Hyppää pääsisältöön

Joulukalenteri Jäätävä seikkailu: ”Kuin olisi palannut kotiin Korvatunturille!”

Vuoden 2014 joulukalenteri Porokuiskaajan arvoitus saa jatkoa uudessa tarinassa Jäätävä seikkailu. Jaksot Kakkosella ja Yle Areenassa 1. – 24. joulukuuta. Haastattelussa koristetonttu Väinökkistä esittävä Ville Majamaa, jolla on mm. eräs roolityöhönsä liittyvä, suorastaan käsiä tärisyttävä paljastus…

Kaikki Jäätävän seikkailun keskeiset tekijät ovat samoja kuin Porokuiskaajan arvoituksessa kaksi vuotta sitten. Ohjauksesta vastaa Johanna Smith, käsikirjoituksesta Timo Parvela ja tuottamisesta Juuso Räsänen.

Mukana ovat myös tutut hahmot Sherlokkinen (Vesa Vierikko), Pirpana (Kreeta Salminen) ja Ylitonttu (Pirkka-Pekka Petelius). Uusia tonttuja ovat Jäätikkinen (Minttu Mustakallio) ja Kätevikkinen (Eero Ritala). Joulupukkia esittää puolestaan Esko Salminen.

Väinökkisen esittäjä Ville Majamaa myhäilee, että tähdet ja muut taivaankappaleet olivat joulukalenterissa enemmän kuin kohdillaan.

- Kuvausten alkaessa tuntui heti siltä kuin olisi palannut kotiin Korvatunturille. Ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia päästä takaisin mukavaan yhteishenkeen, joka syntyi jo Porokuiskaajan arvoituksessa.

Rennosta tunnelmasta Ville antaa erityistunnustuksen veijarimaisille konkareille.

- Petelius ja Vierikko olivat kuvauksissa aivan mahdottomia, eikä naurusta tosiaankaan ollut puutetta. Puhumattakaan siitä, kuinka mahtavalta ylipäätään tuntui tehdä töitä omien lapsuudensankareiden kanssa.

Joulukalenteri Jäätävä seikkailu ja hahmot Väinökkinen (Ville Majamaa), Sherlokkinen (Vesa Vierikko) ja Kätevikkinen (Eero Ritala).
Väinökkinen (Ville Majamaa), Sherlokkinen (Vesa Vierikko) ja Kätevikkinen (Eero Ritala) joutuvat omituisten tapahtumien . Joulukalenteri Jäätävä seikkailu ja hahmot Väinökkinen (Ville Majamaa), Sherlokkinen (Vesa Vierikko) ja Kätevikkinen (Eero Ritala). Kuva: Yle/Kari Pekonen Joulukalenteri,joulukalenteri: jäätävä seikkailu,Yle Areena,Yle TV2

Samanlaisella kunnioituksella nuoremman polven näyttelijä suhtautuu Ylen joulukalentereihin, jotka ovat luoneet muistoja jo usean sukupolven ketjuun.

- Päästyäni mukaan Porokuiskaajan arvoitukseen aloin muistella, kuinka merkittäviä Histamiini ja muut joulukalenterit olivat omassa lapsuudessani. Samalla tajusin, että mukana olemiseen sisältyy myös aika iso vastuu. Joulukalenteri vaikuttaa niin monien jouluun jollakin tavalla.

Tuon vaikutuksen Ville on saanut kokea jo monta kertaa – ja varsin yllättävissäkin tilanteissa.

- Kaikkein hauskin tunnistus tapahtui Kangasalan uimahallissa, jonne oli mennyt omien poikieni kanssa. Sinne lastenaltaaseen kertyi sitten useampi pieni silmäpari ympärille kyselemään, taisi olla peräti kahdeksan tyyppiä kerralla, päivittelee Ville.

Jäätävä seikkailu on jännittävämpi kuin Porokuiskaajan arvoitus – muttei kuitenkaan liikaa, vaan juuri sopivasti!

Ville kertoo olevansa ehdottomasti jouluihminen. Se helpotti toki Väinökkisenkin nahkoihin asettumisessa.

- Voisi ehkä sanoa, että Väinökkisen kanssa meillä on yhteistä myös suuri sydän. Ja tunnustettakoon, että oma tonttumaisuutenikin on välillä melkoista, joten siitäkin on ollut apua.

Joulun vietossa Ville perheineen luottaa perinteiden voimaan.

- Itselleni tunnelman tekevät jouluruokien tuoksu, kynttilät ja rauhallisuus, joka on pyrittävä löytämään edes niinä muutavina päivinä kun se on mahdollista. Aattona tuleva Joupukin kuumalinja on kyllä ollut vuosien varrella myös ihan ehdoton juttu.

Niin, entä se jutun alussa luvattu "käsiä tärisyttävä" paljastus? Haastattelun aikana käy ilmi, että koristetonttu Väinökkistä esittävä Ville Majamaa on aivan kammottavan kehno askartelija.

- Vaimo on hekottanut tälle asialle ihan katketakseen. En tosiaankaan ole käsistäni kätevä, joten kyse on kirjaimellisesti näyttelemisestä! Ja kyllä sopivat kuvakulmatkin on pitänyt ottaa käyttöön, jotta vaikutelma pysyisi riittävän uskottavana, Ville nauraa.

Lue myös: Joulukalenteri tavoittelee uusia katsojia: Yle Lapset ja nuoret - Suomen Pixar?

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

Olen ehtinyt katsoa sentään tallennettuna. Seikkailua ei puutu.

Lähettänyt käyttäjä

Ei kiinnosta 5 ja 6 vuotiasta ollenkaan. Toljanteria kaivataan täälläkin.

harmi, jos Jäätävä seikkailu ei ole tempaissut mukaansa.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että sillä ja Porokuiskaajan arvoituksella on oma, innokas ja varsin laaja ystäväjoukkonsa, jolle ilo suotakoon!

Vuosien varrella on tehty monia erilaisia joulukalentereita. Ne kaikki ovat osaltaan vaikuttaneet siihen "muistojen ketjuun", josta jutussakin puhutaan.

Itse luen tällä hetkellä omalle lapselleni hiljattain ilmestynyttä Toljanteri-kirjaa.

Miika / TV2

Lähettänyt käyttäjä

Jäätävä seikkailu on nimensä mukainen. Miksi nykypäivän arvomaailma piti tuoda
jolukalenterin kantavaksi teemaksi? hyvä vastaan paha asetelma, juoni ei kiinnosta lapsia.
Tonttu Toljanteri oli eri maailmasta. Toljanteria kaivataan, voi mavonsilimä !

Lähettänyt käyttäjä

Kahden perheeseemme sijoitetun alakouluikäisen lapsen sijaisäitinä tämän vuoden joulukalenteri on ollut perheessämme kriisi. Lastemme vanhempi on vankilassa, myös joulun, eivätkä lapset pääse edes tapaamaan häntä. Joulu on sijoitetulle lapselle ristiriitaista aikaa. Takana voi olla riitaisia, köyhiä, pelottavia jouluja ja valitettavasti tämän vuoden joulukalenteri on meillä aktivoinut nämä muistot. Joulukalenteria katsotaan myös koulussa, eli lapset joutuvat kohtaamaan tämän sielläkin, vaikka kotona olen jättänyt jaksoja väliin. Jokainen lapsi toivoo rauhallista perhejoulua, vanhempien läsnäoloa ja lahjaakin. Ei paljon pyydetty. Suomessa asuu noin 17000 lasta kodin ulkopuolella. Osan vanhemmat ovat vankilassa, osa sijoitetuista kokee olevansa kuin vankilassa. Hyvä ja paha ovat näytelleet lapsen elämässä vähintään riittävää osaa. Ehkä olen tosikko, kukkahattusijaisvanhempi, ankeuttaja, kun toivon, että lapsille erityisesti jouluna suunnattu materiaali olisi rakentavampaa, toiveikkaampaa, vahvistavampaa ja iloa tuottavaa. Joulu on lasten ja lapsenmielisten juhla, mitä joulukalenterikin voisi vahvistaa antamalla lapsille luvan nauttia lasten viattoman jännittävästä joulusta. Jännitystä tulee Alepposta ja ties mistä, mihin me tarvitsemme vielä tällaista joulukalenteria?

Lähettänyt käyttäjä

Kummallisia valituksia! Tämähän on satua ja mikä sen parempi tapa käsitellä vaikeitakin asioita. Lisää tällaista, muulloinkin kuin joulun aikaan! Harmi, kun nämä jaksot poistuvat Areenasta niin nopeasti. Olisin päiväkodissa lasten kanssa halunnut palata niihin vielä joulun jälkeenkin.

Lähettänyt käyttäjä

Minäkin vähän ihmettelen moitteita! Mieheni kanssa katsottiin Areenasta joka ikinen jakso. Joulukalenteri oli kekseliäs joulusatu, jonka äärelle ainakin nämä kaksi aikuista halusivat rauhoittua. Erityinen kiitos Vesa Vierikolle hellyttävästä jouluhahmosta.

Yle TV2