Hyppää pääsisältöön

Harmonikansoittaja Viivi Maria Saarenkylä: "Tavallisuus tuntuu olevan tästä hommasta kaukana!"

Harmonikansoittaja Viivi Maria Saarenkylä.
Harmonikansoittaja Viivi Maria Saarenkylä. Harmonikansoittaja Viivi Maria Saarenkylä. Kuva: Yle/Sandra Saulo viivi maria saarenkylä

Sibelius-Akatemian GLOMAS-koulutusohjelmassa syksyllä 2016 opinnot aloittava harmonikansoittaja Viivi Maria Saarenkylä oli "house bändinä" ja opiskelijatreffeillä Kantapöydän Savonlinnan suorassa erikoislähetyksessä 27.7.2016. Sibelius-Akatemian opiskelijoita esittelevä sarja Kantapöydän opiskelijatreffit jatkuu Musiikkitalossa jälleen keskiviikkona 31. elokuuta.

Kuka?

Olen Viivi Maria Saarenkylä, 23­-vuotias harmonikansoittaja kotoisin Savonlinnasta. Synnyin vuonna 1993 perheemme iltatähdeksi, pikkusiskoksi isoveljilleni Santulle, Jussille ja Villelle. Asuin kuitenkin valtaosan lapsuudestani vanhempieni kanssa kolmistaan, sillä nuorimmainenkin veikoistani muutti jo pois kotoa minun ollessa alle kouluikäinen.

Isäni lauloi nuorempana Savonlinnan oopperajuhlakuorossa ja veljeni Santtu soittaa haitaria. Myöskin isoisäni oli kuuleman mukaan innokas haitaristi, mutta ammattimuusikoksi kukaan suvustamme ei ole vielä minua ennen ryhtynyt. Enkä minäkään sitä suunnitellut, mutta niinhän siinä on tainnut hiljalleen kuitenkin käydä, monen sattuman kautta!

Kaikki alkoi siitä kun...

Yhdeksän vuotta vanhempi veljeni Santtu soitti haitaria, joten ihailevan pikkusiskon maailmassa tuskin muita soittimia oli edes olemassa. Vanhempani ovat kertoneet, että kinusin heiltä omaa soitinta ihan pienestä asti. Lopulta kerroin närkästyneenä asian laidan päiväkodissa hoitotädeilleni: "On minulla kumma perhe, kun toinen haluaisi soittaa, mutta omaa soitinta ei hankita!". Kiinnostukseni kasvoi vaan, ja lopulta vanhempani vuokrasivat minulle pienen harmonikan ollessani 6­-vuotias ja pääsin soittotunneille.

Mistä?

Kävin peruskoulun ja sen perään Taidelukion Savonlinnassa. Olin hurjan aktiivinen tyttö ­ harrastin harmonikansoiton lisäksi kaikkea telinevoimistelusta maastohiihtoon, laskettelusta kilpatanssiin ja suunnistuksesta showtanssiin. Onneksi osa lajeista painottui eri vuodenajoille, sillä kilpailin kaikissa ja rakastin treenaamista. Savonlinnassa oli pieneksi kaupungiksi upeasti harrastusmahdollisuuksia, ja minä nautin niistä täysin rinnoin! Vanhempani olivat aina täysillä mukana ja tukena kaikissa harrastuksissani, mistä olen heille äärettömän kiitollinen.

Viivi Maria Saarenkylä ja Lassi Kainulainen kilpatanssin pyörteissä.
Lassi Kainulaisen kanssa tanssin pyörteissä. Viivi Maria Saarenkylä ja Lassi Kainulainen kilpatanssin pyörteissä. Kuva: Viivi Maria Saarenkylän kotialbumi. lassi kainulainen,viivi maria saarenkylä
Viivi Maria Saarenkylä veljensä Jussin kanssa hiihtolenkillä.
Hiihtolenkillä Jussi-veljeni kanssa. Viivi Maria Saarenkylä veljensä Jussin kanssa hiihtolenkillä. Kuva: Viivi Maria Saarenkylän kotialbumi. jussi saarenkylä,viivi maria saarenkylä

Opettajani Kirsi Laamanen

Kirsi Laamanen oli Savonlinnan musiikkiopistossa opettajani lähestulkoon 14 vuotta. Soitimme monipuolisesti niin perinteistä musiikkia kuin klassistakin ohjelmistoa melodiabassoharmonikalla. Oli hienoa olla samalla opettajalla päiväkoti­ikäisestä ammatiopintojen alkuun asti, sillä niin pitkässä ajassa ehtii tutustua läpikotaisin ja sitä myötä oppilas­opettaja ­suhteesta tulee hyvin tiivis. Kirsi oli sopivan vaativa, mutta ymmärsi myös teini­-ikäisen urheilijatytön muita kiireitä. Soittotunnille oli aina kiva mennä!

Kultainen Harmonikka

Ollessani 17­-vuotias, Kirsi soitti minulle eräänä iltapäivänä ollessani kauppareissulla Valintatalossa ja ehdotti, josko osallistuisin Kultaiseen Harmonikkaan, tuohon legendaariseen televisioitavaan haitarikilpailuun. Mietin asiaa ostosten teon ajan ja kassalta soitin takaisin, että suostun kyllä semifinaaliin kisaamaan, mutta en halua televisioitavaan finaaliin, sillä hirveä stressihän siitä vain tulisi.

Finaaliin kuitenkin päädyin ja voiton myötä kilpailun tuomaristossa istunut maailmankuulu italialainen jazzharmonikkataitelija Renzo Ruggieri bongasi minut oppilaakseen.

Vaihtarivuosi

Savonlinnan maisemat vaihtuivat ensimmäisen kerran lukiosta vuodeksi Sveitsiin, jossa vietin upean vaihto-­oppilasvuoden 2011-­2012. Siitä vuodesta tuli iso merkkipaalu tähänastisessa elämässäni monessakin mielessä. Kasvattavan ja ikimuistoisen vaihtarikokemuksen lisäksi samaan aikaan aloitin opinnot Ruggierin opissa ja niin soitotkin jatkuivat vaihtarivuoden läpi, tosin entistä isommalla pöhinällä!

Viivi Maria Saarenkylä sveitsiläisen vaihto-oppilasperheensä kanssa.
Sveitsissa lukiovaihdossa. Kuvassa host-sisko ja host-vanhempani. Asuin vuoden famille Mottasin perheessä! Viivi Maria Saarenkylä sveitsiläisen vaihto-oppilasperheensä kanssa. Kuva: Viivi Maria Saarenkylän kotialbumi. viivi maria saarenkylä
Viivi Maria Saarenkylän Sveitsin vaihto-oppilasvuodelta.
Viivi Maria Saarenkylän Sveitsin vaihto-oppilasvuodelta. Kuva: Viivi Maria Saarenkylän kotialbumi. viivi maria saarenkylä

Ammattiopintojen tielle

Vaihtovuoden jälkeen palasin vielä hetkeksi kotikonnuille Savonlinnaan, kävin Taidelukion loppuun ja sieltä suuntasin Joensuun konservatorioon muusikon ammattiopintoihin. Vuoden verran nautin pop-jazz­-linjan tarjoamasta monipuolisuudesta, mutta utelias luonteeni ujutti minut taas liikkeelle. Järjestelin konservatorio-­opintoni niin, että onnistuin muuttamaan syksyksi Italiaan opettajani perässä harmonikkaa treenaamaan. Syksyn jälkeen palasin takaisin Suomeen, mutta nyt muuttokuorma lähtikin Helsinkiin ja koulu vaihtui Helsingin Pop&jazz Konservatorioksi. Siellä lopulta saatoin konsaopintoni maaliin ja valmistuin ammattimuusikoksi keväällä 2016.

Vaativa mutta oikeudenmukainen Renzo Ruggieri

Opettajani Renzon kanssa opin ja aloin ensimmäistä kertaa elämässäni harjoitella paljon ja tavoitteellisesti. Hiljalleen soittotunneilla tutustuttuamme paremmin alkoi italialainen kiivas temperamentti räiskyä, mutta se ei minua lainkaan hirvittänyt, vaan pidin suorasukaisesta opetustyylistä. Tiesinpähän ainakin tasan tarkkaan mitä opettajani oli milloinkin mieltä edistymisestäni, sillä turhasta ei "bravaa" lausuttu eikä katsottu sormien läpi, jos oli jäänyt harjoittelu jollain viikolla hieman vähemmälle.

Harmonikansoittaja Viivi Maria Saarenkylä opettajansa Renzo Ruggierin kanssa harmonikansoiton MM-kilpailuissa Kanadassa 2013.
Renzo Ruggierin kanssa harmonikansoiton MM-kilpailuissa Kanadassa 2013.. Harmonikansoittaja Viivi Maria Saarenkylä opettajansa Renzo Ruggierin kanssa harmonikansoiton MM-kilpailuissa Kanadassa 2013. Kuva: Viivi Maria Saarenkylän kotialbumi. Renzo Ruggieri,viivi maria saarenkylä
Italialainen rantabulevardi.
Italissa lounastauolla Renzon soittotunneilta. Näissä maisemissa myös asuin syksyllä 2014. Italialainen rantabulevardi. Kuva: Viivi Maria Saarenkylä. rantabulevardi

Renzo oli hyvin vaativa, mutta myös oikeudenmukainen ja kaikkensa antava opettaja, ja juuri se kannusti minua eteenpäin ihan uudella tavalla. Yhteistyömme kesti intensiiviset viisi vuotta, minkä aikana kiersimme yhdessä kansainvälisiä harmonikkakilpailuja ympäri maailmaa ja viikottaisten Skype-­soittotuntien lisäksi matkustin usein paikanpäälle Italiaan treenaamaan. Kävin jo samalla Suomessa konservatoriota, mutta musajutut pyörivät enimmäkseen solististen kilpailujen ehdoilla. Nämä viisi vuotta olivat hyvin rankkoja, mutta toisaalta elämäni jännintä ja kokemusrikkainta aikaa. Harmonikka vei lähes kaiken aikani ja vaikka Suomi-tytölle Italian koulu oli kova, sen ansiosta musiikkiharrastuksestani on nyt tulossa ammatti.

Vastapainoa yksintreenaamiselle

Suomessa ollessani nautin suunnattomasti koulun lattari­- ja tanssibändeissä soittamisesta ja mm. improtunneista. Soitan myös hieman 2-­rivistä haitaria, pianoa ja kaikenlaiset perkussiot ja esimerkiksi brasilialaiset sambarytmit ynnä muut kiehtovat ja ovat kuin terapiaa minulle!

Harmonikansoittaja Viivi Maria Saarenkylä.
Kesäistä harjoittelua kotikonnuilla Savonlinnan Pihlajavedellä. Harmonikansoittaja Viivi Maria Saarenkylä. Kuva: Viivi Maria Saarenkylän kotialbumi. viivi maria saarenkylä

Kouluista ja opettajista

Taidelukio, Savonlinnan musiikkiopisto, Joensuun konservatorio ja Pop&Jazz Konservatorio ovat kaikki olleet minulle tärkeitä ja upeita kouluja. Olen saanut soittotunteja monelta käsittämättömän osaavalta ja innostavalta opettajalta, mm. Neff Irizarry, Pasi Hirvonen, Niko Kumpuvaara, Kemal Achourbekov, Aki P. Hietala ja monia monia muita. Jokainen opettaja on omalla instrumentillaan ja tyylillään antanut minulle valtavasti oppia ja näkökulmia musiikin tekemiseen ja soittamiseen!

Nyt olen taas aivan uuden seikkailun edessä, sillä aloitan opinnot Sibelius-Akatemiassa kansainvälisessä maailmanmusiikin koulutusohjelmassa GLOMASissa. En malta odottaa, mitä tämä kulttuurien ja maailman eri musiikkityylien sulatusuuni tuleekaan minulle tarjoamaan tulevien opiskeluvuosien aikana.

Ja mitä vielä...

Musiikkimakuni on yhtä sillisalaattia. Kuuntelen sitä, mikä milloinkin huvituttaa. Lattarirytmit ovat aina mieleeni ja pistävät tanssijalkaa vipattamaan. Antônio Carlos Jobimin bossa novat ovat upeita ja rauhoittavat kiireistä päivää. Astor Piazzolla ja ylipäänsä argentiinalaistyyppinen tango saa ihoni joka kerta nousemaan kananlihalle. Tsuumi Sound Systemin globaali mutta kuitenkin niin suomalainen äänimaailma soi aina kuulokkeissani jossain kohtaa ulkomaanreissujani sekä silloin, kun lähden kotiovelta metsään ulkoilemaan. Stevie Wonder on yhtä kuin "hyvä boogie, huippu fiilis".

Soittolistojani on yhtä monta kuin vuodessa päiviä. Idoileinani pidän kaikkia omalaatuisia ja kekseliäitä haitaristeja, jotka tekevät palolla sitä omaa juttuaan, omalla saundillaan. Heitä onkin maailma pullollaan!

Olen ulkoilmaihminen. Rentoudun metsässä, vaeltamassa, sienessä tai veneilemässä Saimaalla. Pidän laskettelusta, murtsikkahiihdosta ja kalliokiipeilystä. Minua kiehtovat kaikenlaiset jännitävät kokemukset ja upeimpia sellaisia olen saanut mm. vuorikiipeilystä Alpeilla tai sukeltamisesta trooppisissa vesissä. Pieni omien rajojen kokeileminen johtaa lähes aina käsittämättömän upeisiin fiiliksiin ja kokemuksiin. Nautin paljon myös tanssimisesta ja olenkin aina valmis paritansseihin salsasta kizombaan ja fuskusta humppaan jos musiikkia ja tanssittajia vain ympäriltä löytyy.

Viivi Maria Saarenkylän Sveitsin vaihto-oppilasvuodelta.
Toisenlaisten unelmien jahtaamista. Strahlhorn 4190m. Viivi Maria Saarenkylän Sveitsin vaihto-oppilasvuodelta. Kuva: Viivi Maria Saarenkylän kotialbumi. viivi maria saarenkylä

Pidän siitä, että harrastukseni ovat usein kaukana musiikki­arjestani, jolloin niiden parissa pääsen todella tuulettamaan ajatuksiani ja sitä myötä minulla on hurjasti uutta energiaa sitten, kun otan taas harmonikan uudestaan syliin.

On kauhean vaikea määrittää, ainakin itselleen, milloin tästä omasta harrastuksesta tulee se ihan oikea ammatti. Olen onnellinen, että minulla on yhtä aikaa sopivassa määrin keikkaa, eli ns. oikeita muusikon hommia, mutta myös monenmonta opiskeluvuotta vielä edessäni. Tavallaan se tuo tunteen, että olen jossain harrastamisen ja ammattilaisuuden välimaastossa, jossa voin turvallisesti kaiken aikaa oppia lisää ja nauttia tekemisestä kaikkine onnistumisineen kuin myös kompurointeineenkin.

Yllätän itseni usein pohtimasta, että kokeilen nyt tätä musiikkia niin kauan kuin se on hauskaa ja kantaa eteenpäin, ja hankin sitten sen jokin "tavallisen ja oikean ammatin" myöhemmin, jos siltä vielä tuntuu. Sillä jos jotain olen jo tästä erikoisesta ja jännittävästä alasta oppinut, niin sen, että tavallisuus - mitä se sitten onkaan -­ tuntuu olevan tästä hommasta kaukana. Ja sehän se juuri kutkuttaakin aina vain jatkamaan ja kokeilemaan vähän lisää!

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

Ajat ovat muuttuneet. Kyllä haitari kuului ennen, ihan tavalliseen elämään. Se oli mukana iloissa ja suruissa, sitä treenattiin kotona. Vaikuttaa siltä, että nämä Sibelius Akatemian jalustalle nostettavat tähdet, edustavat jotain ihan eri käsitystä haitarinsoitosta ja eri aika on tietysti kyseessä, mutta jotenkin jää kaipaamaan, sitä vanhanajan haitarinsoittoa, johon liittyi tietynlainen vaatimattomuus, keskittyminen asiaan enemmän, kuin puitteisiin.

Lähettänyt käyttäjä

Olen samaa mieltä "Kurtturuusun" kanssa siitä, että myös perinteistä haitarinsoittoa pitäisi vaalia, sillä sitäkin on hauska kuunnella aina välillä. Sama pätee pelimannimusiikkiin. Tietenkin kansanmusiikin on uudistuttava, mutta kunpa olisi ryhmiä, jotka osaisivat soittaa perinteistä kansanmusiikkia yhtä huumaavasti kuin Konsta Jylhä.

  • cd-levyn kansi

    Uhkeaa sinfonista hehkua à la Richard Strauss

    Levyarvio

    Richard Straussia voi hyvin pitää 1900-luvun alkupuolen säkenöivimpänä orkesterisäveltäjänä, vaikka hän siirtyikin sinfonikosta oopperasäveltäjäksi. Straussin oopperoiden, etenkin Salomen, Elektran ja Ruusuritarin orkesteriosuudet ovat aikansa upeinta sinfonista taidetta; etenkin Elektraa voi pitää lähes yhtä paljon sinfonisena oopperana kuin oopperamaisena sinfoniana. Elektra, joka aikanaan hullaannutti aikansa modernistit taidelajista riippumatta, oli suurelle yleisölle vaikea teos, ja ehkäpä sen vuoksi siitä ei koskaan tehty erillisistä orkesterisarjaa konserttikäyttöön. Nyt epäkohta on korjaantunut, aikamme suurimpiin Strauss-tulkkeihin kuuluvan Manfred Honeckin intohimon ajamana.

  • cd-levyn kansi

    Erilaiset Goldberg-variaatiot

    Levyarvio

    Johann Sebastian Bachin Goldberg-variaatioiden levytykset ja erilaiset versioinnit ovat säännöllisesti palaava teema tässä ohjelmassa ja uusien levyjen joukossa ylipäätään. Harvemmin olen kuitenkaan törmännyt Goldberg-variaatioihin, jotka eivät olisi Bachin kirjoittamia! Toisessa kansainvälisessä Uuno Klami -sävellyskilpailussa Kotkassa vuonna 2009 palkittu saksalainen Joachim Schneider on kirjoittanut teknisesti ja ilmaisullisesti kiehtovat 30 variaatiota teemoineen kahdelle kitaralle Bachin mallia monitasoisesti seuraillen – ja luonnollisesti nimennyt teoksensa Goldberg-variaatioiksi.

  • cd-levyn kansi

    Lyyristä suomalaista sielunmaisemaa

    Levyarvio

    Idyllit, elegiat, pienet muistot, kukkaset, kehtolaulut, romanssit ja muut niin sanotut karakterikappaleet olivat romantiikan keskeisintä ohjelmistoa läpi 1800-luvun. Niitä sävelsivät kaikki, joskus enemmänkin ansainta- kuin taiteenteon tarkoituksessa, joskus taasen selvästi hetken hurmiossa, inspiraation vallassa. Koulutettujen säveltäjien määrän kasvaessa Suomessa 1800-luvun lopulla myös kotimaisia pieniä karakterikappaleita syntyi kiihtyvään tahtiin – ja niiden joukosta löytyy joitakin todellisia helmiä.