Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-ohjelman sivuilta.

Trendikäs parveke halvalla: unohda perinteiset kesäkukat ja käytä olohuoneesi viherkasveja

Keudan floristiopiskelijat stailaamallaan parvekkeella.
Keudan floristiopiskelijat stailaamallaan parvekkeella. Kuva: Yle/ Airi Saastamoinen kukat (koristekasvit),Kuningaskuluttaja (Tv),Parvekepuutarha,viherkasvit

Puutarha-alalla jylläävät muoti-ilmiöt samalla tavalla kuin vaatteissa tai sisustuksessa. Juuri nyt on trendikästä istuttaa parvekkeelle perinteisten kesäkukkien ohella viherkasveja. Eksoottisten bambujen, ruokojen ja mehikasvien lisäksi muotia ovat isoäidin ajan viherkasvit. Säästäväinen parvekestailaaja sisustaa parvekkeensa kotoa löytyvillä viherkasveilla. Ne nimittäin pärjäävät ulkosallakin yllättävän hyvin.

Viherkasveja parvekkeella.
Keudan floristiopiskelijoiden malliparvekkeella toistuvat vihreän ja punaisen sävyt. Lisäväreinä musta ja valkoinen. Viherkasveja parvekkeella. Kuva: Yle/ Airi Saastamoinen Kuningaskuluttaja (Tv),Parveke,Parvekepuutarha,viherkasvit

Keudan aikuisopiston floristiopiskelijat Jelena, Aino, Anu ja Julia suunnittelivat ja toteuttivat kouluttajansa, kasveilla stailaamisen asiantuntijan, Tiina Kiiskisen johdolla Kuningaskuluttajan toiveesta trendikkään parvekekokonaisuuden.

Tavoitteena oli luoda selkeä ja rento rauhoittumispaikka.

Opiskelijoiden toteuttaman kokonaisuuden nimi on Slow Flow. Kokonaisuuteen kuuluvat paitsi kasvit, myös kalusteet ja tekstiilit sekä parvekkeilla harvemmin nähty lattiapäällyste eli kelottunut lauta ja koristekivet.

— Puulla ja kivellä haluamme tehdä tilan mielenkiintoiseksi ja lämminhenkiseksi, selvittää Aino.

Malliparvekkeen lattialla on kelottunutta lankkua, koristekiviä ja mehikasveja.
Parvekkeen lattiaan saa uutta ilmettä irtonaisilla puulankuilla tai laatoilla.Jos käytät laattoja, huomioi paljonko painoa parvekkeesi kestää. Malliparvekkeen lattialla on kelottunutta lankkua, koristekiviä ja mehikasveja. Kuva: Yle/ Airi Saastamoinen Kuningaskuluttaja (Tv),mehikasvit,Parveke,Parvekepuutarha

Katossa roikkuvaan säleikköön opiskelijat ovat laittaneet valosarjan, mutta siihen voi ripustaa mitä tahansa kauniita esineitä. Rajana on ainoastaan sisustajan mielikuvitus.

— Säleikkö ja siinä olevat koristeet luovat kolmiulotteisuuden tuntua, huomauttaa Julia.

Vaikutelmaa täydentävät amppeleissa kukkivat verbenat ja harsotyräkit.

Etualalla tilan rajaajana käytetty palmu, amppelissa valkoinen verbena.
Etualalla bambua, amppelissa kukkii valkoinen verbena. Etualalla tilan rajaajana käytetty palmu, amppelissa valkoinen verbena. Kuva: Yle/ Airi Saastamoinen kukat (koristekasvit),Kuningaskuluttaja (Tv),Parveke,Parvekepuutarha,Rautayrtit

— Tilan rajaajina on käytetty bambua. Banaani ja japaninvaahtera tuo väriä. Punainen väri toistuu myös mehiruusukkeissa. Mielenkiintoa tilaan tuovat erilaiset heinät ja kortteet. Kukkivat kukat ovat valkoista verbenaa ja harsotyräkkiä. Valkoinen toistuu myös kalusteissa ja tekstiileissä, kertoo Jelena.

Malliparvekkeen kasvien valintaa siivitti kokeilunhalu.

— Haluamme innostaa ihmisiä kokeilemaan jotain uutta ja antaa ideoita sovellettaviksi, tiivistää Anu.

Malliparvekkeella lattialankkujen väliin istutetut mehikasvit eivät ole kovin käytännöllinen ratkaisu. Omalla parvekkeella kasvit kannattaa sijoittaa niin, että kulkuväylät jäävät vapaaksi.

Eksoottisten kasvien puutarha ei sovi myöskään aivan kokemattomalle puutarhurille.

Valkoisin pienin kukin kukkiva harsotyräkki, isolehtinen banaani ja punaisena hehkuva japaninvaahtera.
Valkoisin pienin kukin kukkiva harsotyräkki, isolehtinen banaani ja punaisena hehkuva japaninvaahtera. Epäesteettinen parvekkeen seinä on peitetty verholla. Valkoisin pienin kukin kukkiva harsotyräkki, isolehtinen banaani ja punaisena hehkuva japaninvaahtera. Kuva: Yle/ Airi Saastamoinen Kuningaskuluttaja (Tv),Parveke,Parvekepuutarha,viherkasvit

Eksoottiset kasvit vaativat myös paljon lämpöä. Varmimmin ne menestyvät lasitetulla ja aurinkoisella parvekkeella. Aurinkoa riittää, jos parveke on talon itä-, etelä- tai länsipuolella.

Viherkasvi kestää monta vuotta

Floristiopiskelijoiden kokonaisuuteen kuuluvat kasvit maksoivat sievoisen summan, yli 800 euroa. Viherkasvit eivät kuitenkaan ole yhden kesän ostos. Talven tullen ne voi siirtää sisätiloihin.

Muodikkaan parvekekokonaisuuden saa aikaiseksi pienemmilläkin kustannuksilla, jos siirtää kasvit parvekkeelle omasta olohuoneesta.

Tavallisten huonekasvien kylmänkestävyys on yllättävän hyvä.

— Esimerkiksi palmut viihtyvät hyvin ulkosalla. Verililjakin pärjää ulkona lokakuulle saakka, eikä säikähdä edes pienestä yöpakkasesta. Tavallisten huonekasvien kylmänkestävyys on yllättänyt tällaisen puutarha-konkarinkin, tunnustaa Tiina Kiiskinen.

Perinteiset suomalaiset viherkasvit ovat taas muodissa.

Vanhan ajan suomalaiset viherkasvit ovat tulleet taas muotiin ja niilläkin voi parvekkeensa sisustaa.

— Rönsylilja, viirivehka, anopinkieli, peikonlehti... Ne ovat juuri nyt ihan yhtä trendikkäitä kuin etelän erikoisuudet ja mehikasvit, tietää Kiiskinen.

Kirvat ja vihannespunkit kannattaa nitistää ajoissa

Tuholaisten torjuntaan on syytä varautua kaikkien ulkona pidettävien kasvien kanssa. Oikealla ja säännöllisellä hoidolla kasvit säilyvät terveinä ja tuholaisten aiheuttamat vauriot pysyvät vähäisinä.

Vihannespunkit kavahtavat kosteutta. Niiden torjuntaan riittää suihkuttelu tavallisella vedellä.

Kirvat puolestaan saattavat vaatia järeämpiä toimia. Vanha konsti mäntysuopaliuoksella suihkuttamisesta on pätevä, mutta varmimmin kirvat pysyvät poissa multaan upotettavia torjuntapuikkoja käyttämällä.

Tarkkaile kasvien kuntoa.

Kasvien kuntoa on syytä tarkkailla jokaisen kastelukerran yhteydessä. Lehtien alapinnalle ilmestyvät pisteet ovat varoitusmerkki punkkien hyökkäyksestä.

— Tuholaiset on helpompi torjua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Jos tilanne pääsee niin pahaksi, että vihannespunkkien seitit alkavat jo roikkua, niin silloin on enää hyvin vähän tehtävissä, varoittaa Tiina Kiiskinen.

Yleisön omat kesäkeitaat

Kuningaskuluttaja keräsi kesällä 2016 kuvia ihmisten omista kesäkeitaista. Poimi vinkit ja rakenna oma paratiisisi.

Muokkaus 15.2.2017: Aiheeseen liittyvää -linkkejä lisätty, yleisön omat kesäkeitaat teksti päivitetty.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

Mistä jutussa mainittuja katosta roikkuvia kehikkoja voi hankkia, millaisia ne ovat ja miten kiinnitetään kattoon? Kiinnostaisi kuula lisää.

Lähettänyt käyttäjä

Ehei! Parvekkeella kasveihin iskevät vihannespunkit. Joka vuosi, vaikkei parveketta ole lasitettu. Sisäkukat pysyvät siis sisällä.

Kehikko, nimimerkkisi on jo lähellä oikeaa - googlaus sanalla "köynnösritilä" antaa kaupan vaihtoehtoja ja tee-se-itse -ohjeita.

Parvekkeella punkkeja - yyh, kuulostaa inhalta. Ohjeeksi annetaan kosteuden lisäämistä ja punkkien suihkuttelua tiehensä vedellä. Toimiiko käytännössä?

T. Terhi Vuorinen, Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttajan toimitus

    Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Silmätutkimus

    Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttajan toimitus

    Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Tubettaja pitelee kädessään paitaa

    Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Energiaviraston ylläpitämällä sahkonhinta.fi -sivustolla voit vertailla sähkön hintoja.

    Näin kilpailutat sähkön hinnan

    Tarkista kuitenkin todellinen vuosikustannus yhtiöstä.

    Yllättävän harva kuluttaja tarttuu mahdollisuuteen säästää sähkölaskussaan. Katso miten helppoa kilpailuttaminen on käytännössä.

  • Keudan floristiopiskelijoiden hyötypuutarha parvekkeella.

    Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Ruusu jonka päällä kävelee animoituja hyönteisiä

    Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Juna saapuu Helsingin asemalle.

    Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kodinhoitohuonetta remontoidaan.

    Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Timo Ojala, K1 katsastus

    Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Kädet näppäimistöllä, näytöllä koodia

    Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Kypärään ja turvavarusteisiin pukeutunut toimittaja portin edessä.

    Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • Kuvakaappaus Quizonaut.com tilausansasta

    iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • kasa ruokajätettä

    Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Kasvisten säilytys

    Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Kanaa, maitoa, maksalaatikkoa

    Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.