Hyppää pääsisältöön

Kentalan Bach tanssii Kaustisen tapaan

Mitä tapahtuu kun J.S. Bachin sooloviulu-Partitat yhdistetään kaustislaiseen kansanmusiikkiin? Kreeta-Maria Kentalan uudella levyllähän se tapahtuu! Laajasti opiskellut, parhaisiin barokkiviulisteihimme lukeutuva Kentala asuu Kaustisilla ja on kummankin vanhempansa puolelta pelimannisukua. Hänellä on siis suora kosketus sekä Bachiin että kaustislaiseen kansanmusiikkiin—ja jos jossain, hänessä ne vain odottivatkin yhdistymistään.

cd-levyn kansi CD-levyt

Kentala punoo levyllä Bachin d-molli- ja E-duuripartitat yhteen kansansävelmien kanssa. Siirtymät yhdestä toiseen ovat saumattomia: kansanmusiikki tuntuu lähentyvät Bachia ja Bach kansanmusiikkia.

Bachissa soittaja jää helposti jumiin yksityiskohtiin, pelimannimusiikissa on taasen ”virtaavuutta ja laveutta”. Aivan kuin Kentala itse levytekstissä toteaa, kaustislaisesta kansanmusiikista ”tulee mieleen jokilaakson avara maisema, jokea ympäröivät pello ja kallioiset metsät. Bachin musiikki taas on täynnä nerokkaasti auki krijoitettuja, polveilevia sointuja sekä pieniä ja niin uskomattoman hienoja koristeellisia yksityiskohtia, että niitä selvitellessä saattaa jäädä laajempi näkymä näkemättä”.

Kentalan näpeissä Bach alkaa tanssahdella kansantanssien rytmeihin; ja kansanmusiikin ”halaki, poikki ja pinhon” -meiningin sijaan keskipohjalaiset sävelmätkin heräävät hienoihin, aistikkaihin yksityiskohtiin. Bachin Partitathan ovat raffinoituja versioiti aikansa suosikkitansseista, joten lähentymisellä ja vuorovaikutuksella on pohjaa.

Johann Sebastian Bachin musiikille tekee ylipäätään hyvää tietty musikanttius. Bachin musiikki syntyi musiikkikulttuurissa, jossa sävellykset palvelivat muusikkoa eikä päinvastoin. Kreeta-Maria Kentala tekee Bachin Partitojen ja kaustislaisen kansanmusiikin yhteiselon helpoksi ja hedelmälliseksi eikä naittaminen ole karhunpalvelus kummallekaan—päinvastoin. Lopputulos on erinomainen sekä taiteellisesti että silkan raikkautensa ja elämänilonsa puolesta!

”Side by side”. - J.S. Bach: Partitat d-molli ja E-duuri, BWV 1004 ja 1006. Kaustislaisia kansansävelmiä ja Arto Järvelän, Wiljami Niittykosken sekä Konsta Jylhän sävellyksiä. - Kreeta-Maria Kentala, barokkiviulu. (Alba, ABCD 388)

Kuuntele Uudet levyt 15.4.2016, toimittajana Ville Komppa.

  • Romanttisten pianokonserttojen hehkua

    Levyarvio

    Hyperion-levymerkin klassisen ja romanttisen pianokonserton kokoelmasarjat löytävät tiensä aika ajoin myös Uusiin levyihin. Piano on tavannut olla säveltäjien omin soitin ja pianokonsertot sen myötä säveltäjiensä henkilökohtaisimpia teoksia. Uusimmalla levyllä romanttisten konserttojen sarjassa esiin pääsee kolme myöhäisromanttisen hehkuvaa konserttoa, säveltäjinään Amy Beach, Cécile Chaminade ja Dorothy Howell.

  • Saksofonin supertähden täydellistä lasitaidetta

    Levyarvio

    Australialaisen saksofonistin Amy Dicksonin uudella soololevyllä Philip Glassin puhtoinen sointipinta kohtaa yhden aikamme hienoimmista solisteista. Siloitellusta lopputuloksesta huolimatta – tai ehkä juuri sen myötä – Dickson tarjoilee Glassia aidosti virtuoosisella tavalla amerikkalaisminimalistin musiikin todellista syvyyttä kosketellen.

  • Hieno ranskalais-englantilainen wieniläisklassikko Georges Onslow

    Levyarvio

    Musiikinhistoriaa on totuttu kirjoittamaan suurena tarinana, jossa yksi suurmies ojentaa kapulan seuraavalle. Klassisen musiikin käsite on itsessään syntynyt juuri näin: 1800-luvulla Saksassa sai vallan ajatus musiikinhistoriasta eräänlaisena kehityskertomuksena, joka huipentui Wienissä vuosisadan vaihteessa Haydnin, Mozartin ja Beethovenin musiikissa. Heidän työnsä nostettiin klassikkoasemaan, ja niinpä näiden wieniläisklassikkojen musiikissa tiivistyy ajatus siitä, mitä klassinen musiikki on.

  • Kuivan asiallinen äänitys pilaa muuten hyvän Bartók-levyn

    Levyarvio

    Pianisti Cédric Tiberghien lukeutuu moderneihin nykypianisteihin, jotka liikkuvat sujuvasti klassisen perusrepertuaarin laidalta toiselle. Hänen tuore levytyksensä Béla Bartókin rapean modernistisista pianoteoksista voisi olla yksi hienoimpia tapauksia miesmuistiin, ellei äänitys olisi lipsahtanut tavanomaisesta kuivan ja arkisen puolelle. Levy on lähinnä välttävä dokumentti Tiberghienin upeasta pianotaiteesta.