Hyppää pääsisältöön

Näin kokoat edullisen Minecraft-pelikoneen osista

Aida Aledin ja Joonas Lintunen kasasivat osista toimivan Minecraft-pelikoneen. Kuva: Yle rosan koodi, minecraft

Uudet pelikoneet voivat maksaa sievoisia summia. Rosan koodi -pelin tekijät kannustavat vanhempia kasaamaan yhdessä lasten kanssa pelikoneen. Esimerkissämme pelikone koostuu uusista ja vanhoista osista ja hinnaksi muodostui 142 euroa. Oheiseen video-ohjeeseen on piilotettu yksi Rosan koodi -pelin ratkaisukoodi. Löydätkö sen?

Omista pelikoneenkasauskokemuksistaan kertoo Rosan koodin tuottaja Wesa Aapro:

Olen virittänyt ATK:ta 90-luvun alusta lähtien. Olin 13, kun sain ensimmäisen PC-koneeni. Lapsuuden muistikuvani uuden tietokoneen kasaamisesta tai vanhan päivittämisestä olivat useiden päivien itku ja veriset sormenpäät (piirilevyt ovat teräväreunaisia).

Tämän vuoksi olen väsyneeksi isäksi tulemisen jälkeen ostanut tietokoneeni kannettavina tai valmiiksi asennettuina pöytäkoneina. Kun tuli se hetki, että piti hankkia pojalle oma tietokone, sellainen jossa pyörii Minecraft ja muut nykypäivän pelit (ikärajojen puitteissa), palasi ahdistus. Tämän päivän pelikone maksaa helposti 500 euroa, mikä on paljon rahaa.

Kierrättämällä ja itse kasaamalla selvää säästöä

Ymmärrän etteivät kaikki vanhemmat halua hankkia kotiaan täyteen elektroniikkaa. Se ei ole kaikkien juttu. Mutta minä satun olemaan ATK-nörtti ja meillä on ATK-nörttiperhe, johon tietokoneet kuuluvat. Minua inspiroi suunnattomasti ajatus, että kierrättämällä osia, etsimällä halvimmat komponentit ja kasaamalla kaiken itse, voi säästää suuria summia rahaa. Otin haasteen vastaan ja lopulta pääsin summaan 142 euroa. Asentamiseen ei mennyt kuin muutama tunti. Kannattaa kokeilla kasata itse tietokone kierrätysmateriaaleista!

Vanha voi olla uuden veroinen

Tietokone, jonka pojalleni kasasin on suunnilleen yhtä tehokas kuin uunituore useiden tuhansien eurojen merkkikannettava, koska pöytäkoneiden prosessorit ovat kannettavien prosessoreja lähtökohtaisesti tehokkaampia.

Kierrätin mummolta saadun 15 vuotta vanhan kotelon ja virtalähteen, kymmenisen vuotta vanhan monitorin sekä omasta kaapista löytyneen kovalevyn, näppäimistön ja hiiren. Nämä toimivat ihan yhtä hyvin kuin uutena ostetut, kovalevyissäkin merkittävin kehitys on vain suurempi tila.

Käyttöjärjestelmä asentui helposti

Käyttöjärjestelmäksi asensin Linuxin, koska se oli ilmainen. En ollut pitkään aikaan asentanut sitä ja yllätyin miten vaivattomasti sekin onnistui. Koska poikani ei ollut tottunut mihinkään käyttöjärjestelmään, ei Linuxin opiskelu tuonut hänelle ainakaan lisävaikeutta.

Myöhemmin tietokonetta on päivitetty mm. paremmalla näytönohjaimella, joka on nostanut kokoonpanon hintaa. Kaiken lähtökohtana on kuitenkin edelleen samat 142 euron peruskomponentit, eli emolevy, prosessori ja näytönohjain.

Rosakin rakentaa itse

Rosan koodin päähenkilö, köyhän perheen Rosa, kierrättää komponentteja ja rakentaa elektroniikkansa itse. Halpa tietokone on täysin tasa-arvoinen kalliin tietokoneen kanssa, ainakin mitä tulee internetin käyttöön. Kierrätetyllä pöytäkoneella saa aivan yhtä hyvän mahdollisuuden lukea artikkeleita Wikipediasta tai lähettää videoitaan YouTubeen kuin kalliilla kannettavalla.

Internetissä olemme nimimerkkeinemme hyvinkin tasa-arvoisia ja vain se, mitä elektroniikallamme teemme, on merkityksellistä. Toivottavasti Rosa inspiroi edes yhden lapsen näkemään maailman näin!

22.12.2016: Lisätty aiheeseen liittyvät linkit.

Lisää ohjelmasta

  • Valheenpaljastaja: Ruotsalainen trollitehdas pyrkii vaientamaan toimittajia vihapuheluilla

    Trollitehdas maksaa suosituista häirikköpuheluista palkkion.

    Ruotsissa toimii erikoinen trollitehdas, joka rekrytoi ihmisiä soittelemaan toimittajille ja yhteiskunnan vaikuttajille provosoivia puheluita. Salaa äänitetyt puhelut julkaistaan verkossa vahvasti editoituina. Jos klippi saa tarpeeksi klikkauksia, soittajalle maksetaan tuhat kruunua per puhelu. Ilmiö on rantautunut pienimuotoisena myös Suomeen.

  • Digitreenit 20: Päivitä nettiselain automaattisesti

    Verkkoselaimen päivittäminen on tietoturva-asia.

    Päivitä verkkoselaimesi säännöllisesti, helpoin tapa on ottaa automaattiset päivitykset käyttöön. Näillä ohjeilla saat selaimesi asetukset kuntoon, jotta sinun ei tarvitse enää huolehtia päivityksistä.

  • Digitreenit 19: Instagram - keskity kuviin

    Instagram-sovelluksen käyttöönotto ja ohjeet

    Instagram kasvaa hurjaa vauhtia. Sen käyttö kasvoi 10 prosenttia vuonna 2016. Näillä ohjeilla pääset alkuun ja saat muutaman vinkin käyttöönottoon.

  • Media tarvitsee laatuleiman - tältä näyttäisi läpivalaistu uutinen

    Idea, näkökulma, lähteet on tuotava entistä tarkemmin esiin.

    Tavan, jolla perinteinen media esittää uutisia täytyy uudistua. Valheita levittäviä “uutissivustoja” tulee aina uusia, joten luotettavan median pitää pystyä erottautumaan. Luotettavuutta ja läpinäkyvyyttä lisäävät ratkaisut ovat jo toimitusten käsissä, ne pitää vain ottaa käyttöön. Valtamedian täytyy löytää armoton avoimuus, tässä malli.