Hyppää pääsisältöön

Tulenkantaja Erkki Vala olisi tänään trollien ja vihapuheen ykköskohde

Erkki Vala
Erkki Vala Erkki Vala Kuva: Ruth Träskman/Yle erkki vala

Vuonna 1932 toimittaja ja kirjailija Erkki Vala perusti uudelleen Tulenkantajat-lehden taistellakseen nousevaa fasismia vastaan. Tulenkantajat esimerkiksi kirjoitti ymmärtävästi natsi-Saksasta paenneista juutalaispakolaisista silloin, kun antisemitismi oli hyvin yleistä kaikkialla Euroopassa. 1930-luvun lopulla Suomeen pyrkiviä juutalaispakolaisia kohtaan ei juuri tunnettu myötätuntoa.

Erkki Vala oli kirjailija ja toimittaja, joka oli Tulenkantajat-lehden päätoimittaja vuosina 1928-30 ja 1932-1939. Hän oli runoilija Katri Valan pikkuveli. Erkki Vala oli yksi rohkeimmista liberaalitaustaisista pääkirjoitustoimittajista, jotka uskalsivat arvostella fasismia ja suomalaisia fasisteja. Vala otti kantaa lukuisia yhteiskunnallisia epäkohtia vastaan. Hän vastusti mm. kuolemanrangaistusta ja sterilointilakia.

Suomeen alkoi saapua kesällä 1938 pakolaisia Keski-Euroopasta. Suuri osa pakolaisista oli juutalaisia, ja kaikkiaan heitä saapui Suomeen muutama sata. Suomen hallitus suhtautui pakolaisiin hyvin nuivasti ja pyrki hankkiutumaan heistä mahdollisimman nopeasti eroon. Erkki Valan mielestä pakolaisia piti auttaa. Hän päätteli, että jos valtio ei kunnioita ihmisoikeuksia eikä auta muukalaisia ahdingossa, mikään ei takaa ettei se kohtele omia kansalaisiaankin näin.

Vala päätteli myös, että Suomen asenne juutalaisia kohtaan johtui siitä, että kyseessä olivat natsi-Saksan uhrit. Vala kirjoitti vuonna 1938. ”Juutalaispakolaisten kohtelu on jälleen osoittanut, miten täydellisesti natsimieliset oikeistoryhmät sanelevat Suomen viranomaisten menettelytavan. Huomasin viranomaisten eräässä sanomalehdille antamassaan lausunnossa vieläpä valittavana sitäkin, ettei saksalaisiin passeihin ole merkitty, ovatko passinomistajat ’arjalaisia’ tai ’ei-arjalaisia’! He näkyvät siis täysin hyväksyvän natsien roturoskan!”

Tänään Erkki Vala tuntuu ajankohtaiselta hahmolta, sillä onhan Euroopassa ja Suomessakin tapahtumassa asioita, jotka muistuttuvat 30-luvusta. Suhtautuminen juutalaispakolaisiin 30-luvun Suomessa muistuttaa suhtautumisesta turvapaikanhakijoihin tänään. Myös Suomessa on paljon ihmisiä ja järjestöjä, jotka lietsovat turvapaikanhakijoihin kohdistuvia ennakkoluuloja, pelkoa ja vihaa.

Tutkija Oula Silvennnoinen, yksi Suomalaiset fasistit –kirjan kirjoittajista, huomauttaa, että aivan kuten sotien välisenä aikana radikaalijärjestöt tavoittelevat omaa ydinjoukkoaan suurempaa kannatusta: ”Sen tarkoitusperän palvelemiseen on edullista luoda turvattomuuden ja kaaoksen ilmapiiriä; kuvitelmia siitä että Suomi on kulttuurisen invaasion kohteena tai että kaduilla ei uskalla enää kävellä koska maahanmuuttajat raiskaa ja kaikkea tällaista; lietsoa paniikkimielialaa kaikin mahdollisin tavoin. Sillä toivotaan saatavan muuten maltillisemmat kansalaiset liittymään radikaalien kanssa yhteisrintamaan. Osittain siinä on onnistuttukin.”

30-luvulla Erkki Vala oli vastavoima ennakkoluuloille. Vala puolusti sananvapautta, ihmisoikeuksia ja demokratiaa. Vala oli toimittaja, joka seurasi tarkasti mitä kotimaassa ja ulkomailla tapahtui. Hän seurasi myös silloista tutkimusta ja tiedettä, ja perusteli kantojaan tutkimustiedolla. Kuten juutalaispakolaisten kohdalla, Vala muistutti, että ihmisoikeudet kuuluivat kaikille. Hän oli myös yksi harvoista pääkirjoitustoimittajista, joka otti kantaa sterilointilakia vastaan. Vuonna 1935 voimaan tulleen lain mukaan kehitysvammaisia ja mielisairaita voitiin steriloida vastoin heidän tahtoaan. Valan mielestä tässä loukattiin ihmisoikeuksia.

Kun katsoo mitä Suomessa nyt tapahtuu, voi päätellä että tänään Erkki Vala saisi päälleen silmitöntä vihapuhetta ja tappouhkauksia. Vala olisi trollien ja vihapuheen ykköskohde.

Seuraavassa ohjelmassa enemmän Erkki Valasta. Haastateltavina Valasta elämäkertaa valmisteleva tutkija Ainur Elmgren ja tutkija Oula Silvennoinen.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

Mitä ihmettä nämä trollit ovat? Olenko minä trolli, kun tahtoisin käydä kauppaa venäläisten kanssa, enkä olla mukana transatlanttisessa ihmiskaupassa niinkuin Te olette suuressa viisaudessanne suomen kansan kohtaloksi päättäneet.

Lähettänyt käyttäjä

Ylelle on tuo trolli-sana jäänyt päälle. Kaikki jotka ovat eri mieltä tai joilla on eriävä mielipide kuin Ylen toimittajilla leimataan Ylessä trolleiksi.

Vala puolusti sananvapautta, mutta nykyinen valtamedia haluaa sitä rajoittaa.

Lähettänyt käyttäjä

trollilla ei ole muuta tekoa vihapuheen kanssa kuin että trolli voi teeskennellä olevansa vihapuhuja. trollin tarkoitus on vetää ihmisiä nenästä. jos sitä tekee jollain muulla motiivilla, kyseessä on jotain muuta

Lähettänyt käyttäjä

Voin vannoa, ettei kukaan nykypäivänä harjoittaisi ns. vihapuhetta pakkosterilointeja vastustavaa kohtaan. Tuollainen päättely on aivan päätöntä. Miten voi kukaan voi löytää yhtäläisyyttä juutalaisten kärsimyksissä ja Irakilaisten miesten Euroopankiertueessa? Oletko aivan varma, ettei nyt tullut ylilyöntiä natsikortin heitossa?
Koita nyt muistaa: Tänne odotettiin Syyriasta naisia ja lapsia sotaa pakoon. Tulikin nuoria terveitä miehiä Irakista ja Somaliasta.

Lähettänyt käyttäjä

Toisin kuin nyt tulevat "pakolaiset", juutalaiset tulivat tekemään töitä, eivät saaneet täyshoitoa ja menestyivät kaikissa paikoissa joihin muuttivat. Juutalaisten suorittamat joukkoraiskaukset ovat myös täysin tuntematon käsite.
Hetken voisitte siellä miettiä näitä rinnastuksianne.

Lähettänyt käyttäjä

Teillä Yleläisillä tuntuu olevan vakava pakkomielle noihin trolleihin. Mikään muu taho ei länkytä jatkuvasti kamalista trolleista jotka eivät suostu uskomaan Venäjän olevan maailman suurin paha ja Putinin itse perkele. Mikä ihme teitä niissä trolleissa niin kauheasti kyrsii? Jokainen älykäs lukija osaa tehdä tasan omat johtopäätöksensä siitä, jos joku ylistää kritiikittömästi Putinia ja floodaa foorumeita täyteen propagandaa. Yle sen sijaan suoltaa kansalaisilta pakolla ryöstetyillä rahoilla vihervasemmistolaista propagandaa ja haukkuu ja vainoaa kaikkia erimieltä olevia, kuten meitä konservatiivisia Eu- ja monikulttuurivastaisia itsenäisyyden kannattajia. Toivon totisesti vielä näkeväni sen päivän kun Ylen budjetista leikataan 50% pois ja kaikki ideologinen propaganda, kuten monikulttuuri-uskonnon tukeminen, poistetaan ja aletaan keskittyä rehelliseen uutisointiin. Se että Yle tukee yksisilmäisesti haitallista poliittista ideologiaa on suoranainen rikos, ottaen huomioon sen että yli puolet kansasta vastustaa tätä mielenvikaista ideologiaa mutta ovat silti pakotettuja sitä tukemaan. Yhteiskunnassamme kasvaa vastakkainasettelu ja viha päivä päivältä voimakkaammaksi, ja Yle toiminnallaan on eräs suurimpia syitä tämän tilanteen pahenemiseen.

Lähettänyt käyttäjä

No niin, ehtihän se "turpa kiinni, rajat kiinni" -porukka tänne pikaisesti kommentoimaan. Vuodesta 1932 alkaen ilmestyneeseen toiseen Tulenkantajat-lehden kirjoittajakuntaan kuului vasemmistoälymystöä, joka sai tietenkin vastaansa silloista oikeistoradikalismia. Jos Vala eläisi tänä päivänä ja jos hänen aatemaailmansa olisi entisellään, mutta tähän aikaan päivittynyt, hänen sähköpostinsa todellakin täyttyisi vihaviesteistä, sillä tuskinpa hän silkkihansikkain silittelisi tämän ajan ilmiöitä.
Mitä taas tulee nimimerkki Haudankaivaja-trollaukseen, niin mitähän yksisilmäistä poliittista ideologiaa Yle mahtaa tukea. Eikös taannoiseen A2-iltaan pääseet mukaan kaikki vähänkin sisäsiistit yksilöt.

Lähettänyt käyttäjä

Yksi-kaksi mv-läistä ehtii spämmätä tähänkin kommentteja niin että vaikuttaa kuin heitä olisi isompikin joukko...

Lähettänyt käyttäjä

"Mitä taas tulee nimimerkki Haudankaivaja-trollaukseen, niin mitähän yksisilmäistä poliittista ideologiaa Yle mahtaa tukea. Eikös taannoiseen A2-iltaan pääseet mukaan kaikki vähänkin sisäsiistit yksilöt."

No se on kuplassa elävä realiteetteja (niin taloudellisia kuin muitakin) pakeneva "eliitin" edustaja joka kuvittelee olevansa jotenkin "liberaali" vaikka edustaa punaista ja vihreää joka helvetin asiassa.

Se agenda näkyy siten että esimerkiksi tässä nostetaan esille ei pelkästään Tulenkantajana tunnettu henkilö vaan linkki tehdään nykyaikaan hivellen omaa poliittista näkökulmaa.

Lisäksi koko asiassa käsitellään maahanmuuttoa vain hyvänä piirteenä ja sitä mistäkin syystä vastustavat tai kritisoivat tahot jonkinlaisina historian kummituksina, rasisteina ja vihapuheen esittäjinä.

Mutta hei, tämähän on vain "tiedettä".

Lähettänyt käyttäjä

On taas agressiivista kommentointia. Meihin yritetään kyllä vaikuttaa mielipiteillä, mutta kaikki jotka menevät mukaan älämölöön pelaavat muiden pussiin. Kuin pässit narussa, eivätkä tajua sitä itse. Jos on Ylen kirjoituksista eri mieltä, sen voisi ilmaista ASIALLISESTI. Silloin ei vaikuttaisi älämölöävältä trollilta(!!).

Kommenteista saa käsityksen ettei nykyisestä äärioikeiston noususta saisi olla lainkaan huolissaan. Fasismi ja äärikonservatiivisuus (sekä taikausko) ON näköjään nousussa, ja se on asia josta saa ja pitääkin huolestua. Jaa miksikö? Näillä tyypeillä on useimmiten ihan samat arvot kuin niillä pelottavilla äärimuslimeilla. Tuskin ketään kiinnostaa kuunnella raiskausuhkauksia tai vihapuhetta, tulivat ne sitten "suvakkeja" vastustavilta tai ääriuskovaisilta. Mutta ehkäpä kyseessä ei olekaan länsimaisten arvojen puolustaminen, niihin kun eivät taida naistenkaan oikeudet kuulua, päätellen nykyisestä nettikommentoinnista... Vähän kuin siellä pelottavissa maissa mistä niistä pakolaisia tulee pilaamaan meidän kulttuurin, vai miten se meni...?

Lähettänyt käyttäjä

Tämä henkilöhän olisi nimenomaan YLE:n palkittujen trollinmetsästäjien kohde, koska on paennut fasisteja ja vastustaa näitä. YLE:n ja Suomen virallisen linjan mukaan meillä pidetään uusfasisteja nykyään niin suuressa arvossa, että laitetaan Venäjä kauppasaartoon heidän edustamansa vallankaappauksensa tukemiseen Ukrainassa.
Yhdysvallat käyttää mielellään äärioikeistoa likaisiin töihinsä edelleen vaikka vastassa ei enää olekaan pääsääntöisesti kommunisteja, kuten operaatio Gladiossa kylmän sodan aikana. Ukrainassa käytetään uusnatseja ja lähi-idässä ja Afganistanissa on käytetty al-Qaidan eri versioita.
Näitä YLE:n pää märkänä mainostamia trolleja en ole nähnyt kuin eilen virpomassa, sen sijaan todellinen ongelma avoimen keskustelun kannalta ovat nämä trollinmetsästäjät. Kaikki jotka rohkenevat kyseenalaistaa virallisen narratiivin ovat heidän vilkkaassa mielikuvituksessaan Putinin agentteja. Kätevä tapa käydä "keskustelua" Nato-jäsenyydestä, vai mitä?

Lähettänyt käyttäjä

Käsittämätön keskustelu, jutussahan ei mitenkään viitata esimerkiksi Venäjään, mutta sitä koskevaksi tämäkin onnistuttiin vääntämään kuten nykyään jokainen juttu jota vain voi netissä kommentoida.

Lähettänyt käyttäjä

"Mitä ihmettä nämä trollit ovat? Olenko minä trolli, kun tahtoisin käydä kauppaa venäläisten kanssa, enkä olla mukana transatlanttisessa ihmiskaupassa niinkuin Te olette suuressa viisaudessanne suomen kansan kohtaloksi päättäneet."

Ihan ilmeisesti olet trolli, koska olet urakoinut monta samansisältöistä viestiä. Trollihan on verkkohäirikkö, joka tosiasioista piittaamatta pyrkii propagandan keinoin vaikuttamaan ja ajamaan omaa asiaansa. Mitäpä trolli todellisuudesta piittaa, kuten niistä ihmishengistä, joita menetettiin Malaysian Airin matkustajakoneen alasampumisessa (venäläisellä ohjusjärjestelmällä ja venäläisellä ammattitaidolla) Itä-Ukrainan ilmatilassa, ja mitäpä siitäkään, että Venäjä meni ja miehitti laittomasti itsenäisen Ukrainan valtion itäosat väittäen, että siellä muka esiintyi kielivähemmistöön kohdistuvaa sortoa. Myös sotilaat vietiin osin väkisin tähän laittomaan ja järjettömään sotaan. Heidän hautojensa paikkoja eivät tiedä edes heidän äitinsä.

Näiden tapahtumien vuoksi EU ja Yhdysvallat julistivat Venäjälle kauppasaarron. Jos moraalisi on niin joustava, etteivät (tähän mennessä) menetetyt tuhannet ihmishenget tai kansainvälisen lain rikkomiset mitään merkitse henkilökohtaisen hyötysi rinnalla, niin trollin lisäksi sinua voisi nimittää monella paljon rumemmalla nimityksellä.

Lähettänyt käyttäjä

Kyllä. Vala olisi tänäänkin vastustamassa Suomessa ja EU:ssa vallalla olevaa antisemitismiä joka on verhottu Israel-kritiikiksi. Toki arvostella saa ja pitää, mutta sen pitäisi olla tasapuolista. Milloin olet muuten lukenut YLEN sivuilta kritiikkiä Gazan alueella valtaa pitävät Hamasta ja siitä paljonko se käyttää EU:n eli meidän rahoja uusien sotatunnelien rakentamiseksi? Eikö nuo rahat ole tarkoitettu asuntojen rakentamiseksi?

Lähettänyt käyttäjä

"Vala olisi tänäänkin vastustamassa Suomessa ja EU:ssa vallalla olevaa antisemitismiä joka on verhottu Israel-kritiikiksi."
Enpä usko, sillä Vala ei ollut minkään uskontokunnan fundamentalisti vaan humanisti.

Tämän päivän Israel-kritiikki perustuu tosiasioihin, ei rotuoppiin. Tosiasia on, että Israel on laittomasti miehittänyt Palestiinalaisten maa-alueita, estää palestiinalaisten vapaata liikkumista, terveydenhoitoa, sähkönsaantia, elintarvikehuoltoa ja monin tavoin kohtelee palestiinalaisia yhtä huonosti kuin natsit 1930-1940-luvuilla Euroopassa.

Historia ja entinen uhrius ei anna ymmärtääkseni Israelin kansalle erivapautta poiketa kansainvälisestä laista ja polkea ihmisoikeuksia.

On varsin tuhoisaa sekoittaa keskenään uskonto ja politiikka, ja tästä meillä ovat ikävänä esimerkkinä aikajärjestyksessä kristittyjen vainot, juutalaisvainot ja islamofobia. Pahinta tämä on kun sortoa harjoittaa kokonainen valtio.

Lähettänyt käyttäjä

Käyttäjä H:n totuuskäsitys on aika joustava. Kaikki viittaa siihen että koneen ampui alas Ukrainan armeija. Edes Yhdysvaltain virallinen edustaja ei ole suostunut kieltämään tätä amerikkalaisen tutkivan journalistin, Robert Parry kysyessä häneltä. Yhdysvalloilla on tieto ampujasta, mutta sitä ei haluta julkistaa koska on poliittisesti hyödyllisempää pitää itä-ukrainalaisia ja venäläisiä epäilyksen alaisina. Näin on helpompi perustella eurooppalaisille kalliiksi käyvää Venäjän taloussaartoakin. Käyttäjä H:n kohdalla tämä tuntuu onnistuneenkin oikein hyvin. Mutta osa meistä on tietysti sellaisia, että venäläisiä halutaan syyttää kaikesta jopa silloin kun oma järkikin sanoo asian olevan päinvastoin. Käyttäjä H:n tapauksessa tosin tuskin on tästä viimeksi mainitusta kysymys.

Lähettänyt käyttäjä

Mitä trolleja, Yle on itse trolli, todella väsyttää tämä propaganda Yleltä. Pitäisikö tästä maksaa jotakin, jo on markkinat. Rahaa voisin käyttää hiukan parempaankin jos ei sitä pakkolunastettaisi ilman lupaani. Avoin yhteiskunta, hah!

Lähettänyt käyttäjä

Ilman muuta toim. Vala olisi nykyään tämän nykyisen "uuden työväenluokan" silmätikku. Alempi työväenluokka vihaa yli kaiken "asioita paremmin ymmärtävää" palkkatyöväkeä. Sellaisia, joilla on esim. kielitaitoa (valtava niinsanotun pakkoruotsin vastustus todistaa sen) tai, jotka ymmärtävät esim. työehtosopimusten sisältöä ja tarkoitusta, puhumattakaan sellaisten neuvottelukyvystä (todisteena ainainen vihanpito ay-liikettä vastaan). He yrittävät käyttää ylempiä sosiaaliluokkia hyväkseen tasitelussaan ja siksi nöyryydestä yritetään väkipakolla luoda sitä ainoaa oikeaa hyvettä. Siksi vastarannan kiisket - kuten esim. juuri toim. Vala - saisivat takuulla tuntea heidän vihansa.
Se mielenkiintoinen seikka koko menossa on vaan se, mikä on saanut sen näinkin aktiiviseksi kuten me kaikki nykyään näemme. Syitä lienee paljon, mutta yksi merkittävä on ehkä se, että nykyään voi toimia "julkisesti" anonyyminä. Tällöin ei ajaudu nimettynä henkilönä diskurssiin sellaisten piirien kanssa, joiden kanssa ei ole mitään mahdollisuuksia eikä kykyjä keskustella tasavertaisesti...

Lähettänyt käyttäjä

Tiedoksi YLElle ja suvakeille: Jos Israel-kritiikki ei perustu rotuoppiin, niin ei myöskään Islam-kritiikki.
Oma työkaverini on kurdi ja hän kommentoi mm. seuraavaa.. "Paska Islam" ."Liikaa otetaan maahanmuuttajia kerralla" .. mutta hei, hän on varmaan rasisti...

Lähettänyt käyttäjä

Sanonpahan vain, että kommenttiketjusta tuli vahva dejà vu -tunne parinkymmenen vuoden taakse IRC gallerian aikoihin ja KKK-käsitteeseen. Ei kuitenkaan siihen, mikä ehkä ensiksi tulee mieleen, vaan avattuna 'koira-kalikka-kalahdus'.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Kirjailija Katja Kettu vuonna 2017.

    Katja Kettu: Lällällää, helvettiäpä ei ole

    Kirsi-mummon kuolema sai Katja Ketun ajattelemaan jumalaa.

    Minulta kuoli hiljattain mummo. Kirsti Inkeri Heikkinen. Sinänsä Kirsti Inkerin kuolemaan ei liittynyt mitään tavatonta, mutta kuolema pistää miettimään mahdollisuutta kuolemanjälkeisestä olotilasta. Elo ilman jumaluutta on kolkkoa ja ankaraa, kun tulee kysymys kuolemasta ja olemisen rajallisuudesta, Katja Kettu kirjoittaa kolumnissaan.

  • Otra Romppanen_henkilökuva

    Otra Romppanen - Murheenlaakson menninkäinen

    Mana Mana -legenda kertoo värikkäästä elämästään.

    Otra Romppanen on Joensuun ensimmäinen punkkari, jonka kitarasoundi mullisti 80-luvun lopun suomalaisen vaihtoehtomusiikin. Nykyisin Etelä-Savossa asuvan Mana Mana -legendan elämään on mahtunut hulluja mutta lahjakkaita ihmisiä, genrerajojen halveksuntaa, itsetuhoisia ajatuksia ja ultimaattista sekoilua. Muiden mielipiteistä Otra ei edelleenkään välitä.

Tiede

  • leijonan tähdistö

    Uljas Leijona vaanii maaliskuun tähtitaivaalla

    Uljas Leijona vaanii maaliskuun tähtitaivaalla

    Maaliskuulle tyypillinen tähtikuvio Leijona näkyy hienosti myöhään illalla ja yöllä. Leijona löytyy helposti Otavan avulla: kun näet Otavan suoraan pääsi päällä, siirrä katse hiukan alemmaksi etelän suuntaan, siellä luuraa Leijona varsin mukavassa katselukulmassa. Leijonan tunnistaa myös siitä, että sen länsipää muistuttaa kysymysmerkkiä väärinpäin.

  • mielenosoittajia tieteen puolesta

    Miksi luottaisin tieteeseen?

    Tiede on paras tapa selvittää, kuinka asiat todella ovat.

    Tiede on paras ja kenties ainoa tapa selvittää, kuinka asiat todella ovat. Tutkimus itseään korjaavana menetelmänä johtaa alati paranevaan ymmärrykseen. Ainakin periaatteessa ja pitkällä aikavälillä.

  • Mies lepää sohvalla istuen kädet levällään.

    Lepo seuraava megatrendi vai elävä tasapaino unen, levon ja aktiivisuuden välillä?

    Hyvän elämän resepti: unta, lepoa ja toimintaa.

    Mitä on lepo? Ihmisen on hyvä osata levätä tai ainakin hellittää hetkeksi muulloinkin kuin yöllä, ettei ylivireystila uhkaa. Päivän aikana virittynyttä oloa on syytä vähentää ja siirtyä rauhoittumisen tilaan. Ihminen voi parhaiten silloin kun uni, lepo ja toiminta ovat tasapainossa, ja vielä niin, että vaihtelu näiden asioiden kesken on mahdollisimman laajaa ja joustavaa.