinen ja kiinni omassa elämässäsi – ajattelitko ehkä, että tuota villitystä minä sentään en tarvitse?

  • Pieni tyttö (Liisa Jussila 3 v.) kuuntelee radiota.

    Jos synnyit 1950-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    Yleisradio 1950-luvulla syntyneen silmin.

    Jos synnyit 1950-luvulla, synnyit Suomeen, jossa oli enemmän hevosia kuin autoja ja useimmat asuivat maaseudulla. Maa muuttui kuitenkin nopeasti, kaupungit ja elintaso kasvoivat, teollisuus ja palvelut ohittivat maanviljelyn Euroopan-ennätysvauhdilla. Lapsuusvuosiesi aikana radio alkoi vaihtua näköradioon.

  • Pipopäinen pikkulapsi 1960

    Jos synnyit 1960-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    Ylen vuosikymmenet 1960-luvulla syntyneeen silmin.

    Kun synnyit, Urho Kekkonen oli presidenttinä, ihminen kävi kuussa, televisiokuva oli mustavalkoinen ja radio televisiota yleisempi suomalaiskodeissa. Mutta maailma muuttui ja televisio- sekä radiotoiminta sen mukana. Tulevien vuosikymmenten aikana Yleisradio tarjosi enemmän katsottavaa ja kuunneltavaa kuin lapsuudessasi – ja vieläpä silloin, kun itse halusit.

  • Urho Kekkonen painii kalan kanssa hämmästynyt ilme kasvoillaan.

    Urho Kaleva Kekkonen ja sápmelaččat

    Urho Kekkonen ja olbmát geat su dovde Sámis

    Guokte báddejumi das, makkár oktavuohta Suoma gávccát presideanttas Urho Kekkonen lei sápmelaččaiguin.

  • Matti Saijets 80 ihheed.

    Postâ poođij Njellimân tovle tuše ohtii mánuppaajeest

    Njellim Matti maainâst tovláin aaigijn Njellimist.

    Njellim Matti, Matti Saijets, muštâl jieijâs suuvâ aassâmkiedi historjást já muuštâš, maht ovdâmerkkân poostâ jođettem lii muttum suu eellim ääigi. Ella Sarre sahhiittâlâi Njellim Maati ive 1982. Njellim Matti muštâl, ete vuosmuš táálu rahtui paijeel čyeti ihheed tassaaš suu suuvâ päikkikiädán. Suu äijih, Nyere Piäkká raahtij tom. Tađe ovdil siämmáá pääihist lijjii maŋgâ puáris kuátisaje.

  • Elävän arkiston playerin kuva

    Upota Elävän arkiston soitin sivuillesi

    Voit upottaa videoita ja audioita sivuillesi.

    Voit upottaa Elävän arkiston videon tai audion omille verkkosivuillesi Elävän arkiston soittimesta löytyvän koodin avulla.