Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Minä pääkuva

Keskusteluja muusikoiden kanssa.

Kerkko Koskinen – mies, joka ei kerro itsestään mitään

Kerkko Koskinen - henkilökuva 5
Kerkko Koskinen - henkilökuva 5 Kuva: Joonas Josefsson/Yle kerkko koskinen

Säveltäjä Kerkko Koskisesta on kirjoitettu paljon juttuja, joissa puheenvuoro on annettu hänen lähipiirilleen. Ratkaisu on ymmärrettävä, sillä Koskisesta itsestään on liki mahdotonta saada mitään irti. Tässä haastattelussa Koskinen puhuu vaihteeksi omalla äänellään ja yrittää vastata kysymyksiin muun muassa hankalasta maineestaan, ulkopuolisuudestaan, jääkiekkonuoruudestaan ja siitä, kuinka hän olisi halunnut mieluummin elokuvaohjaajaksi kuin musiikintekijäksi.

Kerkko Koskisen haastatteleminen on taitolaji, jossa toimittaja yleensä epäonnistuu. Kun Koskiselle esittää kysymyksen, hän alkaa ensimmäiseksi miettiä keinoja väistää tai ampua se alas. Äänensävy on flegmaattinen ja kyllästynyt, jopa omahyväinen. Vastaukset ovat lyhyitä ja töksähteleviä, ja niiden informaatioarvo on vähäinen – ikään kuin Koskinen tekisi kaikkensa ollakseen paljastamatta mitään itsestään.

Mediassa Koskista on kyllästymiseen asti tituleerattu säveltäjäneroksi. Ultra Bran kohdalla on puhuttu mahtipontisesti jopa sukupolvikokemuksesta. Koskinen itse ei – tietenkään – allekirjoita väitteitä, vaan hymähtää niille sarkastisesti. Myyttiä säveltäjänerosta hän pitää suorastaan naurettavana, vaikka onkin samanaikaisesti perso kaikenlaisille kohteliaisuuksille.

Koskinen herää aamuviideltä, alkaa piirtää partituureja vakiokynällään ja lähtee iltapäivällä kävelylle Hietaniemen hautausmaalle.

Hehkutus säveltäjäneroudesta muuttuu kiinnostavaksi siinä kohtaa, kun sitä peilaa Koskisen outoon musiikkisuhteeseen. On vaikea sanoa, rakastaako Koskinen musiikkia edes etäisesti. Suhde on pikemminkin pragmaattinen, kliininen ja kylmänviileä. Musiikki itsessään ei tunnu kiinnostavan Koskista läheskään yhtä paljon kuin sen tekeminen, tutkiminen, treenaaminen ja hinkkaaminen. Tekoprosessi noudattaa samaa kaavaa joka päivä: Koskinen herää aamuviideltä, alkaa piirtää partituureja vakiokynällään ja lähtee iltapäivällä kävelylle Hietaniemen hautausmaalle. Rutiininomainen tekoprosessi tuo tyydytystä, eikä Koskinen omien sanojensa mukaan edes osaa ”chillata” tai olla tekemättä mitään. Vain biljardia pelatessaan hän saa ajatuksensa pois musiikista.

Kerkko Koskinen - henkilökuva 8
Kerkko Koskinen - henkilökuva 8 Kuva: Joonas Josefsson/Yle kerkko koskinen
Kerkko Koskinen - henkilökuva 9
Kerkko Koskinen - henkilökuva 9 Kuva: Joonas Josefsson/Yle kerkko koskinen
Kerkko Koskinen - henkilökuva 10
Kerkko Koskinen - henkilökuva 10 Kuva: Joonas Josefsson/Yle kerkko koskinen
Kerkko Koskinen - henkilökuva 4
Kerkko Koskinen - henkilökuva 4 Kuva: Joonas Josefsson/Yle kerkko koskinen
Musiikki oli Koskiselle kiinnostava harrastus, mutta ei elämän johtotähti.

Nuorempana Koskinen ei ollut musiikillinen ihmelapsi eikä oikeastaan edes kuunnellut levyjä. Hän kävi kyllä pianotunneilla ja opiskeli Espoon musiikkiopistossa, mutta ei haaveillut säveltäjän ammatista. Musiikkia enemmän Koskinen treenasi jääkiekkoa. Hän oli keskushyökkääjä, joka tykkäsi kärkkyä kiekkoa kaukalon keskialueella, koska oli ”liian laiska” palatakseen puolustuspäätyyn. Tietyllä tapaa pelaajaprofiili vastaa Koskisen säveltäjänprofiilia. Hän ei ole pelinrakentaja eikä muiden mokia siivoava alakerranmies, vaan päämäärätietoisesti kohti maalia etenevä yksilöpelaaja. Vähän douche, mutta roolinsa arvoinen.

Lukioiässä Koskinen innostui jazzista ja soitti jonkin aikaa ”maailman huonoimmassa jazzbändissä”. Hän alkoi myös kuunnella levyjä, vaikka saikin enemmän kicksejä koulukaveriensa säestämisestä kuin Miles Davisin ja kumppaneiden kuuntelemisesta. Musiikki oli Koskiselle kiinnostava harrastus, mutta ei elämän johtotähti. Enemmänkin hän oli kiinnostunut elokuvista ja ohjaamisesta. Parikymppisenä Koskinen jopa haki opiskelemaan ohjausta elokuvataiteen laitokselle, koska piti ohjaamista luonteelleen sopivimpana vaihtoehtona. Elokuvamaailma oli toista mieltä ja sulki oven Koskisen nenän edestä. Musiikkimaailma puolestaan jätti oven raolleen vain huomatakseen, että se oli pian potkaistu säpäleiksi.

Kerkko Koskinen - henkilökuva 3
Kerkko Koskinen - henkilökuva 3 Kuva: Joonas Josefsson/Yle kerkko koskinen

Vuonna 1994 Koskisen ystävä Olli Virtaperko huomasi Libero-lehdessä ilmoituksen vasemmistonuorten järjestämästä poliittisesta laulukilpailusta. Virtaperko mainitsi asiasta Koskiselle, joka sävelsi kilpailuun kappaleen Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat!. Biisi äänitettiin ystäväporukalla, johon kuuluivat Koskisen ja Virtaperkon lisäksi muun muassa Maija Vilkkumaa, Vilma Melasniemi ja Anna Tulusto. Myöhemmin biisi voitti koko kilpailun ja synnytti yhtyeen nimeltä Ultra Bra.

Ultra Bran menestys tuli täytenä yllätyksenä niin Koskiselle, hänen yhtyetovereilleen kuin levy-yhtiölle. Viimeistään tuplaplatinaa myyneen Kroketti-levyn (1997) jälkeen Ultra Bran kappaleilta, musiikkivideoilta ja Sinä lähdit pois -videon popularisoimilta keltaisilta sadetakeilta ei voinut välttyä enää missään. Ultra Bra julkaisi neljä studiolevyä ja yhden kokoelman, kunnes hajosi vuonna 2001. Koskisen mukaan hajoaminen johtui 13-henkisen bändin keskenään ristiriitaisista tulevaisuudensuunnitelmista.

Kerkko Koskinen - henkilökuva 6
Kerkko Koskinen - henkilökuva 6 Kuva: Joonas Josefsson/Yle kerkko koskinen
Kerkko Koskinen - henkilökuva 2
Kerkko Koskinen - henkilökuva 2 Kuva: Joonas Josefsson/Yle kerkko koskinen
Haastattelunauhurin sammuttua Koskinen lopettaa kädessään olevan kynän hermostuneen naputtelun ja alkaa puhua asioista, joista hän nauhalla vaikeni.

Ultra Bran jälkeen Koskinen ryhtyi säveltämään soololevyjä. Siinä sivussa hän teki tilaustöitä elokuvamusiikista Euroviisu-sävellyksiin, sovitti uusiksi levyllisen Neuvostoliitossa sävellettyä musiikkia ja teki instrumentaalisen jazzlevyn. Vuonna 2012 hän perusti Kerkko Koskinen Kollektiivin, ja paraikaa hän säveltää syyskuussa 2017 ensi-iltansa saavaa konserttoa kahdelle saksofonistille ja sinfoniaorkesterille – vain muutamia töitä mainitakseni.

Yhteistä Koskisen töille on se, ettei niitä välttämättä yhdistä oikein mikään. Hänen musiikkinsa seilaa klassisen, iskelmän, jazzin, popin, laulelman ja elokuvamusiikin ristiaallokossa, ja Koskinen on sanonut pyrkivänsä uudistumaan tai vähintäänkin vaihtamaan kokoonpanoa jokaisella levyllään. Tavallaan Koskinen on musiikkiskenen suuri ulkopuolinen, sillä taidemuusikin tekijöille hän on liian valtavirtainen ja populaarimuusikin tekijöille elitistinen taidehomo. Koskinen ei tunnu elävän tällä vuosituhannella eikä aina edes tässä maailmassa, vaan eristäytyy mieluummin töölöläisasuntoonsa, jossa on ennemmän neliöitä kuin huonekaluja. Koskista itseään tilanteen spekuloiminen ei luonnollisestikaan voisi vähempää kiinnostaa.

Kerkko Koskinen - henkilökuva 1
Kerkko Koskinen - henkilökuva 1 Kuva: Joonas Josefsson/Yle kerkko koskinen

Kun haastattelin Koskista edellisen kerran vuonna 2012, hän tuskaili puolivakavissaan sitä, kuinka hänen elämänsä on muuttunut pelkäksi musiikintekemiseksi. ”Täytyy vähän skarpata. Minulla oli joku elämäkin joskus”, Koskinen sanoi tuolloin. Neljä vuotta myöhemmin skarppausta ei ole tapahtunut, mutta se ei näyttäisi Koskista haittaavan. ”Mä vaan oikeasti tykkään tästä hommasta niin paljon, etten kaipaa hirveästi mitään irrottautumista”, Koskinen sanoo nyt. Ehkä musiikintekeminen oli hänelle lopulta parempi uravaihtoehto kuin elokuvien ohjaaminen.

Haastattelunauhurin sammuttua Koskinen lopettaa kädessään olevan kynän hermostuneen naputtelun ja alkaa puhua asioista, joista hän nauhalla vaikeni. Ratkaisu on vittumainen mutta ymmärrettävä, ja kuvastaa Koskisen luonnetta täydellisesti. Musiikin historia tuntee roppakaupalla ujoja, sosiaalisesti rajoittuneita ja/tai itserakkaita mulkeroita, jotka ovat onnistuneet kanavoimaan sisällään vellovat tunteet musiikintekemiseen ja hoitamaan julkisuuden siten, kuin Ultra Bra sen Sokeana hetkenä -kappaleessaan kuvaa: ”Eihän voi tuntea ihmistä joka ei kerro itsestään mitään”. Annetaan Koskisen olla yksi heistä.

Kuuntele Kerkko Koskisen haastattelu kokonaisuudessaan:

  • Elektronisen modulaarisen äänisyntesoijan kytkentäjohtoja

    Tiesin, että olin löytänyt polkuni… Avaruusromua 28.5.2017

    Säveltäjä ja muusikko Mika Toivanen ja pakonomainen intohimo

    ”Siitä alkoi syvä, miltei pakonomainen intohimo luoda ääniä ja äänimaisemia sähköisin keinoin ja tallentaa niitä”, muistelee säveltäjä ja muusikko Mika Toivanen liki 40 vuoden takaisia tapahtumia. Hän kertoo, että kesti kuitenkin vuosikymmeniä kunnes tuo synteettisten suhinoiden ja pörinöiden tallentaminen tuli taas ajankohtaiseksi. Tämä saattaa kuulostaa oudolta. Mitä Mika Toivanen teki yli 30 vuotta, kun ei ehtinyt tallentaa elektronisia suhinoita ja pörinöitä? Totuus on melkein tarua ihmeellisempi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oululainen Satellite Stories -yhtye

    Satellite Stories: Tarttuvia melodioita ei tarvitse ujostella

    Oululaisbändi kävi South By Southwestissä.

    Satellite Stories kävi maaliskuussa esittäytymässä South By Southwest -festivaalilla Austinissa. Samalla bändi pyörähti keikalla New Yorkissa ennen Euroopan-kiertuettaan. Neljäs albumi Young Detectives on juuri julkaistu.

  • New York, öinen kaupunkikuva.

    Betoninen käytävä ja kadun äänet. Avaruusromua 21.5.2017

    Ääniä ympäristöistä, paikoista ja maisemista.

    Puistot. Tyhjät asunnot. Amerikkalaisen Ezekiel Honigin muistot kotikaupungistaan New Yorkista ovat ääniä ja tunnelmia. Ne ovat hänen musiikkinsa materiaalia. Monet musiikintekijät ovat käyttäneet ympäristöään, sen ääniä ja tunnelmia musiikkinsa lähteenä, sekä mielikuvallisesti että aivan konkreettisesti. Millaista musiikkia synnyttävät Havaijin viidakko, Mojaven autiomaa tai mielikuvituskaupungit? Avaruusromussa ääniä ympäristöistä, paikoista ja maisemista. Toimittajana Jukka Mikkola.