Hyppää pääsisältöön

Inhimillinen tekijä: Onko pakko laihduttaa?

Laihduttamisen pakkomielteestä keskustelemassa toimittaja Sari Valton kanssa Raisa Omaheimo, Saara Särmä ja Pippa Laukka.
Sari Valton vieraina ovat Pippa Laukka, Saara Särmä ja Raisa Omaheimo. Laihduttamisen pakkomielteestä keskustelemassa toimittaja Sari Valton kanssa Raisa Omaheimo, Saara Särmä ja Pippa Laukka. inhimillinen tekijä,yle tv1

TV1 keskiviikkona 22.3.2017 klo 21.50 - 22.40, uusinta lauantaina 25.3. klo 17.10 ja sunnuntaina 26.3. klo 9.05
Yle Areenassa vuoden ajan.

Miksi minun oikeastaan pitäisi laihtua? Miksi ei riitä, että pidän terveydestäni huolta?

Miksi pilaisin elämäni jatkuvilla ja ikuisilla laihdutuskuureilla? Voisinko käyttää energiani johonkin oikeasti hyödylliseen?

Näihin kysymyksiin Raisa Omaheimo ja Saara Särmä havahtuivat vuosia sitten. He päättivät lopettaa laihduttamisen. Sen jälkeen he ovat olleet paljon onnellisempia.

Pippa Laukka laihdutti aikoinaan liikaakin. Tyytymättömyys itseensä sairastutti hänet anoreksiaan ja sen jälkeen bulimiaan.

Vasta pitkä ja intensiivinen terapia on opettanut häntä hyväksymään itsensä. Nyt hänellä ei enää ole tarvetta muokata kehoaan kelvatakseen itselleen tai muille.

Laihduttamisen kierre

Teatterintekijä Raisa Omaheimo herätti keskustelua naisten paineista saavuttaa tietty ihannepaino jo viime talvena, kun hän esitti helsinkiläisessä Teatteri Takomossa käsikirjoittamaansa omakohtaista monologia nimeltä Läski.

Tänä syksynä hänellä on suuren suosion saaneesta monologista lisäesityksiä Teatteri Telakassa Tampereella sekä Tehdasteatterissa Turussa.

Läski-monologissaan Raisa kertoo kamppailustaan ylipainonsa tuoman häpeän ja itseinhon kanssa. Syöminen oli hänelle keino yrittää hallita ahdistusta. Tästä taas seurasi ylikiloja ja jatkuvaa laihduttamispainetta. Tutuiksi tulivat kaalisoppadieetit, karppaaminen ja sairaaladieetit.

”Dieeteissä on se vika, että eivät ne opeta normaalia suhtautumista ruokaan. Niissä istutaan nälässä ja odotetaan seuraavaa annosta. Sitten kun vahingossa syö leipäpalan, sitä ajattelee, että no pieleen meni ja niin sitä marssitaan saman tien pizzalle. Kieltojen ja sääntöjen hallitsemasta arjesta tulee repsahdusten ja entistä tiukempien yritysten välistä kierrettä”, Raisa kuvailee.

”Kaikki normaalius oli kaukana syömisestäni. En edes tiennyt, mitä on normaali syöminen. Siinä kierteessä on turha tulla sanomaan ylipainoiselle, että lisää kasviksia lautaselle, niin johan laihdut. Jos ylipaino olisi pelkästä tiedosta kiinni, kukaan ei olisi Suomessa lihava. Kyse on paljon monimutkaisemmasta psyykkisestä ongelmasta.”

Julmat ihmiset

Ympäristö suhtautui ylipainoiseen naiseen negatiivisesti ja halveksivasti.

”Kadulla jotkut miehet saattoivat tulla sanomaan päin naamaa, että häivy ruma läski. Ikään kuin heitä olisi kovasti häirinnyt, että kadulta vei tilaa nainen, joka ei ole suostunut perinteiseen hoikkuutta korostavaan kauneusihanteeseen”, Raisa sanoo.

Lopulta Raisa meni terapiaan ja alkoi vihdoin tunnistaa syömisellään peittämiä tunteitaan. Terapiassa hän myös opetteli säännöllistä ruokarytmiä ja oikeita ruokamääriä. Paino alkoi tippua itsestään ja tippuu edelleen.

”Painolla ei kuitenkaan ole minulle enää merkitystä. Merkitystä on sillä, että minulla on elämässäni rakkautta, ystäviä ja ihmisiä, jotka muistuttavat minua siitä, miten kaunis olen. On sääli, että ennen ajattelin kaiken tämän kuuluvan minulle vasta sitten, kun olen laihtunut. Höpöhöpö, ne voivat kuulua minulle juuri nyt.”

Oikeus olla omankokoinen

Tutkija ja feministi Saara Särmä muistelee aloittaneensa laihdutusprojektit jo nuorena tyttönä. Äidin malli jatkuvasta laihduttamisesta vaikutti häneenkin. Hän on kokeillut kaikki mahdolliset dieetit ja Raisan kuvailema repsahdusten ja uudelleen yrittämisten kierre on hänellekin tuttu.

”Noin seitsemän vuotta sitten tälle tielle tuli stoppi. Tutustuin amerikkalaisiin läskiaktivistien blogeihin, joissa korostettiin jokaisen oikeutta olla sen kokoinen kuin haluaa. Niissä myös puhutaan health at every size -ajattelusta eli että terveyttä voi olla jokaisessa koossa”, Saara sanoo.

”Liikaa julkisuudessa korostetaan lihavuuden ja sairauksien välistä yhteyttä. Se ei ole automaattinen yhteys. On olemassa terveitä lihavia. Läskiaktivistit eivät kannusta ihmisiä lihomaan, vaan hyväksymään itsensä sellaisina kuin ovat ja elämään terveys edellä, ei kamppailemaan tietyn kilomäärän saavuttamiseksi.”

Kun Saara päätti lopettaa laihduttamisen, häneltä vapautui suunnattomasti henkistä energiaa.

”Omiin kiloihinsa tuijottaminen kääntää katseen muutenkin sisäänpäin, sen sijaan että sitä aukenisi maailmalle. Olen nyt muun muassa saanut väitöskirjan aikaiseksi ja minulla on energiaa kaikenlaiseen feministiseen vaikuttamistyöhön."

Onko lihavuus häiriötila?

Saaran ja Raisan mielestä lihavuus näkyy julkisessa keskustelussa liikaa jonkinlaisena häiriötilana, josta ihmisen on välttämätöntä päästä eroon. Ihmisille myydään tyytymätöntä oloa ja sen jälkeen heille myydään siihen "ratkaisuja" eli laihdutustuotteita.

Saara sanoo, että ihmisellä on myös oikeus olla liikkumaton lihava, jolla on sairauksia. Kysymykseen, onko ihmisellä oikeus maksattaa oman ylipainonsa aiheuttamat sairauskulut yhteiskunnalla, hän vastaa:

”Onko jääkiekkoilijalla oikeus pelata jääkiekkoa, murtaa jalkansa ja saada siihen hoitoa? Lähtisin niinkin radikaalilta kuulostavasta väitteestä kuin että kaikilla ihmisillä on ihmisoikeus.”

Täydelliset naiset

Urheilulääkäri Pippa Laukka sairastui nuorena tyttönä ensin anoreksiaan, joka sitten opiskeluaikoina muuttui bulimiaksi. Kaiken takana oli kelpaamattomuuden tunne ja itsensä vertailu esimerkiksi elokuvien täydellisiin naisiin.

”Vertailu sai pontta, kun nuorena lähdin vaihto-oppilaaksi Kaliforniaan. Pelkäsin amerikkalaisia elokuvia nähtyäni, etten kelpaa sinne. Aloin laihduttaa ja kun palatessani Suomeen sain kovasti kehuja ulkonäöstäni, se vain kiihdytti laihduttamista”, Pippa kertoo.

Pippa painoi alimmillaan 40 kiloa ja joutui sairaalahoitoon. Suhde syömiseen ei kuitenkaan parantunut sairaalassa, vaan opiskeluaikoina Pippa alkoi hallita ahdistuksensa tunnetta ahmimiskohtauksilla.

”Olin aikatauluttanut ahmimisen ihan lukujärjestykseen. Syöminen vei kaikki rahani ja lopulta voimani.

Kukaan ei tiennyt, että menevä ja sosiaalisesti vilkas Pippa vietti säännöllisesti aikaa yksin vessassa oksentamassa.

Tunteiden tunnistaminen

”Opiskelin lääkäriksi ja se havahdutti, kun näin kuvia revenneistä vatsalaukuista. Aloin ymmärtää, että bulimia on hengenvaarallista ja että nyt on valittava henki tai elämä. Hakeuduin hoitoon. Ei ollut helppoa tulla kaapista ulos ja kertoa, että minulla on elämässäni iso ongelma.

Pippa kävi läpi seitsemän vuotta kestäneen terapiajakson, jonka aikana asiat alkoivat selvitä.

”Isoin anti terapiassa oli se, että opin tunnistaman tunteitani. Ei ollut enää vain yhtä isoa ahdistusta, vaan siitä möykystä aloin erottaa surua, pettymystä, huolta ja niin edelleen. Nyt olen tasapainossa itseni kanssa, enkä halua muuttaa enää itseäni. Tunnen päässeeni syömishäiriöistä eroon. ”

”Joskus kun kuulen jonkun sanovan, ettei syömishäiriöstä voi koskaan päästä täysin eroon, mietin, onkohan tämä ihminen käynyt terapiassa asian takia. Yksistään niistä voikin olla vaikeaa päästä eroon. Pitää hakea apua ja tehdä itsensä kanssa kovaa työtä, että ongelman selättää.

Laihduttaminen – valtavaa bisnestä

Inhimillisen tekijän keskustelussa Raisa, Saara ja Pippa miettivät, mistä naisia kuristavat hoikkuusnormit oikein tulevat keskuuteemme. Ne eivät tule vain naistenlehtien sivuilta laihdutusohjeiden muodossa ja hoikkien mallien kuvista, vaan kyseessä on puhtaasti bisnes.

Moni erilaisiin laihdutustuotteisiin ja laihduttamiseen keskittyä firma kaatuisi, jos naiset olisivat tyytyväisiä itseensä ja keskittyisivät muihin asioihin kuin kehonsa muokkaamiseen.

”Media syöttää meille laihdutusviestiä ja tässä syynä ovat tosiaan kaupalliset intressit. Me sitten vaan uskotaan ja toistetaan median viestiä. Ja edelleen on niin, että naisen ylipaino on paheksuttavampaa kuin miehen ylipaino. Edelleen nainen on miehisen katseen kohteena, eikä saisi viedä tilaa sen enempää fyysisesti kuin henkisestikään. Naisten on vaikeaa sanoutua irti näistä kulttuurisista paineista, koska kasvamme niiden sisällä”, Saara sanoo.

”Meille syötetään myös ajatusta siitä, että lihava ei voisi olla itseensä tyytyväinen ja onnellinen. Elokuvissa on hyvin harvoin päähenkilönä itseensä tyytyväinen ylipainoinen nainen, vaan useimmiten lihavat esitetään harhaisina hikoilevina hulluina ja tai muuten onnettomina."

Saara on havainnu, että lihavuuteen liittyvät lehtijutut ovat "ennen olin koossa 54 ja onneton, nyt laihdutin ja olen onnellinen" -tarinoita. "Ikään kuin pelkästään laihduttamalla saavuttaisit tasapainon, saisit paremman parisuhteen ja paremman äitisuhteen. Eivät ne todelliset ongelmat laihduttamalla katoa.”

Hoikkuuden harha

Pippa haluaisi, että julkisuudessa puhuttaisiin enemmän terveyden kokonaisvaltaisuudesta.

”Nyt skannataan ihminen päästä varpaisiin ja kuvitellaan, että pelkästään ulkonäöstä voidaan päätellä jotain ihmisen terveydentilasta. Eivät kaikki lihavat kuitenkaan ole sairaita eivätkä laihat terveitä eivätkä lihaksikkaat ole välttämättä hyväkuntoisia.”

Pipan mukaan ihmisen terveyteen liittyy niin paljon muita tekijöitä kuin paino ja ulkoiset asiat.

”Hoikkuuteen myös liitetään virheellisesti se mielikuva, että ihminen olisi hoikkuutensa ansiosta työssään jotenkin automaattisesti tehokkaampi ja tuottavampi kuin ylipainoinen. Tämä yleinen mielikuva on saanut myös miehet muokkaamaan kehoaan. Kuntodoping on valitettavan yleinen ilmiö miehillä, kun halutaan liian nopeasti näyttäviä tuloksia.”

Illan vieraat ovat yhtä mieltä siitä, että kaikkien äitien pitäisi näyttää tyttärilleen mallia itsensä hyväksymisestä. Omia vatsamakkaroita ei saa huokaillen puristella lapsen nähden eikä laihduttamisesta puhua.

”Itse katselen itseäni peilistä ja kehun itseäni spontaanisti. Olen oppinut, että vaikka puhuisin kuinka kauniisti tyttärelleni, mutta kohtelisin itseäni huonosti, niin se teko on aina sanoja vahvempi viesti. Siksi haluan, että lapsenikin näkee, miten nautin elämästä, herkuttelusta ja liikkumisesta ja kaikesta mitä elämällä on tarjota. Siitä hänkin voi rakentaa omaa itsetuntoaan”, sanoo Raisa.

Inhimillisen tekijän jakso on esitetty edellisen kerran Ykkösellä 21.9.2019.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

Särmälle tiedoksi, että jääkiekkoilija maksaa pelilisenssissään vakuutuksen vammojen varalta. Vakuutusyhtiö siten maksaa korvaukset murtuneesta jalasta, ei yhteiskunta. Tällä vertauksella ylipainoisten tulisi myös ottaa vakuutus ylipainon aiheuttamien sairauksien varalta, jolloin heilläkin vakuutusyhtiö korvaisi kustannukset. Ongelma on myös siinä, että tapaturma jääkiekossa on äkkinäinen ja arvaamaton tapahtuma, ylipaino taasen on kaikkea muuta kuin arvaamaton ja äkkinäinen.

Lähettänyt käyttäjä

Hmm, mitäpä jos ei puhutakaan ammattimaisesti urheilevista, pelilisenssin hankkineista, kilpailevista jääkiekkoilijoista vaan ihan tavan tallaajista laskettelijoista, rullahiihtelijöistä, skeittaajista, motocrossin ajamista ym. vauhtilajeja harrastavista ihmisistä, liekö heillä kaikilla urheilutapaturman varalta otettu vakuutus? Ja yhtä lailla julkinen terveydenhoito heidät yhteiskunnan varoilla korjaa kuntoon onnettomuuden satuttua. Urheilutapaturmia voi olla useitakin pitkään lajia harrastaneella, joten miten hän olisi sen enemmän "oikeutettu" ilmaiseen julkiseen terveydenhoitoon kuin ylipainoinen ihminen pitkän ajanjakson aikana? Tähän samaan kastiin voitaisiin sitten lisätä myös esim. kaikki autoilijat, moottoripyöräilijät, mopoilijat ja polkupyöräilijät, sillä he usein käyttävät kulkuvälineitänsä koko ikänsä ja näin ollen altistuvat liikenneonnettomuuksille. Ok, onhan heillä lähes kaikilla liikennevakuutus, mutta se yleensä kattaa vain tietyn osan/aikaa hoitokustannuksista. Kuka haluaa alkaa tehdä rajanvetoa siitä ketä hoidetaan ja millä ehdoilla? Sinäkö?

Lähettänyt käyttäjä

Toivon todella ettei tälläistä keskustelua tulla suomeen. Liikalihavuus on haitallista terveydelle, piste.

Lähettänyt käyttäjä

Tasapainoinen ihminen ei syö eikä liiku yltiöpäisesti. Jos henkinen tasapaino vaatii, joko syömisen tai liikunnan ylilyömistä, olkoon se suotavaa. Jokainen valitkoon itse. Vain, jos itse tuntee sopeutumattomuutta tilanteeseensa, sallittakoon hänelle ammattiapua, mikä henkinen seikka ajaa ylilyönteihin. Kumpikin maksaa yhteiskunnalle. Maksamme kuitenkin niin monesta muustakin turhemmasta. Rahaa ja aikaa kuitenkin kannattaa aina sijoittaa, jotta maailmassa olisi onnellisia ihmisiä.

Lähettänyt käyttäjä

Normaalipaino on normaalipaino, ja tietenkin ihanne terveydenkin kannalta. Tuki-ja liikuntaelimet eivät rasitu ylipainosta, viskeraalirasva ei paina sisäelimiä, solujen insuliiniresistenssi ja veren rasva-ja sokeriarvot eivät kohoa turhien "läskien" takia. Ei ole mikään salaisuus, että ns. MBO:n eli metabolisen oireyhtymän yhdeksi oireeksi luetaan kohonneiden veren rasva-ja sokeriarvojen ohella vyötärölihavuus.

Laihduttamisen tulisi kuitenkin kuulua ihmisen itsensä lisäksi korkeintaan hänen omaisilleen ja häntä hoitavalle terveydenhoitohenkilökunnalle. Minusta on ok, jos vanhemmat koettavat ohjata pyöristyneen lapsensa ruokailutottumuksia oikeampaan suuntaan tai jos vaimo/mies koettaa rohkaista miestään/vaimoaan laihtumaan terveydellisistä syistä. Sen sijaan, jos koulu-tai työkaverit tai jopa ohikulkijat huomauttelevat henkilölle ylipainosta, se on asiatonta. Henkilön lihavuuden tai laihuuden ei pitäisi kuulua sivullisille kanssakulkijoille lainkaan.

Lievä ylipaino tuskin on terveydelle jatkuvaa, vuosikausia kestävää jo-jo-laihdutusta, tai varsinaisesta syömishäiriötä haitallisempaa. Ja jos laihduttaminen menee pelkäksi painon jojoiluksi ylös-alas, on ehkä syytä miettiä, tarvitseeko ammattiapua painon hallintaansa, ja onko oma elämäntilanne otollinen pitkäjänteisyyttä vaativan painonpudotuksen kannalta.

Lähettänyt käyttäjä

Ideana oli itsensä hyväksyminen ja onnellisempi elämä. Nämä naiset olivat eläneet onnetonta, kärsivää ja pakkomielteistä elämää syömisongelmien takia. Ja niin elävät monet muutkin varsinkin nuoruusiässä. Välillä ohjelmassa pyrittiin viemään ajatusta sivuraiteille, eli tuomaan esille sitä että lihavuushan ei ole hyväksi ja maksaa yhteiskunnalle ja eihän kukaan voi olla onnellinen lihava ja eihän sitä saa nyt mainostaa positiivisena asiana. Pointti ei ollut lihavuuden ihannointi vaan se, että jos nyt satut olemaan se mikä olet, vaikkapa lihava niin eikö saisi elää onnellista ja hyväksyvää elämää juuri nyt? Eikä sitä sitku elämää, että kun olen saanut laihdutettua niin sitten alkaa elämä. Varsinkin kun laihduttaminen ja oman painon jatkuva tarkkailu oli aiheuttanut näille naisille todella huonoja seurauksia. Nämä naiset näyttivät päässeen omalla tavallaan tasapainoisempaan ja onnellisempaan elämään sen painoisina kun nyt sattuvat olemaan. Hyvä ja tärkeä aihe ja kiitos rohkeille puhujille, teihin voi moni nuori nainen samastua!

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Kirjailija Katja Kettu vuonna 2017.

    Katja Kettu: Lällällää, helvettiäpä ei ole

    Kirsi-mummon kuolema sai Katja Ketun ajattelemaan jumalaa.

    Minulta kuoli hiljattain mummo. Kirsti Inkeri Heikkinen. Sinänsä Kirsti Inkerin kuolemaan ei liittynyt mitään tavatonta, mutta kuolema pistää miettimään mahdollisuutta kuolemanjälkeisestä olotilasta. Elo ilman jumaluutta on kolkkoa ja ankaraa, kun tulee kysymys kuolemasta ja olemisen rajallisuudesta, Katja Kettu kirjoittaa kolumnissaan.

  • Otra Romppanen_henkilökuva

    Otra Romppanen - Murheenlaakson menninkäinen

    Mana Mana -legenda kertoo värikkäästä elämästään.

    Otra Romppanen on Joensuun ensimmäinen punkkari, jonka kitarasoundi mullisti 80-luvun lopun suomalaisen vaihtoehtomusiikin. Nykyisin Etelä-Savossa asuvan Mana Mana -legendan elämään on mahtunut hulluja mutta lahjakkaita ihmisiä, genrerajojen halveksuntaa, itsetuhoisia ajatuksia ja ultimaattista sekoilua. Muiden mielipiteistä Otra ei edelleenkään välitä.

Uusimmat sisällöt - Elämä