Hyppää pääsisältöön

Juha Hurme: Joulusaarna

juha hurme kolumnistikuva Kuva: Jyrki Valkama Juha Hurme

Hyvät sanankuulijat! Totuutta ei ole vielä löydetty. Ihminen ei ole vielä syntynyt. Maassa ei vallitse rauha eikä ihmisten keskuudessa hyvä tahto. Kaikki on iloisesti rempallaan.

Se on ollut tähän mennessä aina rempallaan ihmiskunnan historiassa, jolla tarkoitan noin miljoonan vuoden jaksoa planeettamme lähimenneisyydessä.

Mahdollisimman oikea tieto todellisuudesta on ihmiskunnan elinehto. Tämä pätee sekä kivikautiseen metsästäjä-keräilijään että digikautiseen nyplääjään. Meitä nykyisiä on vain miljoona kertaa enemmän eli 7,5 miljardia yksilöä, mikä tekee asioista viehättävän monimutkaisia.

Ihmiskunnan kohdalla kosmos on tullut tietoiseksi itsestään, mistä saavutuksesta meidän jokaisen suomalaisenkin avaruusolion on syytä tuntea aitoa ylpeyttä.

Todellisuus ei ole satua, se on totta vieköön olemassa. Se tapahtuu kaikissa paikoissa joka ikisenä ajankohtana. Se on yhden tallaajan näkökulmasta hukuttavan runsasta ja tiheää vyöryä, mutta ihmiskunta on onnistunut hankkimaan kollektiivisilla, sukupolvesta toiseen kumuloituneilla ponnistuksilla ilahduttavan määrän kiintoisaa ja koeteltua tietoa itsestään, luonnosta, planeetastamme sekä maailmankaikkeudesta. Tämä kehittyvä tietovarasto on ainoa työkalumme tulevaisuuden selviytymiskamppailuissa.

Ihmiskunnan kohdalla kosmos on tullut tietoiseksi itsestään, mistä saavutuksesta meidän jokaisen suomalaisenkin avaruusolion on syytä tuntea aitoa ylpeyttä.

Näin joulun alla, kristinuskon tuhannen viime vuoden ajan muovailemassa maankolkassa, on aiheellista soimata lempeästi muutamaa kirkkoisää parista kauaskantoisesta filosofisesta erheestä, ymmärrettävästä vaan ei hyväksyttävästä.

Pohjois-Afrikassa 354 vuotta jälkeen ajanlaskumme alun syntynyt Augustinus hurahti ensin manikealaisuuteen, joka oli jyrkkää taikauskoa maailmasta hyvän ja pahan päättymättömänä taisteluna, jonka ryöpyt purskahtelevat ihmisen hillittömissä himoissa. Augustinus siirsi tämän jyrkkyyden kääntymyksensä jälkeen kristinuskoon. Augustinuksen mukaan Jumala ja Saatana kisailevat tasaväkisesti maailman herruudesta. Ihminen on syntiinlankeemuksen jäljiltä täysin turmeltunut olio, joten ihmiskunta on kadotettujen joukko, josta Jumala valitsee edeltä käsin toiset pelastukseen ja toiset ongelmajätteisiin.

Tämä typerä ja tympeän kielteinen, täysin perustelematon ’musta tuntuu’ –teoria on arvovaltaisena ja laajalevikkisenä niittänyt lohdutonta satoa.

Kristillinen joulu on syntyvän lapsen juhla. Minun mielestäni jokainen, joka ajattelee, että tähän maailmaan syntynyt ihana vauveli on turmeltunut ja Pimeyden oma ilman tiettyjä uskonnollisia taikatemppuja, on sivistymätön pölkkypää. Kristillisistä taikatempuista puheen ollen, kielemme mainio termi ’hokkus pokkus’ on keskiaikainen väännös katolisen papin ehtoollisen asetussanoista ”hoc est corpus meum” eli ”tämä on minun ruumiini”.

Tätä aasinsiltaa pitkin pääsen vilistämään näppärästi Tuomas Akvinolaiseen, joka vatkasi 1200-luvulla Italiassa uskoa ja tietoa sekaisin omalla tyylillään. Hän eli siinä yleisessä keskiaikaisessa harhassa, että totuus oli jo löydetty.

Augustinus ja Akvinolainen ovat opettavaisia esimerkkejä tiedon ja uskon käsitteellisestä sekasotkusta.

Tuomas yritti heikolla menestyksellä sovittaa Aristoteleen filosofian ja Raamatun yhteen. Tuloksena on urhoollisuudessaan liikuttavan avuton yritys ”tieteelliseksi uskoksi”, jossa Tuomas haluaa vängällä nähdä järjen ja ilmoituksen eli tiedon ja uskon välillä vallitsevan harmonian. Projekti huipentui viisikohtaiseen todistukseen itsensä Jumalan olemassaolosta, mikä oli vilpitöntä mutta narrimaista puuhastelua.

Augustinus ja Akvinolainen ovat opettavaisia esimerkkejä tiedon ja uskon käsitteellisestä sekasotkusta.

Tieto on klassisen määritelmän mukaan hyvin perusteltu tosi uskomus. Se eroaa tällöin uskosta, luulosta ja arvailusta osoitetun todenperäisyytensä ja argumentoitavuutensa puolesta. Teologia ja muu uskomuksellinen sekoilu ovat kaikkina aikoina kaikkialla maailmassa jarruttaneet ja kahlinneet ennakkoluulottoman uuden tiedon löytöretkeilijöitä.

Hyvät sanankuulijat!

Olkoon totuus tehtävämme.

Ei ilmestys eikä sokea toivo, vaan perusteluja vaativa järki olkoon ohjenuoranamme.
Avoimesti tunnustettu tietämättömyys olkoon tavaramerkkimme.

Kulkekoon kehityksemme apinasta kohti rauhaa rakastavaa ja avarakatseista ihmistä. Syntyköön hän jonain päivänä hamassa tulevaisuudessa.

Ymmärtäkäämme kynttilänkirkkaasti, että elämä ilman tutkistelua ei ole elämisen arvoista.
Älköön maailmamme valmistuko ikinä, jotta meillä riittää askaretta.

Kriittistä joulua ja reflektoivaa uutta vuotta!

Kirjoittaja on Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti.

  • Otso Kantokorpi: Ylevien periaatteiden hintalappu?

    Pitäisikö taidetta tukea kysynnän mukaan?

    Taloustieteilijät osoittavat toisinaan kiinnostusta taiteen taloutta kohtaan. Yleensä pohdinnat ovat sellaisia, että niissä ymmärretään varsin vähän taiteen prosesseista. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti Otso Kantokorpi pohtii taiteen rahoitusta.

  • Riina Katajavuori: Ajankohtainen homekakku

    Nikolai Gogol avaa monikulttuurisen Euroopan tarinaa.

    Nikolai Gogolin nuoruudentyö, pienoisromaani Taras Bulba, avaa monikulttuurisen Euroopan tarinaa. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnistina vuoden vaihteessa aloittanut kirjailija Riina Katajavuori vanhojen kirjojen ja viisauksien äärellä.

  • Sota kosketti kaikkia

    Sota kosketti kaikkia

    Sota leimasi jokapäiväistä elämää rintamilla ja kotirintamalla, se vaikutti jokapäiväiseen kanssakäymiseen, lehtikirjoitteluun, kirjallisuuteen, musiikkiin ja elokuviin. Tärkeässä osassa oli myös sotapropaganda, kansakunnan mielialoihin vaikuttaminen.