Hyppää pääsisältöön

Mitä yhteistä on Sykkeen menestyksellä ja sytomegaloviruksella?

Käsikirjoittaja Petja Peltomaa petja peltomaa,Syke

Syke-sarjasta kuvataan parhaillaan remake-versiota Ruotsissa, eli sarja toteutetaan siellä ruotsin kielellä ja ruotsalaisilla näyttelijöillä. Minulta kysytään usein, mikä on menestyksen resepti. Käsikirjoitus ei ole ainoa osatekijä, vaikka pohdinkin nyt aihetta vain siitä näkökulmasta. Ja koska olen ollut pitkään kehittämässä käsikirjoittajien asemaa Suomessa, niin vetelen heti alkuun vähän isommalla pensselillä.

Listaisin menestyksen edellytykseksi seuraavat asiat: Koulutetaan alalle vähemmän tekijöitä ja valitaan heidät erityisen huolella. Annetaan heille enemmän mahdollisuuksia harjoitella, jotta he löytävät oman äänensä kertoa tarinoita. Kohdellaan heitä niin hyvin, että he pysyvät alalla. Elämänkokemuksen ja ammattitaidon kartuttua he sitten kirjoittavat sen huippukäsikirjoituksen, johon kaikki haluavat tarttua.

Kuulostaa yksinkertaiselta? Olisikin

Jotta en heti alkuun ajelehtisi liian kauas sairaalasarja Sykkeen teemasta palaan vuoteen 2012. Silloin tapahtui sekä urani merkittävin käännekohta että sairastuin kummalliseen kuumetautiin. Nämä kaksi asiaa liittyvät yhteen. Niillä saattaa myös olla tekemistä Sykkeen menestyksen kanssa.

Vuonna 2012 olin tehnyt käsikirjoittajan työtä kymmenen vuotta, pois lukien äitiysloma. Takana oli yksi pitkä leffa ja viisi TV-sarjaa. Alkuinnostus oli vaihtunut rutiiniksi. Olin aika poikki. Mielessä vilahteli aika ajoin, että jaksankohan enää pitkään. Jokaisen jakson luominen oli ison puristuksen takana eivätkä kirjoitusajat ja palkkiot tuntuneet kohtuullisilta. Välillä mietin salaa, että inhoan kirjoittamista.Keväällä minulle nousi kuume, joka ei suostunut laskemaan. Mittari hipoi neljääkymmentä eivätkä lääkärit osanneet kertoa mikä minua vaivaa. Juoksin kokeissa, minulla epäiltiin kaikkea mahdollista denguekuumeesta HIV:hen. Lopulta lääkärit totesivat, että mitä tahansa se onkin, se ei ole vakavaa. Parin sängyn pohjalla maatun viikon jälkeen kyllästyin toimettomuuteen. Kuume sahasi ylös ja alas, mutta päätin silti tarttua koneeseen, sillä dead-linet eivät odota. Päätin kirjoittaa yhden jakson TV-sarjaan, joka minulla oli silloin työn alla. 38,5 asteen kuumeessa naputin sen kolmessa päivässä valmiiksi, helposti ja kirjoittamisesta nauttien. Yleensä olin käyttänyt jakson kirjoittamiseen n. kaksi viikkoa. Ajattelin, että kun toivun (jos toivun) ja luen jakson ”selvin päin” niin totean todennäköisesti kirjoittaneeni kuumehoureissani, anteeksi ammattikielenkäyttöni, täyttä paskaa.

Sairastettuani viisi viikkoa toivuin. Vihdoin. Lopulta lääkäritkin keksivät syyn kuumeiluuni. Olin saanut ns. sytomegaloviruksen, jonka suurin osa suomalaisista saa ennen kouluikää. Kun sen saa aikuisena … en suosittele.

Toivuttuani luin kuumehoureissani kirjoittamani jakson. Se oli … hemmetin hyvä. Sujuva, hauska ja rento. Ajattelin, että kuume sitten varmaan toimii minulle kuten päihteet joillekin. Itse en ole koskaan saa punaviinipäissäni mitään järkevää aikaiseksi. Arvelin, että palaan vanhaan tuskaiseen kirjoitusrutiiniini seuraavaa jaksoa raapustaessani. Mutta myös seuraavan jakson kirjoittaminen sujui nopeasti ja helposti. Sama toistui ja toistui. Jotain oli pysyvästi muuttunut. Aloin nauttia kirjoittamisesta. Ja vaikka arvioni onkin subjektiivinen, kirjoittamani tekstin laatu parani selvästi.

Olin tuossa vaiheessa kirjoittanut jo niin pitkään, että osasin kirjoittamisen säännöt etu- ja takaperin ulkoa. Kirjoitin kuitenkin ”teknisesti”. Uskon, että kuume auttoi minua puhkaisemaan aivoissani ratkaisevan reitin auki paikkaan jota kutsutaan intuitioksi. Tai ehkä se vain yhdisti oikeat hermopäät toisiinsa. Se mitä tiedän neuropsykologiasta, tukee teoriaani. Vuosi tämän oivalluksen jälkeen saimme Tommi Liskin kanssa Kultainen Venla palkinnon vuoden parhaasta käsikirjoituksesta Kimmo –sarjaan. Kausaliteetti on mahdollinen.

Käytännössä muutos näkyi niin, että kun aiemmin olin ohjaillut tarinani henkilöitä ulkoapäin, opin vihdoin hyppäämään tarinani sisään ja kuuntelemaan mitä he sanoivat, pakottamatta tai ohjailematta väkisin. Muutoksen edellytys ei ollut kuumetauti vaan pitkä työkokemus. Olin yksinkertaisesti valmis

Tv-sarjoissa on satoja tai tuhansia sivuja eikä kokonaisuuden hallinta ei ole helppoa. Siksi en soimaa itseäni siitä, että minulla kesti oivalluksen tekemiseen 10 vuotta. 10 vuotta siihen, että löysin oman kirjoittajanääneni! Kaikille polku ei toivottavasti ole yhtä dramaattinen ja moni toivottavasti oivaltaa asioita nopeammin kuin minä. Mutta ilman sivuja ja vuosia siitä ei selviä kukaan. Meillä on kuitenkin yksi merkittävä uhka, joka estää kokemuksen karttumista: lahjakkaat tekijät vaihtavat alaa ennen kuin pääsevät huipulle.

Anna Heinämaa, joka käsikirjoitti Miekkailija–elokuvan, jätettiin kansainvälisen näkyvyyden ulkopuolelle kun elokuva valittiin Golden Globe -ehdokkaaksi ja Oscarien shortlistalle. Tekijöistä vain ohjaaja ja päänäyttelijät lähtivät tuottajien mukaan festivaalireissuun. Annalle teki tiukkaa päästä mukaan myös Jussi-juhlaan, jossa palkitaan vuoden parhaat elokuvat. Onneksi Annalle järjestyi lopulta paikka juhlapöytään ja hän pääsi muiden tekijöiden kanssa lavalle noutamaan palkinnon vuoden parhaasta elokuvasta.

Kaikille näkyvyys ei ole tärkeää. Sen sijaan se, että saa tunnustuksen siitä työstä, jonka on tehnyt, on välttämätöntä

Jos ihminen, jonka päässä ensimmäinen idea on syntynyt, ja joka koko teoksen maailman on luonut, sivuutetaan siinä vaiheessa kun lopullinen teos on valmis, se loukkaa. TV-puolella kirjoittajan asema on parempi kuin elokuvassa, mutta koska suurin osa tekijöistä sukkuloi kummankin taidemuodon parissa, tämä on uhka koko alan kehitykselle. Arvostuksen puutteen taustalla on näkemykseni mukaan se, että kirjoittajan työtä ymmärretään huonosti. Edes kaikki alalla toimivat tekijät eivät tiedä mitä eroa on kirjoittamisella ja käsikirjoittamisella. Sekaannus on ymmärrettävä, sillä kirjoitustaitohan opetetaan kaikille peruskoulussa. Olennainen ero näiden kahden asian välillä on, että käsikirjoittamaan ei opi kirjoittamalla. Sen oppii vain näkemällä tekstinsä ruudulla, näyttelijöiden ja ohjaajan tulkitsemana. Silloin näkee kuinka kamalalta dialogi kuulostaa näyttelijän suussa jos siihen on tungettu liikaa informaatiota. Tai huomaa, kuinka fiksu leikkaaja saksii kerta kerran jälkeen kohtauksista pois ne tylsät jaarittelut, jotka vielä paperilla näyttivät nerokkailta. Miksi kirjoittaa niitä aikaa ja budjettia viemään?

Käsikirjoittaminen ei siis ole pelkkää lahjakkuutta, se on myös koulutuksen, harjoituksen ja kokemuksen tuomaa ammattitaitoa

Tämän me käsikirjoittajat toivoisimme niiden ihmisten ymmärtävän, joiden kanssa yhteistyötä teemme. Sykkeessä olen saanut työskennellä tuottajan ja tilaajan kanssa, jotka ovat sekä luottaneet osaamiseeni, kunnioittaneet näkemystäni että tukeneet minua työssäni. Se on menestyksen kenties tärkein tekijä.

Käsikirjoittaja Petja Peltomaa petja peltomaa,Syke

Petja Peltomaa
Käsikirjoittaja
Yle TV2 ja Areena SYKE, kolmas tuotantokausi 23.3.2016 alkaen

Syke Kuva: Jussi Nahkuri/Yle Kuvapalvelu leena pöysti,Lena Meriläinen,Minka Kuustonen,petja peltomaa,Syke,Tiina Lymi
  • Lämminsydämistä viisautta vinttistudiolta

    Glenda on sympaattinen musikaalimonologi.

    Glenda on eläkeikäinen kähertäjäkoulun käynyt työläisnainen joka päätyi lopulta Hernesaaren telakalle hitsariksi. Päähenkilönsä mukaan nimetyssä Yle Radio 1:n monologimusikaalissa hän kertoo ja laulaa elämästään Helsingin eri kaupunginosissa sekä kohtaamistaan miehistä.

  • Saako vaimolle ostaa lahjaksi vaa’an?

    Pariskunta matkustaa maaseudulle sinetöimään eronsa.

    Minna Puolannon kirjoittamassa kuunnelmassa Pitkän liiton salaisuus pariskunta matkustaa viikonlopuksi maaseudulle Honkamotelliin sinetöimään asumuseronsa.

  • Pakolaiskeskusteluja - radiofoninen dokumentti

    Miten radiofoninen dokumentti syntyy?

    Pakolaiskeskusteluja on radiofoninen dokumentti. Teemu Mäki ja Max Savikangas kertovat, miten heidän teoksensa syntyi ja mistä aineisto siihen on kerätty.