Hyppää pääsisältöön

Nacho Duato: Liikkeen alkuperä on aina musiikissa

Bach. Forms of Silence and Emptiness. Kuva: Photo © Sakari Viika Suomen Kansallisbaletti

Kansallisbaletin kevään viimeinen ensi-ilta 7. toukokuuta 2016 on espanjalaissyntyisen, Berliinin valtionbaletin taiteellisen johtajan Nacho Duaton J. S. Bachin musiikkiin tehty BACH. Forms of Silence and Emptiness. Bachin kunniaksi tehdyn teoksen ensi-ilta oli 17 vuotta sitten Weimarissa ja se sai vuonna 2000 arvostetun Benois de la dance -palkinnon.

Teoksen keskushenkilö on säveltäjä Johann Sebastian Bach. Peruukkipäinen mestari luo musiikkia tanssijoilla, jotka muuttuvat säveltäjän käsissä erilaisiksi instrumenteiksi.

Koreografi Nacho Duato on värikäs persoona. Hän ei välitä haastatteluista ja puhuu mieluummin itsestään kuin töistään. Merkittävimmät työnsä Duato teki koreografina Nederlands Dans Teatherissa. Oltuaan kymmenen vuotta Compania Nacional de Dancan taiteellinen johtaja Madridissa, Duatolle nousi seinä vastaan ja hän joutui eroamaan. Vuonna 2011 Duato siirtyi Pietariin ja kolme vuotta myöhemmin hän tuli Berliinin.

Duaton tietty rämäpäisyys tunnetaan tanssin kentällä. Siitä huolimatta hän on yksi merkittävimmistä tämän ajan balettikoreografeista. Juuri ennen Helsingin ensi-iltaa Duatolla oli hetki aikaa haastatteluun:

Koreografi Nacho Duato Nacho Duato

Mitä Bach merkitsee sinulle?
- Bach on tietysti yksi kaikkien aikojen suurimmista säveltäjistä. En ole luonnollisestikaan tavannut häntä, vaikka välillä tuntuu kuin hän olisi ystäväni. Tässä teoksessa vaikeinta oli valita oikea musiikki. Siihen meni vuosi. Halusin kunnioittaa Bachia - oikeastaan kuvittelin, että keskustelin hänen kanssaan. Uskon käyttäneeni teoksessa musiikkia, jonka hän olisi antanut minulle käyttööni. Vähän kyllä epäröin työntää omat likaiset käteni niin kauniisiin, lähes täydellisiin sävellyksiin. Mutta olen koreografi, jolle liikkeen alkuperä on aina musiikissa. Jos en täysin uppoa musiikkiin, en rydy tekemään siihen koreografiaa. Jokainen askel, jokainen idea lähtee musiikista.

Oikeastaan kuvittelin, että keskustelin Bachin kanssa.
Bach. Forms of Silence and Emptiness Kuva: Photo © Sakari Viika Suomen Kansallisbaletti

Soitatko itse jotakin instrumenttia?

Kun olin pieni, soitin pianoa. Minulla on hyvin suuret kädet ja äitini ajatteli, että piano sopisi minulle, mutta olin aivan liian levoton istumaan kahdeksan tuntia nuottien äärellä. Siksi antauduin tanssille, koska hyperaktiivisella lapselle tanssi oli sopivampi laji. Kun tanssiessa pääsi riehumaan, väkisinkin väsyi ja oli pakko mennä nukkumaan.

Jos voisin syntyä uudelleen, haluaisin olla muusikko.
Soitan nykyisin kitaraa, mutta niinhän kaikki espanjalaiset tekevät. Osaan lukea musiikkia, se on ensirakkauteni ja musiikin takia olen koreografi. Jos voisin syntyä uudelleen, haluaisin olla muusikko. Ehkä kapellimestari, ehkä oopperalaulaja, mutta en koreografi!

Tämä teos vaatii tanssijoilta musikaalisuutta. Saatko sitä aina?
- Siinäpä se ongelma on, en aina saa sitä. Eikä kyse ole pelkästään musikaalisuudesta vaan virtuositeetista. Tässä teoksessa se ei näy samalla tavalla kuin perinteisessä klassisessa baletissa, jossa on piruetit, tour en l’airit, koko se tekninen puoli. Nyt en halua näyttää niitä. Haluan tarjota yleisölle tunteita, aistimuksia, musikaalisuutta. Tietysti, jos perustekniikka ei ole hallussa, on vaikeaa olla musiikissa. En halua että tanssijat tulevat musiikin perässä tai ovat sen yläpuolella. Haluan, että tanssijat surffaavat nuoteilla - ja kaikki eivät ole hyvä surffaamaan!

BACH. Forms of Silence and Emptiness Kuva: Photo © Sakari Viika Suomen Kansallisbaletti
Teosta voisi hioa loputtomiin, mutta jossakin vaiheessa se on pakko antaa yleisölle.
Myös ajoitus on hyvin nopeaa ja tarkkaa, samoin kädet, jalat. Tietysti teosta voisi hioa loputtomiin, mutta jossakin vaiheessa se on pakko antaa yleisölle. Assistenttini ovat olleet Helsingissä melkein kolme kuukautta mutta minulla on ollut aikaa viimeistellä teosta vain viikon ajan. Joskus viikko ei ole ihan tarpeeksi, mutta toivon aina, että tanssijat muistavat ohjeeni ja jatkavat asioiden työstämistä jotta suoritus puhdistuisi.

En halua verrata sinua muihin koreografeihin, mutta kuinka paljon olet velkaa Mats Ekille ja Cullbergbalettenille, jossa aloitit tanssijan urasi?
- Pidin tosi paljon työskentelystä Mats Ekin kanssa, jonka ryhmässä minulla oli ensimmäinen ammattikiinnitykseni. Sitä ennen olin hetken Alvin Aileyn ryhmässä, mutta vain hyvin lyhyen ajan. Rakastin Matsin töitä. Mutta siitä huolimatta, kun tapasin Jiri Kylianin, löysin taiteellisen kotini ja lähdin Nederlands Dans Theateriin. Mutta yritän kopioida kaikilta hyviltä koreografeilta, jos vain pystyn.

Ennen kuin tulit Berliinin valtionbaletin taiteelliseksi johtajaksi, työskentelit Pietarissa Mikhailowsky-teatterissa. Mitä sanoisit venäläisen ja saksalaisen balettiyleisön eroista?
- Ei niitä voi edes verrata. Venäjällä rakastetaan tanssia. On koskettavaa nähdä, kuinka paljon siellä vielä uskotaan taiteeseen. Joskus se näyttäytyi myös vähän naiivina, mutta on se koskettavaa. Ihmiset saattavat ostaa 40 lippua Gisellen näytöksiin. No, ehkä hieman liioittelen. Koreografille se on tietysti fantastista. Täytyy myös tunnustaa, että Vaganova-akatemia tuottaa maailman parhaat tanssijat. Paremmat kuin Pariisin ooppera.

En voi tehdä koreografiaa ihmisille, joita en rakasta, joihin en luota ja joiden sitoutumisesta työlleen minulle ei ole käsitystä.

Berliinissä minua pidettiin aluksi laiskana, koska en tehnyt heti uutta teosta. OIen kuitenkin tehnyt yhden ja huhtikuussa 2017 teen toisen (Duato+). En voi tehdä uutta teosta ennen kuin tunnen tanssijat. Saavuin Berliiniin puolitoista vuotta sitten. Baletin tekeminen on hyvin henkilökohtaista, jopa intimiiä. En voi tehdä koreografiaa ihmisille, joita en rakasta, joihin en luota ja joiden sitoutumisesta työlleen minulle ei ole käsitystä. En voi saada tätä kaikken vuodessa. Tanssijoiden, tiimin, koka paikan haltuunottamiseen menee useampi vuosi. Minun täytyy tutustua sihteeriini, lehdistöön, oppia tuntemaan miltä kaupunki tuoksuu. Vasta sen jälkeen voin ryhtyä tekemään uutta balettia.

On iso työ opettaa tanssijoille oma tyylinsä. Olen uudistanut Romeon ja Julian, Pähkinänsärkijän, tehnyt Castratin , ja Herrumbren. On eri asia tutustua ihmisiin ravintolassa kuin studiossa. Siihen menee aikaa. Baletti ei ole mikään tehdas. Mersun tehtaan johtajan voi vaihtaa ja autot tulevat ulos aina samanlaisina. Mutta jos vaihtaa baletin johtajan, tanssijat tarvitsevat aikaa sopeutua. Venäjällä tämä ymmärretään. Siellä oltiin hyvin kärsivällisiä minua kohtaan, mutta Berliinissä ei oltu. Berliiniissä ollaan hyvin kriittisiä ja välinpitämättömiä, jopa hyökkääviä. Mutta se on ok, jatkan työtäni.

Berliiniin tultuani muutin monia asioita, mm. Staatsballetin logon. Halusin valita tulevan kauden esitteen kuvat, jotta ne vetoaisivat nuorempaan yleisöön. Yritän vaihtaa yleisöä, mutta se ei käy nopeasti. Pidän tietysti baletin klassikot talossa, samoin yleisön rakastamat tähtitanssijat: Polina (Semjonova) on siellä, samoin Marian (Walter). Tullessani Berliiniin olin yllättynyt, että heillä ei ollut ohjelmistossa lainkaan Naharinia tai Kyliania. Ensi kaudella esittelen israelilaisen, Lontoossa asuvan Hofesh Shechterin.

Mikä arvo on vanhoilla klassikkobaleteilla?
- Rakastan niitä - ja on tärkeää pitää niitä ohjelmistossa. Mutta ne pitää tehdä hyvin ja kunnioittaen. Klassikoissa pitää olla ensiluokkaiset solistit sekä hyvä kuoro. Yksi suosikeistani on Giselle. Kun tuon klassikon näyttämölle, yritän tehdä siitä 21. vuosisadalle sopivan version. Haluan päästä eroon hitaudesta - ja tiedän, että ihmiset hermostuvat siitä, mutta nopeutan teoksen etenemistä poistamalla kaikki pantomiimit. Haluan mennä suoraan asiaan ja kertoa tarinan niin nopeasti kuin pystyn. Ihmiset tulevat nykyisin tietokoneiden, facebookin ja mobiilipelien ääreltä. Jos halutaan uutta yleisöä, on hengittävä samaan tahtiin sen kanssa.

Entä klassikoiden satutarinat, onko niissä riittävästi sisältöä?
- Minusta Prinsessa ruusunen on oikein hyvä tarina. Maailma on tällä hetkellä ihan hullu ja menossa yhä hullummaksi, ihmiset ovat kadottaneet arvonsa. Siksi on ihan hyvä mennä välillä haltijattarien, prinssien ja prinsessojen maailmaan. Ja jos ne tehdään dramatisoimatta liikaa, ne toimivat.

Tanssia voi ihan hyvin käyttää vasarana, jolla taotaan päähän yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita.

Palaan mielelläni klassikoiden pariin tehtyäni niin monta vuotta pelkästään nykybalettia. Mutta en tietenkään halua tehdä pelkästään klassikoita. Siksi teen teoksia kuten Herrumbre, joka kertoo terrorismista ja kidutuksesta. Käsittelen siinä myös nuoria, jotka ovat hukassa ja joilla on vaikeuksia päihteiden kanssa. On tärkeää, että sellaisessa paikassa kuin Berliini, koreografi käsittelee myös näitä asioita. Tanssia voi ihan hyvin käyttää vasarana, jolla taotaan päähän yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita.

Kirjoitat, että uskontunnustuksesi tanssille pitää sisällään sen, että tanssin kautta voi ja pitää käsitellä sekä yksilön arkisia asioita että poliittisia kysymyksiä.
- Kyllä, olen hyvin ylpeä voidessani sanoa näin. Kun tein teoksen Rust (2013), tein yhteistyötä Amnesty Internationalin kanssa. Halusin ohjelmalehtisen ensimmäiselle sivulle - siihen, missä tavallisesti on ohjaajan kasvot ja ansioluettelo, ihmisoikeuksien julistuksen ja sen jälkeen kymmenen sivua asiaa niistä. Peruskonservatiiviselle balettiyleisölle - jota Berliinissä on paljon - se oli shokki. Myöhemmin sain kutsun Amnestyn gaalailtaan, jossa esitimme muutaman palan Herrumbresta. Minulle on valtavan tärkeää olla mukana tällaisessa toiminnassa. Tärkeämpää, kuin saada hyvät arvostelut Deutsche Wellessä tai Morgenpostissa.

En halua olla tuomari, olen siihen aivan liian hellämielinen.

Kolmen viikon kuluttua järjestetään Helsingin kansainväliset balettikilpailut. Mitä ajattelet balettikilpailuista noin yleisesti?
- Minua on pyydetty monta kertaa mukaan balettikilpailuihin, tänäkin vuonna kolmeen paikkaan, mutta sanon aina ei. En voisi arvostella ketään, en voisi sanoa kenellekään, että olet huono. Tiedän, että kilpailut ovat tärkeitä varsinkin nuorille koreografeille ja olen itsekin ollut kerran mukana kilpailussa kun olin 23-vuotias. Voitin silloin kolme palkintoa. Mutta en halua olla tuomari, olen siihen aivan liian hellämielinen. Jos istuisin kolme päivää katselemassa yksittäisiä tanssijoita, antaisin palkinnon jokaiselle. Olen myös nähnyt tuomareita, jotka eivät ole tehtäviensä tasalla. Kilpailuja on tällä hetkellä ehkä liikaa.

Minkälainen on Nacho Duaton oma koreografinen käsiala? Mistä se kumpuaa?
- Olen tehnyt niin monenlaisia töitä että tunnen oloni vähän skitsofreniseksi. Minua on vaikea panna laatikkoon, ja ihmisethän pitävät karsinoinnista. Minun laatikossani on kuitenkin monia pieniä laatikoita - Herrumbresta Pähkinänsärkijään, tutuista pitkiin hameisiin. Mutta ehkä minulla siitä huolimatta on oma käsialani. Ehkä minusta näkyy, että olen Välimeren ihminen. Tunteet ja intuitio ovat tärkeäitä, älyllisyys ei ihan niin paljon. Jos minulta kysytään, miksi tanssija tekee noin, en tiedä. Minusta vain tuntuu, että niin pitää tehdä. Haluan ottaa asioihin etäisyyttä, sillä en pidä siitä, että ihmiset ottavat itsensä liian vakavasti. Ehkä nämä asiat ovat tyypillisiä etelän ihmisille. Siitä heitä kritisoidaankin. Mutta minusta on tärkeää nauraa itselleen.

Muutama vuosi sitten Ylen kanavilla esitetty dokumenttifilmi Disportrait oli hyvin "toisenlainen" henkilökuva balettikoreografista. Mistä siinä oli kyse?
- Minusta on tehty monta dokumenttia, ensimmäinen tehtiin, kun olin vain 27 vuotias. Se oli oikein hieno. Ehkä tunnetuin on Danse la danse. Dokumenteissa minua aina pyydetään puhumaan töistäni ja musiikista ja sen sellaista. Uh - se on niin tylsää! Minut laitetaan aina kauniiseen ympäristöön, jossa minun pitää näyttää hyvältä. En halunnut enää sellaista. En halunnut tietää, kun minua filmataan. Halusin olla juuri sellainen kuin olen, enkä puhua pelkästään työstäni. Disportrait-dokumentissa en puhu tanssista. Sanon jopa, että vihaan tanssia. No okei, dokumentissa näyttää siltä, kuin olisin koko ajan ravintolassa juomassa viiniä, mutta se on tietysti leikattu sellaiseksi. Saksassa dokumentit nimeksi tuli Beauty without makeup. Se oli hyvä. Huomenna sen ensi-ilta on San Fransiscossa. Minun pitäisi olla siellä, mutta en ole.

Katso Helsingin kansainvälinen balettikilpailu osoitteessa yle.fi/klassinen ja Yle Areenassa 31.5. - 2.6.2016.

BACH. Forms of Silence and Emptiness Suomen kansallisbaletissa 7. - 26.5.2016.

BACH. Forms of Silence and Emptiness Kuva: Photo © Sakari Viika Suomen Kansallisbaletti
  • Hampurilla on nyt Elphi

    Risto Nieminen arvioi uutta konserttitaloa.

    Lissabonin Gulbenkianin musiikkijohtaja Risto Nieminen oli niitä harvoja onnellisia, joilla oli lippu Hampurin uuden konserttitalon Elbphilharmonien eli Elphin avajaisiin keskiviikkona 11. tammikuuta. Miten muut uudet konserttitalot Helsingin Musiikkitalo tai Pariisin Philharmonie pärjäävät tulokkaalle Niemisen vertailussa? Konsertti alkoi puoli tuntia myöhässä.

  • Soolosellolevy koskettaa syvältä

    Levyarvio

    Pianisteilta on tottunut odottamaan soololevyjä, mutta aivan osattomia tällä saralla eivät ole viulistit ja sellistitkään. Voisi ajatella, että parasta kokonaisuutta voisi rakentaa hieman tunnelmia ja tyylejä vaihtelemalla, mutta tehdä voi myös niin kuin Natalie Clein: hän rakentaa runsaan tunnin mittaisen ohjelman 1940- ja 50-luvuilla sävelletyistä sooloselloteoksista, joissa on tyylillisesti enemmän yhteisiä kuin eriäviä piirteitä. Erinomainen soolosoitto ja onnistunut äänitys tuovat esiin teosten omaperäisyyden ja ainutlaatuisuuden, ja kokonaisuus on kaikkiaan onnistunut.

  • Saunajammailua

    Levyarvio

    Säveltäjä Tomi Räisäsen tuoretta yhtyelevyä leimaa improvisatorishenkinen tunnelma ilman irtiottoja. Parhaimmillaan levyn teoksissa on aitoa soinnillista vuoropuhelua elektronisten sointimaalailujen, toisteisen rytmiikan ja vapaiden, kuuntelevien suvantopaikkojen välillä. Levyn sydämen muodostavat kaksi konsertoivaa teosta, kitarakonsertto Sea of Tranquility sekä alttohuilun solistiksi nostava Mirrie Dancers. Sen nimikappaleen pitäisi puolestaan viedä mielikuvat Seitsemän veljeksen saunaseikkailuihin.

  • Franz Lisztin mélodie ihastuttaa

    Levyarvio

    Franz Liszt kasvoi aikuiseksi Pariisissa 1830-luvun taitteessa täysverisen romantiikan puhjetessa juuri kukkaansa Ranskassa. Hän ystävystyi Victor Hugon kanssa, tututustui Hector Berlioziin päivää ennen Fantastisen sinfonian ensiesitystä ja rakastui korviaan myöten kreivitär Marie d’Agoult’hun josta myös tuli hänen kumppaninsa ja ensimmäisten lastensa äiti. Tenori Timothy Fallon ja pianisti Ammiel Bushakevitz ovat tehneet tasapainoisen levyllisen Lisztin lauluista, hehkuvista mélodie-sävellyksistä myöhäisiin enigmaattisiin liedeihin.