Hyppää pääsisältöön

Kanteleensoittaja Juulia Pölönen: "Soittamisen jäädessä ensimmäistä kertaa tauolle totesin, että elämästä puuttuu jotain hyvin olennaista."

Kanteleensoittaja Juulia Pölönen.
Kanteleensoittaja Juulia Pölönen. Kuva: Yle/Laila Kangas juulia pölönen

"Pidin soittamisesta ja tunneilla käytiin kauempanakin opettajan perässä, mutten tietoisesti nuorempana tähdännyt ammattimuusikoksi." Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa opiskeleva kanteleensoittaja Juulia Pölönen piipahti Kantapöydän opiskelijatreffeillä 28.9.2016.

Kuka?

Olen Juulia Pölönen ja olen syntynyt Helsingissä huhtikuussa 1990.

Olen kuusihenkisestä perheestä Nurmijärveltä. Musiikkiopiston kasvattina musiikki kulki kouluvuodet mukana lähinnä harrastuksena, pidin soittamisesta ja tunneilla käytiin kauempanakin opettajan perässä, mutten tietoisesti nuorempana tähdännyt ammattimuusikoksi.

Ylioppilaskirjoitusten aikaan pohdin soiton jatkamista, mutten ollut siinä vaiheessa vielä tarpeeksi motivoitunut. Oman englanninkielisen koulutaustan myötä kansainvälinen luokanopettajakoulutus tuntui enemmän omalta alalta. Soittamisen jäädessä silloin ensimmäistä kertaa tauolle, totesin pian, että elämästä puuttuu nyt jotain hyvin olennaista. Soittamista oli sittenkin jatkettava. Ja kunnolla!

Suvun ainoat ammattimuusikot löytyvät sattumoisin aivan omasta sisarusporukasta. Perheemme neljästä lapsesta kolme päätyi ammattimuusikoksi; siskoni Pauliina Haustein on sellisti ja pikkuveljeni Perttu Pölönen opiskelee sävellystä Sibelius-Akatemiassa. Toinen veljeni Pietu Pölönen oli myös aktiivinen ja lahjakas musiikkiopiston kasvatti, mutta valitsi aikoinaan kauppakorkeakoulun. Vanhemmat ja isovanhemmat ovat aina olleet aktiivisia musiikin harrastajia.

Mistä?

Ennen Nurmijärvelle asettumista asuimme perheeni kanssa elämäni ensimmäiset 1,5 vuotta Oregonissa, Amerikassa. Aikanaan opiskelut veivät tieni ensin Ouluun ja sitten Helsinkiin, jossa olen asunut vuodesta 2011 lähtien.

Amerikassa asumisen jälkeen asetuimme Klaukkalaan, Nurmijärvelle. Harrastukset olivat kotipaikkakunnalla, mutta koulut kävin Vantaalla ja Helsingissä. Kävin peruskoulun englanniksi, ala-asteen Kaivokselan koulussa ja yläasteen Vantaan kansainvälisessä koulussa. Kotikielenä vilahteli mukana englanti, sillä koulun aloittamiseen asti meillä asui useampi amerikkalainen au pair. Lukion päätin suorittaa suomeksi ja näin ollen kouluksi valikoitui Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun (SYK:n) kielilinja.

Ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen muutin opiskelujen perässä Ouluun, jossa ehdin asua 1,5 vuotta. Opiskelin Oulun yliopistossa englanninkieliseksi luokanopettajaksi, mutta hetken aikaa opiskeltuani huomasin, ettei ajatus soittamisen jatkamisesta yksinkertaisesti jättänyt rauhaan. Keskeytin opinnot, muutin Helsinkiin, harjoittelin, hain ja pääsin opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan.

Mikä paikka tai maisema on sinulle inspiroiva?

Minulla ei ole mitään yksittäistä erityistä paikkaa, mutta luonto yleisesti ottaen on minulle hyvin tärkeä ja inspiroiva paikka. Kaupunkiasumiselle metsässä olo on ihanaa vastapainoa. Metsän keskellä kasvaneena tilan tuntu ympärillä on tärkeää. Löysin esimerkiksi muutama vuosi sitten marjojen poiminnasta valtavan rentouden. Mieli pääsee helposti flow-tilaan, tulee uusia inspiroivia ideoita ja kehokin rentoutuu (ja saa ilmaista superfoodia!). Lisäksi matkustaessa nähty uusi, erilainen ja ihmeellinen luonto inspiroi.

Musiikkiharrastus

Kävin vuoden verran yksityisesti pianotunneilla 6-vuotiaana ja 7-vuotiaana aloitin musiikkiopistossa piano- ja kanteletunnit sekä kuoron. Opinnot Sibelius-Akatemiassa aloitin syksyllä 2011.

Perheessämme taisi vaan vallita jonkinlainen oletus, että kaikki lapset saivat valita yhden tai kaksi soitinta, jonka soittoa alkaisivat harrastaa. Vanhempani ovat aina tukeneet musiikinharrastusta ja musiikkiopisto kuului perusharrastuspakettiin. Piano valikoitui ensin varmaan sen ollessa niin tuttu ja yleinen soitin. Pianon rinnalle pohdin huilua tai kanteletta, mutta kuultuani kanteleensoittoa eskarissa kantele vei lopulta voiton.

Soitin konserttikanteleen ohella pianoa suunnilleen 13-vuotiaaksi asti, mutta yläastelaisena pianonsoitto jäi pois ja omaksi instrumentiksi fokusoitui vain konserttikantele.

Kanteleensoittaja Juulia Pölönen Kantapöydän opiskelijatreffeillä Musiikkitalon kahvilassa 28.9.2016.
Kanteleensoittaja Juulia Pölönen Kantapöydän opiskelijatreffeillä Musiikkitalon kahvilassa 28.9.2016. Kuva: Yle/Tiina-Maija Lehtonen juulia pölönen

Opettajat

Merkittävimmät opettajani olen kohdannut Sibelius-Akatemiassa, mutta kyllä matkan varrella jokainen opettaja on vaikuttanut jollain tapaa positiivisesti oman soiton ja muusikkouden kehittymiseen. Sibelius-Akatemiassa minua ovat opettaneet ensisijaisesti Eija Kankaanranta ja Ritva Koistinen-Armfelt. Muiden instrumenttien opettajien kohtaaminen eri kurssien kautta on ollut myös erittäin merkittävää ja antoisaa.

Opinnot

Aloitin nyt kolmannen maisterivuoteni eli kaiken kaikkiaan kuudennen vuoteni Sibelius-Akatemiassa ja tähtäimessä olisi valmistua keväällä 2017.

Lempisäveltäjäsi?

Voi miten mahdoton kysymys. Minulla ei ole ketään yksittäistä lempisäveltäjää. Klasarikantelistien ohjelmisto painottuu monesti nykymusiikin suuntaan, joten on monia vanhempia säveltäjiä joiden musiikkia on vielä soittamatta. Mutta esimerkiksi Sibelius koskettaa omaa sielunmaisemaani kuten varmaan monella muullakin suomalaisella. Myös romantiikan aika ja juutalaissävytteinen musiikki puhuttelevat.

Nyt ihan viime aikoina, kun pohdinnassa on A-tutkinnon ohjelman rakentaminen, on omasta ohjelmistosta löytynyt inspiroivia teoksia. Kun säveltäjä on onnistunut käyttämään kanteleen monipuolisuutta uudella näkökulmalla, on se soittajallekin innostavaa.

Millainen oli hetki, kun sytyit juuri tälle musiikille?

Ei ole yksittäistä hetkeä, jolloin olisin syttynyt juuri tietynlaiselle musiikille. On enemmänkin aika, jolloin selkeästi sytyin soittamiselle ja musiikille ylipäänsä.

Millainen musiikki ylipäätään vetoaa ja puhuttelee?

Musiikki, joka menee tunteisiin. Vapaa-ajalla kuuntelen lähinnä sellaista musiikkia, joka jollain tavalla koskettaa, tukee ja vaikuttaa tunteisiin. Ei ole genreen sidottua tyyliä. Lisäksi puhtaan taitavasti tehty ja esitetty musiikki vetoaa ja inspiroi todella paljon.

Idolisi?

Näitäkin on vaikka kuinka monta! Mainittakoon nyt yhtenä pianisti ja klassisen improvisaation professori David Dolan Lontoon Guildhall School of Musicista. Sain osallistua hänen mestarikurssilleen tammikuussa 2016 ja se vaikutti syvästi sekä muutti kyllä omaa ajattelutapaa sekä musiikin tekemistä.

Harrastukset?

Varsinaisia koko ajan jatkuvia harrastuksia minulla ei ole, mutta tykkään esimerkiksi pyöräilystä ja pilateksesta. Vietän vapaa-aikaani ystävien ja perheen kanssa.

Mahtuuko elämääsi muuta kuin musiikki?

Kyllä, paljonkin. Musiikki on tärkeä, mutta vain yksi elämän osa-alue. Sisältöä elämään tuovat myös kristinusko, seurakuntayhteys ja läheiset ihmiset.

Mikä sinusta tulee isona?

Vaikka mitä! Ammattimielessä nyt ainakin kantelisti.

Onko sinulla muita vaihtoehtoja kuin musiikki ja soittaminen?

Tietysti. Jos jostain syystä en joskus pysty soittamaan, muita vaihtoehtoja löytyy aina. Mutta kyllä tähtäin, into ja halu on toistaiseksi soittamisessa ja musiikissa. Musiikkikin on niin laaja alue, että sen sisältä löytyy jatkuvasti jotain uutta ja aina on mahdollista ryhtyä tutkimaan jotain itselle aivan uutta suuntaa ja aihealuetta.

Vapaita ajatuksia...

Olen tässä opintojen loppupuoliskolla innostunut ja kiinnostunut erityisesti improvisaatiosta. Haluaisin päästä opiskelemaan asiaa syvemmin, sillä haluaisin pystyä ns. ”omistamaan” tekniset taitoni niin hyvin ja kokonaisvaltaisesti, että pystyisin käyttämään niitä kaikenlaisissa konteksteissa. Mitä enemmän värejä minulla on paletissani, sitä monipuolisemmin ja syvemmin pystyn eri asioita ilmaisemaan. Esimakua improvisaatiosta kanteleen, viulun ja sellon voimin voi tulla kuuntelemaan konserttiin Kymmenin kielin – kantele & ystävät Temppeliaukion kirkkoon la 22.10. klo18!

Musiikkiesitys videolla on ensimmäinen osa Jukka Tiensuun teoksesta Manaus - aavesonaatti kanteleelle. Toimittajina ovat Helena Hannikainen ja Timo Asikainen.

  • Minna Ristamäki.

    Harmonikansoittaja Minna Ristamäki: "5-vuotiaana tein itselleni pahvista harmonikan."

    Tutustu ensimmäisen vuoden musiikinopiskelijaan Minnaan.

    Harmonikansoittoa ensimmäistä vuottaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa opiskeleva Minna Ristamäki on onnekas, sillä hän on nyt valitsemallaan tiellä: "Koko ikäni tavoitteenani on ollut tämän unelman saavuttaminen. Kun viisivuotiaasta lähtien olin sinnikkäästi harmonikansoiton kannalla, sain 6-vuotislahjaksi oikean soittimen." Minna piipahti Kantapöydän opiskelijatreffeillä 24.

  • Julia Lezhneva / Graun

    Julia Lezhnevan ääni ei lakkaa hämmästyttämästä

    Levyarvostelu

    Julia Lezhneva lauloi itsensä suomalaisten sydämiin voittamalla Mirjam Helin -kilpailun vuonna 2009. Siitä alkanut kansainvälinen ura on pitänyt hänen konserttivierailunsa harvoina, mutta onneksi tarjolle on tullut huikeita soololevyjä - ensin Rossinia, sitten Händeliä. Uuden levyn säveltäjä on tuntemattomampi, mutta silti levy on entisiäkin parempi, ja osoittaa että Lezhneva on löytänyt ainutlaatuiselle äänelleen mitä parhaimman käyttökohteen. Carl Heinrich Graunin säkenöivät, näyttävät ja huippunopeat koloratuuriaariat sujuvat Lezhnevalta kuin vettä valaen.

  • Renee Fleming / Distant Light

    Renée Fleming ja kolme design-valaisinta

    Levyarvostelu

    Sopraano Renée Fleming on ennättänyt levyttää vaikka kuinka, mutta onneksi Decca-yhtiö yhä keksii hänelle mielekkäitä ja tyylikkäitä projekteja. Uusimman levyn laimeanlavea otsikko "Distant Light" kätkee taakseen elegantin, pelkistetyn ja ajankohtaisenkin ohjelmiston, joka pitää valonhohtoista tunnelmaa hyvin yllä.

  • Sacred Duets / Nuria Rial

    Kerubit duetoimassa

    Levyarvostelu

    "Kaksi kauneinta barokkiääntä ensimmäistä kertaa samalla levyllä", mainostaa Sony Classicalin uutuus itseään, ja mainoksella on poikkeuksellisesti katetta. Sopraano Nuria Rial ja kontratenori Valer Sabadus todella ovat kaksi kauneinta barokkiääntä, tai ainakin ihastuttavia, kerubikasvoisia suklaanappisilmiä, joiden yhteistä laulutaidetta ei voi happamana kuunnella, semminkin kun ohjelmistona on mitä hempeintä oratoriomusiikkia 1600- ja 1700-lukujen vaihteesta.