Hyppää pääsisältöön

Säveltäjä Aino Tenkanen: "Musiikkiluokat olivat tärkeä ja inspiroiva kasvuympäristö"

Säveltäjä Aino Tenkanen.
Säveltäjä Aino Tenkanen. Kuva: Yle/Laila Kangas aino tenkanen

"Nykyään minusta on hauska ajatella, että olen kasvamassa enemmänkin taiteilijaksi kuin säveltäjäksi." Sibelius-Akatemissa sävellystä opiskeleva Aino Tenkanen piipahti Kantapöydän vieraana 18. toukokuuta 2016. Aino tulee musiikkiperheestä, neljä hänen sisaruksistaan opiskelee ammattimuusikoksi.

Olen Aino Tenkanen (s.1991) ja opiskelen Sibelius-Akatemiassa kolmatta vuotta sävellystä. Isäni Atte Tenkanen on musiikintutkija ja urkuri, joten musiikki on sitä kautta aina ollut läsnä kotona. Lapsuudenkodissani soivat lähinnä Bach, Wagner ja isän tutkimuksiin liittyvät improvisaationauhat. Perheemme viidestä täysi-ikäisestä lapsesta neljä opiskelee jotain soitinta ammatikseen.

Olen muuttanut monta kertaa, mutta asunut aina Varsinais-Suomessa; Vehmaalla, Paattisilla ja pisimpään Turussa.

Aloitin viulunsoiton 5-vuotiaana Uudenkaupungin musiikkiopistossa. Turkuun muutettuamme opiskelin Turun seudun musiikkiopistossa ja kävin Puolalanmäen musiikkiluokilla. Musiikkiluokat olivat tärkeä ja inspiroiva kasvuympäristö. Siellä sai samanhenkisten ihmisten kanssa kokeilla vapaasti kaikenlaista musiikkiin liittyvää. Toivon todella, että erityisluokkia osataan arvostaa myös tulevaisuudessa. Niillä on tärkeä osa lasten- ja nuorten kokonaisvaltaisessa kasvussa.

Lukion jälkeen opiskelin kolme vuotta sävellystä Turun Ammattikorkeakoulussa ennen kuin hain ja pääsin Sibelius-Akatemiaan.

Kantapöytä 18.5.2016
Aino Tenkanen Riikka Holopaisen ja Vesa Kytöojan tentissä. Kantapöytä 18.5.2016 Kuva: Yle/Tiina-Maija Lehtonen kantapöytä 18.5.2016

Musiikkiopinnot?

Harrastin lapsena ja nuorena paljon kaikenlaista luovaa; musiikkia, tanssia, kirjoittamista, valokuvausta. Käänteentekevä kokemus oli, kun teini-ikäisenä soitin ensimmäistä kertaa viulua sinfoniaorkesterissa. Soitimme Turun seudun
musiikkiopistossa Schubertin 8. sinfoniaa ja Pirates of the Caribbeanin orkesterisovitusta. Silloin tuli voimakas tunne siitä, että musiikki on se taiteenlaji, jota kohtaan rakkaus voisi kehittyä kaikista suurimmaksi. En kuitenkaan halunnut ammattiviulistiksi, vaan mietin, mitä muita vaihtoehtoja musiikin parissa olisi.

Aloin 17-vuotiaana nollasta soittamaan käyrätorvea ja soitinkin sitä vuoden melko tosissani. Kapellimestarin hommat kiinnostivat myös ja sävellyksen oli alun perin tarkoitus olla vain sivupolku ennen musiikinjohtamisopintoja.

Sävelsin ensimmäiset kokonaan uloskirjoitetut kappaleeni Turun AMK:n pääsykokeisiin 18-vuotiaana ja suureksi hämmästyksekseni pääsin sisään. Kun aloin opiskella sävellystä, ihastuin siihen niin, etten muuta enää halunnut tehdäkään. Ajattelin myös, että säveltäjän elämä sopisi luonteelleni paremmin kuin kapellimestarin; ei tarvitsisi matkustaa koko ajan vaan voisi vaikka hoitaa puutarhaa ja viettää muuten rauhallista elämää.

Tällä hetkellä opiskelen Sibelius-Akatemiassa kolmatta vuotta sävellystä Lauri Kilpiön johdolla. Kandiksi on tarkoitus valmistua ensi syksynä tai vuoden päästä. Oman paikan löytyminen Siballa on tapahtunut vähitellen. Akatemia on kuin jättimäinen taidetehdas, josta voi löytää vaikka mitä, kun hieman etsii - ja sattumalta päätyy oikeisiin paikkoihin.

Olen hiljalleen ymmärtänyt, ettei Akatemia suoraan tee minusta säveltäjää, mutta siellä on mahdollista opiskella kaikessa rauhassa ohjatusti taitoja, joista on hyötyä säveltäjänä.

Lempisäveltäjä?

Uusia kiinnostavia säveltäjiä löytyy jatkuvasti, joten lempisäveltäjän valitseminen on vaikeaa. Osaan mainita kuitenkin joitain teoksia, joiden vaikutus on kantanut pitkälle niiden esityksen jälkeen. Viime viikolla Musiikkitalossa esitetyssä Magnus Lindbergin Kraftissa oli mieletön lataus ja energia! Toivoisin, että Musiikkitalon salia käytettäisiin useammin yhtä kokonaisvaltaisesti kuin Kraftissa. Teos oli hyvin äänekäs myös volyymiltaan ja konsertista kotiin palatessa tuntui kuin olisi ollut jossain oudossa klassisen musiikin yökerhossa; musiikki soi yhä päässä ja kehossa, melkein teki mieli tanssia.

Viime vuoden Musica Novassa esitetty Hans Abrahamsenin Let me tell you on yksi ainoita nykymusiikkiteoksia, jonka esityksessä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin itkeä liikutuksesta, musiikki oli niin kaunista! Huomasin etten ollut yleisössä ainoa. Myöhemmin sain ilon tavata Abrahamsenin mestarikurssilla ja keskustelimme siitä, miten yksinkertaisten rakenteiden avulla hän oli rakentanut teokseensa vaikuttavia kohtia.

Idoli?

Nykyään minusta on hauska ajatella, että olen kasvamassa enemmänkin taiteilijaksi kuin säveltäjäksi. Taiteilijana voi tehdä monenlaisia asioita ja musiikki vain sattuu tällä hetkellä olemaan se väline, jonka kanssa eniten viettää aikaa. Ehkäpä siksi
esikuvia löytyy muualtakin kuin musiikin parista. Kirsi Kunnaksen surrealistisessa runoudessa ja Tove Janssonin ajatusmaailmassa on jotain, mihin samaistun.

Ensi viikon kandikonsertissa kuullaan sävellykseni sopraanolle, klarinetille ja sellolle Kunnaksen Yöperhosten kuolemansyöksyt -runoon. Muita taiteellisia inspiroijia ovat olleet mm. kirjailijat Kenzaburo Oe, Haruki Murakami ja elokuvaohjaaja Susanne Bier.

Sellisti Martta Valkeus
Sellisti Martta Valkeus soitti Kantapöydässä Aino Tenkasen soolosellokappaleen. Sellisti Martta Valkeus Kuva: Yle/Tiina-Maija Lehtonen martta valkeus

Mahtuuko elämään muuta kuin musiikki?

Säveltäminen on elämisen ja olemisen tapa. On vaikea erottaa, milloin tekee muita asioita siksi, että se ruokkii luovuutta tai vain huvikseen. Viime aikoina olen opetellut tietoisesti jättämään musiikin hetkeksi ja viettämään hyvällä omallatunnolla vapaa aikaa. Silloin laitan vaikka rauhassa ruokaa ja näen ystäviä ja perhettä.

Olin perustamassa Turkuun What ever Works! -nykymusiikkifestivaalia vuonna 2013 ja mukana tuottamassa sitä myös tänä keväänä. Nautin siitä säpinästä, mikä liittyy festivaalien ja konserttien järjestämiseen. Se, että on ihmisten kanssa tekemissä, on mukavaa vaihtelua yksinoloa vaativalle säveltämiselle. Haluan tulevaisuudessakin vaikuttaa siihen, millaisia konsertteja ja taidetapahtumia Suomessa on.

Sävellyspuolella kiinnostaa puhtaasti musiikillisen ilmaisun lisäksi poikkitaiteellisuus. Olen tehnyt yhteistyötä valosuunnittelun, pukutaiteen, tanssin ja videon kanssa. Haaveilen oopperantapaisista kokonaisvaltaisista esityksistä, jossa voisi olla esimerkiksi varjoteatteria, klovneriaa tai illallinen osana teosta.

Mitä vielä haluaisit kertoa itsestäsi?

Äitini kertoo usein tarinaa siitä, miten toisen maailmansodan aikaan Leningrad oli piiritettynä monta vuotta, mutta kaupungissa jatkettiin silti sinfoniaorkesterikonserttien järjestämistä. Vaikka kaupunkiin ei tullut ruokaa eikä muusikoille ehkä voitu edes maksaa, konsertit jatkuivat.

Minusta se on hieno kertomus taiteen merkityksestä. Jatketaan tätä inhimillistä, kompleksista hengentoimintaa; sävelletään ja soitetaan ja lähdetään kuuntelemaan konsertteja, vaikka maailma ympäriltä romahtaisi.

  • Minna Ristamäki.

    Harmonikansoittaja Minna Ristamäki: "5-vuotiaana tein itselleni pahvista harmonikan."

    Tutustu ensimmäisen vuoden musiikinopiskelijaan Minnaan.

    Harmonikansoittoa ensimmäistä vuottaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa opiskeleva Minna Ristamäki on onnekas, sillä hän on nyt valitsemallaan tiellä: "Koko ikäni tavoitteenani on ollut tämän unelman saavuttaminen. Kun viisivuotiaasta lähtien olin sinnikkäästi harmonikansoiton kannalla, sain 6-vuotislahjaksi oikean soittimen." Minna piipahti Kantapöydän opiskelijatreffeillä 24.

  • Julia Lezhneva / Graun

    Julia Lezhnevan ääni ei lakkaa hämmästyttämästä

    Levyarvostelu

    Julia Lezhneva lauloi itsensä suomalaisten sydämiin voittamalla Mirjam Helin -kilpailun vuonna 2009. Siitä alkanut kansainvälinen ura on pitänyt hänen konserttivierailunsa harvoina, mutta onneksi tarjolle on tullut huikeita soololevyjä - ensin Rossinia, sitten Händeliä. Uuden levyn säveltäjä on tuntemattomampi, mutta silti levy on entisiäkin parempi, ja osoittaa että Lezhneva on löytänyt ainutlaatuiselle äänelleen mitä parhaimman käyttökohteen. Carl Heinrich Graunin säkenöivät, näyttävät ja huippunopeat koloratuuriaariat sujuvat Lezhnevalta kuin vettä valaen.

  • Renee Fleming / Distant Light

    Renée Fleming ja kolme design-valaisinta

    Levyarvostelu

    Sopraano Renée Fleming on ennättänyt levyttää vaikka kuinka, mutta onneksi Decca-yhtiö yhä keksii hänelle mielekkäitä ja tyylikkäitä projekteja. Uusimman levyn laimeanlavea otsikko "Distant Light" kätkee taakseen elegantin, pelkistetyn ja ajankohtaisenkin ohjelmiston, joka pitää valonhohtoista tunnelmaa hyvin yllä.

  • Sacred Duets / Nuria Rial

    Kerubit duetoimassa

    Levyarvostelu

    "Kaksi kauneinta barokkiääntä ensimmäistä kertaa samalla levyllä", mainostaa Sony Classicalin uutuus itseään, ja mainoksella on poikkeuksellisesti katetta. Sopraano Nuria Rial ja kontratenori Valer Sabadus todella ovat kaksi kauneinta barokkiääntä, tai ainakin ihastuttavia, kerubikasvoisia suklaanappisilmiä, joiden yhteistä laulutaidetta ei voi happamana kuunnella, semminkin kun ohjelmistona on mitä hempeintä oratoriomusiikkia 1600- ja 1700-lukujen vaihteesta.