Hyppää pääsisältöön

Ei vanhene koskaan -sarjassa esiteltiin kansakuntaa vavisuttavia rikoksia

Åke Lindman juontaa Ei vanhene koskaan -sarjaa
Åke Lindman juontaa Ei vanhene koskaan -sarjaa Kuva: Yle/ Ari-Pekka Keränen 1997,Yle Elävä arkisto,Åke Lindman

Ei vanhene koskaan -sarjassa käsitellään suomalaisia henki- ja seksuaalirikoksia 1930-luvulta aina 1960-luvulle saakka. Suurin osa tapauksista on jäänyt selvittämättä. Sarja esitettiin ensimmäisen kerran televisiossa vuonna 1997. Sen juonsi Åke Lindman. Artikkelissa on kuvia, jotka saattavat järkyttää.

Sarjan avausjaksossa aiheena on muun muassa suomalainen henkirikos ja henkirikosten tutkinta. Viimeisessä jaksossa Kadonnut, kadotettu käsitellään katoamistapausten tutkintaa. Muut jaksot ovat aikanaan paljon julkisuutta saaneita rikoksia kuten Kyllikki Saari – musta sirkus, Tulilahden kaksoismurha – syyllinen vai syytön, Bodomjärvi – kansakunta hypnoosissa, Onni Happonen – punainen vaara, musta murha, valkoinen totuus, Kunnon tyttö, tavalliset miehet ja Erehdys. Torsti Koskinen.

Pieni johdanto murhaan

Rikostutkijat pohtivat, miksi murha kiinnostaa ihmisiä ja millaisia mielikuvia siihen liittyy. Entä, millainen on tyypillinen tappaja? Ratkeavatko henkirikokset yhden ihmisten tuumailujen myötä?

Keskusrikospoliisin apulaispäällikön Markku Salmisen mukaan murha kiehtoo ihmisiä, koska se on tekona peruuttamaton. Murhaan liitetään myös mielikuvia voimasta, joskin Salmisen mukaan todellisuus on aivan toista. Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltaisin maa, jos katsotaan henkirikosten vuosittaista määrää suhteutettuna sataantuhanteen asukkaaseen, toteaa puolestaan rikosylikomisario Thomas Elfgren. Karkeasti yksinkertaistettuna suomalainen tappaja on useimmiten mieshenkilö, alle 30-vuotias, työtön tai tavallinen työntekijä.

Henkirikokset tehdään joko pikaistuksissa tai ne on suunniteltu. Tämä koskee myös seksuaalirikollisia. Markku Salminen jakaa heidät karkeasti kahteen ryhmään: toisessa ovat täysin tunnekylmät henkilöt, toisessa ovat vääristyneessä seksuaalifantasioissaan elävät henkilöt. Erilaiset tyypit muodostavat poliisille erilaisen selvittämiskohteen, Salminen toteaa.

Ohjelmassa haastateltu ohjaaja Jouko Turkka pitää väkivallan ja seksuaalisuuden yhteyttä ilmiselvänä. Hän viittaa Shakespearen väkivaltaisimpaan näytelmään Romeoon ja Juliaan, joka Turkan mukaan ei suinkaan ole rakkaustarina vaan se on näytelmä avoimen väkivallan ilmapiiristä.

Murha on omiaan myös synnyttämään legendoja, hyvä esimerkki tästä on Kyllikki Saari, nuori tyttö, joka surmattiin tämän palatessa kotiinsa hartaustilaisuudesta. Yli 25 000 ihmistä ympäri Suomen saapui hänen hautajaisiinsa. Kyllikki Saari tuli muulle Suomelle tunnetuksi valokuvasta, jossa hän oli 15-vuotiaana rippipuvussaan. Nuoren tytön raaka surma yhdistettynä tähän kuvaan oli valtava shokki suomalaisille, toteaa näytelmäkirjailija Jussi Kylätasku, jonka mukaan samankaltaisen tunteen nykypäivänä herättää pieni tyttö, joka on joutunut pedofiilin murhaamaksi.

Toisinaan murhaajat kiinnostavat yleisöä enemmän kuin uhrit tai itse teko. Yksi sellainen oli Tulilahden surmatöistä epäilty Runar Holmström, jolla peloteltiin lapsiakin nuhteettomiksi ympäri Suomea: "Jos et ole kiltti, Runar tulee ja vie sinut”. Holmströmiä kuvailtiin elintavoiltaan "villipedoksi", joka eli vankilakierteessä saaden tuomioita milloin varkauksista milloin väkivallanteoista.

Miten murhat ratkaistaan?

Rikostutkinta on ryhmätyötä, jossa haetaan syyllisiä rajaamalla pois syyttömiä. Jos syyllistä ei saada verekseltään kiinni, muuttuu poliisin työ on kiivaaksi kamppailuksi aikaa vastaan. Esimerkiksi silminnäkijälausuntojen todenperäisyyden selvittäminen on helpompaa välittömästi rikoksen tapahtumisen jälkeen kuin viikkojen tai jopa vuosien päästä. Henkirikoksen selvittäminen nopeasti on myös taloudellisesti järkevää, sillä selvitystyö on kallista. Yhden jutun kimpussa voi aluksi olla jopa sata rikostutkijaa, sanoo rikosylikomisario Elfgren.

Rikostutkinnan kenties merkittävin vaihe on laboratoriotutkimuksissa, mutta myös rikostekninen työ itse rikospaikalla muodostaa poliisityölle merkittävän pohjan. Rikostekninen tutkinta on kehittynyt oleellisesti 1950-luvulta. Keskusrikospoliisin laboratorion johtaja Kimmo Himberg kuitenkin muistuttaa, että myönteisestä kehityksestä huolimatta ei voida varmuudella sanoa, että esimerkiksi Tulilahden tapaus olisi saatu nykymenetelmin ratkaistua. Sen sijaan varmuudella voidaan todeta, että laboratoriomenetelmien kehittyminen on mahdollistanut yhä pienempien näytteiden tutkimisen siten, että niistä saa myös luotettavan tuloksen. DNA on ainakin teoriassa mahdollista saada vaikkapa vuosikymmeniä vanhasta verijäljestä.

Voiko kenestä tahansa tulla tappaja?

Osa ihmisistä syntyy tappajaksi, toteaa Elfgren ohjelmassa. Heidät on usein diagnosoitu psykiatrisesti. Esimerkiksi psykopaatit voivat olla hyvinkin väkivaltaisia. Elfgrenin mukaan kuitenkin suurin osa tappajista on oman kehityshistoriansa tulosta. Useimmilla on yhteistä se, että heidän lapsuutensa on ollut väkivaltainen, toisin sanoen heidän elämässään on ollut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa. Näillä henkilöillä saattaa olla jo puberteetti-ikäisinä esimerkiksi väkisinmakaamisrikoksia tai niiden yrityksiä, ja raiskauksista ei ole pitkä matka henkirikoksiin. Useimmat henkirikoksiin syyllistyneistä ovat miehiä.

Ei kenenkään lapsesta voi tulla kaikkien painajainen

Oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti Jaana Haapasalo kertoo Kaleva-lehdessä, että tutkimukset osoittavat myös sen, että syvimpiä traumoja saaneet lapset tekevät aikuisena hyvin raakoja rikoksia. Esimerkiksi sarjamurhaajien taustalla on usein vakavia traumakokemuksia, Haapasalo toteaa.

Haapasalon mukaan lapsen hyljeksintä johtaa usein samanlaiseen kierteeseen kuin väkivalta. Väkivaltaisesta lapsesta tulee väkivaltainen aikuinen, ja siten myös hyljeksitystä lapsesta kylmä ja kova. 15-vuotiaaksi asti rikoksia tehnyt lapsi on lastensuojelun asiakas, mutta sen jälkeen hän ei ole kenellekään oma lapsi, toteaa Haapasalo. Toisaalta nykyaikaisen kriminologian mukaan rikollisuutta voidaan selittää monin eri tavoin. Lapsuuden aikaiset kokemukset ovat vain yksi selittävä tekijä. Yhden selityksen mukaan rikollisuus voi olla myös opittua käyttäytymistä, ja oppimisen lähteinä voivat olla niin läheiset ihmiset kuin mediakin (Kivivuori, 15).

Kyllikki Saari – musta sirkus

Isojokelainen 17-vuotias Kyllikki Saari (1935–1953) oli illansuussa palaamassa kotiinsa hartaustilaisuudesta toukokuussa 1953, kun hän katosi hiljaisella hiekkatiellä. Saaren kanssa matkaa oli hetken aikaa taittanut hänen ystävänsä Maiju-Helena Yli-Hietala. Mutta Isojoen meijerin risteyksessä tytöt lähtivät eri suuntiin. Yli-Hietala oli ehdottanut, että yksinäistä kotimatkaa pelännyt Saari yöpyisi heillä, mutta tämä oli torjunut ehdotuksen ja jatkoi matkaansa kohti kotia. Kotiin hän ei kuitenkaan päässyt.


Saaren isä teki katoamisilmoituksen kahden päivän kuluttua. Katoamisilmoitusta seurasi suuretsintä. Tyttöä etsittiin jopa 600 etsijän voimin mutta turhaan. Tutkinnanjohtaja Axel Skogman alkoi tutkia katoamista henkirikoksena.

Silminnäkijähavaintoja alkoi ilmaantua. Mieshenkilö oli pyöräillyt yksin ollutta Saarta vastaan Isojoen meijerin risteyksen liepeillä. Pyöräilijä oli viimeinen henkilö, joka näki hänet elossa ennen surmaa. Matkaa Kyllikki Saaren kotiin oli tästä kohtaamispaikasta kuutisen kilometriä.

Lisäksi useat silminnäkijät kertoivat nähneensä myöhään illalla vaalean auton kiihdyttävän kyseistä tietä pitkin ilman ajovaloja. Autossa oli ollut mieshenkilöitä ja auton tavaratilasta pilkotti polkupyörä. Tiellä oli nähty myös lasinsirpaleita ja voimakkaita auton jarrutusjälkiä. Lasinsirpaleet ja muut jäljet oli siivottu pois ennen kuin poliisi ehti paikalle. Oliko Kyllikki Saari kenties joutunut yliajon uhriksi? Tämä teoria hylättiin sen jälkeen, kun Saaren polkupyörä löydettiin. Siinä ei havaittu minkäänlaisia rikkoontumisen jälkiä (Markkula, 25.).

Kaksi kuukautta katoamisen jälkeen Kyllikki Saaren polkupyörä löytyi suohon upotettuna. Löytö oli yllätys, sillä pyörää oli etsitty tuloksetta jopa metallinpaljastimella. Lokakuussa löytyi metsänistutustöiden yhteydessä Kyllikki Saaren toinen kenkä. Kengän sisällä oli miehelle kuuluva sukka ja kenkä oli sidottu mustalla villalangalla. Pian tämän jälkeen alkaa uusi suuretsintä, joka tuottikin tuloksia. Mukana etsinnöissä olleen 27-vuotiaan Ilmari Hietaojan käteen tarttui männynnäre, joka oli tyvestään teroitettu. Näreen nosto maasta vapautti maan sisältä mätänevän ruumiin hajun. Näreen alla suohaudassa lepäsi jo pahoin maatunut Kyllikki Saari.

Kyllikki Saari löydetty
Kyllikki Saari löydettiin suohaudasta Kyllikki Saari löydetty Kuva: Huhtala, Branthin/Suomen Kuvalehti Yle Elävä arkisto

Kadonneen tytön löytyminen kuolleena kiihdytti huhumyllyä. Lehdistö seurasi tarkkaan tutkintaa ja julkaisi uusia vihjeitä tekijästä tai tekijöistä. Mutta mitään ratkaisevaa ei löytynyt. Sen sijaan poliisilla oli epäilyksenalaisia henkilöitä useitakin. Yksi heistä oli kirkkoherra Kauko Kanervo, jolla epäiltiin olleen liiankin läheinen suhde Kyllikki Saareen. Kanervolla oli kuitenkin murhaillaksi alibi.
Sanomalehtikirjoitus vuonna 1953
Sanomalehtikirjoitus vuonna 1953 Kuva: Yle kuvanauha kuvakaappaus elävä arkisto,sanomalehti 1953,Yle Elävä arkisto
Uuden Suomen lehtikirjoitus
Uuden Suomen lehtikirjoitus Kuva: Yle kuvanauha kuvakaappaus elävä arkisto,uusi suomi 1953,Yle Elävä arkisto
Sanomalehtikirjoitus Kyllikki Saaresta 1953
Sanomalehtikirjoitus Kyllikki Saaresta 1953 Kuva: Yle kuvakaappaus elävä arkisto,sanomalehtiuutinen 1953
Iltasanomien uutisointia 1953
Iltasanomien uutisointia 1953 Kuva: Yle kuvanauha Ilta-Sanomat,kuvakaappaus elävä arkisto,Yle Elävä arkisto
Helsingin Sanomien uutisointia Kyllikki Saaren hautajaisista
Helsingin Sanomien uutisointia Kyllikki Saaren hautajaisista Kuva: Yle kuvanauha helsingin sanomat 1953,kuvakaappaus elävä arkisto,Yle Elävä arkisto

Murhan selvittäminen näytti päätyvän aina umpikujaan, ja vaikeaksi sen teki ennen kaikkea se, että Saaren ruumis oli löydettäessä niin pahoin mädäntynyt, että ei voida varmuudella sanoa, oliko kyseessä raiskaus vai oliko kuolema yliajon seurausta tai jotain muuta. Ruumiista voitiin kuitenkin todeta, että Saari oli saanut voimakkaan iskun kasvoihin, minkä vuoksi nenä- ja poskiluut olivat murtuneet. Seksuaalirikoksen mahdollisuus oli todennäköinen, sillä Saaren ruumis oli vyötäröstä alaspäin alaston ja hänen toinen rintansa oli paljaana.

Lokakuun 25. päivä pidettyihin hautajaisiin saapui ihmisiä kaikkialta Suomesta. Paikalla oli noin 25 000 ihmistä, mikä on enemmän kuin Helsingin olympiakisojen avajaisissa. Kirkon ulkopuolella oli kovaääniset, joiden kautta sisällä pidetty siunaustilaisuus kuului kirkkopihalle, Muistotilaisuutta edelsi surusaatto kunniakujineen. Markkinatunnelmaltakaan ei voitu välttyä, sillä tuhansia ihmisiä oli ruokittava ja samalla saattoi myydä muitakin oheistuotteita.

Murhatutkimuksia jatkettiin, mutta tekijää ei koskaan saatu selville. 2000-luvulla poliisi kertoi, että sillä oli näkemys tekijästä, joka oli kuitenkin jo kuollut (Alibi, 50 - 53).

Psykologinen profilointi piirtää kuvaa tekijästä

Psykologisen profiloinnin avulla Kyllikki Saaren surmaajasta tiedetään kuitenkin jotain. Psykologi Pekka Santtilan mukaan Kyllikki Saaren ruumiin kätkeminen edustaa niin sanottua instrumentaalista aggressiota, joka jo kertoo tekijästä paljon. Instrumentaalisen eli tarkoitushakuisen aggression tunnusmerkit täyttävä teko viittaa siihen, että tekijällä on taipumus ratkaista ongelmia turvautumalla väkivaltaan ja laittomiin keinoihin. Kätkeminen ja suunnitelmallisuus viittaavat siihen, että tekijällä on saattanut olla jonkinlainen rikostausta. Nykyisen käsityksen mukaan tekijä ei ole aiemmin syyllistynyt henkirikokseen tai raiskaukseen, josta Saaren kohdalla oli todennäköisimmin kyse, vaan ehkä omaisuusrikoksiin tai pahoinpitelyihin. Luultavaa on, ettei hän ollut sukua uhrilleen (Tiede).

Mutta oliko Kyllikki Saaren murhaaja paikallinen vai joku läpikulkija? Profilointi voi antaa vihiä tästäkin. Kyllikki Saaren murhaaja - ja todennäköisesti raiskaaja - olisi paikkakuntalainen mies, joka asui muutaman kilometrin päässä. Hän tunsi soisen alueen hyvin, ehkä metsästeltyään tai mahdollisesti työskenneltyään siellä. Ulkomaisissa raiskaajia koskevissa analyyseissä on havaittu raiskaajien tekevän tekonsa muutaman kilometrin läpimittaisella alueella, jonka sisällä tekijä yleensä asui. Raiskaaja kuitenkin luo noin kilometrin läpimittaisen ns. turvavyöhykkeen kotinsa ympärille, Raiskaajien toimintaa selitetään sillä, että useimmat tekijät alitajuisesti arvelevat tulevansa tunnistetuiksi, jos he toimivat liian lähellä kotiaan. Toisaalta tuttu ympäristö antaa mahdollisuuden paeta, jos joki menee vikaan (Tiede).

Tulilahden kaksoismurha – syyllinen vai syytön?

Kesäkuussa 1959 jyväskyläläiset 22-vuotias toimistoharjoittelija Riitta Pakkanen ja 21-vuotias sairaanhoito-opiskelija Eine Nyyssönen olivat polkupyörillä lähteneet telttaretkelle. Suunniteltu pyöräilyreitti kulki Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Savon järvimaisemissa. Jyväskylään oli tarkoitus palata kolmanteen päivään elokuuta mennessä. Tytöt lähettivät koteihinsa joka päivä kortin kertoakseen, miten matkanteko edistyi.


Mutta tyttöjä ei kuulunut kotiin elokuun kolmas päivä. Vanhemmat tekivät katoamisilmoituksen seuraavana päivänä. Tytöistä oli tehty eri puolilla Suomea havaintoja, mutta etsinnöistä huolimatta tytöistä kuulunut mitään. Poliisi päätti aloittaa suuretsinnän. Lehdet kirjoittivat runsaasti "kesän katoamismysteeristä" ja sitä ehdittiin verrata jo Kyllikki Saaren tapaukseen.

Tulilahden katoamismysteeristä sanomalehdessä
Tulilahden katoamismysteeristä sanomalehdessä Kuva: Yle kuvanauha 1959,elävä arkisto kuvakaappaus,sanomalehdet
Päivän Sanan uutisointia Tulilahdesta vuonna 1959
Päivän Sanan uutisointia Tulilahdesta vuonna 1959 Kuva: Yle kuvanauha 1959,kuvakaappaus elävä arkisto,päivän sana
Sanomalehtikirjoitus kadonneistä tytöistä
Sanomalehtikirjoitus kadonneistä tytöistä Kuva: Yle kuvanauha 1959,kuvakaappaus elävä arkisto
Sanomalehtikirjoitus kadonneistä tytöistä
Sanomalehtikirjoitus kadonneistä tytöistä Kuva: Yle kuvanauha 1959,kuvakaappaus elävä arkisto

Viimeisellä reitillään tytöistä jäi paljon merkkejä. He esimerkiksi kysyivät tietä, poikkesivat apteekissa ja Osuuskaupassa sekä korjauttivat pyöräänsä. He myös ohittivat ainakin kerran tummanpuhuvan mopomiehen, jonka ajopeli tuntui olevan epäkunnossa. Tytöt olivat yöpyneet Polvijärvellä Juntusen matkustajakodissa, jonka matkustajakorttiin he olivat kirjoittaneet seuraavan päivän matkareittinsä. Sen päätepiste oli Tulilahden retkeilyalue Heinävedellä.

Etsinnät suunnattiin 18. elokuuta Tulilahdelle, mutta ne eivät tuottaneet tulosta. Seuraava etsintä aloitettiin 21. elokuuta. Siihen osallistui 300 poliisia ja varusmiestä. Eräs varusmies otti Tulilahden pohjukassa rankakasan vieressä törröttävästä puuntaimesta kiinni. Se irtosikin maasta, ja pian huomattiin, että puuntaimi oli tyvestään teroitettu. Kahdeksan vastaavanlaista tainta kiersi rankakasaa, jonka alla olivat muovin alle kätketyt ruumiit. Viitteitä mahdollisesta murhan seksuaalisesta motiivista ei ollut lukuun ottamatta Einen alastomuutta.

Eine Nyyssösen ja Riitta Pakkasen ruumiit oli haudattu suohon
Rankakasan alla olivat tyttöjen ruumiit Eine Nyyssösen ja Riitta Pakkasen ruumiit oli haudattu suohon Kuva: Yle kuvanauha 1959,kuvakaappaus,suohauta,Yle Elävä arkisto
Eine Nyyssösen ja Riitta Pakkasen ruumiit
Eine Nyyssösen ja Riitta Pakkasen ruumiit Eine Nyyssösen ja Riitta Pakkasen ruumiit Kuva: Yle kuvanauha 1959,Heinävesi,kuvakaappaus elävä arkisto
Eine Nyyssösen ja Riitta Pakkasen ruumiit
Eine Nyyssösen ja Riitta Pakkasen ruumiit kannetaan löytöpaikalta Eine Nyyssösen ja Riitta Pakkasen ruumiit Kuva: Yle kuvanauha 1959,Heinävesi,kuvakaappaus elävä arkisto

Savolainen pikkukunta järkyttyi tyttöjen surmasta, sillä olihan mahdollista, että tekijä olisi paikkakuntalainen. Huhumylly pyöri kiivaana lehdistössä nostaen aina uusia epäilyjä ja varmoja syyllisiä.

Päivän Sanomissa kerrotaan kadonneiden löytymisestä
Päivän Sanomissa kerrotaan kadonneiden löytymisestä Kuva: Yle kuvanauha 1959,kuvakaappaus,Päivän Sanomat,Yle Elävä arkisto
Päivän Sanomissa Tulilahti-uutisointia
Päivän Sanomissa Tulilahti-uutisointia Kuva: Yle kuvanauha 1959,kuvakaappaus elävä arkisto,Päivän Sanomat
Kansan Sanassa Tulilahti-uutisiointia
Kansan Sanassa Tulilahti-uutisiointia Kuva: Yle kuvanauha 1959,Kansan Sana,kuvakaappaus elävä arkisto,Yle Elävä arkisto
Iltasanomat 1959 uutisoi Tulilahden tapauksesta
Iltasanomat 1959 uutisoi Tulilahden tapauksesta Kuva: Yle kuvanauha 1959,Ilta-Sanomat,kuvakaappaus,Yle Elävä arkisto

Koko Suomi seurasi tarkkaan poliisin tutkimuksia. Elokuvateattereissa esitettiin filmikatsauksia murhatutkinnasta. Tyttöjen tavaroita oli kadoksissa, ja joitakin niistä löydettiin pitkin metsiä. Polkupyöriä naarattiin ja ne löytyivätkin Tulilahden syvimmästä pohjukasta. Tämä antoi tutkijoille aiheen epäillä, että tekijä tunsi alueen hyvin.

Oliko synkkä mopomies syyllinen?

Tutkimusten alusta lähtien poliisin mielenkiinnon kohteena oli ollut yksinäinen mopomies, josta oli tehty havaintoja Tulilahdessa tyttöjen käyttämän reitin varrelta. Tulilahteen tullut Kyllikki Saaren murhaa tutkinut Axel Skogman tunsi mopomiehen. Skogmanin kertoman mukaan mies kuljetti mukanaan usein puukkoa ja muita astaloita. Lisäksi hänen tiedettiin liikkuvan lähinnä öiseen aikaan hämärillä matkoillaan. Hänellä oli useita rikoksia takanaan myös seksuaalirikoksia.

Mies oli nimeltään Runar Holmström, joka oli maaliskuussa 1953 vapautunut pitkästä kuritushuonetuomiosta. Poliisi pidätti hänet väkivaltaisen kamppailun jälkeen marraskuussa 1959. Holmströmiltä löytyi puukko, jonka vuolujälki muistutti Tulilahden haudan ympärille laitettujen taimien vuolujälkiä. Holmströmiltä niin ikään löydettiin naisten alushousut, joissa oli siemennestettä sekä Sairaanhoitaja-lehti.

Tulilahden surmista syytetty Runar Holmström käräjäoikeudessa
Runar Holmström keskellä kahleissa Tulilahden surmista syytetty Runar Holmström käräjäoikeudessa Kuva: Caj Bremer/Wikimedia Yle Elävä arkisto

Poliisi kuljetti Holmströmiä raudoissa tunnistamismatkalla uhrien viimeisen pyöräilyreitin varrella. Useat uskoivat juuri Holmströmin olleen tuo tummahiuksinen synkkä mopomies. Holmström oli hermostunut matkan jälkeen niin, että tunnusti poliisille olevansa Heinäveden mopomies. Hän kertoi seuranneensa tyttöjä Liperistä Heinävedelle ja heidän puuhiaan leirintäalueella. Hän kuvaili leirin tapahtumia tarkkaan. Häntä oli esimerkiksi suututtanut leirissä vierailleet nuoret miehet, jotka olivat halailleet ja suukotelleet tyttöjä. Omien sanojensa mukaan hän poistui väijystä, kun tytöt olivat menneet telttaan puolen yön aikaan. Tämän jälkeen Holmström väitti ajaneensa Varkauteen. Mutta virallisessa kuulustelussa Holmström perui kuitenkin kaiken.

Käräjät alkoivat kesäkuun 8. päivä 1960. Toinen käsittely oli jo heinäkuussa alussa. Toista käsittelyä ennen oli maastosta löydetty tytöille kuuluneita vaatteita ja tavaroita. Kolmanteen käsittelyyn poliisi toi selvityksensä tekemästään murhan rekonstruoinnista, ruumiiden kätkemisestä ja pakomatkasta Tulilahdesta Varkauteen. Poliisin mukaan oli mahdollista, että yksi ihminen olisi tehnyt surmat ja paennut parissa tunnissa Varkauteen. Mutta ennen pääkäsittelyä Runar Holmström hirttäytyi sellissään Vaasan lääninvankilassa aamun varhaisina tunteina 8. toukokuuta 1961. Viisi kuukautta myöhemmin syytteet raukesivat. Holmströmiä ei todettu syyttömäksi tai syylliseksi.

Tyttöjen omaisten murhe on myös koko maan suru.

Hautajaiset pidettiin Jyväskylässä, ja niihin osallistui yli 3000 ihmistä. Valtiota edusti sisäministeri Eino Palovesi, joka laski valtion kukkalaitteen tyttöjen haudalle. Kukkaseppeleen tarkoituksena oli myös ilmaista tukea tyttöjen omaisille, sillä murhenäytelmä kosketti myös koko Suomea.

Bodominjärvi – kansakunta hypnoosissa

Helluntaiaamuna 1960 Suomessa herättiin järkyttävään uutiseen. Kolme nuorta oli surmattu raa'asti telttaan Bodominjärven rannalla Espoossa. Suomessa ei vielä oltu toivuttu kymmenen kuukautta aiemmin tehdyistä Tulilahden surmista, kun 5. päivä kesäkuuta paljastui nuoriin kohdistunut veriteko Espoossa. 15–18-vuotiaat Maili Irmeli Björklund, Anja Tuulikki Mäki, Seppo Antero Boisman ja Nils Gustafsson olivat saapuneet Bodominjärven rannalle ja pystyttäneet telttaleirin niemenkärkeen edellisenä päivänä.


Viidennen päivän aamuna teltassa nukkuvien nuorten kimppuun hyökättiin, jonka seurauksena kolme nuorista kuoli, vain Gustafsson jäi eloon. Sattumalta paikalle osunut paikkakuntalainen löysi aamupäivällä ruumiit ja henkihieverissä olleen Gustafssonin.

Paikalle hälytettiin poliisi, joka sai heti peräänsä uteliaiden ihmisten joukon. Yleisö seurasi tiiviisti tutkintaa, ja innokkaimpia piti hätyytellä loitommaksi poliisista ja tutkittavasta alueesta. Murha-asetta ei paikalta löydetty. Myös nuorten omaisuutta oli kadoksissa. Poliisista ja vapaaehtoisista paikkakuntalaisista muodostettiinkin etsintäketju, joka haravoi metsiä sekä rantoja esineiden löytämiseksi. Mahdollisesta murhamiehestä saatiin jo varhaisessa vaiheessa tuntomerkkejä, sillä aamuyöllä järven ympäristössä oli ollut ihmisiä. He olivat havainneet, että telttapaikan läheisyydessä oli liikkunut mies, joka näytti pakenevan metsän suojaan.

Poliisi kaipasi lisää havaintoja miehestä ja se kuulusteli useita henkilöitä. Mutta viikot kuluivat, eikä mitään ratkaisevaa löytynyt – omaisten suureksi pettymykseksi. He joutuivat hautaamaan läheisensä surmaajan vielä ollessa vapaalla jalalla. Bodominjärven murhatutkimukset jatkuivat vielä usean vuoden ajan tiiviinä, ja poliisi pyysi silminnäkijähavaintoja vielä kuudenkin vuoden jälkeen tapahtumista. Mutta mitään ratkaisevaa ei löytynyt ja tapaus näytti jäävän ratkaisemattomaksi.


Jorma Palo oli kesäkuussa 1960 Helsingin Kirurgisessa sairaalassa suorittamassa lääketieteen opintojensa pakollista harjoittelua. Palo kertoi vuonna 2005 televisiohaastattelussa, että Kirurgiselle tuotiin helluntaiaamua seuravana päivänä mies, joka herätti sairaalan henkilökunnan epäilykset. Mies oli nimeltään Hans Assman. Henkilökunta oli vakuuttunut siitä, ettei hän olisi oikea potilas vaan hän oli paossa jotain. Assman oli mm. näytellyt tajutonta ja lisäksi hän oli pessyt yön aikana sairaalassa käsiään bensiinillä. Miehestä ilmoitettiin poliisille, mutta sairaalahenkilökunnan pettymykseksi poliisi ei koskaan kuullut heitä. Bodominjärven surma näytti jäävän arvoitukseksi.

Verityön tutkimukset johtivat lopulta pidätykseen vuonna 2004 poliisin uusien tutkintamenetelmien ansiosta. Pidätetty oli nuorista telttailijoista ainoa eloonjäänyt, Nils Gustafsson, joka kiisti syyllistyneensä surmiin. Rikospaikalta kadonneet Boismanin ja Gustafssonin kengät löytyivät sittemmin ja ne tutkittiin tarkoin. Toisen nuorukaisen kengistä oli jälkiä verestä. Nämä verijäljet lähetettiin tutkittavaksi Englantiin, missä ja jäljistä saatiin DNA, joka kuului toiselle tytöistä. Kengät puolestaan kuuluivat Gustafssonille.

Vuonna 2005 alkaneessa oikeudenkäynnissä poliisi väitti, että Nils Gustafsson olisi tunnustanut surmatyön jo vuonna 2004. Gustafsson kuitenkin kiisti tunnustaneensa. Espoon käräjäoikeus vapautti Gustafssonin syytteistä todeten, että pitkä aika surmahetkestä on heikentänyt luotettavan kuvan muodostamista. Käräjäoikeuden mukaan epävarmuustekijät eivät toisaalta voi koitua Gustafssonin vahingoksi. Sen mielestä silminnäkijähavainnot ja Gustafssonin vammat pikemminkin viittaavat siihen, että hän oli yksi uhreista.

Jorma Palo on kirjoittanut Bodominjärven tapahtumista kaksi kirjaa, joista ensimmäinen Bodomin arvoitus kuvaa, miten Bodominjärven murhatutkimukset sivusivat hänen ja eräiden hänen kollegoidensa elämää. Palolla tuo teoksessaan esiin sen, miten poliisi päästi todennäköisimmän murhaajan käsistään mahdollisen poliittisen painostuksen vuoksi, Toinen kirja Nils Gustafsson ja Bodomin varjo on kuvaus yli vuoden mittaisesta oikeusprosessista ja sen saamasta julkisuudesta, joka ei jättänyt Gustafssonia hetkeksikään rauhaan.

Onni Happonen – punainen vaara, musta murha, valkoinen totuus

Syyskuun 1. päivä vuonna 1930 jäi Heinäveden kunnan historiaan yhdeksi sen synkimmistä päivistä. Tuona päivänä surmattiin kunnallislautakunnan puheenjohtaja Onni Happonen (1898–1930), jonka ruumis löydettiin vasta lähes kaksi vuotta surmatyön jälkeen. Murhasta annettiin tuomiot, mutta todellisia syyllisiä ei koskaan tuomittu.


Syyskuun ensimmäisen päivän aamuna Onni Happonen valmistautui kunnanvaltuuston kokoukseen. Päivä oli tärkeä, ei ainoastaan Heinävedelle, vaan myös Suomelle, sen poliittiselle vapaudelle ja kansanvallalle. Happonen oli peloissaan eikä syyttä, sillä hän oli jo kerran joutunut muilutettavaksi. Nyt hän oli ottanut aseen turvakseen ja pyytänyt joitakin miehiä toimimaan henkivartijana.

Kokouspäivä oli kaoottinen. Valtuustohuoneeseen tunki väkeä, jotka vaativat sosiaalidemokraattien eroa. Nämä eivät siihen kuitenkaan suostuneet. Tunnelman tiivistyessä Happonen joutui pakenemaan väkeä takahuoneeseen, josta hän yritti soittaa apua, mutta turhaan, sillä puhelinlinjat oli katkaistu. Viimeiseksi vaihtoehdoksi hänelle jäi pako ikkunasta takapihalle, koska etupihalla odotti joukko miehiä valmiina ottamaan hänet kiinni. Miesjoukko oli kuitenkin saanut paosta vihiä ja se tiesi odottaa ulkona, jossa Happonen uskoi pääsevänsä nimismiehen suojeluksessa turvaan. Mutta miesjoukkio saikin tempaistua Happosen mukaansa ja sulloi hänet väkivaltaisesti kyyditsijöiden autoon. Tästä alkoi Happosen viimeinen matka.

Heinäveden kunnantalo 1930-luvulla
Heinäveden kunnantalon etupuoli 1930-luvulla Heinäveden kunnantalo 1930-luvulla Kuva: Wikimedia 1930-luku,heinäveden kunnantalo,Yle Elävä arkisto

Heinävedellä Happonen tunnettiin sosiaalidemokraattisena kunnallispoliitikkona, joka pyrki voimakkaasti ajamaan heikompiosaisten kuntalaisten asiaa. Tarmokkaana miehenä hän oli myös ollut jäsenenä taksoituslautakunnassa, jonka tehtävänä oli muun muassa huolehtia siitä, että perintöosuuksista ilmoitetaan ja niistä maksetaan asianmukaiset verot. Kaikki eivät kuitenkaan hyväksyneet Happosen toimintaa ja näkemyksiä. Erityisesti tilalliset vastustivat näitä vasemmistolaisiksi miellettyjä ajatuksia. Happonen oli myös riitautunut nimismiehen kanssa tietöistä, ja riita ratkaistiin oikeudessa Happosen hyväksi.

Happosen kyydityksen aikaan elettiin lapuanliikkeen Sinimustien terrorin vuosia. Fasismi oli noussut valtaan Italiassa ja Saksassa ja pian se levisi myös muualle Eurooppaan. Suomeenkin syntyi useita äärioikeistolaisia ryhmiä, joita yhdisti kommunistiviha ja isänmaallisuus. Suomessa lapuanliike aloitti taistelun kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä vastaan. Se oli oikeistoradikaali liike, jonka tavoitteena oli Suomen poliittisen kartan muuttaminen aatetaustaltaan valkoiseksi. Lapuanliikkeen tavaramerkiksi muodostuivat muilutukset eli kyyditykset. Ne olivat vapaudenriistoa, alistamista, nöyryyttämistä ja väkivaltaa, ja joiden tavoitteena oli saada vasemmiston poliittinen toiminta loppumaan. Onni Happosen murhan takana olikin juuri poliittinen salaliitto, joka veti puoleensa myös niitä, joiden tehtävänä oli valvoa lain noudattamista.

Onni Happosen murhasta epäiltyjä viedään oikeuden eteen
Happosen murhasta syytettyjä viedään oikeuden eteen Onni Happosen murhasta epäiltyjä viedään oikeuden eteen Kuva: Museovirasto 1933,Museovirasto,Yle Elävä arkisto
Onni Happosen murhajutun oikeuskäsittely 1933. Pääsyytetyt
Murhan pääsyytetyt Onni Happosen murhajutun oikeuskäsittely 1933. Pääsyytetyt Kuva: Kuopion kulttuurihistoriallinen museo 1933,Yle Elävä arkisto

Kun Happosen ruumis löydettiin kahden vuoden kuluttua muurahaispesään haudattuna, aika ja muurahaiset olivat jo tehneet tehtävänsä. Mutta pitkälle hajonneessa ruumiissa oli kuitenkin vielä nähtävissä viitteitä siitä, että Happosta oli pahoinpidelty ankarasti ja että surmatyö muistutti lähinnä teloitusta. Yksi laukaus niskaan ja uhri oli kuollut välittömästi.

Epäilyksenalaiset löydettiin, mutta oikeudenkäynnistä muodostui farssi, jossa syytetyt naureskelivat oikeudenpuheenjohtajalle, todistajia uhkailtiin ja osa todistajista kieltäytyi kertomasta tietojaan peläten joutuvansa kokemaan Happosen kohtalon. Lisäksi uhrin omaisia pilkattiin avoimesti oikeudenistunnossa. Syytettyjen penkillä oli aluksi ollut useita henkilöitä, mutta kun korkein oikeus oli antanut tuomionsa, syylliseksi Happosen surmaan nimettiin vain yksi henkilö, jonka syyllisyyteen Heinävedellä ei tänäkään päivänä uskota.

Murhalla on pitkä varjo

Martti Issakaisen teoksessa Happosen tapaus (2010) tuodaan päivän valoon ne seikat, jotka mahdollistivat henkirikoksen. Taustalla vaikutti voimakkaana kansalaissodan muisto. Sekä valkoiset että punaiset kokivat molemmat tekonsa oikeutetuiksi. Toinen osapuoli niitä vähätellen tai kaunistellen, toinen osapuoli taas selitti tekonsa kokemallaan vääryydellä. 1930-luvun Suomessa kansalaissodan haavat olivat vielä veriset eikä kumpikaan osapuoli juurikaan luottanut toisiinsa. Korruptoitunut oikeuslaitos myötävaikutti usein laittomuuksiin joko ummistamalla silmänsä tai edesauttamalla rikoksen tapahtumista. Issakainen on koonnut kirjaansa kertomuksia aikalaisilta ja Happosen sukulaisilta.

Onni Happonen muistopostikortissa
Onni Happonen muistopostikortissa Kuva: Museovirasto Museovirasto,Yle Elävä arkisto

Happosen kohtalo on innoittanut myös kaunokirjailijoita. Asko Jaakonahon esikoisteos Onnemme tiellä (2012) on fiktiivinen teos tosielämän tapahtumista traagisesta tapahtumaketjusta Heinävedellä lapuanliikkeen vallan aikana.

Kunnon tyttö – tavalliset miehet

Uudenvuodenaattona vuonna 1957 helsinkiläinen 30-vuotias Inga Mylläri joutui koko maata järkyttäneen rikoksen uhriksi. Hän oli lähtenyt viettämään uudenvuodeniltaa tanssiravintolaan työtoverinsa Onerva Linnasalmen kanssa. Kotiinpaluu ei sujunutkaan suunnitellulla tavalla. Naiset tilasivat puolenyön jälkeen vuokra-auton, sillä Mylläri halusi kotiinsa ja oli jo ehtinyt antaa kuljettajalle kotiosoitteensa, kun kyytiin änkesivät kaksi naisten ravintolassa tapaamaansa linja-autonkuljettajaa Eero Kunnari ja Antero Kataja. Myllärin kotiin Eerikinkatu 30:een auto ei koskaan mennyt vaan se suunnisti Vallilaan, josta hankittiin pullo spriitä. Sen jälkeen seurue ajoi Kampin linja-autoasemalle, missä nelikko siirtyi Kunnarin linja-autoon.


Kahden aikaan yöllä Linnasalmi ilmoitti lähtevänsä kotiin. Kataja halusi lähteä saattamaan. Kunnarin kanssa linja-autoon kahden jäänyt Mylläri oli tolkuttomassa humalassa. Kuulustelupöytäkirjan mukaan Kunnari raiskasi tajuttomassa tilassa olleen Myllärin ja aikoi uusia tekonsa, mutta kun huoltomies käynnisti toisen linja-auton aivan vieressä, yritys keskeytyi. Hän havaitsi viereisessä autossa Kunnarin ja Myllärin, joka oli rojahtanut lattialle. Miehet kantoivat naisen toiseen linja-autoon, jolloin huoltomies oli ehdottanut poliisille soittoa. Mutta Kunnari kieltäytyi ja jätti naisen kylmenevään autoon.

Antero Kataja palasi saattoreissultaan linja-autolle. Kampin asemalla hän sai kuulla, että Mylläri nukkui hänen autossaan. Kataja meni autoonsa ja raiskasi Myllärin. Kesken kaiken Mylläri alkoi voida pahoin, ja Kataja poistui huoltoasemalle hakemaan siivoustrasselia. Huoltohallissa Kataja törmäsi kahteen kuljettajaan Ensio Pateroon ja Tuomas Lundeniin. Kataja kertoi miehille Mylläristä, joka siirrettiin jälleen toiseen linja-autoon. Nyt hän jäi Pateron ja Lundenin armoille.

Kello neljän aikaan aamuyöstä Kampin kentälle saapui 24-vuotias Erik Dagström. Patero ja Lunden kysyivät, halusiko hän tajuttomana makaavan Myllärin autoonsa. Dagström otti tiedottoman ja lähes alastoman naisen autoonsa ja lähti Kampista niin kiireesti, ettei ehtinyt ottaa Myllärin päällysvaatteita mukaan. Kun Dagström lopulta palasi asemalle ja hän sanoi häntä odottaneille Paterolle ja Lundenille, että Mylläri jäi rekkakuskeille Munkkiniemeen. Mutta siellä hän ei ollut vaan makasi kuoliaaksi jäätyneenä Espoon Leppävaarassa.

Helsingin Sanomien toimittaja Olavi Aarrejärvi löysi ruumiin kymmenen päivän kuluttua katoamisesta. Inga Mylläri oli lähes alaston. Pakkasta oli ollut noin 30 astetta.

Sanomalehtikirjoitus kadonneesta Inga Mylläristä
Sanomalehtikirjoitus kadonneesta Inga Mylläristä Kuva: Yle kuvanauha 1957,kuvakaappaus elävä arkisto,sanomalehtikirjoitus,Yle Elävä arkisto

Tapahtuu hetken reaktio. Syntyy rikos. Tässä kohtaa ihminen joutuu tekemään itsensä tahtomattaan rikolliseksi.― Antero Kataja oikeudessa

Tapahtumat selvisivät kuulusteluissa nopeasti, mutta Inga Myllärin lopullinen kohtalo ei koskaan. Viittä autonkuljettajaa syytettiin kuolemantuottamuksesta, heitteillepanosta ja tiedottaman naisen makaamisesta. Syytetyt yrittivät asianajajiensa avustuksella puhdistaa mainettaan ja jotkut heistä vetosivat ihmisessä oleviin tarpeisiin ja heikkouteen. Puolustuksen taktiikkana näyttikin olevan syytettyjen maineen puhdistaminen uhria kunniaa mustamaalaamalla. Inga Mylläriä tunteneet olivat syystäkin pöyristyneitä, ja lausuntoja hänen kunniallisuudestaan annetaan lehdistölle.

Sanomalehtikirjoitus Inga Mylläristä 1957
Sanomalehtikirjoitus Inga Mylläristä 1957 Kuva: Yle kuvanauha kuvakaappaus elävä arkisto,sanomalehtikirjoitus 1957,Yle Elävä arkisto

Asianomistajien asianajajana toiminut varatuomari Helvi Sipilä vaati rangaistuksia raiskauksista. Sipilä muistelee ohjelmassa, miten Inga Myllärin tapaus järkytti koko Suomea. Sipilä totesi oikeusistunnon loppuvaiheessa, kuinka hän piti ihmeellisenä, että nainen poistuu ravintolasta tuttaviensa kanssa lähteäkseen kotiin mutta joutuukin useaan otteeseen raiskatuksi ja päätyy kauas Helsingistä ja lopulta löydetään kuolleena eikä kukaan ole tehnyt mitään. Sillä siltä Sipilän mukaan syytettyjen selitykset kuulostivat. Inga Myllärin murha laajeni itse tekoakin suuremmaksi. Räikeästi ihmisarvoon kohdistunut raakuus nosti esiin kysymyksen tasa-arvosta. Ingan viimeiselle matkalle kerääntyi yli 3000 saattajaa. Muistotilaisuudesta tuli hiljainen vastalause miesten tekoa vastaan.
Inga Myllärin valokuva
Inga Mylläri Inga Myllärin valokuva Kuva: Yle kuvanauha Inga Mylläri,kuvakaappaus elävä arkisto,Yle Elävä arkisto

Tapaus kävi kaikki oikeusasteet läpi. Ankarimmat tuomiot antoi kihlakunnanoikeus, korkein oikeus alensi tuomioita. Ankarin tuomio oli vuosi vankeutta, lievin kuusi kuukautta.

Erehdys – Pirkko Ryhäsen murha

Maaliskuun alussa vuonna 1963 Helsingin Kumpulassa löydettiin 16-vuotias Pirkko Ryhänen surmattuna. Maaliskuun ilta oli jo kääntymässä alkuyöksi, kun Pirkko Ryhänen oli palaamassa iltakoulusta. Kaksikymmentä puukoniskua kehoonsa saanut Ryhänen kuoli Marian sairaalassa. Teosta tuomittiin Torsti Ossian Koskinen tahallisesta taposta 12 vuodeksi kuritushuoneeseen. Oikeus kirjasi teon motiiviksi erehdyksen.


Kohtalokkaana iltana Kumpulassa oli liikkeellä monenlaista väkeä. Torsti Ossian Koskinenkin oli liikkeellä yhdessä morsiamensa kanssa: Pariskunta oli matkalla tilapäiseen asuntoonsa, kun kolmen "lättähatun" seurue alkoi ahdistella heitä. Pojat liittyivät humalaisen parivaljakon seuraan. Tarkoituksena oli saada tupakkaa ja viinaa. Ja jossain vaiheessa mies hakattaisiin ja nainen raiskattaisiin. Lähellä majapaikkaa Koskinen erottautui joukosta, ryntäsi hakemaan sisältä leipäveitsen. Ulkona poikajoukko oli naisystävän kimpussa. Koskinen huitoi veitsellä sillä seurauksella, että yksi pojista sai kasvoihinsa osuman. Tämän jälkeen pojat pinkaisivat pakoon.

Tuona iltana kaduilla oli vilkasta muutenkin. Oli koiranulkoiluttajaa ja ihmisiä matkalla jonnekin. Pirkko oli palaamassa iltakoulustaan ja oli matkalla asunnolleen Käpylään. Hän oli päättänyt oikaista Jyrängöntien kautta. Kotiinsa Iisalmeen hän oli aiemmin kirjoittanut pelkäävänsä tätä kotimatkaa, sillä useassa kohtaa matkaa oli pimeää valaistuksen puuttuessa. Tällä kertaa hänen poikaystävänsä oli tulossa vastaan. Kello 21.15 Jyrängöntieltä kuului naisen kirkaisu, ensin kimeänä, myöhemmin matalana. Huudon kuullut Pentti Pitkänen näki kaksi hahmoa. Mies ja nainen olivat kiinni toisissaan, ja miehen kädet heiluivat sivusuunnassa. Nainen lyyhistyy maahan ja mies poistuu kiireesti paikalta. Silminnäkijänä ollut Pitkänen kiirehtii naisen luo noin 150 metrin päähän. Paikalle on ehtinyt myös poikaystävä. Lähin silminnäkijä oli ollut parinkymmenen metrin päässä. Hän oli 62-vuotias yövartija Frans Suominen, joka oli matkalla töihin. Suominen näki, miten maastossa kiskottiin jotain painavaa. Oli hiljaista. Kohta hän havaitsi, että maassa makasikin ihminen ja toinen pakeni metsikköön. Suominen luuli maassa makaavaa juopoksi ja kysyi häneltä, onko kaikki kunnossa. Ryhänen vaivoin jaksoi nostaa kättään, minkä Suominen tulkitsi merkiksi siitä, että kaikki oli kunnossa ja jatkoi matkaansa.

Helsingin radiopoliisi sai hälytyksen kello 21.25. Ryhänen kiidätettiin Marian sairaalaan, missä hän kuoli ennen iltakymmentä. Poliisi käynnisti välittömästi tutkinnan. Nopeasti paljastui, että Ryhäsen kimppuun oli käyty takaapäin teräaseella. Metsiköstä, noin 35 metrin päässä, missä surmaaja oli puhdistanut kätensä. Tutkimuksissa paljastui myös, että Eden-hattuinen, tummaulsterinen mies oli nähty harhailemassa metsikön reunassa samana iltana.

Sanomalehtikirjoitus vuonna 1963
Sanomalehtikirjoitus vuonna 1963 Kuva: Yle kuvanauha kuvakaappaus elävä arkisto,sanomalehti 1963,Yle Elävä arkisto
Iltasanomien uutisointia 1963
Iltasanomien uutisointia 1963 Kuva: Yle kuvanauha iltasanomat 1963,kuvakaappaus elävä arkisto,Yle Elävä arkisto
Lehtikirjoitus surmatyöstä 1963
Lehtikirjoitus surmatyöstä 1963 Kuva: Yle kuvanauha kuvakaappaus elävä arkisto,Yle Elävä arkisto
Helsingin Sanomien uutisointia Kumpulan puukotuksesta
Helsingin Sanomien uutisointia Kumpulan puukotuksesta Kuva: Yle kuvanauha helsingin sanomat 1963,kuvakaapaus elävä arkisto,Yle Elävä arkisto

Poliisin haaviin jäi murhasta epäiltynä Torsti Ossian Koskinen, 39-vuotias ehdonalaisuudessa ollut pakkolaitosvanki. Koskinen oli murhailtana pukeutunut Eden-hattuun ja tummaan ulsteriin. Koskisella ei ollut alibia kyseiseksi illaksi. Hän oli juopotellut raskaasti ja hänen täydellinen muistikatoksensa ajoittuu juuri murha-aikaan.

Koskisen liikkeistä lättähattu-kohtauksen jälkeen tiedettiin se, että Koskinen oli lähtenyt kello 20.50 majapaikastaan hakemaan viinaa "Putkinotkosta". Sinne hän saapui todistajalausunnon mukaan kello 21.30. Takaisin majapaikkaan hän saapui kello 22. Putkinotkossa häneltä oli otettu leipäveitsi pois.

Useiden kuulustelujen jälkeen Koskisen muisti alkoi palailla ja hän alkoi myös aprikoida, oliko sittenkin syyllinen tekoon, vaikka ei sitä itse muista. Oliko mahdollista, että monen päivän ryyppyputki ja kahakointi lättähattujen kanssa sai Koskisen iskemään puukkonsa Ryhäseen? Tyttö kun muistutti pimeässä yhtä Koskista ahdistellutta nuorukaista. Oliko hän erehtynyt? Poliisille Koskisen ajatusleikki teosta oli yhtä kuin tunnustus, ja juttu päätyikin oikeuteen ja Koskista syytettiin Ryhäsen taposta. Monet tekijät puhuivat hänen syyllisyytensä puolesta.

Älä lyö enää. Minä olen jo kuollut.

Vankilassa Koskinen alkoi kuitenkin tehdä valituksia ja vaati jutun tutkinnan jatkamista. Eräs vankitoveri kertoi vuonna 1970 Koskiselle , että vankilassa ollut 16-vuotias Pekka Lappalainen oli tunnustanut eräälle toiselle vangille Ryhäsen tapon. Koskinen ilmoitti tämän asianajalleen ja oikeusasiamiehelle Risto Leskiselle. Tutkimukset aloitettiin uudelleen. Lappalainen ei muistanut tapahtumia enää tarkasti, mutta poliisin mielestä tunnustus oli riittävä. Tunnustuksen mukaan hän oli tinnerihumalassa murhan tekohetkellä. Lappalainen kuitenkin muisti, että kun hän oli hetken aikaa seurannut tyttöä, hän kävi silmittömästi tämän kimppuun ja havahtui tekoonsa, kun puukko oli kahvaa myöten tytössä. Tyttö oli sanonut: Älä lyö enää, minä olen jo kuollut.

Pirkko Ryhänen
Pirkko Ryhänen Pirkko Ryhänen Kuva: Yle kuvanauha kuvakaappaus elävä arkisto,Pirkko Ryhänen,Yle Elävä arkisto
Hautajaiskuva vuonna 1963
Ryhäsen perhe Pirkon arkun äärellä Hautajaiskuva vuonna 1963 Kuva: Yle kuvanauha kuvakaappaus elävä arkisto,valokuva vuodelta 1963,Yle Elävä arkisto

Koskinen vapautettiin pikaisesti edenneessä oikeudenkäynnissä ja valtio tuomittiin maksamaan hänelle mittavat korvaukset. Hänestä tuli aikansa marttyyri. Mutta tuomittiinko oikea syyllinen? Lappalaisen asianajaja Aleksander Schichman kertoo ohjelmassa, että hänen päämiehensä oli nuori, pienikokoinen, hintelä ja hän oli pukeutunut pusakkaan ja yleensä hän oli ilman päähinettä. Silminnäkijöiden kuvaus tekijästä ja tämän vaatetuksesta eivät pitäneet paikkaansa Lappalaisen kohdalla. Lopulta syytetty perui tunnustuksensa. Alimmat oikeusasteet peruivat Lappalaisen syytteet ja hän vapautui.

Ryhäsen murhaajaa ei ole tähän päivään mennessä löydetty.

Kadonnut kadotettu

Sarjan viimeisessä jaksossa pohditaan kadonneiden kohtaloa ja tarkastellaan sitä, miten poliisi aloittaa kadonneiden kohtalon selvittämisen.

Kun ihminen ilmoitetaan kadonneeksi, henkilöstä tehdään perusteellinen tiedosto. Tässä vaiheessa jo saadaan viitteitä siitä, mikä voisi olla kadonneen kohtalo. Jos kadonnut ei ole dementoitunut, pahoissa veloissa, itsemurhaa suunnitteleva tai kuolemanvaaraan hankkiutunut henkilö, voidaan epäillä, että henkilö on joutunut henkirikoksen uhriksi. Tekijä on vain onnistunut hävittämään ruumiin heti surmatyön jälkeen ja peittänyt jälkensä niin, ettei kadonnutta kenties koskaan löydetä. Tätä kutsutaan pimeäksi henkirikokseksi.


Suomessa tehdään poliisille vuosittain 8000 katoamisilmoitusta, joista 800 päätyy poliisin etsintärekisteriin. Lähes neljäkymmentä henkilöä jää kuitenkin pysyvästi kadoksiin. On todennäköistä, että jotkut heistä ovat joutuneet henkirikoksen uhreiksi. Näissä tapauksissa ei ole poissuljettua, että tekijä voi olla sarjamurhaaja, sanoo ohjelmassa haastateltu keskusrikospoliisin rikoskomisario Tero Haapala.

Osa pysyvästi kadonneista on pimeän henkirikoksen uhreja.― Markku Salminen, Krp

Henkirikosten selvittämisprosentti on Suomessa on niinkin korkea kuin 95 % . Poliisi pitääkin tärkeänä, että poliisivaltuuksia laajennetaan, jotta se voisi tutkia niin sanottuja pimeitä henkirikoksia samalla tarkkuudella kuin muita henkirikoksia. Keskusrikospoliisin apulaispäällikön Markku Salmisen mukaan niin sanotun täydellisen henkirikoksen mahdollisuus on Suomessa kuitenkin heikko.

Joskus kadonnut löytyy sattuman kautta, tosin kuolleena. Ruumiin löytöpaikalla tehdään ensin ruumiintunnistus ja sinne kutsutaan poliisin lisäksi oikeuslääkäri ja joskus myös hammaslääkäri. Paikalla tehdään ulkotarkastus, ja jos ruumiinosia puuttuu, tutkinta-alue laajenee, sanoo oikeushammaslääkäri Helena Ranta. Erityisesti irronneiden hampaiden löytäminen on tunnistamisen kannalta tärkeää, koska tunnistaminen onnistuu hyvin hampaiden avulla, jos hammastietoja ei löydy, toteaa Ranta. Tällä hetkellä tutkimusmenetelmät ovat niin kehittyneet, että vainajan jäänteistä voidaan kahden vuoden tarkkuudella määrittää ikä, joka henkilöllä on kuolinhetkellä ollut.

Profilointi ohjaa tutkintaa ja voi johtaa tekijän jäljille

Kun kadonnut löytyy surmattuna, alkaa muiden kadonneiden profilointi, jossa selvitetään siviliisääty, ikä, sukupuoli, asuinpaikka. Myös mahdollisesta tekijästä tehdään psykologinen profilointi, joka saattaa johtaa poliisin tekijän jäljille.

Psykologinen profilointi on tutkimustietoon ja tilastoanalyyseihin perustuva menetelmä, joka voi tuoda tutkintaan uutta tietoa tai auttaa suuntamaan sitä. Profilointi menetelmänä sai alkunsa jo 1970-luvulla Yhdysvalloissa. Thomas Elfgren on vastannut keskusrikospoliisissa profilointikoulutuksesta ja hänen mukaansa menetelmän kehitti alun perin FBI lähinnä sarjamurhaajien jäljittämiseen (Tiede). Aiemmin keskityttiin ennustamaan tekijän sukupuolta, ikää ja asumismuotoa, kun tänä päivänä näiden lisäksi tarkastellaan myös tekijän persoonallisuutta.

Jos kadonneiden ja kuolleena löydetyn väliltä löytyy yksikin yhteinen tekijä, juttua aletaan tutkia sarjamurhana. Sarjamurhaajan vaikuttimena näyttäisi päällisin puolin olevan seksuaalinen, mutta hyvin harvoin hän tekee murhan saavuttaakseen seksuaalisen tyydytyksen. Sarjamurhaajan motiivit voivat olla moninaiset, toteaa keskusrikospoliisin rikosylikomisario Thomas Elfgren. Ne voivat liittyä esimerkiksi sadismiin.

Lähteet: Alibi 1/2002; Jaakonaho Asko: Onnemme tiellä, 2012; Kaleva.fi, 2009; Karhunen Pekka J. & Himberg Kimmo: Murha ratkeaa laboratoriossa; Kivivuori Janne: Rikollisuuden syyt, 2008; Markkula Hannes: Suomalainen murha 1953–1990, 1991; Palo Jorma: Bodomin arvoitus, 2003; Palo, Jorma: Nils Gustafsson ja Bodomin varjo, 2006; Tiede 2004

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

KUMMAA ET TÄSSÄ SARJASSA EI KOSKAA KÄSITELTY JÄRVENPÄÄN SARJAMURHAA. KELLARISURMIA TAI SUSANNE LINDHOLMIA

Lähettänyt käyttäjä

Niin, tuota Järvenpään sarjamurhaa on käsitelty sarjassa Kadonneet, tosin painottuen enempi Maarit Haantiehen liittyen. Johtunee siitä, kun ainoa, jonka lopullisesta kohtalosta ei ilmeisesti vieläkään ole päästy täyteen varmuuteen. Mutta vahva olettamus on, että on päätynyt saman henkilön käsittelyyn kuin Tuula Lukkarinen ja Hellu, joka oikeastaan pystyi pakenemaan tekijää.

Sitäkin on ihmetelty, ainakin tämän sarjan YouTube-kanavan puolella Bodomin yhteydessä, miksi sarjaan ei ole tehty jaksoa Kokemäellä sattuneesta uunisurmasta. Tapausta käsiteltiin sarjassa Rikostarinoita historiasta. Toki en voi tietää, tehtiinkö näin tarkoituksellisesti vai tuliko tapaus mieleen vasta kyseistä sarjaa tehdessä.

Olen miettinyt, mahtaisiko jossain vaiheessa tulla uusi sarja, joka käsittelisi suomalaisia murhia. Ainakin Inga Myllärin tapauksesta jäi itselleni joitain seikkoja avoimeksi. Mutta kyllähän sarjoja Ei vanhene koskaan, Kadonneet, Rikostarinoita Suomesta sekä Rikostarinoita historiasta on varsinkin silloin tällöin mielenkiintoista katsella.

Lähettänyt käyttäjä

Gustafsson EI ollut löydettäessä henkihieverissä. Murtuneella leualla ja parilla vekillä normaalissa nakkikiskamyllyssä jatketaan tappelua. Johtopäätökset tekee jokainen itse vaikka kenkien siirtelystä.

Lähettänyt käyttäjä

Voisitteko oikolukea tämän artikkelin tekstin. Muutamassakin kohdin on lauseita joista ilmiselvästi puuttuu sanoja, sekä viittaussuhteita joissa ei ole mitään järkeä.

Lähettänyt käyttäjä

Mielenkiintoinen sarja, jota tulee silloin tällöin katsottua. Tavallaan ehkä harmi, ettei kaikista jaksoista ehtinyt pätkiä avausjaksoon. Samalla Kenraalin kulta -jakso olisi saattanut olla myös mielenkiintoinen jakso. Tosin tapaus lienee niin perin pohjin ratkennut, ettei ole miltään osin jäänyt auki.

  • Kuvamanipulaatio hanskoista. Kuvan hanskat eivät liity tapaukseen.

    O.J. Simpsonin murhaoikeudenkäynnin mediasirkusta seurattiin myös Suomessa

    Simpsonin oikeudenkäynti oli todellinen mediatapahtuma

    Jalkapalloilija ja tv-tähti O.J. Simpsonin murhaoikeudenkäynti vuonna 1995 oli aikansa seuratuimpia mediatapahtumia. Parhaimmillaan lähes puolet yhdysvaltalaisista seurasi monia käänteitä sisältänyttä oikeudenkäyntiä, joka sai edetessään mitä oudompia piirteitä. Kansainvälisesti suurta huomiota herättänyttä oikeusprosessia seurattiin myös Suomessa. Radion puolella Yhdysvalloista raportoivat kirjeenvaihtajat Johanna Juntunen ja Päivi Sinisalo.

  • Sakari Lehtinen ja Hector esiintyvät studiossa.

    Hector eilen – toissapäivänä

    Kattaus lauluntekijän musiikista läpi vuosikymmenten.

    Yksi suomenkielisen rockin tärkeimmistä synnyttäjistä oli Hector alias Heikki Harma, joka tunnetaan myös toimittajana mm. sarjoista Tuubi ja Pop eilen – toissapäivänä. Vuonna 1994 tehdyssä laajassa haastattelussa hän puhuu läpimurtonsa vuosista ja koko 1970-luvun suomirockista. Lisänä muhkea kattaus miehen musiikista läpi vuosikymmenten – joukossa todellisia arkistoharvinaisuuksia.

  • Tiina Pirhonen, Ville Virtanen, Aake Kalliala, Pirkka-Pekka Petelius, Pirjo Luoma-aho ja Antti Raivio Hymyhuulissa (1987).

    Hymyhuulet vinoili herättelevän epäkorrektisti ja tartutti hokemat

    Aki ja Turo nousivat kulttihahmoiksi

    Syksystä 1987 kevääseen 1988 esitetty sketsisarja Hymyhuulet muistetaan uudenlaisista, usein vähemmistöihin kohdistuneista parodioistaan ja tarttuvista hokemistaan. Pirkka-Pekka Petelius sai nyt rinnalleen Aake Kallialan, toiseksi tähtipariksi nousi Ville Virtasen ja Antti Raivion hämmentävä, mutta rokkaava duo Aki ja Turo. Auts töks töks!

  • Ilkka Heiskanen, Eeva Litmanen, Pirkka-Pekka Petelius, Kati Bergman, Kari Heiskanen

    Mutapainin ystävät toi surrealismin suomalaiseen sketsiviihteeseen

    Mutapainin ystävät -huumorisarja

    Velipuolikuun (1983–1984) menestyksen myötä joulukuussa 1984 Yleisradio alkoi esittää Mutapainin ystävät -sketsisarjaa, jonka teossa olivat mukana tutut nimet muun muassa Pirkka-Pekka Petelius, Ilkka ja Kari Heiskanen, Kati Bergman ja Eeva Litmanen. Sarjasta on julkaistu sketsejä pysyvästi Elävään arkistoon.

Elävä arkisto


Elävän arkiston nettiradio

Elävän arkiston nettiradio tuo takaisin menneiden vuosikymmenten kansanviihdyttäjät ja kulttuurivaikuttajat, urheilijoiden kiihkeät kamppailut ja poliittiset käännekohdat Suomessa ja ulkomailla.

Viikon suosituimmat Elävässä arkistossa

Lue lisää:

Rovastin vaurioitunutta mopoa tarkastellaan huoltamon pihalla. Erkki Siltola, Tauno Karvonen, Sylvi Salonen ja Tuire Salenius.

Tankki täyteen – menestyskomedia, jossa ei viljelty vitsejä

Vuonna 1978 aloittanut Tankki täyteen oli suomalaisen tilannekomedian pioneeri. Se nousi katsojien kestosuosikiksi, vaikka TV2:n ohjelmapäällikkö ihmettelikin, missä huumorisarjan vitsit viipyvät. Sarjan jaksot ovat pysyvästi katsottavina Elävässä arkistossa ja Areenassa. Tämä kooste tarjoaa niiden lisäksi myös tausta-aineistoa tv-klassikon tekemisestä.

Lue lisää:

Etualalla Pirkka-Pekka Petelius, taustalla Kari Heiskanen, Eeva Litmanen, Robin Relander ja Esko Hukkanen

"Hirveetä kattoo" – Velipuolikuu veti miljoonayleisön absurdeilla sketseillään

Vuosina 1983 ja 1984 nähty Velipuolikuu tuuletti suomalaisen sketsiviihteen perinteitä ja onnistui lopulta hurmaamaan yleisön. Parhaimmillaan sarja keräsi kahden miljoonan katsojaluvut. Pontsan perhe, Balle Ramstedt, pääsiäishanukas, Raivolan rysäpöksyt ja moni muu sketsi on jäänyt kummittelemaan suomalaisten muistoihin.

  • Laura Mäkimaa (Pirjo Moilanen) vuonna 1995.

    Olipa kerran Kotikatu: näin menestysdraaman kaari kantoi

    Kotikatu on Ylen pitkäaikaisin draamasarja

    Torstaina 24. elokuuta 1995 kello 19.45 käänsi moni tv-katselija uteliaisuuttaan kanavan ykköselle. Alkoi uusi, keskelle Helsingin kantakaupunkia sijoittunut realistinen draamasarja Kotikatu. Sarjan pilotti oli nähty kolme päivää aiemmin. Miten suhtautua tietoon, että se jatkuisi peräti kolmen vuoden ajan? Liioitelluksi ajateltu kesto osoittautui pian vain alkusoitoksi, sillä huippusuosituksi muodostunut sarja päättyi vasta 17 vuotta myöhemmin.

  • Teemu Luotola (Ville Keskilä) ja Janne Mäkimaa (Misa Nirhamo) vuonna 1995.

    Mäkimaat, Luotolat ja muut Kotikadulla vuonna 1995 asuneet

    Kotkadun henkilögalleria

    Kotikatu-sarjan vuonna 1995 ensiesitetty ensimmäinen kausi seurasi pääasiassa kahden helsinkiläisperheen elämää. Mäkimaat ja Luotolat olivat kaksi hyvin erilaista perhettä, jotka asuivat samassa talossa Ullanlinnan Korkeavuorenkadulla, vastapäätä Johanneksenkirkkoa. Virkistä muistiasi kertaamalla, mistä kaikki alkoi ja millaisessa elämäntilanteessa kukin kotikatulainen oli sarjan alkaessa.

  • Rovastin vaurioitunutta mopoa tarkastellaan huoltamon pihalla. Erkki Siltola, Tauno Karvonen, Sylvi Salonen ja Tuire Salenius.

    Tankki täyteen – menestyskomedia, jossa ei viljelty vitsejä

    Koko sarja pysyvästi katsottavana Elävässä arkistossa.

    Vuonna 1978 aloittanut Tankki täyteen oli suomalaisen tilannekomedian pioneeri. Se nousi katsojien kestosuosikiksi, vaikka TV2:n ohjelmapäällikkö ihmettelikin, missä huumorisarjan vitsit viipyvät. Sarjan jaksot ovat pysyvästi katsottavina Elävässä arkistossa ja Areenassa. Tämä kooste tarjoaa niiden lisäksi myös tausta-aineistoa tv-klassikon tekemisestä.

  • Etualalla Pirkka-Pekka Petelius, taustalla Kari Heiskanen, Eeva Litmanen, Robin Relander ja Esko Hukkanen

    "Hirveetä kattoo" – Velipuolikuu veti miljoonayleisön absurdeilla sketseillään

    Velipuolikuu tuuletti suomalaisen sketsiviihteen perinteitä.

    Vuosina 1983 ja 1984 nähty Velipuolikuu tuuletti suomalaisen sketsiviihteen perinteitä ja onnistui lopulta hurmaamaan yleisön. Parhaimmillaan sarja keräsi kahden miljoonan katsojaluvut. Pontsan perhe, Balle Ramstedt, pääsiäishanukas, Raivolan rysäpöksyt ja moni muu sketsi on jäänyt kummittelemaan suomalaisten muistoihin.

  • Ilkka Heiskanen, Eeva Litmanen, Pirkka-Pekka Petelius, Kati Bergman, Kari Heiskanen

    Mutapainin ystävät toi surrealismin suomalaiseen sketsiviihteeseen

    Mutapainin ystävät -huumorisarja

    Velipuolikuun (1983–1984) menestyksen myötä joulukuussa 1984 Yleisradio alkoi esittää Mutapainin ystävät -sketsisarjaa, jonka teossa olivat mukana tutut nimet muun muassa Pirkka-Pekka Petelius, Ilkka ja Kari Heiskanen, Kati Bergman ja Eeva Litmanen. Sarjasta on julkaistu sketsejä pysyvästi Elävään arkistoon.

  • Tiina Pirhonen, Ville Virtanen, Aake Kalliala, Pirkka-Pekka Petelius, Pirjo Luoma-aho ja Antti Raivio Hymyhuulissa (1987).

    Hymyhuulet vinoili herättelevän epäkorrektisti ja tartutti hokemat

    Aki ja Turo nousivat kulttihahmoiksi

    Syksystä 1987 kevääseen 1988 esitetty sketsisarja Hymyhuulet muistetaan uudenlaisista, usein vähemmistöihin kohdistuneista parodioistaan ja tarttuvista hokemistaan. Pirkka-Pekka Petelius sai nyt rinnalleen Aake Kallialan, toiseksi tähtipariksi nousi Ville Virtasen ja Antti Raivion hämmentävä, mutta rokkaava duo Aki ja Turo. Auts töks töks!

  • Suomalaista nykytaidetta esittelevän näyttelyn avajaiset Ateneumin taidemuseossa.

    Ars-näyttelyt herättivät suomalaiset nykytaiteeseen

    Ars on esitellyt kansainvälistä nykytaidetta vuodesta 1961

    Kansainvälistä nykytaidetta esitteleviä Ars-näyttelyitä on järjestetty Suomessa vuodesta 1961 lähtien. Näyttelyt ovat sekä kohahduttaneet että totuttaneet katsomaan uutta taidetta. Elävän arkiston koosteeseen on kerätty aineistoa kaikista kahdeksasta aikaisemmasta Ars-näyttelystä.

  • Kollaasi palestiinalaisista ja israelilaisista

    Ulkolinja on seurannut Lähi-idän kriisiä jo viidellä vuosikymmenellä

    Lähi-idän kriisin vaiheita ja käsittelyä Ulkolinjassa

    Vuonna 1977 aloittanut Ulkolinja-dokumenttisarja on seurannut Lähi-idän tapahtumia alkuvuosistaan lähtien. Ulkolinjan toimittaja Vesa Toijonen kertaa artikkelissa Lähi-idän kriisin vaiheita. Koosteen alkupisteenä on Kuuden päivän sota vuonna 1967, jolloin Israel iski Egyptin lentotukikohtiin. Sodan jäljistä kertoi Ylen reportaasi, kymmenen vuotta myöhemmin kriisiä alkoi seurata uusi Ulkolinja-ohjelmasarja.

  • Juulia Salonen Tiinan roolissa 1991.

    Kirjojen rohkea totuudentorvi television Tiina-sarjassa

    Anni Polvan Tiina-kirjoihin perustuva tv-sarja vuodelta 1991

    Anni Polva ymmärsi nuorten tyttöjen sielunmaisemaa, kun hän aloitti Tiina-kirjojen sarjan 1950-luvulla. Televisioon Tiina pääsi vuonna 1991 Marjut Komulaisen ohjauksessa. Tv-sarjan alussa Tiina (Juulia Salonen) muuttaa perheensä kanssa maalta kaupunkiin. Peloton ja hyväntahtoinen tyttö tutustuu nopeasti uusiin kavereihin ja asettuu rohkeasti heikompien puolelle.

  • Minna Canthin Anna Liisa on nuoren tytön kohtalontarina

    Ansiokkaan tv-draaman pääosassa nähdään Anna-Leena Härkönen.

    Minna Canthin todellisiin tapahtumiin perustuva kohtalontarina nuoren tytön elämästä koskettaa väkevyydellään yhä tänäkin päivänä. Ansiokkaan tv-draaman pääosassa nähdään Anna-Leena Härkönen.

  • Maija-Liisa Majanlahti napittaa Risto Tuorilan paitaa Kovaa maata -sarjassa

    Kovaa maata

    Viitalan perhe muuttaa konkurssin jälkeen mummolaan.

    Kovaa maata -sarja kertoo Viitalan perheen elämästä konkurssin jälkeen. Perhe muuttaa maalle Ruusa-mummon (Maija-Liisa Majanlahti) luo yrittäen aloittaa uuden elämän. Päätösjaksossa nähdään mitä perheelle lopulta kävi.

  • Mäkimaat: Maija (Tiina Rinne), Pertti (Jukka Puotila), Eeva (Lena Meriläinen) ja Mirja (Inka Kiviharju) vuonna 2000.

    Ylen toivottuja draama- ja viihdeohjelmia Areenassa

    Tietoa arkistodraamoista, joita julkaistaan Yle Areenaan.

    Yle tuo Areenaan tuhansia tunteja yli viisi vuotta vanhaa omatuotantoista draamaa, viihdettä ja lastenohjelmia. Tätä artikkelia päivitetään jatkuvasti, joten sivua seuraamalla tiedät aina milloin suosikkiohjelmasi löytyy Areenasta.

  • Heikki Nousiainen Urho Kekkosena työpöydän ääressä

    Toivedraamoja vallasta ja politiikasta Areenassa

    Toivotut: Vallan kulisseissa -paketti Areenassa

    Itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlavuoden innoittamina valikoimme yleisön toiveista Suomen poliittiseen historiaan liittyviä ohjelmia. Valikoimasta tuli kattava ja mielenkiintoisesti valtaa ja sen pitäjiä kuvaava kokoelma draamaa 1990–2010-luvuilta. Satavuotiaan Suomen poliittisista käänteistä syntyi Toivotut: Vallan kulisseissa -paketti.

  • Pikku Kakkosen juontajat Jukka Nurminen, Jukka Rautiainen, Sohvi Sirkesalo, Anna-Liisa Kirsi ja Ransu-koira. Postilaatikko, jossa teksti  "Pikku Kakkosen posti, PL 347, 33101 Tampere 10".

    Pikku Kakkosen tutut ja turvalliset juontajat

    Pikku Kakkosen juontaja on lapsen kaveri.

    Pikku Kakkosen juontaja on lapsen kaveri, joka johdattaa uuteen ohjelmaan ja rakentaa ohjelmapalikoista kokonaisuuden. Tutun ja turvallisen kaverin kanssa on mukava katsella ohjelmia. Tässä esiteltynä juontajia ennen 2000-lukua.

  • Tuhannes Pikku Kakkonen, vuosi 1983. Timo Kulmakko (roolinimi Timo Taikuri), näyttelijät Inkeri Mertanen ja Martti-Mikael Järvinen sekä Veijo Pasanen (Pelle Hermanni).

    Pikku Kakkosen historia

    Pikku Kakkosen parhaita paloja 12 ensivuodelta.

    Vuonna 1989 Pikku Kakkonen oli ollut Ylen ohjelmistossa jo 12 vuotta. Ohjelman parhaita paloja vuosien varrelta esitellyt historiakatsaus etenee kronologisesti kahden katsojasukupolven yli kohti uusia syksyjä.

  • Lasse Pöysti kertoo Iltasatua.

    Lasse Pöysti kertoi Iltasadut eläviksi

    Iltasatuja Lasse Pöytsin kertomana 1977

    Näyttelijä Lasse Pöysti alkoi lukea iltasatuja Pikku Kakkosessa heti ohjelman aloitusvuonna 1977. Pöystin ilmeikkyys sadunkertojana teki hänestä koko kansan satusedän vuosikymmeniksi.

  • Yleisradion televisio-ohjelma "Hermannin arkipäivää". Näyttelijät Maija-Liisa Majanlahti (roolinimi Voimanainen) ja Veijo Pasanen (rooolinimi Sirkuspelle Hermanni, Pelle Hermanni)

    Näin Hermannia tehtiin

    Kurkistus Sirkus Hepokatin kulisseihin vuonna 1984.

    Vuonna 1984 kuvattu materiaali näyttää, mitä Sirkus Hepokatin kulisseissa tapahtui. Ohjelmanteko oli hauskaa, mutta paikoin hidasta. Voi änkeröinen!

  • Pikku kakkosen tunnuksesta tuttu nalle joutuu pahaan pulaan.

    Pikku Kakkosen jäävaroitus

    Ohjelman tunnuksesta tuttu nalle joutuu pahaan pulaan.

    Pikku Kakkosen tunnuksesta tuttu nalle joutuu pahaan pulaan, kun hän menee heikoille jäille. Onneksi apuun ehtii tunnuksen reipas poika.

  • Pikku Kakkosen vanha tunnus

    Pikku Kakkosen tunnukset

    Pikku Kakkosella on ollut kolme erilaista tunnusta.

    Tammikuussa 1977 ensilähetyksensä nähneellä Pikku Kakkosella on ollut historiansa aikana kolme erilaista tunnusta.

  • Mellerin lapset kuuntelevat radiota

    Jos synnyit 1940-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    Ylen vuosikymmenet 1940-luvulla syntyneen ihmisen silmin

    Jos synnyit 1940-luvulla, et ehkä muista kuunnelleesi radiota lapsena ollenkaan. Saatat kuitenkin muistaa kidekoneen tai radion kiehtovan äänimaailman, vaikket sen sisällöstä vielä mitään ymmärtänytkään. Radio oli kuitenkin vahvasti läsnä suomalaisten arjessa. Saavuttaessa vuosikymmenen puoliväliin, istuit ehkä äitisi sylissä tämän kuunnellessa Paasikiven puhetta sodan loppumisesta. Sodan päätyttyä ja pula-ajan taittuessa kohti varovaista kasvua, myös radion tarjonta monipuolistui ja sen sisällöt saivat kevyempiä sävyjä.

  • Markus-setä joensuulaisten lasten ympäröimänä.

    Jos synnyit 1920-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    Yleisradio 1920-luvulla syntyneen silmin.

    1920-luvulla synnyit maalaiskylien Suomeen. Neljä viidestä maanmiehestäsi sai tuolloin toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta. Ensimmäisen kosketuksesi Yleisradioon sait radion välityksellä, kun viralliset radiolähetykset aloitettiin vuonna 1926. Kun radio tuolloin löytyi vain harvoista taloista, kuuntelit todennäköisesti ihmeellistä äänirasiaa ensi kerran koulussa tai naapurissa. Ja hyvin todennäköistä on, että ensimmäisellä kerralla korvasi tavoittivat Markus-sedän äänen. Nuoruuden kynnyksellä kuuntelit jännityksen vallassa raportteja talvisodasta, ja sota oli läsnä jokapäiväisessä elämässäsi.

  • Pikkutyttö (Kirsti Nikulainen) kuuntelee radiota (1930-luku).

    Jos synnyit 1930-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    Ylen vuosikymmenet 1930-luvulla syntyneen ihmisen silmin

    1930-luvun lapsena muistat ehkä, millainen oli ensikohtaamisesi radion kanssa. Kiersitkö sinäkin vastaanottimen taakse katsomaan, missä ne ihmiset oikein olivat? Jos asuit kaupungissa, saatoit jo lapsena päästä elokuviin ja tottua siten liikkuvaan kuvaan. Asuitpa missä päin maata tahansa, viimeistään sodan myötä opit tuntemaan nuo molemmat väylät, jotka tarjosivat sekä tietoa että tarinoita. Muistat hyvin, kun televisiolähetykset 1950-luvulla alkoivat. Olit jo aikuinen ja kiinni omassa elämässäsi – ajattelitko ehkä, että tuota villitystä minä sentään en tarvitse?

  • Pieni tyttö (Liisa Jussila 3 v.) kuuntelee radiota.

    Jos synnyit 1950-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    Yleisradio 1950-luvulla syntyneen silmin.

    Jos synnyit 1950-luvulla, synnyit Suomeen, jossa oli enemmän hevosia kuin autoja ja useimmat asuivat maaseudulla. Maa muuttui kuitenkin nopeasti, kaupungit ja elintaso kasvoivat, teollisuus ja palvelut ohittivat maanviljelyn Euroopan-ennätysvauhdilla. Lapsuusvuosiesi aikana radio alkoi vaihtua näköradioon.

  • Pipopäinen pikkulapsi 1960

    Jos synnyit 1960-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    Ylen vuosikymmenet 1960-luvulla syntyneeen silmin.

    Kun synnyit, Urho Kekkonen oli presidenttinä, ihminen kävi kuussa, televisiokuva oli mustavalkoinen ja radio televisiota yleisempi suomalaiskodeissa. Mutta maailma muuttui ja televisio- sekä radiotoiminta sen mukana. Tulevien vuosikymmenten aikana Yleisradio tarjosi enemmän katsottavaa ja kuunneltavaa kuin lapsuudessasi – ja vieläpä silloin, kun itse halusit.

  • Urho Kekkonen painii kalan kanssa hämmästynyt ilme kasvoillaan.

    Urho Kaleva Kekkonen ja sápmelaččat

    Urho Kekkonen ja olbmát geat su dovde Sámis

    Guokte báddejumi das, makkár oktavuohta Suoma gávccát presideanttas Urho Kekkonen lei sápmelaččaiguin.

  • Matti Saijets 80 ihheed.

    Postâ poođij Njellimân tovle tuše ohtii mánuppaajeest

    Njellim Matti maainâst tovláin aaigijn Njellimist.

    Njellim Matti, Matti Saijets, muštâl jieijâs suuvâ aassâmkiedi historjást já muuštâš, maht ovdâmerkkân poostâ jođettem lii muttum suu eellim ääigi. Ella Sarre sahhiittâlâi Njellim Maati ive 1982. Njellim Matti muštâl, ete vuosmuš táálu rahtui paijeel čyeti ihheed tassaaš suu suuvâ päikkikiädán. Suu äijih, Nyere Piäkká raahtij tom. Tađe ovdil siämmáá pääihist lijjii maŋgâ puáris kuátisaje.

  • Elävän arkiston playerin kuva

    Upota Elävän arkiston soitin sivuillesi

    Voit upottaa videoita ja audioita sivuillesi.

    Voit upottaa Elävän arkiston videon tai audion omille verkkosivuillesi Elävän arkiston soittimesta löytyvän koodin avulla.