Hyppää pääsisältöön

Inhimillinen tekijä: Taiteilija ja sen mies

Johanna ja Reijo Oras ovat kulkeneet pitkän tien yhdessä.
Johanna ja Reijo Oras ovat kulkeneet pitkän tien yhdessä. Anne Flinkkilän vieraana myös tytär Olivia Oras. Johanna ja Reijo Oras ovat kulkeneet pitkän tien yhdessä. anne flinkkilä,inhimillinen tekijä,johanna oras,olivia oras,reijo oras,yle tv1

TV1 keskiviikkona 9.11.2016 klo 22.00 - 22.50, uusinta lauantaina 12.11. klo 17.10
Yle Areenassa vuoden ajan.

Kun nuori boheemi nuori taideopiskelija purjehtii maata viistävässä leoparditakissaan taidegallerian avajaisiin, oli taidekauppiaan ensireaktio: voi että mikä nainen, mutta liian nuori.

Nyt Johanna ja Reijo Oras ovat olleet naimisissa 22 vuotta ja tyrmänneet monet epäluulot. Liitto on kestänyt Johannan taiteen vähättelyt, Reijoa kohdanneet suuret surut ja Olivia-tyttären kapinavaiheen.

Johanna valmistelee satavuotiaalle Suomelle isoa näyttelyä, jossa lupaa pistää Suomen vaakunankin uuteen uskoon.

Oppia isovanhemmilta

Vaikka Johannalla ja Reijolla on 24 vuotta ikäeroa, heillä on yllättävänkin samanlaisia kokemuksia lapsuudessaan.

Reijo syntyi 40-luvulla aviottomana lapsena ja sanoo, että suhtautuminen oli aika karua. Vaikka oma perhe tukikin Reijoa, ympäristö halveksi ja hän usein lapsena ajatteli, että olisi ollut parempi jos olisi vauvana heitetty lumihankeen, niin sinne olisi kuollut.

Johanna sanookin, että Reijoa kuunnellessa hänen on vaikea ymmärtää sitä, että aviottomuutta pidettiin lapsen vikana. ”Jäljet kohtelusta ovat Reijoon jääneet”, Johanna sanoo.

Johanna itsekään ei 70-luvulla ollut suunniteltu lapsi, hänen vanhempansa olivat hyvin nuoria ja menivät sitten pakotettuina naimisiin, kun Johanna oli tulossa, ero tuli kun Johanna oli 7-vuotias.

Sekä Reijo että Johanna varttuivat aika paljon isovanhempien huomassa ja sieltä on tullut paljon tärkeitä asioita.

Johanna sanoo, että molemmat isoäidit olivat omalla tavallaan luovia, toinen opetti arvostamaan käsillä tekemistä, toinen taas kannusti Johanna kaikessa, mihin tämä ryhtyikin.

Reijo sanoo, että isoäidiltään hän oppi työnteon merkityksen. Reijohan teki sittemmin konkurssin eräässä yrityksessään ja sanoo joka pennin veloista maksaneensa. Johanna sanookin, että Reijossa näkyy paitsi köyhä lapsuus, myös se, että työn teon kautta hän arvostaa itseään edelleen, joskus vähän liikaakin.

Nuori nainen, synkkiä maalauksia

Vaikka Johanna ja Reijo olivat jo kohdatessaan molemmat mukana taiteen maailmassa, Reijo ei alun perin pitänyt Johannan maalauksista olleenkaan.

Johanna sanoo etsineensä itseään naisena, ja maalaukset olivat hyvin synkkiä ja verisiäkin ja Reijoa kauhistutti, miten nuori tyttö voi maalata noin karmeita mielenmaisemia.

Mutta jokin muuttui. Johanna sanoo, että varmaankin rakastuminen toi valoa ja jonkinlaista seestymistä, taiteen opiskelu ulkomailla toi myös uusia ajatuksia.

Reijo alkoi itkeä nähdessään Johanna uuden tyylin maalauksen ja työtoveruus alkoi siitä. Töihin tuli mukaan Johannalle tunnusomainen runsaus, asetelmat, monenlaiset symbolit ja tietysti kukat.

Uran käännekohta

Johannan uran käännekohta oli kun eräässä galleriassa ollut näyttely myytiin loppuun alle tunnissa. Siitä alkoivat vuodet, joissa oli paljon juoruja, kateutta ja vähättelyä.

Arveltiin, että Johanna ei itse maalaa taulujaan, vaan Reijo tuo niitä väritettäväksi ulkomailta. Kaunis, nuori taitelija ja komea, mutta iäkkäämpi aviomies esittelivät kotiaan lehdissä eikä sekään oikein sopinut vakavasti otettavan taitelijan imagoon.

Johanna kuitenkin pysyi omalla tiellään Reijon tuen ansiosta, vaikka sanookin pahojen puheiden totta kai satuttaneen, joskus pahastikin.

Iloa ja surua

Elämä on tuonut paljon iloa, kuten Olivia-tyttären, mutta myös isoja suruja.

Reijo kertoo kahden lapsenlapsensa menehtymisestä ja sanoo, ettei sellaisista asioista toivu koskaan. ”Jotenkin järjestys on niin täydellisen väärä, kun joutuu hautaamaan lapsenlapsensa.”

Reijo kuvaa surua niin, että se on kuin peili, joka on mennyt rikki. Palaset voi ehkä liimata yhteen, mutta säröt näkyvät aina.

Johanna sanoo, että oikeastaan vasta Olivia-tyttären sanat havahduttivat heidät surusta: "Olenhan minäkin vielä täällä".

Murrosikä menee ohi

Orakset ovat asuneet pitkään myös Ranskassa ja Olivia-tytär on käynyt suuren osan koulustaan siellä.

Olivian teini-ikä on vanhemmille ollut ristiriitainen aika, vaikka ohjelmassa mukana oleva Olivia itse sanookin kapinoineensa oikeastaan kaikkea vastaan, ei vain vanhempiaan. Vanhemmat vain kuvittelivat olevansa ainoa kohde. Olivia ei myöskään halunnut olla julkisuudesta tuttu täydellisen perheen täydellinen tytär.

Johannalle tyttären irtirimpuilu oli kova paikka ja hän on käsitellyt asiaa aivan omanlaisen maalaussarjan avulla.

Mutta mitä on sitten tapahtunut, että nyt kolmikko istuu sovussa kertomassa elämästään?

Reijo arvelee, että Olivia kuitenkin on nähnyt sen rakkauden, joka perheessä vallitsee ja alkanut arvostamaan sitä. Olivia haluaakin lähettää terveisiä kaikille murrosikäisten kanssa kamppaileville: se menee ohi.

Ja mitä sille Johanna ja Reijon ikäerolle on tapahtunut? ”Aika tekee tehtävänsä, nythän me olemme keski-ikäisiä molemmat”, Johanna sanoo.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Elämä