Hyppää pääsisältöön

Eläköön puut!

Stansvikin tammien lehdettömiä oksia
Stansvikin tammia. Stansvikin tammien lehdettömiä oksia Kuva: Yle/Minna Pyykkö puut,tammi,yle luonto

Puut vaikuttavat ihmisiin koko elämän ajan monin sellaisinkin tavoin, joita emme yleensä tule ajatelleeksi. Puut muun muassa kehittävät mielikuvista, antavat suojaa ja vähentävät stressiä.

Puissa kiipeily kehittää lasten mielikuvitusta, lihasten hallintaa ja auttaa pysymään terveinä. Puut tarjoavat hapen lisäksi suojaa auringolta, tuulelta ja sateelta. Ne nopeuttavat paranemista ja vähentävät stressiä. Puiden näkemisen ja puistoissa liikkumisen on todettu olevan erittäin tärkeää vanhusten hyvinvoinnin, jopa elossa säilymisen kannalta.

Erityisesti kaupunkien vanhojen puiden tulisi saada paljon enemmän arvostusta kuin ne nyt saavat. Ne kantavat myös mukanaan kaupunkilaisten yksityisiä ja yhteisiä muistoja aivan samalla tavalla kuin vanhat rakennuksetkin, ja monelle kaupunkilaiselle puut on hyvin rakkaita.

”Täytyykö meidän vanhojen ihmisten lähteä elävinä kilpinä puiden ja rannan suojaksi, ettei niitä kaadettaisi, ja milloin se pitää tehdä”. Näin kirjoitti viime keväänä Helsingin Sanomien yleisönosastolla eräs Töölönlahden puiden kaatoa sureva mies. Hän on puiden arvostuksessaan aivan oikeassa, sillä puiden merkitys on tuoreimpien tutkimusten mukaan yllättävän suuri. Ne voivat jopa vähentää väkivaltarikoksia kaupungissa ja lisätä alueen ihmisten elinikää. Ei mitään ihan pieniä asioita!

Lähiluonto on yhä tärkeämpi

Sitä mukaa kun ihmiset muuttavat yhä enemmän kaupunkeihin, muuttuu kaupunkien lähiluonto yhä tärkeämmäksi. Kasvien näkeminen vähentää kivun kokemista, sairaalassa toipuminen nopeutuu jos ikkunoista näkyy metsää, laitosvanhusten terveyteen vaikuttaa jo se että ikkunasta näkyy puita.

Lasten luontokosketuksen tärkeydestä on jo nyt paljon tietoa: miten luontoympäristössä leikit ovat monipuolisempia, motoriikka kehittyy paremmin, mieli rauhoittuu. Lapsille on kaupungeissakin tärkeää päästä kiipeämään puihin, möyrimään maata, uittamaan kaarnalaivoja, rakentamaan majoja, seuraamaan nuijapäiden kehitystä, kuuntelemaan mustarastaita, pitelemään kastematoja kädessä.

Professorit Ilkka Hanski ja Tari Haahtela ovat tutkineet allergioiden ja luonnon monimuotoisuuden välistä yhteyttä. He ovat todenneet luonnon monimuotoisuuden vähentävän allergioiden riskiä.

Meidän olisi tärkeää olla yhteydessä maahan. Niin me olemme olleet vuosituhansien ajan, ja kehittyneet vuorovaikutuksessa maan ja luonnon kanssa. Kaupungeissa suuri osa tästä vuorovaikutuksesta eristetään ihan konkreettisesti asfaltilla. Sitäkin tärkeämpää on, että asfaltin lomassa on myös luonnontilaisia alueita.

Tammikuja Stansvikissä Helsingissä
Tammikuja Stansvikissä. Tammikuja Stansvikissä Helsingissä Kuva: Yle/Minna Pyykkö puut,tammi,yle luonto

Kaupunkiluonnolle suuri arvo

Kaupunkien luonnolle pitäisi antaa paljon nykyistä suurempi arvo. On ihmeellistä, että uusia asuinalueita rakennettaessa saatetaan kaataa puut pois varmuuden vuoksi. Tai pihalta halutaan kaataa hyväkuntoiset puut pois, että ne eivät lehdillään ”roskaisi” pihaa ja autoja. Puun tarjoamaa ilmaista suojaa sateelta ja auringon paahteelta ei välttämättä huomata kuin vasta jälkikäteen, kun puu on jo kaadettu.

Vanhoja puita voidaan kaataa ”varmuuden vuoksi”, ja istuttaa tilalle uusia taimia, ikään kuin vanhuus sinänsä olisi jo ongelma. Monet vanhat puut kantavat kuitenkin mukanaan arvokkaita muistoja ja kaupungin historiaa, ja ovat tärkeitä ihmisille, jotka ovat eläneet niiden katveessa. Kerrostalonaapurini on kirjoittanut lähikuusestamme runoja, eikä varmaankaan ole ainoa. Moni kaupunkilainen muistelee rakkaita puita, joihin on rakennettu majoja, joiden juurella on rakastuneena istuskeltu, joista löytyy sodan pommitusten jälkiä, joiden kanssa on ikäännytty yhtä aikaa.

Puheet joutomaista ovat hassuja. Luonnon monimuotoisuus on hoitamatta jätetyillä alueilla paljon suurempi kuin puistomaisilla nurmikkoalueilla. Eläimet tarvitsevat tarpeeksi piilopaikkoja selvitäkseen.

Kaupunkiluonto on parhaimmillaan rikas, ja kaupungissa retkeilemällä voi päästä näkemään nisäkkäitä, lintuja, hyönteisiä, sammakkoeläimiä. Kaupunki avautuu aivan uudenlaisena, kun sitä alkaa katsella tuulitunneleina, kalliojyrkänteinä, lämpösaarekkeina, pesimäkoloina. Kaupunkiin sopeutuneet eläimet yllättävät monesti kekseliäisyydellään ja sitkeydellään.

Luontoalueet kunniaan

Kaupunkilaisten itsensä tulisi myös arvostaa omia luontoalueitaan. Eräs ihan fiksu kaverini kommentoi joskus sitä, ettei käy koskaan lähimetsässään sillä ”ei siellä meilläpäin ole mitään kunnon metsiä, ne on vaan semmosta hoitamatonta ryteikköä täynnä roskia”. Ehkä on niin, että jotkut ääliöt kippaavat jätteensä sinne, tai sitten kyseessä on vain mielikuva, joka estää poikkeamasta tieltä metsän puolelle.

Kuitenkin vastaavanlaiset ihan tavalliset lähimetsät ovat usein kaikkein merkittävimpiä. Omassa lapsuudessani seikkailin Helsingissä Pakilan pikkumetsässä Kamppiaistien päässä päiväkausia. Muistan sieltä ketunleipien maun, kevätpurot, lämpimät männyn juuret, sammaleiset kivet, hämärän metsän jännityksen, metsän tuoksut. Palaan sinne usein unissa ja muistikuvissa, vaikka aikuisen silmin tarkasteltuna alue on hämmästyttävän pieni.

Poika kiipeää puuhun köysitikkaita pitkin
Köysitikkailla puuhun Poika kiipeää puuhun köysitikkaita pitkin Kuva: Yle/Minna Pyykkö lapsi (6 -12 vuotta),puut,yle luonto

Kaupunkien luonnontilaisten alueiden suojelu on usein vaikeaa siksi, että niistä on helppo nakertaa vähitellen yhä lisää. On vaikea osoittaa lukuina ja kaavioina sitä rajaa jonka ylityksen jälkeen alue on jo liian pieni eläimille ja ihmisille virkistykseen. Mieli tarvitsee rauhoittuakseen tilaa, jossa ei näy rakennettuja alueita, jossa pääsee metsän suojaan, johon äänet kuuluvat vaimeampina, jossa on hämärää.

Ajattelen kuitenkin toiveikkaasti, että ehkä vähitellen ollaan heräämässä arvostamaan kaupunkiluontoa. Terveysnäkökulma ja siihen liittyvät tutkimukset voivat lopulta avata päättäjienkin silmiä arvostamaan luonnontilaisia alueita entistä suuremmin. Luontoalueiden suurin merkitys on kuitenkin mielestäni vielä jossain syvemmällä kuin kaupunkilaisten terveydessä. Koko kulttuurimme on kehittynyt vuosisatojen mittaan yhdessä luonnon kanssa, ja syvät elämän kunnioituksen ja elämän ihmeen ajatukset kumpuavat edelleen luonnosta.

Poika puussa
Puun oksalla Poika puussa Kuva: Yle/Minna Pyykkö puut,yle luonto,Ympäristö ja luonto

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

Kaupunki on raiskannut Töölönlahden puistosta mukavan luonnollisen pöpelikön nyrhimällä heinikön kynsisaksilla ja karsimalla puut tasaisin välein. Kaikki viihtyisyys on poissa. Pieni pala aitoa luontoa oli horsmineen heinineen paljon viehättävämpi kuin ilmeetön nurmikko ja tasavälein rivissä seisovat puut. Typerää suomalaista fasismia. Kuntolaitteetkin voisivat olla jossain muualla, vaikkapa Finlandia-talon parkkipaikalla. Mieluiten aidan takana piilossa. Laitteet luovat lähiötunnelmaa, joka ei keskustaan kuulu.

  • Kaksi lentävää haahkaa, koiras ja naaras

    Sukeltavia vesilintuja: Haahka

    Koiraan soidinääni on matala ja kumea.

    Haahka on suurin sorsamme, sinisorsaakin isompi ja rotevampi. Koiras on päältä valkoinen, ja alapuoli, peräpää ja päälaki ovat mustat, niska vihreä. Naaras on mustaraitaisen tummanruskea. Luisun otsan vuoksi pään sivuprofiili on kolmiomainen. Koiraan soidinääni on matala ja kumea ”auu, au-huuo”. Naaraan ääni on karheaa rotkotusta ”rok-rok-rok”.

  • Allit lennossa

    Sukeltavia vesilintuja: Alli

    Alli on pohjoisimman Lapin harvinainen pesimälintu.

    Alli on liki telkän kokoinen, mutta hennompi ja palleromaisempi. Kesällä selkäpuoli on tummanruskea, vatsa valkoinen, naama vaalea eroten tummemmasta rinnasta ja päästä. Koiraan keskimmäiset pyrstösulat ovat jouhimaiset. Naaras on himmeämpi. Syksystä kevääseen koiraan selkäpuoli on vaaleanharmaa, kaula ja pää valkoiset. Talvipukuisen naaraan valkeahkossa päässä on tumma päälaki ja kaulansivu. Allin kutsuääni on nenäsointinen ”a-al-li, aa-al-li…”.

  • Kuikka.

    Sukeltavia vesilintuja: Kuikka

    Kuikat lähtevät Mustallemerelle elo–lokakuussa.

    Kuikka on sinisorsaa selvästi isompi ja pitkänomainen. Sillä on paksu kaula ja jykevä tikarimainen nokka. Keskellä mustaa selkää on valkoista ruutukuviota. Kurkku on musta ja kaulan sivut valkojuovaiset. Soidinääni on kantava, kuulas ”kuuik-ko-kuik-ko-kuik-ko…”, josta laji on saanut nimensäkin.

  • Mustalintukoiras uiskentelee vedessä.

    Sukeltavia vesilintuja: Mustalintu

    Mustalintukoiras on musta, nokassa keltaista.

    Lähes sinisorsan kokoisella, tanakalla mustalinnulla on melko lyhyt ja ohut kaula. Koiras on kokonaan musta, vain nokan päällä on keltaista. Läheltä nokan tyvellä näkyy musta kyhmy. Naaras on tummanruskea päälakea myöten, mutta poski ja kaulansivu ovat vaaleat ja nokka harmaa. Koiraan soidin- ja lentoääni on pehmeä vihellys ”hjy, hji-hjy”.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Aleksandra Mirolybov-Nurmela hymyilee kuvassa ja katsoo yläviistoon. Kuvan vasemmassa yläreunassa valkoinen Vaakakapina-leima.

    Liikunnanopettaja aiheutti ikuiset arvet: "Häpeä kulkee vahvasti mukanani"

    Aleksandra Mirolybov-Nurmela opettelee arvostamaan itseään.

    “Telinevoimistelutunnilla opettaja asetteli koko luokan ympärilleni katsomaan, kuinka tämä lihava lapsi yrittää hypätä pukin yli. Minä epäonnistuin joka kerta ja tömähdin siihen keskelle. Samaa nöyryytystä opettaja jatkoi kaikilla liikuntatunneilla."

  • Pietari K ja grafiikkaa

    Putoanko minä? Olen lukenut 1920-luvun tyttökirjoja ahdistukseen

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

    Keskiluokkaa ahdistaa, sillä nykyään edes koulutus ei takaa hyvää työpaikkaa ja palkkaa. Luen 1920-luvun tyttökirjoja, joissa on jotain tuttua. Niistä näkyy, että yhteiskunnallisilla luokka-asemilla leikittely on mahdollista ainoastaan rikkaille. Downshiftaaminen oli tuttu ilmiö jo viime vuosisadan alussa. Lue kirjaessee tai kuuntele podcast täältä!

  • Martti Lutherin patsas

    Miksi Martti Luther vihasi juutalaisia?

    Luther oli antisemitisti

    Uskonpuhdistaja Martti Lutherin elämän pimeisiin puoliin kuuluu hänen suhtautumisensa juutalaisiin. On vaikea ymmärtää ja hyväksyä, että armosta ja armeliaisuudesta saarnaava ihminen on kirjoittanut kirjan Juutalaisista ja heidän valheistaan – kirjan, jossa kehotettiin polttamaan ja karkottamaan juutalaiset.

Luonto

Seuraa suoraa lähetystä viirupöllön pöntöstä!

Lue lisää:

viirupöllö, Ranuan eläinpuisto, Elias ja Blondi

Lue lisää viirupöllön pesinnästä

Blondi ja Elias ovat Ranuan eläinpuistossa asuva viirupöllöpari. Yle Luonnon Miljoona linnunpönttöä – kampanja näyttää, mitä pariskunnan pöntössä tapahtuu.

Miljoonan linnunpöntön logo.
Miljoonan linnunpöntön logo. miljoona linnunpönttöä
  • Sitruunaperhonen imee mettä auringontähden kukassa elokuussa Hatanpään arboretumissa Tampereella

    Bongaa kevät 2017

    Seurataan kevään tuloa yhdessä!

    Bongasitko leskenlehden? Löysitkö kotikuntasi ensimmäiset hiirenkorvat? Ota kuva heräävästä luonnosta ja lisää se kartalle. Seurataan kevään tuloa yhdessä!

  • kyykäärme

    Kyykoiraat heräävät kevääseen – Testaa kyytietämyksesi!

    Koiraskyyt ovat herrasmiehiä. Ne eivätkä pure vastustajiaan.

    Koiraskyyt ovat herrasmiehiä. Ne liehittelevät naaraita, eivätkä pure vastustajiaan. Nyt ne nousevat koloistaan valmistelemaan siittiöitä parittelua varten. Naaraat ovat pian hereillä.

  • Viirupöllö

    Yöpetolinnut: Viirupöllö

    Komeasti haukkuva ”huvuh, huvuh-hu-huvuh”.

    Varista isompi, pitkäpyrstöinen viirupöllö on kauttaaltaan harmaan- ja vaaleankirjava. Yksivärisen vaalean naaman keskeltä tuijottavat mustat silmät. Koiraan kevättalven öinä kuuluva soidinääni on kumeasti haukkuva ”huvuh, huvuh-hu-huvuh”.

  • Varpuspöllö

    Yöpetolinnut: Varpuspöllö

    Varpuspöllö elää samoilla seuduilla kesät talvet.

    Varpuspöllö on vain punatulkun kokoinen, mustarastasta pienempi, lyhytpyrstöinen pöllö. Yläpuoli on valkopilkkuisen ruskea, alapuoli tummajuovaisen vaalea. Silmät ovat pistävänkeltaiset. Koiraan soidinääni on punatulkun ääntä muistuttava vihellys ”pyy, pyy…”.

  • Huuhkajanpoikanen

    Yöpetolinnut: Huuhkaja

    Huuhkaja on Euroopan isoin pöllö.

    Euroopan isoin pöllö on selkäpuolelta ruskea mustin täplin, vatsapuolelta mustajuovaisen kellertävä. Ohimoilla sojottavat pitkät höyhentupsut, ja isot silmät ovat oranssit. Lentävä huuhkaja vaikuttaa valtavalta hyvin leveine ja pehmeine siivenlyönteineen. Koiraan soidinääni on erittäin matala, kilometrejä kantava kumea kaksitavuinen huhuilu ”huu-uu, huu-uu…”.

  • Helmipöllö rakennuksen ikkunassa

    Yöpetolinnut: Helmipöllö

    Helmipöllö on melko yleinen Lapin keskiosia myöten.

    Räkättirastaan kokoisen helmipöllön pää on iso ja pyrstö lyhyt. Helmipöllö on päältä valkotäpläisen ruskea, alta valkoinen ruskein täplin. Isot keltaiset silmät tuijottavat valkoisen naaman keskellä. Koiraan soidinääni on rytmikkäästi puputtava ”pu pu pu pu-pu-pu-pupu”.

  • Suopöllö metsikössä.

    Yöpetolinnut: Suopöllö

    Suopöllön soidinääni on hidasta puuskutusta ”puu puu puu…”

    Varista vähän pienemmän suopöllön pää on suhteellisen pieni, eikä lyhyitä korvatupsuja yleensä näy. Selkäpuoli on mustatäpläisen ja rinta mustaviiruisen kellanruskea, vatsa valkoinen. Naama on vaaleankellertävä, ja silmät keltaiset mustin kehyksin. Soidinääni on hidasta puuskutusta ”puu puu puu…”.

  • Tunturipöllö komeassa sivuprofiili lähikuvassa.

    Yöpetolinnut: Tunturipöllö

    Tunturipöllö on iso pöllö melkein huuhkajan kokoinen.

    Tunturipöllö on melkein huuhkajan kokoinen. Höyhenpuku on joko kauttaaltaan lumivalkoinen tai tummajuovainen, mutta silloinkin naama on juovaton. Silmät ovat keltaiset. Matala soidinääni ”hoo” tai ”aoo” toistuu 2–6 kertaa peräkkäin. Varoitusääni on nalkuttava ”kä-kä” ja karheampi ”krä-krä-krääh-krääh”.

  • Sarvipöllö tuijottaa takaisin tanakasti.

    Yöpetolinnut: Sarvipöllö

    Sarvipöllö on vähän varista pienempi.

    Vähän varista pienemmällä sarvipöllöllä on pitkät korvatupsut, jotka pöllö toisinaan laskostaa päänmyötäisiksi. Sarvipöllö on päältä ruskeanharmaa ja alta kellertävä, kauttaaltaan mustien väkäsmäisten viirujen kirjoma. Pyöreä naama ja silmät ovat oranssit, ja silmien välissä on valkoista. Lennossa siivet paljastuvat pitkiksi ja alta vaaleiksi. Soidinääni on hyvin matala, parin sekunnin välein toistuva puhallus ”huu, huu…”, varoitusääni haukkuva ”kvuek-kvuek…”.

  • Lapinpöllö lentää lumisessa koivikkomaisemissa.

    Yöpetolinnut: Lapinpöllö

    Lapinpöllö on liki huuhkajan kokoinen.

    Lapinpöllö on liki huuhkajan kokoinen, paksukaulainen ja isopäinen pöllö. Yläpuoli on tummankirjavan harmaa, alapuoli vaaleampi. Keltaisia pieniä silmiä kiertävät ohuet tummat ja vaaleat renkaat. Lennossa siivet ovat pitkät ja hyvin leveät ja pyöreäpäiset, ja pää näyttää katkaistulta pölkyltä. Soidinääni on kumea, vaimeneva puuskutus ”huo-huo-huo…”, varoitusääni matalaa murinaa ”khruuh-khroah….

  • Hiiripöllö oksan päässä

    Yöpetolinnut: Hiiripöllö

    Hiiripöllö on varista vähän pienempi.

    Varista vähän pienempi, pitkäpyrstöinen ja alta tummaviiruinen hiiripöllö tuo kauempaa tai lentäessään mieleen haukan. Valkoinen naama isoine keltaisine silmineen ja pyöreä pää ovat kuitenkin tyypillisen pöllömäiset. Yläpuoli on valkotäpläisen tummanruskea, ja niskassa ja hartioilla on laajemminkin valkoista. Soidinaikaan koiras ääntelee ulisevaa ”ululululu…” -pulputusta.

  • Nainen kastelee kastelukannulla pojan kanssa kanssa kerrostalopihalla laatikkoviljelmää.

    Mikä Syötävä kaupunki?

    Eikö olisi mukavaa kasvattaa omaa ruokaa?

    Eikö olisi mukavaa poimia omalta parvekkeelta tai pihalta yrttejä salaatin mausteeksi? Mitä jos ruusupensaan sijaan pihassa kasvaisikin vadelmapensas? Haastamme kaikki kaupunkilaiset viljelemään kaupungit viihtyisämmiksi, kasvattamaan omaa ruokaa lähellä. Muutetaan kaupungit syötäviksi!

  • Pahvisissa taimiruukuissa on pieniä taimia. Merkintätikussa lukee kirsikkatomaatti ja basilika.

    Ajankohtaista juuri nyt

    Mitä kaupunkiviljelijän tulee tehdä juuri nyt?

    Huhtikuussa taimia kasvatetaan sisätiloissa.

  • Sinitiaisen poikue pöntössä.

    Kuka pöntössäsi pesi?

    Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.

    Tiedätkö kuka pöntössäsi pesi? Tavallisimpia pönttöpesijöitä ovat tiaiset ja kirjosieppo, mutta toki muitakin on. Vanha pesänpohja voi paljastaa lajin. Talvi on hyvää aikaa tarkistaa tilanne ja puhdistaa pöntöt kesän jäljiltä. Kirput, väiveet ja muutkin syöpäläiset ovat kohmeessa, joten suuremmilta puremilta ja kutinoilta todennäisesti säästyy.

  • Pajulintu laulaa puussa.

    Tunnista lintu - opas aloittelijoille

    Lintujen tunnistamisessa auttaa muutama perusasia.

    Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi oleellinen asia määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan.

  • Helmipöllön tuijotus.

    Miksi tarvitaan Miljoona linnunpönttöä?

    Miljoona linnunpönttöä -kampanja syntyi pesäkolopulasta.

    Suomen metsissä on kova pula koloista. Moni lintumme tarvitsee katettuja, suojattuja tiloja pesimiseen. Ilman pönttöä tai koloa lisääntyminen ei onnistu. Miljoona linnunpönttöä -kampanjalla lahjoitamme turvallisia pesäkoloja linnuille. Ja samalla lisää linnunlaulua ensi vuonna sata vuotta täyttävälle Suomellemme.

  • Susi.

    Tässäkö Suomen paras susiäänite?

    Luontomiehet tallensivat susilauman ulvonnan hyvin läheltä.

    Onni potkaisi Juha Laaksosta ja Riku Lumiaroa eräänä syyskuisena iltayönä Kuhmossa. Luontomiehet olivat äänistyspuuhissa, kun susilauma alkoi yhtäkkiä ulvoa aivan lähietäisyydellä. He saivat äänitettyä ulvonnan.

  • Riekko suojassa lumen keskellä.

    Suurtunturien erämaa

    On aivan hiljaista, tuulikin on päättänyt levätä hetken.

    Astelen yöpakkasten lujittamalla keväthangella, joka kantaa minua kuin kallio. Nousen tunturin kaarevaa selkää pitkin huippua kohti. Tunnen sydämeni kiihtyvät lyönnit. Vaikka hanki on kantava, jyrkkä nousu saa jalat tuntumaan raskailta. En suostu antamaan periksi. Porolta tunturin laelle nousu sujuisi ongelmitta.

  • Karhu istuu metsässä.

    Kimmo Ohtonen karhujen kanssa nokakkain

    Luontotoimittajalle karhu on älykäs eläin.

    Toimittaja, luontokuvaaja ja vuoden alussa kirjan karhuista julkaissut Kimmo Ohtonen on kuvannut karhuja eri puolilla itärajaa jo seitsemän vuoden ajan. Kohdattuaan kymmeniä eri yksilöitä useilla eri kaupallisilla ruokintapaikoilla Kimmolle on piirtynyt karhusta kuva älykkäänä eläimenä, joka ei halua olla ihmisen kanssa nokakkain. Yhdellä ruokintapaikalla kaikki oli kuitenkin toisin.

  • Ryhävalas sukeltaa.

    Merten jättiläiset

    Veden alta nousee jättiläismäisen olennon tumman selkäevä.

    Tarkkailen tummansakeaa vettä etsien liikettä pinnan alla. Se liikkuu jossain lähellä. Ukkospilvet nousevat vuorten takaa. Livumme veneellä tummaa vettä pitkin eteenpäin samalla kun myrskylinnut liitelevät yläpuolellamme tuulen kyydissä. Yhtäkkiä selkäni takaa kuuluu voimakas pärskähdys. Kääntäessäni katseeni näen, miten veden alta nousee jättiläismäisen olennon tumman selkäevä. Polveni nytkähtävät.

  • viiksitimali

    Kimmo Ohtonen viiksitimalin jäljillä

    Luontokuvaaja kohtasi ruovikkojen mystisen laulajan.

    Viiksitimalin kohtaaminen on ollut luontokuvaaja Kimmo Ohtoselle monivuotinen haave sen pastellimaisen kauniin ulkoasun ja vauhdikkaan luonteen takia. Luonnossa hän ei kuitenkaan ollut koskaan nähnyt tätä ruovikkojen eksoottista pikkulintua. Kunnes.

  • Ahma valppaana varvukossa.

    Petojen valtakunta

    Petojen elämä Pohjolan olosuhteissa on kovaa.

    Ahma vetää kesäyön kosteaa ilmaa sieraimiinsa. Se seisoo metsän reunalla ja tarkkailee suoaukeaa. Ahma ottaa vainua vielä kerran. Hento tuulenvire kertoo sille, että on turvallista edetä. Samalla kun hämärä verhoaa itärajan salomaat, ahma jättää metsän turvan ja lähtee ripein askelin etenemään suon keskellä lepäävää hirvenruhoa kohti.

  • orava

    Kimmo Ohtonen oravien satumaailmassa

    Luontokuvaaja Kimmo Ohtonen tutustui kesykurrejen elämään.

    Tervaleppälehto on kuin satumaailma, jossa kesyt oravat herkuttelevat pähkinöitä pursuavillat ruokintapaikoilla. Luontokuvaaja Kimmo Ohtonen tutustui kurrejen elämään.

  • Kolme hirveä pellolla, taustalla havumetsää ja edessä vaalea, kukkiva pelto.

    Kimmo Ohtosen kesäyö hirvien seurassa

    Toimittaja Kimmo Ohtonen vietti kesäyön hirvien kanssa.

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen pystytti kuvaustelttansa hirvien ruokailupaikalle, keskelle kukkamerta. Pohjoisen metsien valtiaat kuluttavat kesäyönsä tankkaamalla syksyä varten. Lue Ohtosen tunnelmallinen kuvaus kesäyöstä hirvien seurassa.

  • Jääkarhu Huippuvuorilla.

    Huippuvuorten valtias

    Peto on tappanut partahylkeen hetkeä aiemmin.

    Aamun utuisessa valossa jääkarhu katsoo minua lempeän nappimaisilla silmillään. Peto on tappanut partahylkeen hetkeä aiemmin. Edessäni aukeavassa näkymässä kiteytyy vailla romantiikan häivää luonnon kiertokulun raadollisuus.

  • Kaksi myskihärkää vastakkain.

    Arktiset selviytyjät

    Jäävuoret kelluvat vedessä kuin kauan sitten hylätyt laivat

    Puhtaan siniseltä taivaalta porottaa aurinko, sen heijastus väreilee sokaisevan kirkkaasti merenpinnasta. Silmiäni siristellen tarkkailen postikorttimaisen kaunista näkymää ympärilläni.