Hyppää pääsisältöön

Kuoronjohtaja Visa Yrjölä: "Sisäinen peto irti ja täysillä eteenpäin!"

Kuoronjohtaja Visa Yrjölä. Kuva: Yle/Laila Kangas visa yrjölä

"Täydellisesti yhtä aikaa lausuttu konsonantti yhdessä - oikeassa vireessä kauniisti soivan - musiikin flown ja tekstin tulkinnan kanssa antaa ainakin itselleni suunnattomasti iloa." Kantapöydän opiskelijatreffeillä 21.9.2016 piipahti Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kuoronjohdon opiskelija Visa Yrjölä.

Kuka?

Olen Visa Yrjölä ja synnyin Tampereella joulukuussa 1992. Suvussani ei tiettävästi ole ammattimuusikoita, mutta molemmat vanhempani ovat nuoruudessaan harrastaneet musiikkia. Varsinkin isäni oli innokas soittamaan minulle lastenlauluja, ja hänen levyhyllystään löysin jo nuorena myös klassisen musiikin mestariteoksia, joista erityisesti mieleen ovat jääneet Tšaikovskin b-molli-pianokonsertto ja Elgarin Pomp and Circumstance D-duuri. Jos naimisiin joskus päädyn, niin pitänee tilata urkurilta Elgarit ihan lapsuusmuistojen vuoksi.

Mistä?

Asuin Tampereella lukion loppuun asti, kunnes muutin Helsinkiin opiskelemaan. Yläasteen vietin Pyynikin koulun musiikkiluokalla, ja ilmaisutaitopainotteinen Tampereen yhteiskoulun lukio tarjosi myös hyvät puitteet ja hienon ilmapiirin taiteen tekemiselle. Vaikka olenkin aina asunut kaupungissa, enkä välttämättä osaakaan nähdä itseäni asumassa pienellä paikkakunnalla, nautin kovasti luonnon helmaan pääsemisestä, silloin harvoin kuin niin tapahtuu. Kaupungeissa, varsinkin Helsingissä, palvelut, koulutus ja kulttuuritarjonta ovat omaa luokkaansa, mutta kyllä vaikkapa Turun saaristossa on toisella tavalla sitä kuuluisaa "jotakin".

Musiikkiopinnot

Musiikkiopintoihin päädyin, kun vanhempani laittoivat minut Tampereen konservatorion muskariin, jonka jälkeen aloitin pianotunnit ensin yksityisesti ja myöhemmin konservatoriolla. Kuoromusiikista innostuin toden teolla, kun liityin Poikakuoro Pirkanpoikiin kolmannella luokalla. Kuoronjohdon pariin päädyin myös poikakuoron kautta, kun silloinen johtajamme Jussi Kauranen päätti lähettää muutaman kuorolaisen Klemetti-Opiston kesäkursseille opiskelemaan kuoronjohdon perusteita.

Pianonsoitto, kuorolaulu ja aikaisempi kokemus kuoronjohdosta saivat kuoronjohtamisen ammattina tuntumaan houkuttelevalta, ja kuorojen sosiaalinen ulottuvuus houkutteli myös ja sitä se tekee edelleen. Pianon ja laulun lisäksi en varsinaisesti ole opiskellut muita soittimia, mutta olen saanut suvussa kulkeneen viulun itselleni, ja haaveilen viulutuntien aloittamisesta siksikin, että orkesteria tai soitinyhtyettä johtaessa olisi hienoa tietää vielä enemmän jousisoitinten soittamisesta.

Minulla on ollut onni opiskella monien inspiroivien opettajien johdolla. Kristiina Kask-Valve Tampereen konservatoriolla uskoi loppuun asti pianismini mahdollisuuksiin, vaikka en varsinaisesti koskaan muista pianistin ammatista haaveilleenikaan. Sibelius-Akatemiaan tulin juuri sopivaan aikaan, sillä ehdin pari vuotta opiskella toissa vuonna kuoronjohdon professuurista eläköityneen Matti Hyökin johdolla, ja viimeiset reilut kaksi vuotta professorinamme on toiminut mahtava Nils Schweckendiek. Meillä on käynyt myös upeita vierailijoita Paul Hillieriä ja Andrew Parrottia myöten, ja mainitsemisen arvoinen on myös Fulbright-opettajavaihtovuoden ajan meitä opettanut Bob Cowles. Mestarikursseilla olen nauttinut muun muassa Simon Carringtonin sekä nyt Harald Andersén -kilpailun tuomaristoon kuuluvan Daniel Reussin opetuksesta.

Olen toisen vuoden maisteriopiskelija, eli opintoni alkavat olla jo pelottavasti loppusuoralla. Onneksi oman alan töitä on jo löytynyt mukavasti, ja valmistuminen ajatuksena ei enää pelota samalla tavalla kuin opintojen alkuvaiheessa.

Visa Yrjölä johtaa Sibelius-Akatemian Vokaaliyhtyettä Kantapöydän suorassa lähetyksessä Musiikkitalon kahvilassa 21.9.2016. Visa Yrjölä johtaa Sibelius-Akatemian Vokaaliyhtyettä Kantapöydän suorassa lähetyksessä Musiikkitalon kahvilassa 21.9.2016. Kuva: Yle/Tiina-Maija Lehtonen sibelius-akatemian vokaaliyhtye,visa yrjölä

Lempisäveltäjäsi?

En taida olla ainoa opiskelija täällä, jolle yhden lempisäveltäjän nimeäminen on mahdotonta. Olen myös tietoisesti koittanut olla opintojen aikana keskittymättä vain tiettyihin tyylikausiin. Bachista on hyvin vaikea olla pitämättä, ja vanhemmasta musiikista esimerkiksi englantilainen renessanssipolyfonia tuntuu omalta. Kuoromusiikin puolella Brahms lienee minulle rakkain romanttisen musiikin säveltäjä, ja orkesterimusiikin puolella useampikin Sibeliuksen sinfonia lukeutuu suosikkeihini. 1900-luvun musiikista minuun vetoaa erityisesti ranskalainen modernismi, esimerkkinä muun muassa Messiaen'n ja Jolivet'n harmonisesti ja rytmisesti rikkaat kuoroteokset.

Yksittäisiä lempikappaleita voisi heitellä paljonkin, mutta kuoromuusikkona ajatellen sekä Rahmaninovin että Rautavaaran Vigiliat lukeutuvat a cappella -musiikin suurimpiin saavutuksiin, ja Bachin tuotannosta motetti Singet dem Herrn ein neues Lied on varsin ylittämätön.

Idolisi?

John Eliot Gardinerin tulkinnat, erityisesti Bachin suhteen, ovat usein sillä rajalla, että meneeköhän jo överiksi, mutta ainakin vielä tässä iässä kelpo "sikailu" brittibassojen äänenmuodostuksen ja konsonanttien määrän suhteen tuntuu vain mukavalta. Uskoisin, että kyse on jokseenkin samasta ilmiöstä ja samoista tuntemuksista, joista metallimusiikkia kuluttavat ystäväni ovat kertoneet: sisäinen peto irti ja täysillä eteenpäin. Erään lempikuoroni, lontoolaisen Tenebraen motto "Passion & Precision" kuvaa hyvin myös sitä comboa, jolla itse vaikutun musiikista. Tekninen tarkkuus ja perfektionismi saatetaan nähdä musiikin emootion vastakohtana, mutta se täydellisesti yhtä aikaa lausuttu konsonantti yhdessä (oikeassa vireessä kauniisti soivan) musiikin flown ja tekstin tulkinnan kanssa antaa ainakin itselleni suunnattomasti iloa. Lempikapellimestareihini lukeutuvat myös mm. varsin keskenään erilaiset Simon Rattle ja Leonard Bernstein.

Mahtuuko elämääsi muuta kuin musiikki?

Välillä siihen herää, että elämään ei todellakaan mahdu muuta kuin musiikki, höystettynä syömisellä, nukkumisella ja muusikkoystävien kanssa ajan viettämisellä. Erilaisia harrastuksia on kyllä lapsuudesta kova ikävä, ja vaihtelevalla menestyksellä yritän käydä lenkillä ja punttisalilla. Viime vuonna Keskuspuistossa lenkkeillessäni näin mäyrän; sen muiston voimalla pitäisi jaksaa treenata useampikin vuosi. Olen myös kiinnostunut eri kielistä, mikä on yksi syy, miksi kuoronjohto tuntuu niin omalta, mutta varsinaiselle kielten opiskelulle ei oikein meinaa mistään löytyä aikaa.

Mikä sinusta tulee isona?

Tällä hetkellä musiikki näyttää olevan ammattini ja toivottavasti niin jatkossakin. Kyllähän sitä aina pari kertaa vuodessa miettii plan b -tyyppisiä vaihtoehtoja upseerin urasta lähtien (mikä ei todellakaan tule tapahtumaan), mutta nyt näyttäisi menevän sen verran hyvin, että jatketaan toistaiseksi tällä. Itse musiikin johtamisen lisäksi saatan jatkossa keskittyä enemmän esimerkiksi sovittamiseen ja musiikin tuottamiseen, mutta katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan.

Vapaita ajatuksia...?

Olen ehkä liian nuori keksimään mitään hienoja aforismeja ja elämänohjeita, mutta näin johtajana, mikä kuulostaa jo itsessään pelottavalta, minulle on tärkeää, että vaikka johtajalla onkin muusikoiden edessä erilainen rooli, ei hän ole sen arvokkaampi ihminen tai upeampi muusikko kuin muutkaan. Vaikka jotkut muusikot pitävätkin autoritääristyyppisestä johtajuudesta, minun puolestani bossy-asenne voisi jäädä vielä nykyistä enemmän takavasemmalle. Keskitytään nauttimaan musiikista yhdessä, peace & love ja sitä rataa.

  • Hampurilla on nyt Elphi

    Risto Nieminen arvioi uutta konserttitaloa.

    Lissabonin Gulbenkianin musiikkijohtaja Risto Nieminen oli niitä harvoja onnellisia, joilla oli lippu Hampurin uuden konserttitalon Elbphilharmonien eli Elphin avajaisiin keskiviikkona 11. tammikuuta. Miten muut uudet konserttitalot Helsingin Musiikkitalo tai Pariisin Philharmonie pärjäävät tulokkaalle Niemisen vertailussa? Konsertti alkoi puoli tuntia myöhässä.

  • Soolosellolevy koskettaa syvältä

    Levyarvio

    Pianisteilta on tottunut odottamaan soololevyjä, mutta aivan osattomia tällä saralla eivät ole viulistit ja sellistitkään. Voisi ajatella, että parasta kokonaisuutta voisi rakentaa hieman tunnelmia ja tyylejä vaihtelemalla, mutta tehdä voi myös niin kuin Natalie Clein: hän rakentaa runsaan tunnin mittaisen ohjelman 1940- ja 50-luvuilla sävelletyistä sooloselloteoksista, joissa on tyylillisesti enemmän yhteisiä kuin eriäviä piirteitä. Erinomainen soolosoitto ja onnistunut äänitys tuovat esiin teosten omaperäisyyden ja ainutlaatuisuuden, ja kokonaisuus on kaikkiaan onnistunut.

  • Saunajammailua

    Levyarvio

    Säveltäjä Tomi Räisäsen tuoretta yhtyelevyä leimaa improvisatorishenkinen tunnelma ilman irtiottoja. Parhaimmillaan levyn teoksissa on aitoa soinnillista vuoropuhelua elektronisten sointimaalailujen, toisteisen rytmiikan ja vapaiden, kuuntelevien suvantopaikkojen välillä. Levyn sydämen muodostavat kaksi konsertoivaa teosta, kitarakonsertto Sea of Tranquility sekä alttohuilun solistiksi nostava Mirrie Dancers. Sen nimikappaleen pitäisi puolestaan viedä mielikuvat Seitsemän veljeksen saunaseikkailuihin.

  • Franz Lisztin mélodie ihastuttaa

    Levyarvio

    Franz Liszt kasvoi aikuiseksi Pariisissa 1830-luvun taitteessa täysverisen romantiikan puhjetessa juuri kukkaansa Ranskassa. Hän ystävystyi Victor Hugon kanssa, tututustui Hector Berlioziin päivää ennen Fantastisen sinfonian ensiesitystä ja rakastui korviaan myöten kreivitär Marie d’Agoult’hun josta myös tuli hänen kumppaninsa ja ensimmäisten lastensa äiti. Tenori Timothy Fallon ja pianisti Ammiel Bushakevitz ovat tehneet tasapainoisen levyllisen Lisztin lauluista, hehkuvista mélodie-sävellyksistä myöhäisiin enigmaattisiin liedeihin.