Hyppää pääsisältöön

Inhimillinen tekijä: Miten elää kivun kanssa?

Anne Flinkkilä, Helena Miranda, Anna Giss ja Eveliina Heikkilä keskustelevat jokapäiväisestä kivusta. Anna Giss ei enää tunne kivutonta hetkeä. Eveliina Heikkilä sai Nokian vesikriisin seurauksena selkärankareuman. Lääkäri, kipututkija Helena Miranda uskoo myös mielen voimaan. inhimillinen tekijä,yle tv1

TV1 keskiviikkona 7.12.2016 klo 22.00 - 22.50, lauantaina 10.12. klo 17.10
Yle Areenassa vuoden ajan.

Krooninen kipu sattuu, ärsyttää, ahdistaa. Kun kipu ei parane, on sen kanssa opeteltava jollakin tavalla elämään.

Inhimillisen tekijän vieraat tietävät aika paljon siitä, millaista elämän kroonisen kivun kanssa on ja miten kipua voi yrittää ottaa haltuun.

Anne Flinkkilän vieraina ovat Anna Giss, Eveliina Heikkilä ja lääkäri, kipututkija Helena Miranda.

Oudot kivut selvisivät

Anna Giss on opiskelija ja kokemuskouluttaja. Hänen kipuhistoriansa alkoi seitsemän vuotta sitten, kun ulkomaanreissun jälkeen kynnet muuttuivat punaisiksi.

Kukaan ei ymmärtänyt mistä voisi olla kysymys ja vaikka tilanne saatiin lääkkeillä rauhoitettua, pikkuhiljaa oudot kivut alkoivat nousta sormista ylöspäin pitkin käsiä. Pahimmillaan kädet olivat täysin toimintakyvyttömät.

Muutaman mutkan kautta Anna sai loppujen lopuksi nimen kivuilleen: kysymys oli TOS-oireyhtymästä. Sellaisesta Anna ei ollut ikinä kuullutkaan, mutta selvisi, että käytännössä olkahermot ovat koko ajan kuin tiimalasi puristuksessa ja siksi kädet puutuvat.

Annalle kehittyi myös monimuotoinen kipuoireyhtymä, aivot lähettävät vääriä kipusignaaleja, niin että höyhenen hipaisukin tuntuu siltä, kuin joku yrittäisi tuupata kumoon. Kokonaan kivutonta hetkeä ei ole, ja arjessa on tarkasti mietittävä, että mihin voimat tänään riittävät.

Kahden vuoden epätietoisuus

Eveliina Heikkilä kuljetti ammatikseen raskaita rekkoja, mutta vuoden 2007 Nokian vesikriisi katkaisi uran ja vei myös terveyden.

Koko perhe sairastui juotuaan saastunutta vettä, muut paranivat, mutta Eveliina alkoi kärsiä jatkuvista rajuista niveltulehduksista milloin polvissa, milloin lonkissa.

Suhtautuminen oli ristiriitaista, moni lääkäri oli sitä mieltä, että vedellä ei ollut mitään tekemistä niveltulehdusten kierteen kanssa ja vika oli Eveliinan korvien välissä. Kohtalotoverit taas kertoivat vastaavanlaisia tarinoita.

Loppujen lopuksi Eveliinalla todettiin selkärankareuma ja hän sanoo noiden parin epätietoisuuden vuoden olleen todella sumuisia: kipulääkkeitä, epätietoisuutta, katkeruutta ammatin ja terveyden menetyksestä.

Huomio pois kivuista

Anna ja Eveliina eivät ole luovuttajia.

Anna käyttää pyörätuolia ja käy puhumassa kipupotilaan kohtaamisesta hoitohenkilökunnalle. Eveliina on herättänyt henkiin vanhan harrastuksensa kilpatanssin ja nyt kun sairaus on ikään kuin talviunilla, tanssi sujuu päivän kunnon mukaan.

Molemmat ovat sitä mieltä, että hyvien ja kiinnostavien asioiden tekeminen tuo sisältöä elämään ja vie huomiota pois kivusta. Molemmat ovat kyllä kohdanneet kummastelevia katseita: reumaatikko ei saisi tanssia, nuori kipupotilas ei saisi meikata ja näyttää hyvältä.

Ota kipu haltuun!

Lääkäri ja kipututkija Helena Miranda puhuu kivun haltuun ottamisesta. Hän sanoo, että kipua ymmärretään nykyään paljon paremmin kuin ennen, koska aivokuvantamisella on voitu todeta, että kipuaistimus on todellinen, ei kuviteltu.

Jos kivun tuntee vaikka kantapäässä, aistimus nousee hermoratoja pitkin aivoihin ja aivot tuottavat kipukokemuksen ja antavat sille merkityksen.

Usein jo kasvuympäristö on vaikuttanut siihen, mitä olemme kivusta oppineet. Helenalle itselleenkin krooninen kipu on tuttua, migreeni on vaivannut teini-iästä lähtien ja iskiashermokipu oireilee päivittäin.

Annan ja Eveliinan mielestä tärkeintä olisi kipupotilaan kuunteleminen, bonusta on vielä se, jos lääkärillä itsellään on kokemusta kroonisesta kivusta kuten Helenalla. Vähättely on pahinta eikä rohkaise yhtään eteenpäin.

Miten lääkkeet auttavat?

Helenan mukaan tutkimuksissa on todettu, että kroonisessa kivussa lääkehoito auttaa yllättävän huonosti. Aikaisemmin moitittiin, että kipuja alilääkitään ja siksi otettiin vahvat kipulääkkeet käyttöön muissakin kuin kovissa syöpäkivuissa.

Eveliinalla on ollut järeä lääkearsenaali kipuihin ja pahin hetki oli henkisesti se, kun lääkkeitä alettiin ajamaan alas. Mutta sitten alkoivat aivot kirkastua ja yllättävää oli, että kipuun itsessään ei lääkkeiden poisjättämisellä ollut juurikaan vaikutusta, isompi juttu oli oman ajattelutavan muutos. Hän alkoi liikkua pikkuhiljaa ja jokainen onnistuminen, uusi venyminen toi lisää virtaa.

Anna sanoo lääkkeistä, että oma keho ei ota lääkkeitä hyvin vastaan, mutta silti ne ovat tärkeä apuväline arkeen. Anna muistuttaakin, että vaikka lääkkeettömistä kivunhoitomenetelmistä puhutaan paljon, lääkitystä ei saisi vain trendin takia ryhtyä poistamaan. Jokainen on yksilö, tässäkin asiassa.

Pois yliviritystilasta

Mitä se kivun haltuun ottaminen siten käytännössä voisi tarkoittaa?

Helena kertoo, että aivojen yliviritystilaa voi rauhoittaa tekemällä asioita, jotka vievät huomion pois kivusta. Kipu ei katoa, mutta sen kestää paremmin.

Eveliinalla tanssi on ehdottomasti sellainen asia, samoin jooga. Hän sanoo, että oli voittajafiilis, kun sairastumisen jälkeen sai ensimmäisen kerran kädet suorana lattiaan.

Annan henkireikä on vapaaehtoistyö ja kouluttaminen. Hän sanoo ajattelevansa, että kaikesta tästä pahasta seuraisi jotakin hyvää ja sitä hän haluaa tehdä jakamalla omia kokemuksiaan muille.

Anna, Eveliina ja Helena puhuvat oman työkalupakin rakentamisesta, pitää vain löytää ne omat keinonsa. Silloin on jotakin varalla pahenemisvaiheiden ajaksi.

Joustavuutta työpaikoille

Krooninen kipu on väistämättä pakottanut luopumiseen ja isoihin valintoihin.

Anna miettii paljon sitä, että voiko koskaan hankkia lapsia, jaksaako heitä hoitaa ja nostella. Kivut ovat keskeyttäneet opinnot toistaiseksi ja yksityisyyteen vaikuttaa myös se, että Annalla on nykyään henkilökohtainen avustaja.

Eveliina pohtii työtään ja työllistymistään. Vanhaan ammattiin ei ole paluuta, selkä ei kestä pitkää istumista.

Mutta mikä voisi olla vaihtoehto? Helena toivoisikin, että myös työelämässä oltaisiin joustavampia ja sallivampia kroonista kipua potevia ihmisiä kohtaan. Vaikka ei ole välttämättä täysin työkykyinen, on silti kyvykäs tekemään monta asiaa.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

Olisin vain utelias , milloin "potilaan" kivuliaisuus on alkanut ? Kaverilla alkoi jonkun ajan kuluttua tatuointien asennusten jälkeen ?

Lähettänyt käyttäjä

Miksi Ylelle kroonisen kivun lääkitys lääkekannabiksella on täysi tabu? Ohjelmassa lääketieteen tohtori puhumassa kroonisesta kivusta, muttei yhdelläkään sanalla mainita lääkekannabista.

Lähettänyt käyttäjä

Toivon voimia kaikille kolmelle kipupotilaalle jatkaa yhtä sisukkaasti eteenpäin. Itse kärsin kuukauden tai parin välein ilmenevistä migreenikohtauksista, mutta päivittäistä tai jatkuvaa kipuni ei ole.

Ihmeellistä, jos reumakipujakaan ei oteta nykyaikana todesta, kun jokainen voi löytää googlaamalla netistä rtg-kuvia, joissa verrataan rinnakkain terveitä ja tulehtuneita niveliä. Samoin migreeni- ja iskias-kivun luulisi olevan laajalti tunnettuja. Sen sijaan TOS oireyhtymä ei varmaan sano äkkiseltään mitään meille terveydenhuoltoalalla työskentelemättömille.

Kiitos hyvästä ohjelmasta, jälleen kerran!

Lähettänyt käyttäjä

Hei.kiitos hyvästä minua itseäni osuvasti kohdistuvasta kipuohjelmasta. Itselläni v.2010 ensimmäinen selkäleikkaus ja 2013 toinen kahden alimman nikamavälin luudutusleikkaus,joista molemmosta jäi kova krooninen kipu.kipuklinikka on nostanut kädet pystyyn jo ensimmäisen leikkauksen jälkeen.monesta kysytty konsultaatiota uudestaan,mutta kirje on tullut,jossa lukee,etteivät voi auttaa. Otselläni on sairauden alkuaikoina ollut yksi terveyskeskuslääkäri,joka uskoi selkäkipuihini ja laittoi erikoislääläriltä lääkärille. Myös neurokirurgit ovat olleet asiallisia ja kertoneet suoraan,ertä selkäni on säkö eikä leikkauksista välttämättä ole toiseen kertaankaan apua. Olen työpaikkalääkäreihin joutunut pettymään lähes joka kerta. Siellä ei uskota kipuihin,vaikka on rtg: n kuva näytettävänä,että alaselkä o täynnä rautaa. Minut on pakotettu kesken kuntoutuksen työkykyharjoitteluun (olen yliopistollisessa keskussairaalassa töissä) minulla oli osastonhoitajan toimesta sänky toisessa huoneessa,jossa sain lepyyttaa selkään, 4 h,josta 1h yhteensä pystyin työskentelemään.selkäni ei kestä paljonkaan kävelyä,istumista eikä seisomista. Makuuttaminen ,kylmäpussit,piikkimatto,tns-laite tuovat jonkin laisen helpotuksen. Tämä työpaikkalääköri ei uskonut kipuihini ja suuttui,kun ylihoitaja sanoi,että tämä kiduttaminen loppuu nyt. Tp-lääkäri kirjoitti suoraan kelalle sekä kevalle b-lausunnon (ilman suostumustani) että feikkaan kivun,enkö minä köyttäydy kipupotilaan tavoin. Lausunnossa piti olla myös sairaslomaa,niin hän ei toisten lääkåreiden pyynnöstäkään kirjoittanut sitä, koska kuulemma näyttelin. Hän myös soitti työvoimatoimistoon, ja kertoi,etten ota annettua työtä vastaan,jolloin ei minulle makseta työttömyyspäivärahaa. Onneksi tuttu kipuklinikan psykiatri kirjoitti tähän hätään sairaslomaa.toisen suuren leikkauksen jälkeen sain määräaikaisen kuntoutustuen ensin 1/2 ja 1/2 sitten 1v ja 1v.nyt on v.2017 loppuun asti,jolloin taas lausunto ja hakemus viidakko,koska kivut ja selän jaksamisessa ole tapahtunut mitään helpotusta vaan mennään huonompaan suuntaan. Minulla o ollut tämän sairauden aikana 5 työpaikkalääkäriä eli aina uusi,jolla täytyy alusta asti kaikki kertoa sekä joka kerta uusi tk-lääkäri ym.ainut ketä kunnolla ymmärtää,koska itsekin selkäoireinen on akupunktiota antava psyk.sairaanhoitaja.
Kiitos tästä ohjelmasta,itselläni tuli itku,kun kuuntelin näitä vieraita ja toivon,että kohdalleni joskua sattuisi lääköri,joka ymmärtää kivun.oma kipuni asteikolla 4-10.
Kipu estää sosiaaalisen kanssaköymisen miltei kokonaan,koska ketä lähtee kylään makaamaan.päivittäiset askareet vievät kaiken voiman ja joudun niitö jatkuvasti tauottamaan.kaksi poikaa jo omillaa ,mutta kolme vielä kotona.
T.5 poikalapsen ydinperheen äiti

Lähettänyt käyttäjä

Hyvä ohjelma, olisi ollut monipuolista saada keskusteluun myös ns perusmiehen (ei joogaa tai mindfulnessia...) näkökulmaa asiaan. Pelkkää taistelua ja suorittamista. 7 v sitten kun homma alkoi osaltani Tampereen Terveystalon ttl:n kommentti: "Kyllähän miehellä pitää vähän kipuja ollakin". 5 vuotta kului ennen oikean lääkärin ja edes elämän ajoittain siedettäväksi tekevää lääkitystä. Toivottavasti aiheen asiallinen käsittely jatkuu.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Elämä