Hyppää pääsisältöön

Valheenpaljastaja: Varoituslista valemedioista – älä luota näihin sivustoihin

Silmälasien linssin läpi näkyy kumiankka, grafiikka.
Silmälasien linssin läpi näkyy kumiankka, grafiikka. Kuva: Yle/Katariina Hirvonen Kuningaskuluttaja,Kuningaskuluttaja (Tv),valheenpaljastaja

Valeuutisista on viime vuosina tullut merkittävä bisnes ja poliittisen mielipidevaikuttamisen muoto, vaikka juuri kukaan ei tarkoituksella kirjoita selaimeensa valeuutissivustojen osoitteita. Ne menestyvät, koska Facebook mahdollistaa niiden leviämisen – harva lukee otsikkoa pidemmälle ennen kuin jakaa jutun eteenpäin. Tarkista nimi tästä listasta seuraavan kerran, kun kohtaat sosiaalisessa mediassa epäilyttävän uutislähteen.

Huijaukset ja satiiri menevät moniin täydestä, koska harva ihminen vierailee koskaan kyseisten sivustojen etusivuilla saati tutkii niiden about- tai yhteystietosivuja. Moni sivusto antaa kyllä selviä vinkkejä siitä, ettei sen sisältöä pidä ottaa tosissaan. Valheenpaljastaja kokosi yhteen listan tunnetuista valemedioista ja -sivustoista, joiden nimien pitäisi jo alkaa soittaa hälytyskelloja.

Satiiri on myös journalismin parodiaa.

Emme linkitä viha- ja valesivustoille, kerromme vain nimen. Satiirisivustoille linkitämme, koska satiiri on parhaimmillaan hauskaa ja nokkelaa yhteiskunnallista kommentaaria. Usein satiiri on myös journalismin parodiaa, mikä onkin paikallaan.

Kotimaiset vale- ja vihamediat:

  • MV-lehti
  • Uberuutiset
  • Finleaks
  • Whatdaafuck (englanninkielinen MV)

Ilja Janitskinin Barcelonasta käsin pyörittämiä sivustoja, jotka sekä kopioivat uutisia valtamediasta että tekevät omia rasistisia juttujaan. Rasistinen, maahanmuuttovastainen ja islamofobinen agenda. Valheenpaljastaja on käsitellyt feikkiuutisia ja niiden ansaintalogiikkaa mm. jutussa Uutista on helppo matkia.

  • Asialehti
  • Kansalainen
  • Nykysuomi
  • Uutismaailma

MV-lehden vanavedessä syntyneitä sivustoja, jotka toivovat menestyvänsä samaa reseptiä hieman muunnellen. Näitä yhdistävät uutissivustoina esiintyminen – ne eivät siis näytä ulkoisesti pelkästään blogeilta. Ne saattavat esimerkiksi kopioida uutisen jostain toisaalta ja kirjata loppuun omia näkemyksiään aiheesta.

Kirjoittajien nimiä ei tyypillisesti julkaista eikä tekijöille anneta anonyymiä sähköpostiosoitetta kummempia yhteystietoja. Ylipäätään oikeiden uutisvälineiden tunnusmerkit puuttuvat, kun esimerkiksi vastaavia päätoimittajia ei ole.

Korjaus 16.9.2016: Kansalainen.fi verkkojulkaisulla on nimetty päätoimittaja Jarkko Jaakola, jonka yhteystiedot löytyvät sivustolta.

Magneettimedia

Ennen Suomen johtava salaliittoteoriasivusto, jolla muun muassa kerrottiin, ettei ihminen kuunaan laskeutunut kuuhun. Lehdessä (niin printissä kuin verkossa) oli myös kyseenalaista terveyskirjoittelua, kuten niin sanottujen vaihtoehtoisten syöpähoitojen mainostamista. Sittemmin linja on koventunut.

Entinen päätoimittaja Juha Kärkkäinen tuomittiin vuonna 2013 oikeudessa 90 päiväsakkoon Magneettimedian juutalaisvastaisten kirjoitusten vuoksi. Magneettimedia on siirtynyt sittemmin tavaratalo J. Kärkkäiseltä kokonaan uusnatsien käsiin.

Satiiri:

LehtiLehti

Suomalainen klassikko. Ei julkaise enää yhtä usein kuin kulta-aikoinaan, mutta silloin tällöin kirjoittajat intoutuvat suorastaan runollisiin saavutuksiin.

TietoInfo

Tuli tunneksi pienimuotoista viraalisuosiota saaneesta jutustaan "Päivi Räsänen: masturboinnille tulisi asettaa 18 vuoden ikäraja". Muita otsikoita: "Teemu Selänne jäädytetään ja nostetaan Hartwall Areenan kattoon" ja "Tutkijat väittävät: Suomalaisten medialukutaidot hataralla pohjalla".

Uutissirkus

Oman sloganinsa mukaan "Pohjoismaiden dynaamisimmin pysähdyttävä satiirisivusto". Tyylilaji on monia muita satiirisivustoja lempeämpi. Hyvän kuvan antaa esimerkiksi tämä otsikko: "Pariskunta paljasti marjapaikkansa sijainnin".

Kuvakaappaus Lehtilehti-julkaisusta.
Kuvakaappaus Lehtilehti-julkaisusta. Kuva: Kuvakaappaus Lehtilehti-sivustosta/Yle Kuningaskuluttaja,Kuningaskuluttaja (Tv),lehtilehti,valheenpaljastaja
Kuvakaappaus Tietoinfo-sivustosta.
Kuvakaappaus Tietoinfo-sivustosta. Kuva: Kuvakaappaus Tietoinfo-sivustosta/Yle Kuningaskuluttaja,Kuningaskuluttaja (Tv),tietoinfo,valheenpaljastaja
Kuvakaappaus Uutis-Sirkus -sivustosta.
Kuvakaappaus Uutis-Sirkus -sivustosta. Kuva: Kuvakaappaus Uutis-Sirkus -sivustosta/Yle Kuningaskuluttaja,Kuningaskuluttaja (Tv),uutis-sirkus,valheenpaljastaja

Ulkomaisia valeuutissivustoja:

National Report

Yksi monista sivustoista, jotka on suunniteltu huijaamaan amerikkalaisia konservatiiveja. Saitin logon toisella puolella on Ted Cruzin pää, toisella puolella Sarah Palinin.

Tuli tunnetuksi vuonna 2014 viraalihitistään, jonka mukaan teksasilainen pikkukaupunki oli eristetty ebolan vuoksi. Täysin keksittyä "uutista" jaettiin Facebookissa yli miljoona kertaa.

World News Daily Report

Menestyksekäs feikkiuutissaitti, joka on muun muassa väittänyt, että Yoko Onolla ja Hillary Clintonilla olisi ollut suhde 1970-luvulla. Ei ollut. Juttua on kuitenkin jaettu Facebookissa yli puoli miljoonaa kertaa.

World News Daily Report kertoo tekevänsä "uutisia, joihin voit luottaa", mutta hautaa samalle sivulle kryptisesti muotoillun ilmoituksen uutistensa "fiktioluonteesta".

Kuvakaappaus National Report -sivustosta.
Kuvakaappaus National Report -sivustosta. Kuva: Kuvakaappaus National Report -sivustosta/Yle kuningaskuluttaja,Kuningaskuluttaja (Tv),national report,valheenpaljastaja
Kuvakaappaus World News Daily Report -sivustolta/Yle
Kuvakaappaus World News Daily Report -sivustolta/Yle Kuva: Kuvakaappaus World News Daily Report -sivustolta/Yle kuningaskuluttaja,Kuningaskuluttaja (Tv),valheenpaljastaja,world news daily report

CartelPress

Vastuussa useista viime aikojen Pokémon Go -huijausuutisista. Väitti esimerkiksi teinin tappaneen pikkuveljensä, koska veli oli deletoinut hänen pokemoninsa. Ilmeisesti Pokémon-huijausten kulta-aika meni nopeasti ohi, sillä CartelPressin osoite ohjautuu nykyään suoraan samojen tekijöiden emosaitille Huzlers.comiin. Sekin on feikkiuutissivusto.

Media Mass

Tällä sivustolla on omintakeinen bisnesmalli. Se tuottaa tismalleen samanlaisia juttuja julkkisten kuolemista, mutta sen sijaan, että se pyrkisi huijaamaan ihmisiä väittämällä, että joku tunnettu henkilö on kuollut, se kertookin, että julkkiksen kuolema oli huijaus. Riippumatta siitä, onko henkilö todellisuudessa kuollut vai ei. Menikö sekavaksi? Tässä esimerkkiotsikko: "Harrison Ford kuollut vuonna 2014: näyttelijän tappoi internet-huijaus" – tässä tapauksessa kyseessä oli huijaus. "Philip Seymour Hoffman kuollut 2014: näyttelijän tappoi internet-huijaus" – tässä tapauksessa Hoffman oli oikeasti kuollut. Media Mass sai monet asiaa googlanneet luulemaan, että kyseessä tosiaan oli huijaus.

InfoWars

Maailman johtava salaliittoteoriasivusto. Suomalainen Verkkomedia.org otti tästä mallia. Se on nyt suljettu, sillä sen vetäjä lähti Donetskiin vetämään lehdistökeskusta.

Satiiria:

The Onion

Yksi maailman tunnetuimmista ja pitkäikäisimmistä satiirilehdistä. The Onion aloitti viikkolehtenä vuonna 1988 ja verkossa 1996. Pyörittää myös ClickHole-sivustoa, joka pilkkaa klikkiotsikkojournalismia erityisen osuvasti.

Borowitz Report

New Yorker -aikakauslehden satiiripalsta, jonka juttuja on taajaan uutisoitu totena – Suomessakin.

The Rochdale Herald

Brittiläinen satiirisaitti. Esimerkkiotsikoita: "Vegaani kestää lähes 24 tuntia mainitsematta, että on vegaani" ja "Lihansyöjä lukee jutun kasvisyönnistä ja veganismista, eikä kommentoi".

Kuvakaappaus The Onion -verkkojulkaisusta.
Kuvakaappaus The Onion -verkkojulkaisusta. Kuva: Kuvakaappaus The Onion -verkkojulkaisusta/Yle Kuningaskuluttaja,Kuningaskuluttaja (Tv),The Onion,valheenpaljastaja
Kuvakaappaus The Borowitz Report -sivustosta.
Kuvakaappaus The Borowitz Report -sivustosta. Kuva: Kuvakaappaus The Borowitz Report -sivustosta/Yle Kuningaskuluttaja,Kuningaskuluttaja (Tv),valheenpaljastaja
Kuvakaappaus The Rochdale Herald -sivustosta.
Kuvakaappaus The Rochdale Herald -sivustosta. Kuva: Kuvakaappaus The Rochdale Herald -sivustosta/Yle Kuningaskuluttaja,Kuningaskuluttaja (Tv),the rochdale herald,valheenpaljastaja

Muita satiirisivustoja ovat muun muassa:

Tämä lista ei missään nimessä ole täydellinen. Valesivustoja on eri maissa ja eri kielillä niin paljon, että niiden kaikkien löytäminen ja kokoaminen tälle sivulle on mahdotonta. Listaa kuitenkin täydennetään hyvin perustelluilla ehdotuksilla. Tee omasi kommenttikenttään! (Ja ei, Yleisradio, Helsingin Sanomat tai mikään muukaan Journalistin ohjeisiin sitoutunut media ei ole hyvä ehdotus.)

Valheenpaljastaja käsittelee faktaa ja fiktiota uutisissa ja sosiaalisessa mediassa joka toinen viikko. Lähetä juttuvinkki: valheenpaljastaja@gmail.com

Muokattu 16.9.2016: Korjattu artikkeliin tieto Kansalainen.fi -julkaisun päätoimittajasta.

edit 11.1.2017 Lisätty asiasana ja siirretty Yle Oppiminen alle

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

- Yleisradio
- Sanoma Oy

Ovat luotettavia toimijoita.

Lähettänyt käyttäjä

Kyllä Yle kuuluu listaan siinä missä MV:tkin. Tietyn aihepiirin ikävistä uutisista vaietaan kuin MV:ssä konsanaan, ja aihepiiriä tukevissa uutisissa lähdekritiikin ei tarvitse olla niin kovin korkealla, aivan kuten MV:ssä.

Lähettänyt käyttäjä

On hauskaa ironiaa, että trollit kirjoittelevat "Ylen uutiset on valhetta"-tekstejä Ylen uutisen kommenteiksi :D.

Lähettänyt käyttäjä

Yleisradio kuuluu ehdottomasti, jos nyt ei valemedialistalle, niin omaan agendaansa sopimattomien uutisten pimittely- / kaunistelulistalle.

Lähettänyt käyttäjä

Todellisia valhemedioita ovat; YLE, HS, IL, IS. Tosin olen huomannut että, nämäkin ovat
hieman alkaneet kertoa totuuksiakin (pakosta), ettei aivan koko uskottavuus menisi.

Lähettänyt käyttäjä

Yle kertoo totuuden vain silloin, kun se palvelee Yleisradion vasemmistolaista agendaa. Uutisten yksityiskohtia jätetään kertomatta ja totuutta muunnellaan. Johanna Vehkoo on sattumoisin myös vasemmistolainen. Johanna onko maahanmuuttokriittisyys rasismia? Jos ei, niin missä menee raja?
(tätä kommenttia tuskin julkaistaan, koska mielipide on väärä)

Lähettänyt käyttäjä

Todella mini trolli osoitti juuri sen, ettei osaa edes lukea. Olette tosin kuitenkin vain 1-3 henkilöä jotka noita juttuja Ylen epäluotettavuudesta suoltaa.

Lähettänyt käyttäjä

Irlantilaisten parodiasivustojen helmi on ehdottomasti Waterford Whispers News, jota myös Waterford Whispereriksi kutsutaan. Uutisissa otetaan esimerkiksi iloisesti kantaa Irlannin konservatiivista jälkiehkäisypolitiikkaa vastaan, joka herättää paikallisissa välillä hieman närää.

Lähettänyt käyttäjä

"Todella mini trolli osoitti juuri sen, ettei osaa edes lukea. Olette tosin kuitenkin vain 1-3 henkilöä jotka noita juttuja Ylen epäluotettavuudesta suoltaa."

Juuri näin. En ole selkeästi lukenut samaa Yleä kuin kommentoijat, sillä esimerkiksi maahanmuutosta on kirjoitettu viime aikoina ihan asiallisesti. Myös ongelmista on kerrottu (tosin ilman hysterisointia, ehkä se on se vika?) Toki muutama vuosi sitten media tuntui tavallisten kansalalsietn tavoin pelkäävän leimautuvansa jos kirjoittelee mistään ns aremmasta aiheesta, mutta ne ajat ovat selvästi takana päin. Venäjää ei trollien mielestä saisi lainkaan kritisoida, mutta en ole törmännyt mihinkään demonisointiin ja Venäjästä on Suomessa paljon positiivisistakin esillä. Mutta tietysti Suomesta löytyy myös ihmisiä, jotka suuttuvat jos joku kehtaa sanoa että vaikkapa Pohjois-Koreassa olisi jotain vikaa...

Sosiaalisessa mediassa on myös paljon tilejä, jotka levittävät epäluotettavaa informaatiota, mutta niiden listaamiseen menisi ikä ja terveys. Tärkeintä on muistaa, ettei kannata luottaa mihinkään sensaatiomaisiin väitteisiin ilman taustatutkimusta. Valtavirrasta poikkeava tieto ei ole synonyymi luotettavuudelle.

Lähettänyt käyttäjä

Siis ylekö luotettava ja puolueeton?Jos nyt historiallisesti katsotaan niin vasemmalle kallellaan kuin humalaisen ryhti. Ja vasemmiston mukana tulee valheet.

Lähettänyt käyttäjä

Jotenkin ironista, että YLE kertoo mihin mediaan voi luottaa tai ei, kun heidän oma luottonsa rypee mudassa.

Lähettänyt käyttäjä

"Ja vasemmiston mukana tulee valheet." Jos leimaa kokonaisen ryhmän tietynlaisena ja väittää että he kaikki sanovat tai ajattelevat tietyllä lailla, se kertoo vain siitä että omalla argumentilla ei ole mitään muuta kuin epämääräinen mutupohja. Tällainen ajattelu on johtanut historiassa vakaviin asioihin, ja johtaa edelleen.

Lähettänyt käyttäjä

Totuus on totuus. Mikä se sitten onkaan: asiat ovat tapahtuneet vain yhdellä tavalla. Olisi kivaa kun Suomessa olisi edes yksi uutistoimisto joka vielä keskittyisi tämän totuuden selvittämiseen ja vaalimiseen.
Vaikka lehdistössä sanottaisiin mitä tahansa on todellisuudessa jokin tapahtuma tapahtunut niin kuin se on tapahtunut, ja lehdistön pitäisi pystyä kuvaamaan asia niin tarkasti totuudenmukaisella tavalla kuin mahdollista. Toki aina inhimillisiä virheitä tapahtuu, (muistamattomuutta, havaintojen vääristymisiä) näitä virheitä siis tapahtuu ihan muutenkin ja yrittämättä, niin miksi pitää vielä pahentaa asioita muokkaamalla uutisia tietyn suunnan mukaisesti?

Mikä siinä on niin vaikeaa pyrkiä totuuteen?

Lähettänyt käyttäjä

Eipä noista valemedioista paljon tiedettäisi, elleivät sen toisen äärisuuntauksen edustajat koko ajan mainostaisi niitä perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa...

Lähettänyt käyttäjä

Niin Yle kuin Hesarikin. Jokainen media on jollain tavalla sidoksissa johonkin ryhmään, usein omistajiinsa.

Yle on poliittisesti johdettu ja tunnetusti kepulaisten asialla, HS on nykyään selvästi uusliberalismin äänitorvi.

Maikkari taasen on Kokoomuksen asialla jne......

Vanhaa sanontaa mukailen: Sen lauluja laulat kenen leipää syöt.

Lähettänyt käyttäjä

"Eipä noista valemedioista paljon tiedettäisi, elleivät sen toisen äärisuuntauksen edustajat koko ajan mainostaisi niitä perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa..."

Minun mielestäni se on ihan hyvä asia, minä luen uutisia monesta eri lähteestä. Se on hyvä vastapaino. Jos toinen osapuoli vääristelee, ja toinen osapuoli myös toiseen suuntaan, niin se totuus kulkee siellä välissä. Nykypäivänä totuuden selvittäminen on vyörytetty lukijan harteille. Oikeastaan mitään ei saa uskoa enää pureskelematta sitä huolella. Oli se juttu sitten valtamediassa tai vaihtoehtomediassa. Selvittäkää itse ja tehkää itse johtopäätökset. Valitettavaa, että jokaisen meistä tulee olla oman elämänsä uutistoimisto. En ymmärrä siis miksi toimittajien ammattikunta on edes olemassa? Toimittajan pitää aina pyrkiä ehdottomaan puolueettomuuteen. Kuten itse olen havainnut, näin ei suinkaan enää ole.

Lähettänyt käyttäjä

Toivottavasti saadaan YLEn ansiosta taas lisää vaihtoehtomedioiden lukijoita. Oli ansiokkaasti listattu eri sivustoja. Kiitos siitä.

Lähettänyt käyttäjä

Nykyisessä tilanteessa YLE:n ei varmaankaan kannattaisi enää kaivaa sitä kuoppaa syvemmäksi, jossa itse jo lojuu. YLE:n uutiset tiedetään mielipiteenmuokkaukseksi eli niitä ei enää pidetä puolueettomina nimenomaan maahanmuuttoon liittyvissä asioissa, josta tuossa julkaisemassanne luettelossa on kysymys. Siksi saatte niin negatiivista palautetta näihin sananvapautta ja median oikeellisuutta koskeviin uutisiinne.
Olisikohan teilläkin ryhtiliikkeen aika. Kokeilisitte, miltä tuntuisi toimia taas tiedonvälittäjänä täyttäen kolmannen valtiomahdin tehtävää rehellisesti ja antamatta ideologian värittää uutisointianne. Ymmärrän kyllä hyvin että tuollainen voi vunna 2016 tuntua kovin vieraalta ajatukselta, kun olette toimittajinenne tottuneet opettamaan kansalle oikeanlaista ajattelua ja ohjaamaan ihmisten mieliä pois vääristä käsityksistä.

Ymmärtäkää jo: Kun lähetätte uutisia niin te ette toimi kansanvalistajana vaan tiedotusvälineenä. Toimittajan tehtävä ei ole muokata mielipiteitä vaan välittää tietoa, olipa se sitten negatiivista tai positiivista toimittajan oman poliittisen kannan suhteen katsottuna. Jos olisitte tuon sisäistäneet niin valemediaksi kutsumallenne vastavoimalle ei olisi missään vaiheessa ollut tilausta. Nykyisellään ihmiset käyvät tarkistamassa "valemediasta" sen, minkä te jätätte pois uutisistanne ja jonka lukijanne tietävät teidän jättävän pois uutisistanne.
Kovin mielelläni jättäisin MV:t ja muut vastaavat huonotasoiset sivustot täysin lukematta. Mutta kun te aina mahdollisuuksien mukaan vaikenette kaikesta maahanmuuttoon liittyvästä negatiivisesta niin minulla ei siihen ole mahdollisuutta. Minä haluan tietää molemmat puolet tilanteesta.

Lähettänyt käyttäjä

Tämä "uutinen" suorastaan huutaa sitä että kaikki muu kuin YLE:n julkaisemat uutiset on valhetta, vaikka jo lain mukaan YLE:n tulee tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta, minkä takia uutisia maailmalta ei julkaista ja monia juttuja kaunistellaan, jos ne eivät sovi tähän agendaan. Tuota uutisten kopiointi perustelua en ole vielä ymmärtänyt tähän päivään mennessä, AFP, AP, REUTERS jne. on varmaan ylelläkin ahkerassa käytössä joista kopioidaan uutisia ja väritetään niitä oman agendan mukaan, niin kuin joka ainoassa mediassa.

Hei kaikille ja kiitos kommenteista! Valemedioiksi ei määritellä sisältövalintojen tai poliittisten painotusten perusteella, vaan toimintatapojen. Oikea journalismi on faktapohjaista ja noudattaa tiettyjä eettisiä periaatteita. Valemediat eivät tarkista faktoja eivätkä sitoudu Journalistin ohjeisiin. Osa niistä keksii sisältönsä täysin, osa yhdistelee todellisiin tapahtumiin omaa sepitettään. Sellainen ei ole journalismia.
Otetaan vertaus: valelääkäri ei ole lääkäri, joka valehtelee, vaan hän ei ole lääkäri ollenkaan. Samoin valemediat eivät tee journalismia ollenkaan.

Lähettänyt käyttäjä

Riippumaton media on samaa valeuutisten sarjaa.

Miksi en usko yhtäkään lukemattomista kommenteista, jotka väittävät, että yle valehtelee, mutta muut mediat eivät?

Koska esim. yllä mainittu media ei kerro julkaisijansa nimeä. Tämä julkaisija ottaa kuitenkin yksin vastuun kaikesta siitä, mitä sivulla sanotaan ja kommentoidaan. Hänen täysin henkilökohtainen uutisvalikoimansa ja maailmankuvansa ja esim Trumpin avoin puolustus on kirjoittajan mukaan "riippumatonta". Suurin vale on nimenomaan se, että yhden miehen valitsemaa ja kontrolloimaa äärioikeistolaista linjaa väitetään "vapaaksi ja riippumattomaksi".

Kaikilla medioilla on joku näkökulma. Yle puolustaa moniarvoisuutta ja kertoo siksi kaikista ihmisistä joita Suomessakin esimerkiksi asuu, se on sentään avoin linjaveto. Valemediat eivät sen sijaan koskaan tunnusta omaa ideologiaansa.

Erityisen epärehellistä on kuitenkin se, että tekijää ei voi löytää ja saattaa vastuuseen sanomisistaan. Ylen toimittajia voi rauhassa lähtestyä henkilökohtaisesti vaikka millä syytöksillä, mutta äärioikeistolainen ei ole avoimesti juuri kukaan, saati että juttujen levittäjillä olisi nimi.

Uutisten todenperäisyyttä ei ole selvitetty, huhuja levitetään ihmisten kasvokuvilla ja juttuja tarkastaa yksi huolestunut kansalainen ammattilaisjoukon sijaan. Olen toki avoin uskottavalle näytölle tätä vastaan mutta epäilen, että muhun kuin perättömään valtamedioiden syyttämiseen eivät kriitikoiden tiedot riitä.

Siksi valemediat eivät ole millään tavalla verrattavissa uutisiin, ne ovat paljon enemmän yksittäisten mielipiteiden ja oletusten levittämistä kuin pohdittua ja lähdekritiikin läpikäynyttä tiedottamista. Neutraali ei ole kukaan, mutta kaikkia skandaalihuhuja ei sentään pitäisi järkevän ihmisen totuutena niellä.

Lähettänyt käyttäjä

HAHAHAHA, Yle kertomassa mihin voi luottaa :DD Eiköhän Suomen kansalle ole jo asia selvinnyt, mitkä tässä maassa ovat niitä valheita levittäviä medioita.

Lähettänyt käyttäjä

Tottakai voi määritellä valemediaksi poliittisen agendan perusteella, koska silloin neutraali ja faktoihin perustuva uutisointi väkisinkin vääristyy, niinhän sinäkin leimaat MV-lehteä rasistiseksi, islamofobiseksi ja maahanmuuttovastaiseksi, koska sinä olet eri mieltä lehden sisältövalintojen ja poliittisen suuntautumisen kanssa niin leimaat sen valemediaksi ilman ainoatakaan faktaa esittäen siitä kuinka moni uutinen kyseisellä sivulla ei ole totta. Joten koko tämän sinun tekemän uutisen voi luokitella mielipidekirjoitukseksi.
Journalismia on myös monenlaista, osa perustuu eri uutislähteistä saatuihin tietoihin joista kirjoitetaan uutinen tai sitten ollaan kentällä ja tehdään uutinen. Tämä ylimielisyys että herjataan uutisten tuottajia juurikin sen mukaan mikä on omaa ja nimenomaan omaa poliittista näkemystä vastaan on todellista disinformaatiota kansalle. MV-lehti uutisoi yleisradiota valemediaksi ja yleisradio MV-lehteä valemediaksi, niin tämä kuulostaa siltä että molemmat mediat pitää lukijoita täysin aivottomana massana joka ei osaa tarkastaa faktoja useammasta eri lähteestä ja luoda sen jälkeen omaa mielipidettä. Hävettää tämä journalistiikan tila jossa koitetaan leimata muita medioita, eikä keskitytä tuomaan neutraalia totuutta esiin.

Lähettänyt käyttäjä

=) =kaikki media, joka ei tottele ja ihannoi USAta ja sen pimeitä pomoja, on valhe- ja vihasivustoja.

Rimanalitus!

Lähettänyt käyttäjä

Pertti: Jos olisit klikannut uutisen, jonka kyseinen toimittaja on aiemmin tehnyt, olisit voinut lukea ne perustelut valemediaksi syyttämiselle. Voisit myös itse vastata siihen, millä tavalla esim. MV lehti toimittaa ammatilaisten tekemää tietoa?

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/03/23/valheenpaljastaja-uutista-helppo-matkia
"Toki tämä räikeän rasistinen sivusto antaa lukijalle loputtomasti vihjeitä siitä, ettei kyseessä ole ammattilaisten tuottama, luotettava uutissivusto. Toimitukselle ei anneta yhteystietoja, ei edes vastaavan päätoimittajan nimeä. Useissa teksteissä ei ole kirjoittajan nimeä.

Sivuston alatyylinen nimi, tapa kirjoittaa otsikon jokainen sana isolla alkukirjaimella ja loputtomat yhdyssana- ja muut kielioppivirheet ovat selkeitä merkkejä uskottavuuden puutteesta."

Näin esimerkiksi.

Lähettänyt käyttäjä

"Osa niistä keksii sisältönsä täysin, osa yhdistelee todellisiin tapahtumiin omaa sepitettään."

Tämä kuvaus sopii Yleen sataprosenttisesti, kun muistellaan vaikka miten Ylen toimittelija uutisoi Forssan pakolaisten riehumisesta, joka laitettiin täysin kantaväestön syyksi. Ja kuka sattuu muistamaan Ylen extoimittelija Kati "Missä sun äitis on?" Leskisen ja hänen feikki syyrialaisperheensä?

Lähettänyt käyttäjä

"Journalistin ohjeisiin" sitoutuminen ei ainakaan Ylen kohdalla valehtelua näytä mitenkään rajoittavan. Se on silkkaa sanahelinää ja täysi vitsi niin kuin Ylekin.

Lähettänyt käyttäjä

Juu kyllähän YLE muun valtamedian kanssa listalle kuuluu. Mutta joillakin on pieni värinkäsitys YLE:stä: se ei ole vasemmistolainen vaan äärioikeistolainen julkaisu.

Lähettänyt käyttäjä

Arvostettu media, kenties arvostetuin,. BBC uutisoi WTC7 sortumisen" ~puol tuntia etukäteen.

Se ei enää ole pelkkä valhe, vaan viite osallisuudesta.

Tällaisen kun toteaa, se onkin valhemediaa, salaliittoa.

Samaan aikaan massapedo Savilea vuosikymmenet suojelluy BBC on arvostettu valtamedia-

Tällaisessa "länsiyhteiskunnassa" elämme. Mutta onneksi netti toi vastamediat, pytkimyksen totuuteen!

Lähettänyt käyttäjä

Uskon MV:hen ja muihin sellaisiin medioihin paljon enemmän kuin vaikka yleen, iltalehteen, iltasanomiin ja hesariin. TE kirjoitatte valheita. Tämänkin uutisen kirjoititte pönkittääksenne omaa uskottavuuttanne. Kansa ei enää usko teihin. Ällöttää maksaa veroistani tuollaisen soopan aikaansaamiseksi. TE olette tuhon omat vaikka kuinka yrittäisitte pelastaa itsenne. Itse olette oman kuoppanne kaivaneet.

Lähettänyt käyttäjä

Uskomatonta, että minun verovarani käytetään tälläisen soopan toimittamiseen päivästä toiseen. On tämä kyllä jo ihme, että Ylen pitää toitottaa joka väliin "valhemediaa". Mikä on valhe mediaa ?
Eikö Yle ole ikinä tehnyt juttua mistään uskomuksesta ?

Olen niin katkera koko Ylen tasosta ja rahoitusmallista. Tässä se suuri säästön paikka olisi.

Lähettänyt käyttäjä

On uskomatonta miten röyhkeästi tällaiset Vehkoot väittävät julistavansa yhtä ainoaa totuutta, vaikka Yle on härskein valhemedia mitä tästä maasta löytyy.

Lähettänyt käyttäjä

Journalistin pitäisi pyrkiä totuuden kertomiseen, mitenkään värittämättä, mitään kertomatta jättämättä. Jos itseään journalistiksi kutsuva kertoo uutisen sijaan omat mielipiteensä, unohtaen neutraliteetin ja jättää oleellisen asian kertomatta, silloin uutinen vääristyy. Kun esimerkiksi rikoksen tekijän tuntomerkit jätetään kertomatta ja sen sijaan kerrotaan uhrin tuntomerkit, ei uutinen ole rehellinen, vaan propagandaa. Joissakin asioissa YLE:n toimittajat syyllistyvät propagandan levittämiseen.

Lähettänyt käyttäjä

Siis "oikeassa" mediassa julkaistu uutinen on vain uutinen, mutta kun mv julkaisee saman uutisen, on se ihmeellisesti vihaa ja/tai valhetta.

Lähettänyt käyttäjä

"Valemedioiksi ei määritellä sisältövalintojen tai poliittisten painotusten perusteella, vaan toimintatapojen. Oikea journalismi on faktapohjaista ja noudattaa tiettyjä eettisiä periaatteita. Valemediat eivät tarkista faktoja eivätkä sitoudu Journalistin ohjeisiin."

Eli iltalehtikin on valemedia sen raskaana olevan mamu-naisen pahoinpitely-uutisen varjolla. Youtubesta löytyy video kyseisestä tapahtuneesta, ja se ei todellakaan ollut pahoinpitely. Myös iltalehden toimittaja Mari Pudas on siis valetoimittaja. Hän ei halua edes katsoa sitä kyseistä videota, koska sanoo sen olevan rasistinen ja ennemmin kirjoittaa omia mielipiteitään uutisena.
Siinä teille sitä "puolueetonta" mediaa.

Lähettänyt käyttäjä

""Ne saattavat esimerkiksi kopioida uutisen jostain toisaalta ja kirjata loppuun omia näkemyksiään aiheesta""

Vehkoon ajatuksen perusteella koko suomen mediakenttä on valemediaa, Yle kopioi uutisia, MTV, IL, IS jne jne kopioi toisiltaan uutisia ja esittelee sen omalla tavallaan.

Vehkoolla on hatarat faktat asioissa, tällaisesta Vehkoon "satiirista" me veronmaksajat joudumme maksamaan.

Lähettänyt käyttäjä

listastahan puuttuu vallan kotimaiset yle,is,il,hs yms valtamediat,jotka levittää valheita ha epätodenmukaisia uutisia,kirjotetaan mitä isotherrat paksuineen lompakkoineen käskee kirjoittaa...eivät kelpaa edes vessalukemiseksi.

Lähettänyt käyttäjä

Ainoan oikean 'totuuden' näyttää omaavan verovaroilla porsasteleva Johanna Vehkoo. Hienoa, että hän ylemmyyden tunnossaan viitsii opastaa meitä tietämättömiä.

Lähettänyt käyttäjä

turha haukkua ihmisiä trolleiksi. luulisi silmien aukeavan kommenttien perusteella. YLE on kaikkien valhemedioiden ÄITI.

Lähettänyt käyttäjä

Mukavaa että menee noin tunteisiin, eikä osaa sisäistää lukemaansa. Tuolla jutussa sanotaan että esim. MV-lehti kopioi uutisiaan valtamediasta ja sinä väität "MV-lehden ja magneettimedian jutut on täyttä kukkua alusta alkain ja siksi valeuutisia." joten väittämäsi on että uutiset joita he kopioivat on myös täyttä kukkua? Niin kuin kirjoitin aikaisemmin jokaisen on syytä tarkistaa uutisen oikeellisuus useasta lähteestä, mutta onhan se joillekin yksinkertaisempaa vain luottaa siihen mitä yksi journalisti kirjoittaa eikä kyseenalaistaa mitään.

Lähettänyt käyttäjä

"Valemedioiksi ei määritellä sisältövalintojen tai poliittisten painotusten perusteella, vaan toimintatapojen. Oikea journalismi on faktapohjaista ja noudattaa tiettyjä eettisiä periaatteita."

Ylen ja muun valtamedian uutisointi ei kyllä monesti liity mitenkään todellisuuteen, ja vähän kummastuttaa millaisia eettisiä periaatteita siellä oikein noudatetaan. Ei ainakaan niitä mitä voisi oikealta journalistilta odottaa.

"Valemediat eivät tarkista faktoja eivätkä sitoudu Journalistin ohjeisiin. Osa niistä keksii sisältönsä täysin, osa yhdistelee todellisiin tapahtumiin omaa sepitettään. Sellainen ei ole journalismia."

Eli myönsit juuri että sekä Yle että muu valtamedia onkin itseasiassa valemediaa. Huvittavaa sinänsä että te täällä uutisoitte kehen voi luottaa ja kehen ei, kun useimmin kuin kerran tai kaksi on se totuus kuultu juuri siltä taholta mitä tässä kovasti yritätte valhemediaksi syytellä.

Hävetkää. Voisitte edes yrittää käyttäytyä siten kuin itseänne mainostatte. Lopettakaa totuutena toitotettu propaganda ja olkaa oikeasti niitä journalisteja niin ehkä teidänkin maineenne vielä joskus palautuu. Tällaisilla artikkeleilla osoitatte vain ja ainoastaan oman organisaationne onnettoman tilan.

Lähettänyt käyttäjä

Kuussa ei nyt välttämättä ole käyty. Tässä erinomainen kirjoitus sen ajan tunnelmista ja onnistuneista ja epäonnistuneista avaruuden valloitusyrityksista: https://wikispooks.com/wiki/Document:Wagging_the_Moondoggie

Itse vakuutuin, että kuussa ei ole ihminen käynyt koska se olisi teknisesti liian vaativa suoritus. Vielä nykyäänkin noin puolet avarussmatkoista ja laukaisuista epäonnistuu tavalla tai toisella. Ei vaan ole mahdollista, että 60- ja 70-luvulla kaikki 7 matkaa kuuhun olisi onnistunut.

Lähettänyt käyttäjä

Päivän paras vitsipläjäys taas yleltä!Yle se on niin täyttä pakolais aivopesua suoltava laitos,että joka ikinen päivä vatuttaa moisesta skeidasta maksaa pakkoveroa!Koko yle pitäisi sulkea!!Ja vajoatte todella syvälle kun julkaisette tällästä "muka"tosiasiaa!Te olette ylellä jäänyt jo monet kerrat kiinni housut kintuissa,kun olette julkaissut pelkkiä valheita!Taitaa MV olla todalla iso kivi kengässä,kun sitä kiimassanne jahtaatte!Hävetkää!Ja lopettakaa se pakolaisten nuoleskelu ja tehkää vihdoin puolueetonta uutisointia!!

Lähettänyt käyttäjä

Voisiko Johanna Vehkoo linkittää jonkun MV-lehden valeuutisen jotta voisin itsekin todeta asian? Haluaisin tietää mikä on se MV:n valeuutinen, edes yksi. Kirjoittelun taso voi MV:ssä olla kehnoa mutta en ole onnistunut löytämään sieltä suorastaan valeita. Ylen, hesarin, IL ja IS sivuilta sen sijaan voi lukea muunneltua totuutta joka ikinen päivä.

Lähettänyt käyttäjä

90-luvulla suosikkiohjelmani Ylellä oli Maailma sanojen vankina. Ohjelmassa kiinnitettiin huomiota erityisesti valtamedian toimintaan. Siihen mille annettiin huomiota ja mistä vaiettiin. Nyt sitten näkökulma on käännetty päälaelleen ja erilaiset pienjulkaisut ovatkin helppo maali kun pyritään silmänkääntötemppuihin.

Lähettänyt käyttäjä

Voi voi kun Kuningaskuluttaja on tällaisen aiheekseen ottanutkin. Nyt taisi siltä Ylen viimeiseltäkin totuudentorvelta mennä uskottavuus. Luulin, että kökkötraktori Stillerin ja yespig Aron yhteisesiintyminen olisi ollut pohjanoteeraus, mutta... Sääliksi käy teitä jotka olette noin työnantajanne narussa. Kyllä vaatii todellisia lehmänhermoja teidän tyylillänne odottaa eläkepäiviä. Mutta hei, jos joku osoittaa sormella ja nauraa, niin eihän se tapa, korkeintaan vituttaa.

Lähettänyt käyttäjä

"Jurppii" suunnattomasti täydellä vero-osuudella osallistua tämän kaltaisten paska-uutisten tuottamiseen. Kyseisella mukatoimittajalla eikä koko YLE:llä ole esittää mitään faktaa valheellisen uutisointinsa painolastiksi. Täytyy vain ihmetellä, että mistä tuo YLE:n toimittajasakki on oikein haalittu kasaan? Suurimmalta osaltaan vieroitushoitoloista taikka mielenterveyspalveluita tuottavien laitoksien asiakkastako? Täytyy todeta, että hävettää kustantaa YLE:n tuottamaa oksennusuutissisältöä!

Lähettänyt käyttäjä

YLE, HS, US, IL ja IS.

Muunneltua totuutta, valkopesua, kertomatta jättämistä ja jopa tiedon päällä istumista. Näissä medioissa ei ole ollut pitkään aikaan töissä journalisteja, vaan aktivisteja ja poliitikkoja. Hävetkää.

Lähettänyt käyttäjä

Haluaisin hiukan täsmennystä.
Eli, kun journalistiksi opiskellut julkaisee mielipiteen esim. "valhemediasta", on kyseessä journalismi, eli uutinen.
Kun ei ole opiskellut, ja julkaisee esim. videomateriaalia jostakin tapahtumasta, vaikkapa mielenilmaisusta, se ei ole uutinen?
Eli, "onpa pirun pahaa ruokaa, mutta ammatikokin tekemää, joten pakko niellä, vaikka naapurin Pirjo teki parempaa".
Kumpi on tärkeämpää, se että ruoan tekee koulutuksen saanut kokki, vai se, että ruoka on hyvää?

Lähettänyt käyttäjä

Valheenpaljastaja: Varoituslista VALTIOmedioista – älä luota näihin sivustoihin: YLE, Helsingin Sanomat, Iltalehti, Ilta-Sanomat, Koillismaa, Lapin Kansa, Salon Seudun Sanomat, Karjalainen, Maaseudnu Tulevaisuus, Demokraatti, Kaleva, ESS, Turun Sanomat, MTV, Verkkouutiset, Talouselämä, Stara, Keskisuomalainen, Taloussanomat, Länsiväylä jen.

Lähettänyt käyttäjä

Unohtivat lisätä YLE;n listaan.
Valehtelee ja peittelee tietoa niin, että hampaat kalisee. :D

Lähettänyt käyttäjä

Valemedian suurin synti on ilmeisesti se, että se ei kätke eli valehtele rikoksesta epäiltyjen tai tuomittujen mahdollista ulkomaalaisuutta tai ulkomaalaistaustaisuutta. Siitä valehtelun puutteesta se on saanut nimensä. Siitä on koko keskustelussa kysymys. Jos MV keskittyisi salaliittohörhöilyyn, talousasioihin tai vaikkapa EU:n vastustamiseen muuten vaan ei sen toiminta kiinnostaisi ketään pätkääkään.

En ole koskaan käsittänyt sitä, miksi YLE ja HS haluavat suorastaan tyrkyttää hopealautasella roppakaupalla uskottavuutta sellaiselle medialle, jonka tiedetään myötäilevän Venäjän pyrkimyksiä ja jossa avoimesti levitetään salaliittoteorioita esimerkiksi rokotteista. Pitäisin tälläistä toimintaa paitsi haitallisena myös suorastaan maanpetoksellisena, mutta ilmeisesti monikulttuurisuuden vaaliminen on näille YLE:n toimittajille ideologiana tärkeämpää kuin Suomen kannsallisen turvallisuuden säilyttäminen tai koululääketieteen merkityksen vaaliminen. Jokainen kertomatta jätetty taustaisuus sataa lukijoita "valemedian" laariin.

Eikö teillä YLE:ssä enää ole toimittajilla ammattiylpeyttä ollenkaan? Toimintanne juuri nyt jakaa kansaa pahasti ja vähentää mahdollisuuttanne tulevaisuudessa hillitä yhteiskuntarauhaa vaarantavia ilmiöitä kriisitilanteissa. Venäjällä on jo saavutettu se tilanne, että kansa olettaa kaiken uutisista näkevänsä olevan propagandaa ja valetta. Nyt samanlaisia tuntoja on näkyvissä myös Suomessa.

Lähettänyt käyttäjä

Puolella miljardilla veroeurolla vuodesa saa tuutin täydeltä yksipuolista ja liian usein valheellista punavihervalistusta, jossa faktojen ei anneta pilata hyvänä pidettyä tarinaa ja tarkoitusta.

Lähettänyt käyttäjä

No kato kato Vehkoohan se on taas vauhdissa, muistelen että kyseisen tyypin saavutuksista on näistä listalla mainituista medioista muutamassa ollutkin juttua joten sikäli tällaisen roskan kirjoittaminen ei yllätä. Listalle voisi lisätä kaikki "journalistin ohjeita" olevinaan noudattavat mediat ja Ylen turvispropagandamedia ihan etunenässä. Vehkoo olisi samalla voinut kirjoittaa oman verovaroilla toimivan talonsa osalta "Emme linkitä lähteisiin, kerromme vain nimen."

Lähettänyt käyttäjä

Nyt kyllä iski Johanna Vehkoo kirveensä kiveen Kanslainen.fi -sivuston kanssa. Selvästikään Vehkoo ei ole tehnyt, mitä hänen tutkivana journalistina pitäisi tehdä eli hankkia eri lähteistä tietoa ja myös varmistaa lähteensä. Vehkoo ei taatusti edes ole yrittänyt ottaa Kansalainenl.fi-sivuston taustahenkilöihin yhteyttä - ainakaan hän ei mainitse sellaista. Verkkomedia Kansalaisella on nimittäin näemmä Kansalliskirjaston antama ISSN-numero ja myös Y-tunnus, jotka ovat selvästi jokaisen juttusivun alaosassa näkyvissä. Sivusto ei siis ole mikään anonyymi nettisaitti vaan sillä on vastuuhenkilö (tai -henkilöitä) ja tämän/nämä saisi tutkiva journalisti kyllä halutessaan selville. Ja Kansalaisen jutuista isossa osassa on jutun kirjoittaneen toimittajan nimi näkyvissä, vaikka Vehkoo muuta väittääkin. Tämä jo paljastaa, että Vehkoo ei ole ilmeisesti edes viitsinyt käydä lukemassa Kansalainen.fi- sivuston juttuja.

Erittäin huonoa journalismia Johanna Vehkoolta tämä, taustatyöt juttua varten on ilmeisesti joko jätetty kokonaan tekemättä tai ainakin tehty hutiloiden ja lähinnä mielikuvien, ei faktatiedon, varassa.

Lähettänyt käyttäjä

Jälleen uusi pohjanoteeraus valhemedia YLEltä. Mistä tällaisia Vehkoon kaltaisia toimittelijoita kumpuaa? Onko Sirola-opisto vielä voimissaan?

Huvittavaa huomata kuinka paljon YLEn kommaritoimittajat ahdistuvat MVlehdestä, joka ei edusta heidän maailmankuvaansa. :D

Lähettänyt käyttäjä

kylläpä oli yllättävä veto ylen uutisointiin.itse en ole ylen,enkä muuhunkaan suomalaiseen mediaan,uskonu viimeiseen 15vuoteen?ai miksi?koska olen kyllästynyt nitten valheisiin.samanlaisia valehtelioita kun nykyiset poliitikot,sanoo yhtä mutta tarkoittaa toista.vois suomen media SEKÄ poliitikot kokeilla jotain aivan uutta,eli kertoa totuuden kansalle.ei kansanedustaja eikä median tarkoitus ole peittää totuutta kansalaisilta.niin tehtiin ja tehdään edelleen usa:ssa,ja miten siellä on käynnyt?maa täynnä idiootteja jotka ei usko muuhun kuin valheisiin.täällä mennään samaan suuntaan,paitsi että täällä otetaan rasisti-kortti heti käyttöön,jos on eri mieltä valtamedian ja politiikkojen kanssa.naurettavaa touhuu,sanoisin.päänsääntoisesti se on suvakit jotka lukee ja uskoo (suomen) valtamediaa,koska valtamedia kirjoittaa just sitä mitä ne haluu lukee.pravda

Lähettänyt käyttäjä

YLE on valhemed... Hei, mitäs tummiinpukeutuneita miehiä te olette? Mikäs toi on millä sä osoitat mun otsaan? No joo, mä poistan tän viestin... *PAM*

Keskustelu vasta-, vasta- ja valtamedian sisällöistä ja toimintatavoista varmasti jatkuu, mutta kommentointi täällä suljetaan viikonlopun ajaksi, jotta moderointimme pysyy tahdissa mukana.

Keskustelusta on poistettu alatyylistä kieltä sisältäviä kommentteja sekä linkki luvattomasti julkaistuun sisältöön.

Ystävällisin terveisin,
Terhi Vuorinen

Kuningaskuluttaja

Lähettänyt käyttäjä

Kun taas pystyy kommentoimaan niin haluan todeta, että YLE halveksii sananvapautta. Tällaista se varmaan oli Neuvostoliitossakin, jonka suuntaan YLE on edelleen kovasti kallellaan.

Lähettänyt käyttäjä

Kun tulee pelkkiä kriittisiä kommentteja artikkelista, on vastuullisen median ratkaisu poistaa heti kommentointi käytöstä "viikonlopuksi" ja avata se uudelleen heti viikonlopun jälkeen torstaina. Tavoitteena kai oli juuri se, että koko juttu unohtuisi. Melko hämmentävää.

Pieni tarkennus: Kommentointimahdollisuus avattiin tiistaina 20.9. Yhtään kommenttia ei kriittisen sisällön vuoksi ole poistettu tai jätetty julkaisematta, mutta muuten kommentoinnissa noudatamme pelisääntöjä, jotka tuossa alla vielä erikseen. Moderaattorin pitää pysyä keskustelun tahdissa, nyt valitettavasti piti ottaa aikalisä.

Ystävällisin terveisin,
Terhi Vuorinen, Kuningaskuluttaja

Ylen kommentointipalstoilla noudatamme seuraavaa etikettiä:

Kerro, kuuntele, kysy, perustele. Näkemyksesi on tärkeä, ja niin ovat muidenkin näkemykset.

Pysy aiheessa. Pyri ilmaisuun, jota muutkin jaksavat lukea. Tiivis ja napakka teksti on pitkää lavertelua parempi.

Pidättäydy vihapuheesta, kuten rasistisista tai rikoksiin yllyttävistä kommenteista. Älä loukkaa kenenkään kunniaa tai yksityisyyttä.

Harkitse mitä kirjoitat. Lähetä vain materiaalia, johon sinulla on julkaisuoikeudet.

Kaikki sellainen, mikä olisi laitonta muutoinkin, on laitonta myös internetissä. Asiattomuuksien tai laittomuuksien ilmetessä saatamme sulkea keskustelupalstat väliaikaisesti tai kokonaan. Myös yksittäinen keskustelija saatetaan sulkea kommentoinnin ulkopuolelle pysyvästi tai määräajaksi, mikäli hän ei noudata Ylen verkkoetikettiä tai häiritsee keskustelua massapostituksilla.

Vältä kirosanoja ja isoja kirjaimia: älä huuda!

Lähettänyt käyttäjä

Terhi Vuorisen kommentista paistaa jälleen selittely. Itse pystyisin luettelemaan useitakin asiallisen kriittisiä kommentteja, jotka YLE sensuroi ketjusta. Mitäpä muutakaan valhemedia YLEltä voi odottaa kuin lisää valheita.

Lähettänyt käyttäjä

YLEn meno on kuin Pohjois-Koreasta: Lukijoiden sananvapautta rajoitetetaan ja kriittisiä kommentteja sensuroidaan, ja vastamedian uutisointi, joka ei istu punavihreään maailmankuvaan, julistetaan valheeksi ilman minkäänlaisia perusteluja. Bravo YLE!

Lähettänyt käyttäjä

Mun usko yle:n on täysin mennyt tämän pakolaishyysäämisen ympärillä käytyyn satuiluun ja muslimien ihannointiin. Lisäksi oksettaa, että jollain on oikeus pidättää mun palkasta veroeuroja ja tuottaa niillä täysin ajatusmaailmani vastaista agendaa. Yle on puolueellinen vihervassari laitos, ei Suomen kansaa yhdistävä ja yhteistä hyvää edistävä.

Lähettänyt käyttäjä

Fox Newskin on virallisesti viihde- eikä uutisohjelma, ainakin kotimaansa valvovan viranomaisen mukaan.

Lähettänyt käyttäjä

...on vielä vaikeampi hyväksyä. Valitettavasti suuri osa mediakuluttajista uskoo, että YLEn sana on lähes totuus. Otten huomioon miten paljon helpommin YLEn ulosanti tavoittaa verronmaksajat on tilanne masentava.
Viimeisen 20 vuoden aikana olen menettänyt uskon valtamrdioihin lähes täysin. Toisin kuin viime vuosituhannella, nyt luotan eniten sääennusteisiin.

Lähettänyt käyttäjä

Itseäni kiinnostaisi jos joku kykenisi määrittelemään tarkasti tämän mediassa viljellyn ns. vihapuheen. Onko kyseessä vihaista puhetta vaiko jotain muuta?

Lähettänyt käyttäjä

Harva tosiaan jaksaa tutkia sivustojen taustoja tarkkaan. Esimerkiksi Yleisradion toimintaa säätelee Yleisradiolaki, jossa on mm. määritettynä tietyn poliittisen agendan edistäminen.

Lähettänyt käyttäjä

YLE tekee hienosti, kun ei karsi näitä kriittisiä kommentteja. Ei, vaikka suurimpaan osaan löytyy erittäin helposti vasta-argumentit perusteluineen.

YLE on tällä hetkellä Suomessa se uutismedia, joka pystyy saavuttamaan ehkä parhaiten riippumattoman journalismin tavoitteen, ottaen huomioon haastavan poliittisen ilmapiirin. Olisi helppoa lähteä mukaan sensaatiohakuiseen uutisointiin.

Viime vuonna tehdyn uutisarvostusta mittaavan tutkimuksen mukaan 92% haastatelluista pitää YLEn uutisia luotettavina. Luottamus oli kasvanut. Enkä ihmettele. Viime vuosina on ilmestynyt kovaäänisiä, perustelemattomia tai huonoilla perusteluilla väitteitä esittäviä valemedioita ja omasta mielestään mielipidevaikuttajia, jotka itse tuntuvat kuvittelevan edustavansa suuren yleisön ajatusmaailmaa.

Suomalaiset ovat kuitenkin pääsääntöisesti maltillista, pragmaattista väkeä. He eivät lähde väittelemään ihmisen kanssa joka asiasta, mutta käyttäytymisellään osoittavat, mitkä tahot ovat heidän luottamuksensa arvoisia.

Valemediat ovat pienen, kovaäänisen mariginaalijoukon esille nostamia ilmiöitä, joille naureskellaan työpaikkojen kahvipöydissä. Aika moni kuitenkin seuraa useampaa mediaa ja vertaa saatua informaatiota sekä punnitsee sitä oman yleistietonsa kautta.

Vanha sanonta, valheella on lyhyet jäljet, pitää edelleen paikkaansa. Vakemediat ovat jääneet jo niin useasti kiinni valheista, että ne eivät voi koskaan saavuttaa suuren enemmistön luottamusta. Suomessa, kun olet kerran menettänyt luottamuksen, et saa sitä koskaan takaisin. Nämä ammattitaitoisten journalistien solvaamiset ja esim. YLEn mustamaalaus vain pahentavat valemedioiden uskottavuusongelmaa. Hyökkäys on paras puolustus silloin, kun voi argumentoida faktapohjalta.

Toivon, että YLE jatkaa edelleen samaa hyvää journalistista linjaansa. Toivon myös, että muut valtamediat palaavat takaisin journalismin perusasioihin. Totuus on yleensä tarua ihmeellisempi.

Lähettänyt käyttäjä

"Otetaan vertaus: valelääkäri ei ole lääkäri, joka valehtelee, vaan hän ei ole lääkäri ollenkaan. Samoin valemediat eivät tee journalismia ollenkaan." Lääkärin, joka jättää totuuden kertomatta, ei pitäisi olla lääkäri. Pätee myös median alalla oleville.

Lähettänyt käyttäjä

no nyt on toimitus unohtanut kokonaan listalta ylen, maikkarin, iltapa##at, hesarin ja muut aamuaviisit ja puoluesidonnaiset julkaisut kuin aikakausi lehdet, jokainen julkaisu ajaa tiettyä näkemystä omaksi edukseen, tietysti jos kysiset pitävät sitten itseään puolueettomana ja absoluuttisen totuuden kertojina niin on niilläkin todellisuus hämärtynyt, mikään näistä suomen virallisista julkaisuista ole sen parempi kun esim mv tai joku muu lulkaisu

Lähettänyt käyttäjä

Jos nyt mediakenttää ylipäätään voi jakaa valhemediaan ja ei-valhemediaan niin ehdottomasti valhemediaa on YLE, HS; IS, IL, TS ja monet muutkin julkaisut.

Viime vuosina em. mediat ovat tarkoituksellisesti värittäneet ja ohjailleet uutisointia omien tarpeidensa mukaan tosiasiat ja totuus unohtaen. Ja tämä näkyy supistuvina lukijakuntina ja suosion hiipumisena.

Lähettänyt käyttäjä

Yle ja erityisesti toimittaja Jessica Amfetamiini Aro.

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

Lähettänyt käyttäjä

yle, hesari, aamulehti, is, il, yms.= Valhemedia

Lähettänyt käyttäjä

Voi voi:D näyttäs selvästi mv jakavan paljon enemmän totuuden mukaisia uutisia kuin yle,is,il,hs ja sk. Yle on ihan täysin näiden 32000 saapujan palvoja. Menis sinne maahan palvoo noita ja jättäs suomen rauhaan

Lähettänyt käyttäjä

En voi ku nauraa näille tuol on paljo medioita jotka ei ole vale esim Info war jos se on valemedia miksi sillä on oma kanava ja miksi se media on rasistinen jos se puhuu jotain maahanmuutosta tai pakolaisita, ihme ku ette oo pistäny RT TVtä tonne se puhuu niistä mistä YLE ei uskalla puhua esim siitä mitä Ruotsissa Tapahtuu,Britanniassa ja sun muualla. Kyllä YLEki oot puhunu aika paljo PASKAA. Oon nähny teil samoja uutisia mitä MV-Lehessä ja sit nään jonku ajan sen teillä.

Lähettänyt käyttäjä

Esim sä Yle oot vale media et oo puhunu siitä ku Ruotsissa on 55 No Go aluetta siitä löytyy youtubesta videotahttps://m.youtube.com/watch?v=thXCb1VUBDg

Lähettänyt käyttäjä

Hehe se että aina ku media on Vasemmisto nii se EI ole vale media, mutta ootan ku Tulee tämmönen vähän vastamedian tyyppinen esim tää Info War nii heti ollaa että valemedia, luotan Info warii enemmän ku tähän Propaganda Vassari Ylee joka ei osaa kertoa kaikkea tai kääntää asiat toisten päin, Yle ei osaa kertoa suoraa asioista pitää VITTU Kierrellä ja Valehdella

Lähettänyt käyttäjä

Kiitos kun toitte esille lisää sivustoja joita voi lukea eikä tartte hakea erikseen. Valheet tulee Yle, Hs, IL, IS ainakin parhaat. :) Kiitos

Lähettänyt käyttäjä

Ei näitä lehtiä oikeasti lue kovinkaan suuri joukko, Alexasta käy ilmi että suurinosa lukijoista Intiasta,Markosto jne... Se tarkoittaa että Ilja on ostanut lukijansa, noita sivustoja löytyy pilvinpimein josta muutamalla eurolla saa vaikka miljoona kävijää sivustolle tai feikkiprofiileita someen. Sanoohan tuo nyt järkikin että tuskin suomen asiat tuossakaan valossa Intialaisia tms. mitä MV-lehti ym.roska lehdet suoltaa on vaan huijausta. En tosin ymmärrä,miksi pitää olla hirveesti,miljoonia, lukijoita millään lehdellä ellei ole Googlen mainoksia ja näitähän MV-lehdellä ei enää ole. Aikuisten miesten oma leikkikenttä johon muutama sata ehkä uskoo,tuskin enempi.

Lähettänyt käyttäjä

Ensinnäkin näin aluksi , edelliseen tuli kirjoitusvirheitä :) Ns. valtamedia ei tietääkseni kopio yhtään juttua, nämä saavat juttunsa tiedotteet suoraan itselleen ,siksi samat aiheet pyörivät eri valtamediassa.
MV-lehti kopioi näitä juttuja valtamedian sivuilta ja ulkomaalaisilta sivustoilta joita tökerösti kääntää englannista suomeksi kuvineen kaikkineen, ei saamistaan tiedotteista, tosin käy Poliisin tiedotteet ottamassa Poliisin sivuilta. Kuvissa harvoin kuvaajan lupaa,sehän on saatava kuvaajalta, MV-lehti käyttää kuvissa " Viite" sanaa (jota oikeassa journalismissa ei edes käytetä ) koska MV-lehti EI tiedä kuvaajaa? Monet lukijat luulevat että valtamediassa juttu on toimittajan oma mielipide asiasta, ei ole. MV-lehti ym. kertovat mielipiteensä ( ns. toimittajat) joten kyseessä ei lehti vaan blogi ,lehden tasolle se ei vielä yllä nimestään huolimatta. Roskalehdet on hyvä erottaa oikeasta uutisoinnista , luotettavin on aivan varmasti YLE.

Lähettänyt käyttäjä

Tää juttu on samaa sarjaa niiden tiettyjen medioiden julistuksen kanssa, jotka väittävät pysyvänsä totuudessa. Ryhmä medioita siis ilmoittaa itse, näkyvästi, että he päättävät keskenään mikä on totta, eikö niin? Kääntäen se on juuri noin, eikä todellakaan ole minkään demokratian vahtikoiran elämää enää silloin.

Yhdessä myös päättävät mistä uutisoida ja mistä ei. Muiden medioiden dissaaminen "vapaassa" maassa saa kyllä tilaa, mutta ei esim.isotkaan mielenosoitukset Keski-Euroopassa, joiden takana on ihan tavallista kansaa. Ehkä koko tämä julistautuminen ja muiden dissaus on pelkoa juuri tuosta?

Lähettänyt käyttäjä

Listasta puuttuu pahimmat:
- Yle
- Mtv
- Iltalehti
- Iltasanomat
- ym.. "valtapaskamedian julkaisut"

Lähettänyt käyttäjä

Mielestäni ainoa oikea tapa torjua valeuutisia on esittää ripeästi vasta-argumentit todisteineen.

Se, että etukäteen julistaa jonkun kokonaisen median tai sivuston valheelliseksi, kuuluu totalitaaristen valtioiden tapaan hoitaa uutistenlevitystä. Väitteen voi tehdä koskien tiettyä ajanhetkeä ("juuri nyt") kyllä.

Totuus selviää artikkeli kerrallaan - EI mediatalo tai journalistikohtaisesti.

Suuri osa YLEn materiaalista on korkeatasoista. Sen sijaan epäilen, että talolla ei ole reaalisia keinoja sijoittaa äänekkäitä poliitikko-toimittajia sivuun, ja heidän tuotokset päästävät törkyä muuten korkealaatuiseen lopputuotteeseen. Yksi tällainen ohjelmaesiintyjä (en sanoisi toimittaja) on käynyt pitämässä puheita talon ulkopuolellakin. Sisältö on sataprosenttista "olen tätä mieltä" uutisvälityksen sijaan. Toivoisinkin, että saneeraisitte nämä "viihteen"tekijät omiin yhtiöihinsä.

Lähettänyt käyttäjä

Valheellista informaatiota / Jopa muutettuja asiantuntijoiden sanomia.

Lähettänyt käyttäjä

Joskus sitä ihmettelee, että ne uutiset joita MV lehti facessa julkaisi, hälyn ollessa suurimmillaan ja jotka tuomittiin valheiksi... Löytyivät alle puolen vuoden kaikista valtamedioista. IS, IL, HS...
Miten siis valeuutiset olivatkin edellä oikeita uutisia? Sattumaako?

Lähettänyt käyttäjä

Kerrankin kannatti lukea kommentteja.

Lähettänyt käyttäjä

Valitettavasti valtamediasta on yleisesti tullut valemedia. Mun muassa ilmastoasioista valehdellaan niin härskisti, että savolaistakin hävettäisi kuunnella!

Valtamedian harjoittamana järjetön ja perusteeton Trumpin haukkuminen on aiheuttanut sen, että olen alkanut inhota valtamedian kaikkia julkaisuja. Vilkaisen korkeintaan enää MV-lehteä, josta sentään vielä löytyy luotettavaa ja asioiden ytimeen menevää uutisointia. Ja hyvinpä näyttää valtamediallekin kelpaavan MV-lehden jutut muutaman päivän viiveellä! :)

Lähettänyt käyttäjä

The problem is not fake news, it's the real news becoming fake.

Mm. rikoksen tekijöiden ja rikoksista epäiltyjen nimien ja taustojen piilottelu, jopa pimittäminen ajaa ihmiset niihin medioihin, joissa nämä asiat kerrotaan esim. oikeuden tuomiolauselmia myöten. Todelliset taustat tulee harvemmin ylenannosta ilmi. "Raumalaismiehet" ne vaan raiskaa jne.

Lähettänyt käyttäjä

Mites nämä MV:n (Me Valehdellaan) lukijat niin kärkkäästi valheenpaljastajaa panettelee. Liekö kirpasta nilkasta ko kaikenlaista soopaa uskovat...

Lähettänyt käyttäjä

Ylellä riittää huumoria edelleen. Tasan yhtä luotettava kuin Magneettimedia ja kumppanit. Olisi jo aika lakkauttaa koko Neuvostoliiton aikainen jäänne. Joutuu kiertämään veroja joka vuosi että saa yleveron kompensoitua.

Lähettänyt käyttäjä

Päivän naurut lukea näitä kommentteja :)

Trollaajat ja peräkammarin pojat listailee "no kans yle, suomean tietotomisto ja mtv ja ja...". Hyvä yritys. Ootte äänekäs turha pikkujoukko joka tuhlaa elämäänsä kuran jauhamiseen. Menkää töihin, älkääkä syyttäkö maahanmuuttajia, mediaa tai mitään muuta kuin itseänne ongelmistanne. Korkki kiinni ja niskasta kiinni. Aikuinen ihminen eikä osaa elää.

Lähettänyt käyttäjä

Ylen uutisissa väitetään Syyrian tehneen kaasuiskun. Yle ei kuitenkaan ole näyttänyt minkäänlaisia todisteita tapahtumasta. Yle siis vaan toistaa Usan ja koalition väitteitä. Eli valehtelee tapahtumasta.

Lähettänyt käyttäjä

Yle väitti viime viikolla uutisessaan Syyrian käyttäneen kemiallisia aseita vuonna 2013, joutui kuitenkin oikaisemaan uutisen ja nyt taas syyttää Syyriaa uudesta kaasuiskusta ilman tutkimuksia. Yle käyttää lähteinään amerikkalaisia hybriidisotaa käyviä tietotoimistoja, joten osallistuu hybriidisotaan itsekin.

  • Facebook ja Saksan lippu

    Valheenpaljastaja: Valheet leviävät faktoja nopeammin – Facebookin faktantarkistus ei toimi

    Saksassa pelätään vaalien alla Brexit- ja Trump-vaikutusta.

    Facebookin faktantarkistusjärjestelmä ei tarjoa ratkaisua perusongelmaan: valheet leviävät edelleen nopeammin ja laajemmalle kuin tarkistetut faktat. Joulukuussa 2016 Facebook ilmoitti, että se ryhtyy yhteistyöhön riippumattomien faktantarkistajien kanssa. Valheenpaljastaja jututti saksalaista faktantarkistajaa, joka on Facebookin virallinen kumppani.

  • Martti Lutherin patsas

    Miksi Martti Luther vihasi juutalaisia?

    Luther oli antisemitisti

    Uskonpuhdistaja Martti Lutherin elämän pimeisiin puoliin kuuluu hänen suhtautumisensa juutalaisiin. On vaikea ymmärtää ja hyväksyä, että armosta ja armeliaisuudesta saarnaava ihminen on kirjoittanut kirjan Juutalaisista ja heidän valheistaan – kirjan, jossa kehotettiin polttamaan ja karkottamaan juutalaiset.