Hyppää pääsisältöön

Ihminen joka katosi

Juha Hurme
Juha Hurme Juha Hurme Kuva: Yle/Jyrki Valkama juha hurme

Taide kertoo usein terävämmin kuin uutiset. Tai vähintäänkin taide auttaa meitä ymmärtämään paremmin uutisia.

Franz Kafkan sata vuotta vanha, keskeneräiseksi jäänyt romaanikäsikirjoitus Mies joka katosi, myös nimellä Amerikka tunnettu, on sellainen teos. Se on maahanmuuttajan tarina. Kafkan kaikki kolme yritystä romaaneiksi jäivät kesken. Nykylukijan näkökulmasta tämä keskeneräisyys tekee niistä valmiita. Miehen katoaminen on totaalista, kun hänestä kertova tarinakin murenee ja haihtuu hänen
jalkojensa alla.

Kadonnut mies ei ole vielä mies ensinkään, hän on 15-vuotias lapsi Karl Rossman Prahasta, joka sinkoutuu yksinäisenä siirtolaisena Amerikan Yhdysvaltoihin. Karl Rossmannin katkonainen taival kuvitteellisessa Amerikassa on jyrkästi aleneva.

Alaluisuun saadaan vauhtia nostamalla lähtölavaa: Kafka kieppaa koulupoikansa aluksi huipulle törmäyttämällä hänet Amerikan‐setään, todelliseen suurkapitalistiin, jo New Yorkin tulliselvityksessä.

Pieninkin etikettivirhe on anteeksiantamaton

Parhaat piirit edustavat jonkinlaista abstrahoitua eläimellisyyttä, jossa äärimmäinen julmuus ja saaliintavoittelu on muotoutunut ulkopuolisille (joihin lukija kuuluu Rossmannin kaverina) käsittämättömäksi peliksi loukkaamattomine sääntöineen.
Pieninkin etikettivirhe on anteeksiantamaton, ja siitä seuraa osakkaiden näkökulmasta ankarin mahdollinen rangaistus: peruuttamaton ulosajo.

Karl Rossman romahtaa heti järjestelmän pohjalle. Muutos on niin raju ja äkillinen, että lukijalla menee tovi koko asian ymmärtämiseen. Kontrolloimaton, turvaverkoton syöksy on mahdollinen, koska Kafkan Amerikassa ei ole jäljellä
keskirakennetta laisinkaan, systeemi on syöpynyt sisältä ontoksi. Tällaisessa rakennelmassa voi otteen kirvottua vain pudota, ainoa olemassa oleva suunta imee g‐voimilla alaspäin.

Pohjan laatu osoittautuu pettäväksi. Korkeat ihanteensa ja elämänuskonsa säilyttävä Karl Rossmann uppoaa joka askeleella syvemmälle yhteiskunnalliseen liejuun, joka koostuu työn näännyttämistä siirtolaisista, alkoholisteista, pikkurikollisista,
prostituoiduista ja kerjäläisistä. Kurjistuva, kuhiseva massa on ahnas, hikinen ja törkyinen, maaperää allaan mädättävä ja omaa suotaan syventävä. Tämän varsinaisen paarialuokan pikkupomot – poliisit, vahtimestarit, paikallispoliitikot –ovat erottamattomasti samassa imussa mukana, ihmisen funktionsa menettäneitä variksenpelättejä hylkymailla.

Kafkaa lukiessani huomaan olevani ahdistunut ja hymyssä suin

Siinä maahanmuuttoa Kafkan malliin. Maailmankirjallisuutta tästä konseptista syntyy siten, että kuvaus on kauttaaltaan vastaansanomattoman ja omaperäisen huumorin sekä salaperäisen runollisuuden kyllästämää. Kafkaa lukiessani huomaan olevani ahdistunut ja hymyssä suin. Siinä olotilassa on jotain viehättävää, se tuntuu elämältä.

Käsikirjoitusnippu päättyy jopa tässä yhteydessä merkilliseen katkelmaan värväystilaisuudesta, eräänlaisesta pakolaisten vastaanottokeskuksesta, jossa haetaan duunareita Oklahoman Ulkoilmateatteriin.

"Oklahoman suuri teatteri kutsuu teitä. Se kutsuu teitä vain tänään, vain kerran! Ken nyt laiminlyö tilaisuuden, menettää sen ainiaaksi! Ken ajattelee tulevaisuuttaan, kuuluu meidän joukkoomme! Jokainen on tervetullut! Ken haluaa tulla taiteilijaksi,ilmoittautukoon! Tämä on teatteri, joka tarvitsee jokaista, jokaista paikallaan! Onnittelemme nyt jo jokaista, joka on päättänyt liittyä tähän teatteriin; mutta kiiruhtakaa, jotta teidät ennätetään ottaa vastaan ennen puoltayötä! Kello kahdeltatoista suljetaan eikä sen jälkeen enää ole mahdollisuutta! Kirottu se, joka ei meitä usko!”

Karl Rossman jonottaa muiden nälkäisten ja työttömien seassa ja saa firman surkeimman homman tekniikan ryhmästä. Karl ei pysty todistamaan henkilöllisyyttään, joten hänet kiinnitetään nimellä Neekeri, joksi häntä on kutsuttu edellisessä pätkätyöpaikassaan.

Sinne jonnekin hän häipyy ja häviää, oman epäonnensa nojassa…

Armotonta menoa! Niin sepitteessä 1916 kuin todellisuudessa 2016.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

Katselin tv-jutun, jossa J H oli vieraana. Innostuin hänen elinikäisestä tiedeinnostuksestaan, joka on rivannut myös minua. Kafkaa en ole lukenut aikoihin. Oma tajunnanvirtani oli pitkään sinänsä jo riittävän kuriton. Jonkinmoinen mietiskely ja välillä hillitön ryyppääminen ym. riippuvuudet ovat auttaneet suuntaamaan päähuomion ulkomaailman toilailuihin, jossa kafkamaisuus todella hillitöntä. Kaikki näyttävät olevan oivallisia vallankäyttäjiä muiden elämän hallitsimisessa. Katastrofeihin päätyneet kieltolait ja huumesodat eivät opeta näköjään mitään ja meno jatkuu.
Luonnontieteet ja matematiikka eivät ole "mittään" Vain tykkäämiset ja teleologiaan perustuvat mielipiteet painavat. Kovin moni vakuuttaa syvällä äänellä, että tekniikka ei meitä ainakan pelasta. Kuitenkin huikeita innovaatioita julkistetaan päivittäin. Ideoista ei ole todellakaan puutetta. Kampittajien takia päästään vain liian hitaasti liikkeelle.

  • Kuntavaalit 2017, puheenjohtajatentti.

    Onko sinun tasa-arvosi sama kuin minun tasa-arvoni?

    Kuntavaaliehdokkaiden puheet puhetaidon tutkijan puntarissa

    Maailma näyttää erilaiselta eri maailmankatsomuksista katseltuna. Tasa-arvo ei tarkoita samaa asiaa kokoomuksen, keskustan, vasemmiston tai feministisen puolueen ehdokkaille. Äänestäjä hämmentyy, kun ideologialtaan täysin vastakkaisten puolueiden ehdokkaat kertovat kannattavansa samoja asioita, vaikka perimmiltään sanojen sisältö onkin eri puolueille erilainen.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Aleksandra Mirolybov-Nurmela hymyilee kuvassa ja katsoo yläviistoon. Kuvan vasemmassa yläreunassa valkoinen Vaakakapina-leima.

    Liikunnanopettaja aiheutti ikuiset arvet: "Häpeä kulkee vahvasti mukanani"

    Aleksandra Mirolybov-Nurmela opettelee arvostamaan itseään.

    “Telinevoimistelutunnilla opettaja asetteli koko luokan ympärilleni katsomaan, kuinka tämä lihava lapsi yrittää hypätä pukin yli. Minä epäonnistuin joka kerta ja tömähdin siihen keskelle. Samaa nöyryytystä opettaja jatkoi kaikilla liikuntatunneilla."

  • Pietari K ja grafiikkaa

    Putoanko minä? Olen lukenut 1920-luvun tyttökirjoja ahdistukseen

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

    Keskiluokkaa ahdistaa, sillä nykyään edes koulutus ei takaa hyvää työpaikkaa ja palkkaa. Luen 1920-luvun tyttökirjoja, joissa on jotain tuttua. Niistä näkyy, että yhteiskunnallisilla luokka-asemilla leikittely on mahdollista ainoastaan rikkaille. Downshiftaaminen oli tuttu ilmiö jo viime vuosisadan alussa. Lue kirjaessee tai kuuntele podcast täältä!

  • Martti Lutherin patsas

    Miksi Martti Luther vihasi juutalaisia?

    Luther oli antisemitisti

    Uskonpuhdistaja Martti Lutherin elämän pimeisiin puoliin kuuluu hänen suhtautumisensa juutalaisiin. On vaikea ymmärtää ja hyväksyä, että armosta ja armeliaisuudesta saarnaava ihminen on kirjoittanut kirjan Juutalaisista ja heidän valheistaan – kirjan, jossa kehotettiin polttamaan ja karkottamaan juutalaiset.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Kollaasi Teema(n)lauantaiden loppukevään 2017 ohjelmistosta.

    Rolling Stones, Nick Cave, Ella Fitzgerald, Kent, Coenin veljekset, Wong Kar-wai... Teeman loppukevään lauantai-illoissa on runsaasti musiikkia

    Teemalauantait ja musiikkidokumentit 29.4.–3.6.

    Vierivät kanavat eivät sammaloidu: Teemalauantait muuttavat kanavapaikalle 5 ja saavat seuraa musiikkidokumenteista. Joskus koko ilta on musiikkia, joskus dokumenttia ja elokuvaa, useimmiten kaikkea tätä. Uuden ajan avaa The Rolling Stones. Ohjelmistossa mm. Nick Cave: 20 000 päivää maan päällä, Coenin veljesten Inside Llewyn Davis, muoti- ja museomaailman kuvaus Toukokuun ensimmäinen maanantai, kaksiosainen dokumentti Kent-yhtyeen jäähyväisistä, dokumentti sata vuotta sitten syntyneestä Ella Fitzgeraldista, Shirley Clarken jazzklassikko Ornette: Made in America, Gene Tierney technicolor-väreissä... Entistä musiikkipitoisemmat lauantai-illat Teemalla alkavat jo kello 20.

  • Salatut museot

    Vetoomus pienten museoiden puolesta - niissä on menneisyys ja tulevaisuus!

    Mitä Minna Joenniemi oppi Salatuista museoista

    Onneksi muovikasseille ja lastenvaunuille on museonsa. Minna Joenniemi pääsi tapaamaan keräilijäpersoonia, joiden itse tehtyjä museoita ilman Suomi olisi tuhannesti tylsempi maa. Mutta miten näiden villien museoiden tulevaisuudessa käy? Virallisella museomaailmalla olisi aihetta ottaa niistä oppia.