Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Minä pääkuva

Keskusteluja muusikoiden kanssa.

Kerkko Koskinen – mies, joka ei kerro itsestään mitään

Kerkko Koskinen - henkilökuva 5 Kuva: Joonas Josefsson/Yle kerkko koskinen

Säveltäjä Kerkko Koskisesta on kirjoitettu paljon juttuja, joissa puheenvuoro on annettu hänen lähipiirilleen. Ratkaisu on ymmärrettävä, sillä Koskisesta itsestään on liki mahdotonta saada mitään irti. Tässä haastattelussa Koskinen puhuu vaihteeksi omalla äänellään ja yrittää vastata kysymyksiin muun muassa hankalasta maineestaan, ulkopuolisuudestaan, jääkiekkonuoruudestaan ja siitä, kuinka hän olisi halunnut mieluummin elokuvaohjaajaksi kuin musiikintekijäksi.

Kerkko Koskisen haastatteleminen on taitolaji, jossa toimittaja yleensä epäonnistuu. Kun Koskiselle esittää kysymyksen, hän alkaa ensimmäiseksi miettiä keinoja väistää tai ampua se alas. Äänensävy on flegmaattinen ja kyllästynyt, jopa omahyväinen. Vastaukset ovat lyhyitä ja töksähteleviä, ja niiden informaatioarvo on vähäinen – ikään kuin Koskinen tekisi kaikkensa ollakseen paljastamatta mitään itsestään.

Mediassa Koskista on kyllästymiseen asti tituleerattu säveltäjäneroksi. Ultra Bran kohdalla on puhuttu mahtipontisesti jopa sukupolvikokemuksesta. Koskinen itse ei – tietenkään – allekirjoita väitteitä, vaan hymähtää niille sarkastisesti. Myyttiä säveltäjänerosta hän pitää suorastaan naurettavana, vaikka onkin samanaikaisesti perso kaikenlaisille kohteliaisuuksille.

Koskinen herää aamuviideltä, alkaa piirtää partituureja vakiokynällään ja lähtee iltapäivällä kävelylle Hietaniemen hautausmaalle.

Hehkutus säveltäjäneroudesta muuttuu kiinnostavaksi siinä kohtaa, kun sitä peilaa Koskisen outoon musiikkisuhteeseen. On vaikea sanoa, rakastaako Koskinen musiikkia edes etäisesti. Suhde on pikemminkin pragmaattinen, kliininen ja kylmänviileä. Musiikki itsessään ei tunnu kiinnostavan Koskista läheskään yhtä paljon kuin sen tekeminen, tutkiminen, treenaaminen ja hinkkaaminen. Tekoprosessi noudattaa samaa kaavaa joka päivä: Koskinen herää aamuviideltä, alkaa piirtää partituureja vakiokynällään ja lähtee iltapäivällä kävelylle Hietaniemen hautausmaalle. Rutiininomainen tekoprosessi tuo tyydytystä, eikä Koskinen omien sanojensa mukaan edes osaa ”chillata” tai olla tekemättä mitään. Vain biljardia pelatessaan hän saa ajatuksensa pois musiikista.

Kerkko Koskinen - henkilökuva 8 Kuva: Joonas Josefsson/Yle kerkko koskinen
Kerkko Koskinen - henkilökuva 9 Kuva: Joonas Josefsson/Yle kerkko koskinen
Kerkko Koskinen - henkilökuva 10 Kuva: Joonas Josefsson/Yle kerkko koskinen
Kerkko Koskinen - henkilökuva 4 Kuva: Joonas Josefsson/Yle kerkko koskinen
Musiikki oli Koskiselle kiinnostava harrastus, mutta ei elämän johtotähti.

Nuorempana Koskinen ei ollut musiikillinen ihmelapsi eikä oikeastaan edes kuunnellut levyjä. Hän kävi kyllä pianotunneilla ja opiskeli Espoon musiikkiopistossa, mutta ei haaveillut säveltäjän ammatista. Musiikkia enemmän Koskinen treenasi jääkiekkoa. Hän oli keskushyökkääjä, joka tykkäsi kärkkyä kiekkoa kaukalon keskialueella, koska oli ”liian laiska” palatakseen puolustuspäätyyn. Tietyllä tapaa pelaajaprofiili vastaa Koskisen säveltäjänprofiilia. Hän ei ole pelinrakentaja eikä muiden mokia siivoava alakerranmies, vaan päämäärätietoisesti kohti maalia etenevä yksilöpelaaja. Vähän douche, mutta roolinsa arvoinen.

Lukioiässä Koskinen innostui jazzista ja soitti jonkin aikaa ”maailman huonoimmassa jazzbändissä”. Hän alkoi myös kuunnella levyjä, vaikka saikin enemmän kicksejä koulukaveriensa säestämisestä kuin Miles Davisin ja kumppaneiden kuuntelemisesta. Musiikki oli Koskiselle kiinnostava harrastus, mutta ei elämän johtotähti. Enemmänkin hän oli kiinnostunut elokuvista ja ohjaamisesta. Parikymppisenä Koskinen jopa haki opiskelemaan ohjausta elokuvataiteen laitokselle, koska piti ohjaamista luonteelleen sopivimpana vaihtoehtona. Elokuvamaailma oli toista mieltä ja sulki oven Koskisen nenän edestä. Musiikkimaailma puolestaan jätti oven raolleen vain huomatakseen, että se oli pian potkaistu säpäleiksi.

Kerkko Koskinen - henkilökuva 3 Kuva: Joonas Josefsson/Yle kerkko koskinen

Vuonna 1994 Koskisen ystävä Olli Virtaperko huomasi Libero-lehdessä ilmoituksen vasemmistonuorten järjestämästä poliittisesta laulukilpailusta. Virtaperko mainitsi asiasta Koskiselle, joka sävelsi kilpailuun kappaleen Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat!. Biisi äänitettiin ystäväporukalla, johon kuuluivat Koskisen ja Virtaperkon lisäksi muun muassa Maija Vilkkumaa, Vilma Melasniemi ja Anna Tulusto. Myöhemmin biisi voitti koko kilpailun ja synnytti yhtyeen nimeltä Ultra Bra.

Ultra Bran menestys tuli täytenä yllätyksenä niin Koskiselle, hänen yhtyetovereilleen kuin levy-yhtiölle. Viimeistään tuplaplatinaa myyneen Kroketti-levyn (1997) jälkeen Ultra Bran kappaleilta, musiikkivideoilta ja Sinä lähdit pois -videon popularisoimilta keltaisilta sadetakeilta ei voinut välttyä enää missään. Ultra Bra julkaisi neljä studiolevyä ja yhden kokoelman, kunnes hajosi vuonna 2001. Koskisen mukaan hajoaminen johtui 13-henkisen bändin keskenään ristiriitaisista tulevaisuudensuunnitelmista.

Kerkko Koskinen - henkilökuva 6 Kuva: Joonas Josefsson/Yle kerkko koskinen
Kerkko Koskinen - henkilökuva 2 Kuva: Joonas Josefsson/Yle kerkko koskinen
Haastattelunauhurin sammuttua Koskinen lopettaa kädessään olevan kynän hermostuneen naputtelun ja alkaa puhua asioista, joista hän nauhalla vaikeni.

Ultra Bran jälkeen Koskinen ryhtyi säveltämään soololevyjä. Siinä sivussa hän teki tilaustöitä elokuvamusiikista Euroviisu-sävellyksiin, sovitti uusiksi levyllisen Neuvostoliitossa sävellettyä musiikkia ja teki instrumentaalisen jazzlevyn. Vuonna 2012 hän perusti Kerkko Koskinen Kollektiivin, ja paraikaa hän säveltää syyskuussa 2017 ensi-iltansa saavaa konserttoa kahdelle saksofonistille ja sinfoniaorkesterille – vain muutamia töitä mainitakseni.

Yhteistä Koskisen töille on se, ettei niitä välttämättä yhdistä oikein mikään. Hänen musiikkinsa seilaa klassisen, iskelmän, jazzin, popin, laulelman ja elokuvamusiikin ristiaallokossa, ja Koskinen on sanonut pyrkivänsä uudistumaan tai vähintäänkin vaihtamaan kokoonpanoa jokaisella levyllään. Tavallaan Koskinen on musiikkiskenen suuri ulkopuolinen, sillä taidemuusikin tekijöille hän on liian valtavirtainen ja populaarimuusikin tekijöille elitistinen taidehomo. Koskinen ei tunnu elävän tällä vuosituhannella eikä aina edes tässä maailmassa, vaan eristäytyy mieluummin töölöläisasuntoonsa, jossa on ennemmän neliöitä kuin huonekaluja. Koskista itseään tilanteen spekuloiminen ei luonnollisestikaan voisi vähempää kiinnostaa.

Kerkko Koskinen - henkilökuva 1 Kuva: Joonas Josefsson/Yle kerkko koskinen

Kun haastattelin Koskista edellisen kerran vuonna 2012, hän tuskaili puolivakavissaan sitä, kuinka hänen elämänsä on muuttunut pelkäksi musiikintekemiseksi. ”Täytyy vähän skarpata. Minulla oli joku elämäkin joskus”, Koskinen sanoi tuolloin. Neljä vuotta myöhemmin skarppausta ei ole tapahtunut, mutta se ei näyttäisi Koskista haittaavan. ”Mä vaan oikeasti tykkään tästä hommasta niin paljon, etten kaipaa hirveästi mitään irrottautumista”, Koskinen sanoo nyt. Ehkä musiikintekeminen oli hänelle lopulta parempi uravaihtoehto kuin elokuvien ohjaaminen.

Haastattelunauhurin sammuttua Koskinen lopettaa kädessään olevan kynän hermostuneen naputtelun ja alkaa puhua asioista, joista hän nauhalla vaikeni. Ratkaisu on vittumainen mutta ymmärrettävä, ja kuvastaa Koskisen luonnetta täydellisesti. Musiikin historia tuntee roppakaupalla ujoja, sosiaalisesti rajoittuneita ja/tai itserakkaita mulkeroita, jotka ovat onnistuneet kanavoimaan sisällään vellovat tunteet musiikintekemiseen ja hoitamaan julkisuuden siten, kuin Ultra Bra sen Sokeana hetkenä -kappaleessaan kuvaa: ”Eihän voi tuntea ihmistä joka ei kerro itsestään mitään”. Annetaan Koskisen olla yksi heistä.

Kuuntele Kerkko Koskisen haastattelu kokonaisuudessaan:

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

Anteeksi kuinka? "Ujoja, sosiaalisesti rajoittuneita ja/tai itserakkaita mulkeroita" – ja Koskinen yksi heistä? Tässähän on nimenomaan kuvattu nykyaikainen keskivertopässi, joka haaveilee mediajulkisuudesta, huutelee itsestään ja mitättömistä asioistaan sosiaalisessa (?!) mediassa kysymättä, kiinnostaako ketään, ja kykenemättä ottamaan henkilökohtaisesti kehenkään yhteyttä. Kerkko Koskinen vaikuttaa olevan kaiken tämän roskan yläpuolella. Kiinnostava ihminen.

Lähettänyt käyttäjä

Lisää tällaisia kokonaisuuksia, visuaalista ja kiinnostavaa!
Kerkko on spesiaalityyppi.

Lähettänyt käyttäjä

Hieman jähmeästi etenevä haastattelu, mutta kiinnostavia tietoja siinä on tästä persoonallisesta säveltäjästä. Ultra Bra oli hieno bändi, mutta Kerkko on tehnyt parhaat levynsä vasta sen jälkeen. Varsinkin ne hänen itse laulamansa albumit ovat kiehtovia, samoin Kollektiivin eka levy.

  • Vanha rumpali Meiju Suvas riemastui rumban ja kantrin rytmeistä

    Juhlavuottaan aloittava Meiju Suvas kuunteli uutuuslevyt

    Taitavaa laulua, villiinnyttäviä rytmejä ja syvällistä sanomaa - uutuuslevyjen antia arvioitiin Levylautakunnassa. Laulaja ja rumpali Meiju Suvas on juuri aloittamassa 35-vuotis taiteilijajuhlavuottaan ja kuunteli tarkalla korvalla rytmiikkaa. Raadissa mukana myös Kalevi Pollari ja Jorma Hietamäki. Pisteet ja kommentteja 1.

  • David Bowie Berliinin muurin varjossa. Avaruusromua 15.1.2017

    Se ei ehkä ollut paras paikka hankkiutua eroon huumeista.

    Eletään vuotta 1976. 29-vuotias David Bowie on pahasti koukussa. Viime vuodet hän on viettänyt vauhdikasta ja huumeista elämää Yhdysvalloissa. Nyt hän haluaa eroon kokaiinista. Hän haluaa tehdä uutta musiikkia. Tuon aikainen, muurilla jaettu Berliini ei ehkä ollut paras mahdollinen paikka hankkiutua eroon huumeista, mutta se oli hyvä paikka liikkua lähes tuntemattomana. Ja se oli hyvä paikka tehdä uutta musiikkia. David Bowien outo ja vallankumouksellinen albumi Low julkaistiin 14.1.1977. 40 vuotta sitten! Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Matti Kallio - suomalaismuusikko tarujen saarella

    Vieraana Matti Kallion studiolla Islannissa

    Matti Kallio on musiikin monitoimimies: haitaristi, multi-instrumentalisti, säveltäjä, sovittaja, tuottaja ja äänittäjä. Hän soittaa niin kansanmusiikkiin ja maailmanmusiikkiin kallellaan olevissa produktioissa kuin Hectorin ja Pekka Simojoen taustabändeissä. Lastenmusiikin saraltakin taas tullut muutama Emma-ehdokkuus. Suomalaisen musiikkimaailman vaikuttajalla on kuitenkin yksi erikoinen piirre - hän asuu Islannissa.

  • Tuisku hiihtää ja Litku junailee

    Mystisiä hetkiä, syvää talenttia ja tragikoomisia tekstejä

    Parhaimmillaan musiikki avaa tunnemuistoja, kertoo sielulle jostain arkitajunnan ulkopuolisesta mystiikasta. Tällaisia hetkiä koettiin taas uusien levyjen äärellä. Omia arvioitaan antoivat pitkän linjan radioammattilainen, muusikko ja työnohjaaja Mikko Harjunpää sekä Ylen Tero Liete ja Jami Liukkonen. Pisteet ja kommentit 1.