Hyppää pääsisältöön

Puhe kirjallisuuden hyödyistä ärsyttää tutkijaa

Käsi ojentaa kirjaa toiselle kädelle. Kirjan kannessa lukee: Learning to Survive.
Käsi ojentaa kirjaa toiselle kädelle. Kirjan kannessa lukee: Learning to Survive. Kuva: michaklootwiik/Pond5 kirja,self-help

Kirjallisuus ei takaa oikoreittiä todellisten ihmisten ymmärtämiseen. Näin ajattelee kirjallisuudentutkija Maria Mäkelä, joka kritisoi välineellistä lukutapaa. Hänestä kaunokirjallisuus ei taivu self-helpiksi, jonka avulla pyritään vaikkapa ymmärtämään puolison mielenliikkeitä.

Viime vuosina on esitetty useissa yhteyksissä, että kaunokirjallisuuden lukeminen kehittää empatiakykyä ja auttaa ymmärtämään muita ihmisiä. Monet ovat vedonneet varsinkin vaikutusvaltaisessa Science-lehdessä vuonna 2013 julkaistuun tutkimukseen. Sen mukaan oikeanlaisten kirjojen lukeminen kehittää mielen teoriaa eli arkiymmärrystä siitä, että muilla ihmisillä on oma tietoisuutensa, oma mielensä.

Lukemisen puolesta puhuvat tutkimustulokset on otettu pääsääntöisesti ilolla vastaan. Kun esimerkiksi kouluissa ympäri maailmaa on vähennetty kaunokirjallisuuden lukemista, on koettu tarvittavan argumentteja puolustukseksi ja lukemisen tärkeyden oikeutukseksi. Lukeminen on voitu selittää hyödylliseksi toiminnaksi, jolla on katetta ja myönteisiä vaikutuksia; lukemisen on nähty johtavan johonkin konkreettiseen tulokseen.

Mediassa Science-lehden tutkimuksesta on uutisoitu siihen sävyyn, että lukeminen on empatiajumppaa ja mielen treeniä. Kielikuvat siis rinnastavat lukemisen ja pakarapumppaukset. Kyse on tietysti kuntosalibuumista ja siitä, kuinka se näkyy arkikielessä. Nyt kaiken pitää olla fitnessiä, muuten mikään ei ole mitään.

Ennen työpaikkahaastattelua tai sokkotreffejä tulisi lukea Anton Tšehovia tai Alice Munroa.― Ajatus The New York Timesissa

Onpa The New York Timesissa kirjoitettu jopa niinkin, että ennen työpaikkahaastattelua tai sokkotreffejä tulisi lukea Anton Tšehovia tai Alice Munroa. Kirjallisuus kun kuulemma saa sosiaalisesti skarpiksi, coachaa eli valmentaa ja tekee meistä muutenkin parempia ihmisiä.



Kuntopyörää käyttävä nainen lukee kirjaa.
Lukemisesta on puhuttu kuin kuntoilusta. Kuntopyörää käyttävä nainen lukee kirjaa. Kuva: CBIProduction/Pond5 kirja,kuntopyörä,lukeminen

Kirjallisuudentutkija torjuu psykologien tutkimuksen

Kirjallisiin tajunnankuvauksiin erikoistunut kirjallisuudentutkija Maria Mäkelä Tampereen yliopistossa ei hyväksy lukemista välineellistäviä väitteitä sellaisinaan. Hänestä ne ovat sekä liioiteltuja että vääristäviä ja juhlistavat tympeän yksioikoista käsitystä kirjallisuudesta.

Mäkelä kyseenalaisti Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen ja sitä käsitelleen uutisoinnin jo tuoreeltaan vuonna 2013 filosofien Niin & näin -lehdessä, ja nyt hän on vieraillut Yle Radio 1:n Kirjakerhossa. Ohjelma on kuunneltavissa tämän artikkelin lopussa ja Yle Areenassa: Opettaako kaunokirjallisuuden lukeminen sittenkään ymmärtämään muita ihmisiä?

Kasvokuva kirjallisuudentutkija, narratologi Maria Mäkelästä.
Kirjallisuudentutkija Maria Mäkelä. Kasvokuva kirjallisuudentutkija, narratologi Maria Mäkelästä. Kuva: (c) Jonne Renvall 2016 / University of Tampere kirjallisuudentutkija,maria makela,maria mäkelä

Mäkelän kritisoima tutkimus on sosiaalipsykologinen, ja sen taustalla ovat Emanuele Castano ja David Comer Kidd. He asettivat tutkimuksessaan kolme verrokkiryhmää lukemaan erilaisia tekstejä ja testasivat lukemisen jälkeen osallistujien kykyä lukea toisten ihmisten tunnetiloja.

Toisten tunnetilojen ymmärtämistä selvittäneissä testeissä menestyivät parhaiten korkeakirjallisuuden lukijat.

Yksi verrokkiryhmä luki asiatekstejä, toinen populaarikirjallisuutta ja kolmas niin sanottua korkeakirjallisuutta. Toisten tunnetilojen ymmärtämistä selvittäneissä testeissä menestyivät parhaiten korkeakirjallisuuden lukijat. He esimerkiksi tunnistivat totuudenmukaisimmin, millaisia tunnetiloja valokuvissa nähdyt ihmiset edustivat, ja tiesivät, miten erilaisissa sosiaalisissa skenaarioissa tulisi toimia.

Mäkelästä Castanon ja Kiddin testit eivät riitä todentamaan, että korkeakirjallisuuden lukeminen kehittäisi empatiakykyä ja tekisi lukijoistaan muutenkin parempia mallikansalaisia. Hän huomauttaa, että jo testin lukemisasetelma on taiteentutkimuksen näkökulmasta kummallinen: testiin osallistujat lukivat annettuja tekstejä vain muutaman minuutin ajan, vaikka kaunokirjallisuuden lukemisen pitäisi olla huomattavasti pitkäjännitteisempää.

Tyttö lukee kirjastossa
Kuvassa käynnissä mielen jumppa – ajan kielikuvia käyttääksemme. Tyttö lukee kirjastossa Kuva: Shuttestock/Stokketee kirja,kirjasto,lukeminen,tyttö lukee

Itse testit puolestaan eivät edusta todellisia sosiaalisia tilanteita, Mäkelä toteaa. Tunnetilojen lukeminen valokuvista on vielä eri asia kuin todellisen ihmisen ymmärtäminen, ja kun testiin osallistujan on tullut kielentää, miten hän toimisi erilaisissa skenaarioissa, kielennykset voivat olla kaukana siitä, kuinka osallistuja todellisuudessa toimisi.

– Niin kuin tiedämme lastenkasvatuksesta, ei se, mitä sanot, vaan se, miten teet, on tärkeää, Mäkelä selventää.

Hyödytöntä vai hyötyä?

Maria Mäkelä hahmottaa kirjallisuuden Oscar Wilden tavoin hyödyttömäksi ja itseisarvoiseksi. Toisaalta hän tiedostaa myös asian kääntöpuolen ja antaa arvoa esimerkiksi opetushankkeille, joissa lääkäriksi opiskelevat ovat lukeneet kaunokirjallisuutta ja kokeneet siten lähestyvänsä ihmisiä.

Mäkelä ei ole ainoa, jota kammottavat hyötyajattelu ja kirjallisuuden tai taiteen sekä jumpan rinnastaminen. Kun taiteeseen on alettu yhdistää yhä enemmän hyötynäkökulmia esimerkiksi taiteen hyvinvointivaikutuksia esillä pitämällä, monet ovat käyneet hyvinvointipuhetta vastaan. Esimerkiksi teatteriohjaaja Jussi Sorjanen on tunnetusti kärjistänyt kolumnissaan, että taidekenttä muuttuu sosiaali- ja terveyslaitoksen sivukonttoriksi. Se ei häntä miellytä.

Kaikki hyöty ei ole banaalia tai pahasta.

Yksimielisyyttä lukemisen hyödyistä tai hyödyttömyydestä ei tietenkään ole olemassa – ei edes taiteen- ja kirjallisuudentutkimuksen kentällä. Esimerkiksi kansainvälisesti hyvin tunnettu ja yhteiskunnallisesti suuntautunut kirjallisuustieteilijä Terry Eagleton on todennut teoksessaan Kirjallisuusteoria, että kirjallisuutta ei tarvitse hahmottaa hyödyttömäksi. Hän antaa ymmärtää, että hänestä esteetikoiden tapa yhdistää sana hyöty lähinnä klemmareihin ja hiustenkuivaajiin on lähinnä huvittava. Kaikki hyöty ei ole banaalia tai pahasta.

Konkarilääkärit muistelevat.
Lääkäriksi opiskelevat lukevat kaunokirjallisuutta ymmärtääkseen potilaitaan paremmin. Konkarilääkärit muistelevat. Kuva: Yle kandit,kandit 2014,lääkäri

Kirjallisuuden hyötyjen puolelle asettuu myös vaikutusvaltainen kirjallisuudentutkija Lisa Zunshine. Hän on argumentoinut jo ennen Castanon ja Kiddin tutkimusta, että luemme kaunokirjallisuutta kehittääksemme mielen teoriaa. Koska kirjallisuudella on kyky asettua toisten asemaan, meillä on kirjallisuudesta opittavaa.

Tajunnankuvaukset eivät kata koko mieltä

Maria Mäkelä pitää Lisa Zunshinen ajatusta kaunokirjallisuudesta mielen teorian kehittäjänä kiinnostavana mutta ongelmallisena. Hänestä kirjallisuudella ei ole edes mahdollisuutta toisten tajuntaan sukeltamiseen, sillä tajunnankuvaukset ovat aina kielennettyjä, eikä tajunnassa tai mielessä ole kyse vain kielestä. Siksi myös kirjallisuuden kyky treenata mielen teoriaa on rajallinen.

– Kaikki tajunnan sisältö tai näennäisesti kaikki tajunnan sisältö muutetaan kieleksi kaunokirjallisuudessa. Todella monet erilaiset tuntemukset ja aistimukset ahdetaan yhden kanavan eli kielen kautta, Mäkelä sanoo.

Kirjallista tajunnankuvausta lukiessamme luemme tajunnan sanallistusta.

Intuitio, ristiriitaiset poukkoilevat tunteet, limittäiset aistihavainnot, muistojen kietoutuminen ajatuksiin tulevasta ja monet muut mielen tai tajunnan prosessit eivät ole tarkasti sanallistettavissa. Usein käykin niin, että sanoilla tulee kuvanneeksi jotain aivan muuta kuin todellisuudessa mielessä koettua.

– Aina silloin, kun mielen kielellistäminen tapahtuu, on myös vääristelyn ja estetisoinnin mahdollisuus. Tyypillinen moderni romaanihenkilö kerronnallistaa valtavasti omaa mieltään ja saa sen kuulostamaan juhlavammalta, tekee itsestänsä mielenkiintoisen, Mäkelä sanoo.

Piirros kasvoista. Tekijä: Bell, Charles. Essays on the Anatomy of Expression in Painting; The muscles of the face.
Mitä hänen mielessään liikkuu? Kuvitusta Charles Bellin kirjassa Essays on the Anatomy of Expression in Painting (1806). Piirros kasvoista. Tekijä: Bell, Charles. Essays on the Anatomy of Expression in Painting; The muscles of the face. Kuva: CC BY / University of Edinburgh kasvot,piirros,pää

Kirjallista tajunnankuvausta lukiessamme luemme siis tajunnan sanallistusta, ja todelliset tajunnat jäävät saavuttamattomiksi. Mäkelä onkin itse käyttänyt termin tajunnankuvaus lisäksi nimitystä "kirjoitettu mieli", joka korostaa kirjoituksen mieltä ja tajuntaa tuottavaa roolia. Kyse ei ole jonkin todellisen mielen kuvauksesta, vaan mielen luomisesta.

Jos nyt kuitenkin lukisimme

Kehitti kaunokirjallisuus mielen teoriaa tai ei, kaunokirjallisuudessa mielellä ja tajunnankuvauksella on joka tapauksessa keskeinen rooli. Vaikka kirjallisuuden kyky asettua toisten sisäiseen elämään on rajallinen, asettumista joka tapauksessa ilmenee. Sitä tuskin voi kiistää kukaan.

Itse uskon, että kirjallisuus voi opettaa meitä huomaamattamme. Sen sijaan välineellinen, väkinäinen lukutapa ei välttämättä johda mihinkään. Jos lukisin vain ymmärtääkseni ystäviäni paremmin, lukisin mielestäni väärin perustein – ja muutenkin ystävien ymmärtämiseksi tuloksellisempaa taitaisi olla hankkiutua tekemisiin ystävien itsensä kanssa.

Leo Tolstoin Anna Karenina -romaanin nimihenkilö Aleksei Mikhailovich Kolesovin maalauksessa.
Leo Tolstoin Anna Karenina lukee niin kirjoja kuin ihmisiäkin, mutta hänen aviomiehensä Aleksei Aleksandrovitš lukee vain kirjoja. Tälle on mahdotonta eläytyä Annan tunteisiin ja sisäiseen elämään. Aleksei Mikhailovich Kolesovin maalaus. Leo Tolstoin Anna Karenina -romaanin nimihenkilö Aleksei Mikhailovich Kolesovin maalauksessa. Kuva: National Museum of Warsaw, Wikimedia CC PD anna karenina,maalaus,nainen


Aiheeseen liittyvää

Yle Uutiset 5.10.2013: Tutkimus: Hyvä kirjallisuus kehittää kykyä ymmärtää muita ihmisiä

Helsingin Sanomat 8.1.2015: Kannattaa lukea fiktiota – etenkin korkeakirjallisuus lisää empatiakykyä

The New York Times 3.10.2013: For Better Social Skills, Scientists Recommend a Little Chekhov


Kuuntele Kirjakerho: Opettaako kaunokirjallisuuden lukeminen sittenkään ymmärtämään muita ihmisiä?
Haastateltavana kirjallisuudentutkija Maria Mäkelä, toimittajana Jani Tanskanen.


Aiheeseen liittyvät Spotify-vinkit


CC-kuvat

Piirros kasvoista Charles Bellin kirjassa Essays on the Anatomy of Expression in Painting (1806).
Kuva: University of Edinburgh, CC BY.

Aleksei Mikhailovich Kolesovin maalaus.
Kuva: National Museum of Warsaw, Wikimedia, CC PD.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

Aika yksipuolinen käsitys kaunokirjallisuudesta ja sen lukemisen "hyödyllisyydestä".
Tässä lähestyttäneen kaunokirjallisuutta 50-luvun uuskritiikin ja myöhemmän postmodernismin arvotyhjiön kautta. Väitän, että kaunokirjallisuudella on muutakin kuin esteettistä tehtävää. Uskon, että lukemalla kaunokirjallisuutta voi saada kielen kautta sellaisia sijaiskokemuksia oman maailmansa ohi ja yli, että ne voivat tehdä ihmisestä jopa "paremman", lisäävät empatiaa ja elämän ja ihmisen ymmärtämistä. On monenlaista kaunokirjallisuutta akselilla esteettinen - moraalinen.

Lähettänyt käyttäjä

Olipahan hieno ja kerrankin ajatuksia herättävä kirjallisuuskeskustelu! Lisää tällaista radioon, kiitos.
Edelliseen kommenttiin sen verran, että mielestäni keskustelussa nousi mainiosti esiin, miten juuri kaunokirjallisuus kykenee avaamaan näkökulman, moniäänisyyden ja jopa "väärin lukemisen" aspekteja arkidiskurssissamme. Eli kirjallisuus kyllä opettaa analyyttista ajattelemista, kuten filosofiakin. Parempaa ihmistä se ei kai kuitenkaan uskalla luvata ;)

Lähettänyt käyttäjä

Kirjallisuuden tärkeä tehtävä on välittää kulttuurisia merkityksiä ja kielen taitoja lukijalle. Mitä paremmin kirjailija ymmärtää kulttuuria ja osaa sen ilmaista kielellisesti, sitä paremmin merkitykset välittyvät lukijalle. Korkeakirjallisuudessa usein näin on. Kirjallisuuden tehtävä on myös antaa puuduttavan arjen ilmiöille esteettisiä merkityksiä, niitä me kaikki tarvitsemme jaksaaksemme. Ihailen suuresti kirjailijoita joilla on hyvä ihmistuntemus, mutta heidän asiantuntemuksensa on subjektiivista. Psykologian ja sosiaalitieteiden tutkimuskirjallisuus ei ole erityisen mielenkiintoista luettavaa, koska arkiset tosiasiat eivät juurikaan kiinnitä huomiota. Persoonallisuutta ei voida muuttaa sen enempää kirjoittamalla kuin lukemallakaan. Sen sijaan kirjallisuus antaa kielellisiä välineitä ajatella, käsitellä ja ilmaista kaikkea sitä mitä itsekukin on, miksi on elämänsä aikana kasvanut. Empatiakyky ei kasva lukemalla, sen sijaan empatian kielellisen ilmaisun taito voi kohentua kieltä oppimalla. Edellytyksenä on että sitä empatiakykyä on olemassa, että siihen on varhaislapsuudesta saakka kasvanut. Persoonallisuutta ei voi ostaa eikä vaihtaa.

  • Kuntavaalit 2017, puheenjohtajatentti.

    Onko sinun tasa-arvosi sama kuin minun tasa-arvoni?

    Kuntavaaliehdokkaiden puheet puhetaidon tutkijan puntarissa

    Maailma näyttää erilaiselta eri maailmankatsomuksista katseltuna. Tasa-arvo ei tarkoita samaa asiaa kokoomuksen, keskustan, vasemmiston tai feministisen puolueen ehdokkaille. Äänestäjä hämmentyy, kun ideologialtaan täysin vastakkaisten puolueiden ehdokkaat kertovat kannattavansa samoja asioita, vaikka perimmiltään sanojen sisältö onkin eri puolueille erilainen.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Aleksandra Mirolybov-Nurmela hymyilee kuvassa ja katsoo yläviistoon. Kuvan vasemmassa yläreunassa valkoinen Vaakakapina-leima.

    Liikunnanopettaja aiheutti ikuiset arvet: "Häpeä kulkee vahvasti mukanani"

    Aleksandra Mirolybov-Nurmela opettelee arvostamaan itseään.

    “Telinevoimistelutunnilla opettaja asetteli koko luokan ympärilleni katsomaan, kuinka tämä lihava lapsi yrittää hypätä pukin yli. Minä epäonnistuin joka kerta ja tömähdin siihen keskelle. Samaa nöyryytystä opettaja jatkoi kaikilla liikuntatunneilla."

  • Pietari K ja grafiikkaa

    Putoanko minä? Olen lukenut 1920-luvun tyttökirjoja ahdistukseen

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

    Keskiluokkaa ahdistaa, sillä nykyään edes koulutus ei takaa hyvää työpaikkaa ja palkkaa. Luen 1920-luvun tyttökirjoja, joissa on jotain tuttua. Niistä näkyy, että yhteiskunnallisilla luokka-asemilla leikittely on mahdollista ainoastaan rikkaille. Downshiftaaminen oli tuttu ilmiö jo viime vuosisadan alussa. Lue kirjaessee tai kuuntele podcast täältä!

  • Martti Lutherin patsas

    Miksi Martti Luther vihasi juutalaisia?

    Luther oli antisemitisti

    Uskonpuhdistaja Martti Lutherin elämän pimeisiin puoliin kuuluu hänen suhtautumisensa juutalaisiin. On vaikea ymmärtää ja hyväksyä, että armosta ja armeliaisuudesta saarnaava ihminen on kirjoittanut kirjan Juutalaisista ja heidän valheistaan – kirjan, jossa kehotettiin polttamaan ja karkottamaan juutalaiset.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Pietari K ja grafiikkaa

    Haiseeko täällä havu vai biokaasu? Luontokirjojen skitso historia

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

    Metsä on äiti, kultakauden maalaustaidetta ja sibeliaanista sinfoniaa. Skitsoa kyllä, metsä merkitsee suomalaisille myös talouden pohjaa, biokaasun ja sellun tuoksua. Ilmastonmuutoksen takia luontosuhdetta on kuitenkin pakko muuttaa. Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

  • Kollaasi kuvia elokuvasta Viimeinen elokuva (1971).

    Viimeinen elokuva ja Texasville: Teemalauantain jäähyväiset kanavapaikalle 7

    Peter Bogdanovichin elokuvakaksikko la 22.4. kello 20–24.

    Peter Bogdanovichin mestariteos The Last Picture Show eli Viimeinen elokuva ja sille parikymmentä vuotta myöhemmin tehty jatko-osa Texasville esitetään Teemalauantaissa komeana double billinä 22.4.2017 kello 20–24. Samalla jätetään Jeff Bridgesin, Cybill Shepherdin ja Timothy Bottomsin seurassa jäähyväiset kanavapaikalle 7. Teemalauantait jatkavat 29.4. uudella kanavapaikalla numero 5.

  • Pietari Kylmälä ja hevosaiheista grafiikkaa

    Maalta kaupunkiin, kopotikop! Näin hepasta tuli teinien terapeutti

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele se podcastina täältä

    Kannattaa mennä ratsastustallille jos haluaa oppia jotain siitä, miten selviydytään “uuden työn” joustavassa ja tunneherkässä maailmassa. Tallilla hevoset ja nuoret naiset ratkovat sosiaalisen elämän monimutkaisia pulmia ja terapoivat toisiaan. Ennen hevonen veti tukkia metsässä ja teki sankaritekoja rintamalla, nykyään se seurustelee, reflektoi itseään ja käyttää kannettavaa elektroniikkaa. Lue kirjallisuusessee tai kuuntele se podcastina täältä!